Miten päästä yli vauvan sukupuolen aiheuttamasta pettymyksestä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pettynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä toivoin tyttöä, ultrassa luvattiin poika. Itkua pidätellen menin kotiin. Yritin tsempata ja olla iloinen, mutta silti kaihersi, etten saa tyttöä. Kun poika syntyi, hän oli ihana, silti tunsin viikon tai pari pientä pettymystä edelleen. Nyt poika on kaksi vuotta, ja aivan ihana, herkkä, kaunis, empaattinen ja tarkkaavainen äidin kulta.
Jos toisen kerran tulisin raskaaksi, ei poikalupaus olisi yhtään surullinen! Nyt mietin, että pojan kanssa ei tarvitse niitä äiti-tytär suhteiden vaikeuksia käydä, no äiti-poika ehkä.. :D
 
Ap:lle :hug:

Aivan varmasti olet välittömästi täysillä pienen tyttäresi äitinä heti kun hänet syliisi saat :)

Hieman tartun tuohon, mitä sanoit kannustamisesta mahdollisen "prinsessavaiheen" ohittamiseen... Uskon ajatustesi hieman muuttuvan tämän suhteen, mutta jo etukäteen soisin sinun pysähtyvän hieman miettimään, miksi haluaisit viestittää tyttärellesi, etteivät perinteisen tyttömäiset asiat olisi arvokkaita vaan päinvastoin jotakin, mistä tulee "kasvaa ohi" mahdollisimman nopeasti tavoitellakseen jotakin muuta. Siinä, ettei toivo lapsen kangistuvan ahtaaseen sukupuoleen liittyvien odotusten muottiin, tulee joskus tahtomattaan kiellettyä osa sukupuolen ilmaisusta ja viestitettyä, että on olemassa jokin väärä tapa ilmaista sukupuoli-identiteettiään. Prinsessavaihe tulee monelle tyttölapselle jossakin vaiheessa ja viesti lapselle on kovin hämmentävä, jos vanhempi suhtautuu torjuvasti tai innottomasti lapsen etsiessä innokkaasti tyttöyttään/poikuuttaan usein hyvin perinteisten roolileikkien avulla.

Itsekään en ensimmäistäni odottaessani osannut kuvitella itseäni höpsöttelemässä tytön kanssa prinsessajuttuja, vaikka aavistinkin odottavani tyttöä ja oikeassa olin. Olin (ja olen) feministi ja lapsena olin käytännöllinen, liikunnallinen poikatyttö, vaikka minussa tietysti tyttömäinenkin puoli oli. Koin tyttömäisen pinkkihöttömaailman vastenmieliseksi ja suunnittelin, etten tule pukemaan tyttöäni vaaleanpunaiseen tai mitenkään korostamaan hänen sukupuoltaan. Myöhemmin kasvoin tässä suhteessa melko lailla, vaikka edelleenkin määrittelisin noudattavani sukupuolisensitiivistä linjaa kasvatuksessa :)
 
Tuon Katri Mannisen tekstin voi pikkuruisin korjauksin kääntää koskemaan myös poikia, lukuunottamatta palkkaeroja käsittelevää kohtaa... Eli arvostusta, herkkyyttä ja tervettä itsekunnioitusta kaikille sukupuoleen katsomatta!
 
Öö, ei kaikki tytöt ole samanlaisia. Meillä 2v 5kk tytär tykkää toki Walt Disney prinsessa aiheisista tavaroista ja niihin liittyvistä kirjoista, kuvista jne. Mutta, leikkii silti autoilla, oon joutunu jo monesti ostamaan tytölle autoja koska tykkää leikkiä niillä, tykkää mopoista, autoista, veneistä ja mönkijöistä. Leikkii paljon dubloilla ja legoilla ja kaikki poikien lelut on tällä hetkellä meijän tyttärelle se aivan mahtava juttu :).

Myös itse leikin pienenä kaikilla poikien leluilla (veli mua 1,5v nuorempi). Leikittiin aina tappelu leikkejä, paini leikkejä, sota leikkejä, kiipeiltiin puissa ja kallioilla, hameita en pitäny ja tästä asiasta oli äitin kanssa aina hirveitä riitoja ja jumalatonta vääntöä jos oli jotkin juhlat tiedossa. En käytä hameita tai mekkoja nykysinkään, aina mulla on farkut. Juhliin laitan pitkin hampain hameen, mutta en koskaan mitään vesiraja hameita :x. Inhoon vaaleenpunasta ja röyhelöitä, mulla tulee vatsan väänteitä semmosista. Tosin oon joutunu noita inhon tunteita hillittee, kun tytär nyt vaan sattuu tykkäämään aina välillä röyhelöistä ja sitten taas jostakin vaaleenpunasista vaatteista :D. Pientä siedätystä mulle.
 
[QUOTE="jenni";27180719]Tuon Katri Mannisen tekstin voi pikkuruisin korjauksin kääntää koskemaan myös poikia, lukuunottamatta palkkaeroja käsittelevää kohtaa... Eli arvostusta, herkkyyttä ja tervettä itsekunnioitusta kaikille sukupuoleen katsomatta![/QUOTE]

Totta. Tässä huomaa nimenomaan sen, että ihmisellä on taipumus ottaa tietty näkökulma ja katsoa maailmaa sitä kautta.

Ajatellaanpa vaikka lausetta

"Pojat tarvitsevat äidin rakkautta".

Ihmisaivot herkästi sitten tekee eroavaisuuksista huomioita, eikä jotenkin kykene ajattelemaan, että "tytöt tarvitsevat äidin rakkautta".

Käykääpä vaikka jossakin miesten keskustelupalstalla ja huomaatte, kuinka siellä haetaan vertaistukea sille, että "naisille riittää miestarjokkaita" ja valitellaan, kun on vaikea löytää puolisoa kun naiset ovat niin valikoivia.

Naisten palstoilla taas pelkona on se, että ei naisena kelpaa itse kellekään.

Aloittajalle: luin juuri eilen terveyskirjaston sivuilta, että "poikien oireilu murrosikässä on usein voimakkaampaa kuin tyttöjen".

Annan pari vinkkiä loppuodotukseen:

-keskity elämään hetkessä.
-luo myönteinen kieli. Kun tyttäresi potkii, ajattele että hän haluaa jutella juuri sinun kanssasi ja olla sinuun yhteydessä. Kun hän synnyttyään itkee, ajattele että hän tarvitsee juuri sinua. On iso ero, ajatteletko, että hän potkii kiusatakseen tai itkee koska on draama queen vai koska haluaa jutella vatsasta sinulle ja haluaa sinua lohduttajakseen.
-muista että et ole yksin. Lapsen isä kasvattaa myös häntä.
 
Ite ehkä hieman enemmän toivoin tyttöä, mutta poika tuli. Ja nyt tuntuu että seuraavakin saa olla poika, en haluakaan tyttöä. Tai siis jos seuraava olis tyttö niin sekin olis jees tietysti, mut mielummin poika. :) Se lapsi on rakas sulle sitten sukupuolesta huolimatta.
 
inhimillisiähän nuo tunteet varmaan ovat, mutta en vain voi niitä mitenkään ymmärtää. Itse asiassa näen tuollaisista sukupuolitoiveista aina ihan punaista. Kärsimme nimittäin miltei kymmenen tuskaisaa vuotta lapsettomuudesta ja voin vannoa, että epätoivoa itkiessäni en todellakaan miettinyt haluaisinko tytön, jotta voisin pukea hänet prinsessaksi tai pojan kun olisi hauska leikkiä merirosvoa ym. Loppujen lopuksi minustakin uskomatonta kyllä tuli aivan ihanan pikku taaperon ikionnellinen äiti. Adoptoimme pikkuisemme Kiinan special needs-ohjelman kautta. Odotuksen jatkuessa ja jatkuessa tajusimme, että hyvin moni erityistarve on Suomessa hoidettavissa tai sen kanssa voi elää ihan hyvää arkea. Niin omat asenteet ja odotukset muuttuu. Alussa toiveena oli parivuotias mahdollisimman terve lapsi- lopussa myös isompi lapsi aika isoillakin valmiilla olisi ollut erittäin odotettu ja toivottu. Niin ihmisen mieli ja ajatukset muuttuu kun lapsen saaminen ei olekaan itsestäänselvyys vaan jopa hyvin vaikeaa ja epätoivoista. Saimme aivan hurmaavan lapsen ja olemme äärimmäisen kiitollisia tästä onnenpotkusta.
 
No ehkä sulla se seuraava lapsi on sitten sitä toivottua sukupuolta. Siis en todellakaan toivo, että nimenomaan sen takia sitä toista tai kolmatta aletaan suunnitella, mutta jotenkin ymmärrän paremmin niitä, keillä on jo vaikka kolme lasta samaa sukupuolta ja sitten olis kiva saada se toinenkin. Jääkö tämä teidän ainokaiseksi vai miksi jo nyt asiaa murehdit? Niiden prinsessavaatteiden takiako? En osaa muuta oikein sanoa, kuin että olen samaa mieltä että ihan hyvä myöntää itselle tällaiset toiveet jos niitä kerran on, sen jälkeen voi sitten astua eteenpäin ja keskittyä siihen tärkeimpään. Lupaan, että kun saat sen vauvan punnerrettua syliisi (ilman mitään prinsessahörhellyksiä), sillä sukupuolella ei ole mitään väliä!!
 
Miehet johtavat tilastoja mm. syrjäytymisessä, itsemurhissa, työttömyydessä, masennuksessa, väkivaltaisissa kuolemissa ja alkoholismissa. Eiköhän sinulla ole vähän liian auvoinen käsitys miesten elämästä.
 

Yhteistyössä