K
Kunhan pohdin
Vieras
esikoinen jo murrosikäinen mutta vaikea on välillä luoda kontaktia, hän haastaa mua jatkuvasti kun tietää tiukat mielipiteeni ja sääntöni. Olen yrittänyt olla joustavampi ja "kivempi" mutta käytännössä se on mahdotonta, yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän ja hän ajautuu kaueammas koko ajan... tietenkin osa siitä on normaalia irrottautumista mutta osa sellaista "halveksuntaa" jota hän minua kohtaan suo.
Nyt kun lapsia on enemmän ja mitä enemmän niitä on, sitä löysempi olen ollut ja rennompi kasvatusasioissa ja sitä onnellisempia (?) lapsista on tullut. En sano että esikoiseni olisi masentunut tai vastaavaa, mutta samanlaista yhteistä rentoa ilmapiiriä hänen kanssaan ei ole. Myönnän että olen ollut liian tiukka, liian keskittynyt pitämään sääntöjä yllä kuin olemiseen hänen kanssaan. Harmittaa monet asiat, jotka jäivät väliin kokematta hänen kanssaan kun hän oli pienempi. Olin silloin myös väsynyt, mikä osaltaan johtui tuosta tarpeesta olla ns. täydellinen äiti. Jakelin kohtuuttomia rangaistuksia ja pillastuin pienistäkin virheistä.
Surettaa ajatellakin ... nyt olen ihan erilainen ja tuntuu vaan niin pahalle ajatella että esikoiseni on saanut jotenkin huonomman kasvatuksen pikkulapsi- ja alakouluiässä.
Nyt yritän kovasti hänen kanssaan mutta on tunne, että on liian myöhäistä
annan ajan kulua, en pakota häntä mutta nyt kun olen "höllännyt" ja antanut hänen tehdä enemmän omia päätöksiä, huomaan että ajautuu ehkä vähän huonoille teille... tietenkin tietyt säännöt on, yritän pitää mutta samalla huomaan että mitä enemmän komennan, sitä enemmän se halveksuu mua ja ... mä vaan toivon, et olisin voinut olla hälle sellainen aikuinen, kenelle puhua ja keneen voi luottaa. Mut mä oon ollu se natsiäiti 
Nyt kun lapsia on enemmän ja mitä enemmän niitä on, sitä löysempi olen ollut ja rennompi kasvatusasioissa ja sitä onnellisempia (?) lapsista on tullut. En sano että esikoiseni olisi masentunut tai vastaavaa, mutta samanlaista yhteistä rentoa ilmapiiriä hänen kanssaan ei ole. Myönnän että olen ollut liian tiukka, liian keskittynyt pitämään sääntöjä yllä kuin olemiseen hänen kanssaan. Harmittaa monet asiat, jotka jäivät väliin kokematta hänen kanssaan kun hän oli pienempi. Olin silloin myös väsynyt, mikä osaltaan johtui tuosta tarpeesta olla ns. täydellinen äiti. Jakelin kohtuuttomia rangaistuksia ja pillastuin pienistäkin virheistä.
Surettaa ajatellakin ... nyt olen ihan erilainen ja tuntuu vaan niin pahalle ajatella että esikoiseni on saanut jotenkin huonomman kasvatuksen pikkulapsi- ja alakouluiässä.
Nyt yritän kovasti hänen kanssaan mutta on tunne, että on liian myöhäistä