Miten olette muuttuneet äidiksi tulon myötä? Fyysisesti/psyykkisesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja esikoisen äidiksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

esikoisen äidiksi

Vieras
Itseäni on alkanut rassaamaan etenkin tuo fyysinen puoli nyt.. imetys on ohi, varsinainen alkuvaiheen "äitipöhnä" mennyt tai ainakin pitäisi olla ohi.. Mutta mä en ole mikään hehkeä ilmestys, varjo entisestäni. Olen laihtunut kovasti, rinnat roikkuvat, kasvot on kalpeat ja silmien aluset mustat. Useampi sanonut, että näytän aika huonovointiselta. Syön paljon, mutta saan kommentteja että alahan syömään. Ulkoilemme päivittäin, mutta näytän niin kalpealta että mun luulisi elelevän neljän seinän sisällä.

Vauvavuosi on ollut rankempi kuin olisin mitenkään osannut kuvitella, ja taidan tosiaan näyttää tyhjäksi imetyltä.. ;) Ostan vaatteita silloin tällöin, leikkaan ja värjään tukkaa. Mutta silti, olen aika paljon ankeamman näköinen kuin ennen vauvaa! Mikä tähän auttaa?

Henkisesti en koe hirveästi muuttuneeni, vastuu on valtava ja se on kaiken aikaa mielessä. Siitä, ja väsymyksestä, johtuen olen varmasti muuttunut aika tiukkikseksi. Nalkutan herkästi miehelle. En ole ylpeä näistä ominaisuuksista. Toisaalta osaan jutella muitakin kuin vauvajuttuja, olen ottanut aikaa omille harrastuksille ja ystävien näkemisille, en ole tiukasti kiinni vain vauvassa - siinä mielessä koen olevani aikalailla kuin ennen, sellaista rentoutta löytyy yhä.
 
Kannattaa tsekkauttaa kilpirauhashormonitaso. Kova laihtuminen, kalpeus, väsymys ja valju olo saattavat olla kilpirauhasen liikatoiminnan vaikutusta. Raskauden jälkeen on yllättävän tavallista, että tulee liika- tai vajaatoimintaa. Se voi parantua siitä itsestäänkin ajan kanssa, mutta olo parane heti, kun saa lääkityksen, vaikka sitä tarvittaisiin vain väliaikaisesti.

Kyllä tuolta voi silti tuntua ilman mitään elimellistä sairautta, sitä en sano. Vauvavuosi on kovaa aikaa, etenkin esikoisen kanssa ja raskauden päälle. Siinä on lähes kaksi vuotta hyvin uudenlaisssa ja hyvin kuormittavassa tilanteessa. No, sama touhu jatkuu ja tiivistyy, etenkin jos lapsia tulee lisää, mutta jostain ne uudet vaihteet vain löytyvät :). Varmaan samasta paikasta kuin se rakkaus uutta vauvaa kohtaan, vaikka se tuntuu mahdottomalta, kun ajattelee miten paljon esikoista rakastaa.

Itse olen muuttunut fyysisesti hieman tukevammaksi, en ensimmäisen jälkeen, mutta kolmannen jälkeen on ollut vaikea päästä ihan entisiin kiloihin. Rinnat nyt ovat ihan erilaiset, mutta saavat ollakin. Oikein hätkäytti, kun Karita Mattilasta oli alastonkuva lehdessä jostain oopperaesityksestä ja hänellä yli 40 v. naisella oli sellaiset nuoren tytön pystyt ja vaaleat rinnat, että se ei jotenkin sopinut sen ikäisen kuvaan. Äidillä on äidin rinnat, se on minusta ok.

Henkisesti olen toivottavasti kypsynyt ja tullut joustavammaksi ja suvaitsevammaksi ;). Ainakin pinna on pidentynyt ja tajuaa, että ei voi vetää liinoja kiinni niin lasten kuin parisuhteen kanssakaan, on vain jaksettava yrittää uudelleen selittää omaa kantaansa ja ottaa asioita käsittelyyn, koska muuten ei homma etene. Se on aikuisen velvollisuus kasvattajana ja puolisona. Kun opettaa lapsiaan neuvottelemaan, sopimaan ja tulemaan toimeen, tulee samalla sanoneeksi ääneen monia muihinkin ihmissuhteisiin, myös parisuhteeseen liittyviä lainalaisuuksia.
 
Synnytyksestä on nyt 1,5 v aikaa. Koen että tällähetkellä alan muistuttaa taas entistä itseäni, fyysisesti siis. Kuvailemasi harmaus ja väsynyt olemus kuullostaa kuitenkin todella tutulta. Koin että vanhenin kymmenen vuotta vauva-aikana. Mutta aika auttoi. Riittävä unensaanti oli yksi kulmakivistä, jonka jälkeen "eheytyminen" lähti todella käyntiin. Ruokavalioon kannattaa kiinnittää myös erityistä huomiota, eteenkin jos olet imettänyt pitkään. Se verottaa äidin elimistöä todella paljon. Rasvahappoja ja vitamiineja kannattaa ottaa kuuriluontoisesti. Samoin proteiinia tulisi lisätä ruokaan. "Kuihtuminen" voi johtua niin rasvan kuin myös proteiinin vähentymisestä. Rinnat eivät ole enää entisensä, mutta sellaista se elämä on. Tärkeämpää kuitenkin on se, että lapseni sai ruokaa :)

Psyykkisesti olen muuttunut todella paljon. Vauva-aika oli raskasta, oman pääni takia. Sen kohtaaminen ja prosessointi on aiheuttanut sen että olen aikuistunut, hyvällä tavalla. Itsetuntoni on kasvanut hurjasti. Olemme nyt perhe, josta nautimme suuresti. Ennen paljon harrastamani shoppailu, kahvittelu ja leffoissa ramppaaminen ei tuota enää yhtä suurta tyydytystä. Nyt saan lapseltani paljon suurempaa mielihyvää ja onnen tunteita. Mukavaahan se on välillä käydä "hemmottelemassa" itseä, mutta siitä puuttuu sellainen pakonomaisuus. Elämälläni on enemmän sisältöä. En elä vain itselleni enkä koe itseäni yksinäiseksi. Tieto siitä että pystyy tarjoamaan hyvän kodin lapselle kasvaa, on lohduttavaa ja ihanaa.
 
Olen aika nuori, mutta raskaus ja synnytys on selvästi parantanut ulkomuotoani. Olen ollut ja olen normaalipainoinen, mutta kurvit ovatkin yllättäen eri paikassa. Minulla on nyt vyötärö, jota urheilua harrastaneena olen aina joutunut vähän etsimään (siis sellainen poikamainen tasapaksu olen ollut).

Rinnat varmaan tästä rupsahtavat, mutta se ei minua haittaa. Muutenkin olen varmaan paremman näköinen, olenhan onnellinen!

 
Sain lapsen kolmekymppisenä, nyt lapsella ikää lähes 1 v 4 kk. Kroppa on muuttunut, mutta ei mitenkään hirveästi. Alan vasta nyt olemaan samoissa painolukemissa kuin ennen raskautta. Imetys vei kiloja, mutta muutama kilo on roikkunut vielä kunnes imetyksen lopetettuani (lapsen ollessa vuoden ikäinen) aloitin "laihiksen". Pari kiloa meinaan vielä tiputtaa, sitten olen minulle sellaisessa hyvän olon painossa... Rinnat roikkuvat enemmän kuin ennen lapsen saamista, mutta olen niihin kuitenkin ihan tyytyväinen. Alavatsa pömpöttää myös vähän enemmän kuin ennen, mutta ei mitenkään hirveän häiritsevästi. Oikeastaan en enää kiinnitä kroppaani niin paljon huomiota kuin ennen lapsen saamista. Nyt siitä on tullut vähemmän tärkeä juttu. Koen olevani yleensä ihan kivannäköinen. Se liittyykin tuohon psyykkiseen puoleen - itsetunto tuntuu lisääntyneen. Olen aina ollut aika kärsimätön, ja olen vieläkin, mutta yritän lapsen kohdalla venyttää pinnaa niin paljon kuin mahdollista. Viihdyn paljon paremmin kotona illat kuin ennen lasta. En käy juuri missään iltaisin, vaan haluan silloin rentoutua mieheni kanssa sohvalla. Viikonloppuisinkaan ei huvita iltaisin lähteä mihinkään, toki joskus haluan lähteä "tuulettumaan", ehkä parin kuukauden välein. Mieluiten lähden ulos mieheni kanssa, vaikka ennen lapsen saamista tykkäsin enemmän käydä ulkona ystävien kanssa...
 
Lapsi puoli vuotta, ja olen muuttunut aika kovasti. Raskaudesta jäi kiloja, ja vähän valjulta näytän, mutta muuten olen paljon tyytyväisempi itseeni kuin koskaan ennen. Minulla on vahvempi itsetunto kuin ennen lasta (ilmeisesti koska minulla ei ole enää aikaa keskittyä niin paljon itseeni ja siihen, mitä muut minusta mahtavat ajatella) ja olen suvaitsevaisempi myös muita kohtaan. Olen onnellisempi, rennompi ja avoimempi. En stressaa pienistä ja koen olevani hyvä tässä uudessa työssäni, äitina. En varmasti näytä kauniimmalta kuin ennen, mutta minusta tuntuu kauniimmalta. Kaiken kaikkiaan koen kyllä muuttuneeni viimeisen vuoden aikana parempaan suuntaan, olen ystävällisempi ja empaattisempi sekä itseäni että muita kohtaan. Ja olin sentään kiva tyyppi ennen lapseni syntymääkin.;)
 

Yhteistyössä