Miten päästä yli pettämisestä? Siis kun itse on se pahantekijä :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ääliö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mieheni on päässyt asian yli paljon paremmin kun minä.

Toivottavasti. Itse miehenä rakastan naistani siinä määrin, etten siitä voi kertoa täysin mitä asioista tunnen. En halua loukata, mutta silti sisällä voi kuohua.

Mielestäni miehelle pitää järjestää nyt mahdollisuus käydä kokeilemassa ruohon vihreyttä aidan toisella puolella. Parisuhteessa on tapana jakaa hyvää ruokaa, hyvää viiniä ja kaikkea yhteistä.
 
Minä tein saman virheen 5 vuotta sitten, samat syyt olivat täälläkin; en ollut silloin olevinani tyytyväinen suhteesee, ihastuin työkaveriin ja sitten humalassa harkintakyky petti. Ei ole toistunut eikä toistu. Miehelle kerroin heti ja itkin viikon silmiä päästäni. Häpeä ei katoa minnekkään, mutta ajan kanssa sen kanssa oppii elämään ja olemaan ajattelematta. Meillä saatiin asiat korjattua ja asiaa ei puolin tai toisin muistella. Nyt oltu naimisissa 3 vuotta ja olemme onnellisempia kuin koskaan ja toivomme perheenlisäystä.
 
Helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Onhan se tosi ärsyttävää että ensi mokaa ja sitten sitä vatvoo, niinkuin joku sanoi, mutta voitteko oikeesti ymmärtää sitä, että yllättää käytöksellään itsensäkin täysin. Ja miettii loputtomasti miksi? Kuinka voi olla etten itseäni tuntenutkaan? Että käyttäydyin kaikkia arvojani vastaan? Se on niin äärimmäisen tuskallista... Vuosi sitten kuulin, että ystävälläni oli sivusuhde, mä järkytyin niin että meni melkein yöunet pariksi viikoksi. Mietin miten voin edes jatkaa ystävyyttäämme kun arvomaailmamme on niin erilainen ja hän oli ihan jotain muuta kuin olin luullut. Silloinkin olin varma etten ikinä, missään tilanteessa, toimisi itse niin. Että todellakin joskus oma mieli on näköjään vaan niin kiemurainen, ettei sitä järjellä eikä tunteella käsitä. Ei juma, mä vihaan niin paljon itseäni, että haluaisin vain paeta, mutta ei tätä ahdistusta karkuun pääse.
 
[QUOTE="Ääliö";27074044]Helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Onhan se tosi ärsyttävää että ensi mokaa ja sitten sitä vatvoo, niinkuin joku sanoi, mutta voitteko oikeesti ymmärtää sitä, että yllättää käytöksellään itsensäkin täysin. Ja miettii loputtomasti miksi? Kuinka voi olla etten itseäni tuntenutkaan? Että käyttäydyin kaikkia arvojani vastaan? Se on niin äärimmäisen tuskallista... Vuosi sitten kuulin, että ystävälläni oli sivusuhde, mä järkytyin niin että meni melkein yöunet pariksi viikoksi. Mietin miten voin edes jatkaa ystävyyttäämme kun arvomaailmamme on niin erilainen ja hän oli ihan jotain muuta kuin olin luullut. Silloinkin olin varma etten ikinä, missään tilanteessa, toimisi itse niin. Että todellakin joskus oma mieli on näköjään vaan niin kiemurainen, ettei sitä järjellä eikä tunteella käsitä. Ei juma, mä vihaan niin paljon itseäni, että haluaisin vain paeta, mutta ei tätä ahdistusta karkuun pääse.[/QUOTE]


Tiedän tunteen. Helpottaa ajan mittaan, mutta se ääretön pettymys itseä kohtaan jää kyllä painamaan varmaan hautaan saakka.
 
Mulla on kulunut kymmenisen vuotta siitä kun olin petetty osapuoli. Asia on saatu sovittua ajat sitten eikä siitä enää puhuta mutta eipä juuri päivääkään mene etteikö se kävisi mielessä. Luottamus kärsi silloin todella suuren kolauksen enkä usko että voisin enää koskaan luottaa sataprosenttisesti, toisaalta olen asennoitunut nykyisin niin että parisuhteen osalta on aina "kuolinpaita päällä".
 

Similar threads

Yhteistyössä