Miten otetaan etäisyyttä hyvällä tavalla?

[ihmissuhdevenkuroita]

Mieheni ja minä ollaan seurusteltu vuoden verran, ja vietämme todella paljon aikaa yhdessä. Siis todella paljon. Itse tykkään siitä kovasti, ja aina kun emme ole yhdessä, ikävä on kova. Hänkin viihtyy seurassani ja ikävöi kovasti kun olemme vähänkin erossa.

Minua kuitenkin pelottaa, että mieheni tulee joskus vielä kyllästymään minuun, kun olemme näin paljon yhdessä. Epäilen, että häntä joskus tylsistyttää tai hän pitää seuraani itsestäänselvyytenä. Mikä olisi ihan loogista, totta kai.

Mutta... en tiedä miten ottaisin etäisyyttä hyvällä tavalla? Vaikka ikävä tuleekin herkästi, olisin valmis viettämään aikaa erossakin, yhteisen hyvän vuoksi. Mutta aina kun ehdotan jotain sensuuntaista, mieheni tuntuu loukkaantuvan ja luulee, että MINÄ olen kyllästymässä hänen seuraansa. Mitä en todellakaan ole. Olen yrittänyt rehellisesti kertoa hänelle, että en halua olla takertuva tyttöystävä, enkä halua että hän pääsee huomaamattaan kyllästymään minun seuraani. Siihen hän vastaa, että haluaa itse olla minun kanssani, eikä viettäisi minun kanssani näin paljon aikaa jos se ei olisi mukavaa.

Voinko siis olla rauhallisin mielin ja olettaa, että mieheni kyllä kertoisi jos hän haluaisi olla välillä erossakin minusta? Vai voiko mies kyllästyä kuten pelkään, melkein huomaamattaan?

 

["vieras"]

Asutteko yhdessä? Jos asutte niin aika hankalaa. Jos ette asu yhdessä niin treffailkaa vaan harvemmin.

 

["vieras"]

me oltiin exän kans aina yhdessä,paitsi silloin ku oltiin töissä ja kyllä siinä oli pinna kireellä aika usein.Alkuvuosina kun oli vielä huuma päällä niin ei haitannu mut kun sitä yhteistä polkua tallattiin vuosia niin kyllä se viimenen vuosi oli vähän tiukkaa.Mua se ei häirimnny niin paljon ku exää mut kieltämättä kyllä senkin naama sai mut ärtymään.

Ei kyllä erottu sitten sen takia.

 

["aloittaja"]

Kiitos vastauksista!

Ei asuta yhdessä, eikä olla ainakaan vielä sellaisessa tilanteessa, että toisen naama ärsyttäisi. (Toivottavasti ei koskaan...)

Minä vaan tulen niin valtavan onnelliseksi siitä, kun mies ilahtuu niin paljon nähdessään minut ja minä ilahdun tavattomasti nähdessäni hänet. Ja vaikka meillä ei ole aina 24/7 ratkiriemukasta yhdessä, niin olemme kuitenkin onnellisia kun toinen on siinä lähellä. Minua pelottaa, että jos joskus ei olisikaan enää näin. Että miehen reaktio minut nähdessään olisikin - ei mitään. Tai pahempaa, "huoh, ei jaksaisi nyt taas".