V
väsynyt väsynyt äiti
Vieras
Hän kuitenkin kasvaa hyvin ja on virkeä ja energinen.
Syöminen on kuitenkin ollut vaikeata siitä asti, kun ensimmäisiä soseita alettiin syömään. Eikä se oo tähän päivään asti kummentunut, joitakin satunnaisia lyhyitä kausia lukuunottamatta. Lapsi on nyt 3-vuotias.
Tein alussa itse kaikki soseet. Huomasin pian viikonloppureissuilla, että syö kaupan sosetta omaa paljon paremmin :'( Annettiin sekä omia, että kaupan, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt 3-vuotiaana syö pienempiä annoksia, mitä alle vuoden ikäinen veljensä, joka taas on loistava syöjä.
Aina ei suostu edes maistelemaan. Pidetään tiukasti kiinni ruoka-ajoista, mutta tietää, että seuraavalla ruualla saa taas vatsantäytettä, joten yleensä skippaa lämpimät ruuat. Mulla on täysin hämärtynyt käsitys siitä, millainen esim. iltapala kuuluisi olla tuon ikäisellä. Tai tiedän mitä tarjota, mutta MINKÄ VERRAN. Lapsi nimittäin jättää päivällisen syömättä (tai korkeintaan vähän näykkii) ja tankkaa iltapalalla. Meillä tehdään peruskotiruokaa, välillä tehdään itse alusta asti, välillä jotain einestä kiirettä helpottamassa. Leipä, jogurtit, jotkut hedelmätkin yms. maistuvat hyvin ja käsittämätöntä kyllä, lautaselta häviää aina kurkut, tomaatit yms. mutta itse ruoka jää lautaselle.
Herkkuja ei isommasti saa, joten en usko että nekään syövät ruokahalua. Voiko tuon ikäistä vaatia syömään tiettyä määrää? Kun en ole sitäkään tehnyt.. Olen koittanut sanoa, että maistelisi edes, mutta en ole pakottanut. Muuten ollaan yritetty, ettei tehtäisi numeroa syömisestä (=vaikeaa).
Voinko olla välittämättä tästä, kerran kasvaa hyvin vai pitäisikö mielestänne jotain tehdä? Neuvolan kanta on se, että "kasvaa, joten onhan tuo jotain syönyt". Jaksaisin tällaista, jos välissä olisi selkeästi hyviäkin syömisen kausia, mutta tämä on tosi kuluttavaa, kun se on tällaista jatkuvasti..
Muilla huonoja syöjiä?