miten pääsen viikonlopun yli?

[yh minäkin]

olen eronnut miehestäni n.5kk sitten ja muuten olo alkaa helpottaa, mutta viikonloput ovat lähes ylitsepääsemättömiä.vieläkin.

olen pienen vauvamme yksinhuoltaja, eikä isällä ole tapaamisia, joten emme näe koskaan.

ollessamme yhdessä, menomme olivat yhteisiä. viikonloppuisin käytiin yhdessä viihteellä jos käytiin.

nyt ajatuskin siitä, että hän käy yksin jossain saa aikaan kauhean ahdistuneen olon. olen mustasukkainen kai edelleen...

en tiedä miksi olisin enää mustasukkainen, tai miksi oloni on tällainen sellaisen "¤"#¤n takia

silti, kun sunnuntai-aamu koittaa olen helpottunut.

olen yrittänyt miettiä miksi pelkään viikonluppuja niin kamalasti.tänäänkin olen tehnyt kaikkeni etten soittaisi hänelle.

en kestä ajatusta hänestä ystäviensä kanssa, kun itse olen iltahuutajamme kanssa kotona. en kestä ajatusta että hän löytää uuden, kun itselläni ei ole vielä pitkään aikaan mitään mahdollisuutta.en kestä ajatusta että hän olisi juovuksissa, koska silloin tapahtuu aina jotain pahaa.pelkään että hän kertoo minusta, suhteestamme ja erostamme utelijoille.

en halua että hän voi pitää hauskaa, mutta minä en. vaikka lapsemme oli yhteinen päätös.

miten ihmeessä pääsen tästä viikonloppukammosta yli? en ymmärrä edes miksi ajattelen näin....

 

[Tuore YH]

Yh minäkin - oletko vielä nuori? Hieman kuulostaisi siltä. Näin lähes nelikymppisenä yyhoona ei ole enää niin kovasti vauhti päällä. Sanoisin, että anna ajan kulua - pikku hiljaa tuntemukset helpottavat. Voit jatkaa omaa elämääsi ihan rauhassa. Kestää oman aikansa päästä eroon entisestä. Tärkeintä on, että lapsen olo on hyvä. Kun hän kasvaa, tulee taas tilaa äidin omille menoille.

 

[yh minäkin]

no en enää nuoremmista päästä äitejä ole, että ikää reilusti yli parinkympin paremman puolen.

mutta toivoisin silti että aika kuluisi ja olisin vanhempi. exällä ikää reilu kolmekymmentä...

 

[taustalla]

\

olen eronnut miehestäni n.5kk sitten ja muuten olo alkaa helpottaa, mutta viikonloput ovat lähes ylitsepääsemättömiä.vieläkin.

olen pienen vauvamme yksinhuoltaja, eikä isällä ole tapaamisia, joten emme näe koskaan.

ollessamme yhdessä, menomme olivat yhteisiä. viikonloppuisin käytiin yhdessä viihteellä jos käytiin.

nyt ajatuskin siitä, että hän käy yksin jossain saa aikaan kauhean ahdistuneen olon. olen mustasukkainen kai edelleen...

en tiedä miksi olisin enää mustasukkainen, tai miksi oloni on tällainen sellaisen "¤"#¤n takia

silti, kun sunnuntai-aamu koittaa olen helpottunut.

olen yrittänyt miettiä miksi pelkään viikonluppuja niin kamalasti.tänäänkin olen tehnyt kaikkeni etten soittaisi hänelle.

en kestä ajatusta hänestä ystäviensä kanssa, kun itse olen iltahuutajamme kanssa kotona. en kestä ajatusta että hän löytää uuden, kun itselläni ei ole vielä pitkään aikaan mitään mahdollisuutta.en kestä ajatusta että hän olisi juovuksissa, koska silloin tapahtuu aina jotain pahaa.pelkään että hän kertoo minusta, suhteestamme ja erostamme utelijoille.

en halua että hän voi pitää hauskaa, mutta minä en. vaikka lapsemme oli yhteinen päätös.

miten ihmeessä pääsen tästä viikonloppukammosta yli? en ymmärrä edes miksi ajattelen näin....

Onko ketään jonka kanssa pystyisit juttelemaan tilanteestasi? Neuvolassa terveydenhoiatajalle tai psykologille? Olisiko mahdollista saada kunnalta kodinhoitajaa edes pieniksi hetkiksi että saisit hieman omaa aikaa? Yritä jaksaa. Minulla näinä päivinä vuosi erosta ja pikku hiljaa alkaa helpottaa.

 

[minä vain]

meidän erosta on samanverran aikaa ja minulla on ihan samanlaisia tunteita kuin ap:lla. me taas näemme exän kanssa viikottain,mutta viikonloppuisin oloni on ihan sekava.. mietin juuri samoja asioita kuin sinä.

välillä tuntuu,että olisi ihanaa olla taas yhdessä,mutta sitten taas tulee ristiriitoja ja ajattelen,että ero oli oikea ratkaisu..

mutta tunteet exää kohtaan ailahtelee ihan kauheesti.. meillä ero oli yhteinen päätös.. kumpikin sai tarpeekseen yhtä aikaa..

mutta jospa se tästä pikkuhiljaa, aika tekee tehtävänsä.

Paras lääke taitaa olla, et on ajattelematta koko ihmistä ja aihetta,koittaa vaan työntää ne ajatukset taka-alalle,muuta en minäkään keksi..

:hug: :hug: :hug:

 

[taustalla]

minäki olin tosi pitkään mustasukkaine exästä. mutta ei auta muu kuin panostaa omaan elämään, hyvinvointiin, ulkonäköön ja keskittyä lapsiin jotka on pieniä ja ihania. jos sinulla itselläsi on hyvä olla ja uskot että olet arvokas, niin arvokas ettei tuo kus*pää sinua ansaitse!! aika auttaa. ja miettii vaan niitä huonoja puolia exässä ja että ansaitsee itse paremman!

 

[Vieras myös]

Tuttuja tunteita noin 12 vuoden takaa.Viikonloput ja juhlapyhät olivat pahimmat silloin tunsi olevansa ulkopuolinen.Aikaa parantaa haavaat...

Asuuko sun perhe lähellä jos voisi olla viikonloppuisin heidän kanssa...Mitäs ystävät ? Yritä suunnitella viikonlopuksi mieluistaa tekemistä
voi katsoa leffoja ,voisikohan joku tulla ja vuorotella vauvan hoidossa ?
Vauvan kanssakin voi tehdä tiettyjä asioita

:hug: