Miten päästä yli vauvan sukupuolen aiheuttamasta pettymyksestä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pettynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"pettynyt"

Vieras
Sain joitain päiviä sitten selville, että odottamani (ja kovasti toivomani) vauva vaikuttaa tytöltä. Olin koko ajan toivonut poikaa, jostain syystä olen jo vuosia pitänyt pieniä poikia paljon ihanampina kuin tyttöjä. Nyt alan huolestua, kun pettymys tuntuu kasvavan koko ajan, kun tajuan ettei poikaa ole tulossa. Tämä on ensimmäinen raskaus, josta olen ollut äärettömän iloinen. En osannut kuvitella, että tyttö olisi näin suuri pettymys, ja olen säikähtänyt omaa reaktiotani. Järki sanoo, että vauva on synnyttyään rakas, ja nyt pelkään että jotain tapahtuu, kun ajattelen sen olevan väärää sukupuolta. Syyllisyys on valtava.

En osaa nähdä itseäni pienen tytön äitinä. Inhoan kaikenlaista prinsessatavaraa, mitä tyttölapsille aina annetaan lahjaksi, enkä voi sietää vaaleanpunaisia pikku mekkosia. Oikeastaan pidän pieniä tyttöjä ärsyttävinä (ja tämäkin ajatus hirvittää minua). Uskon kyllä, että tyttären kasvaessa olen hänestä aidosti onnellinen, olenhan itsekin läheinen äitini kanssa, mutta ilo pitäisi löytää jostain jo nyt. Tahdon olla vauvalle hyviä äiti, ja pelkään että lapsi vaistoaa pettymykseni.

Koen naisten maailman niin julmana, ja tyttöjen vaatimukset tänä päivänä niin kovina, että uskon pojan pääsevän helpommalla. Naisen pitää olla nykyään viehättävä, ja korkea koulutuskaan ei takaa onnea parisuhdemarkkinoilla. Lähipiirissäni on useita akateemisia, viehättäviä sinkkunaisia, mutta en tunne yhtään vastaavanlaista sinkkumiestä (edes mieheni tuttavapiiristä). Miehistä kelpaavat myös "vialliset" yksilöt. Esimerkiksi halvaantunut mies hyvin usein löytää tai säilyttää kumppaninsa, mutta nainen ei. Tytöt osaavat myös olla teini-iässä huomattavasti poikia pahempia. Tuntuu myös, että nuoria naisia uhkaa masennus, syömishäiriöt ja muut ongelmat. Miesten elämä on jotenkin yksinkertaisempaa ja reilumpaa.

Toivoisin saavani neuvoja, miten oppia iloitsemaan tytöstä, koska ehdottomasti tahtoisin olla hänestä iloinen. En kaipaa "et ansaitse vauvaa" -kommentteja (vaikka varmasti niitä tästä seuraakin).
 
Aika jännää kun jokainen mies löytää kumppanin, oli sittenviallinen tai ei, mutta naiset eivät juuri koskaan. Molempia kun kumminkin on osapuilleen yhtä suuri määrä, niin tämä matematiikka taitaa olla sellaista korkeampaa matematiikkaa.
 
Hohhoijaa. Tuolla asenteella kun sitten sen tyttölapsen kasvatat, niin varmaan onkin moniongelmainen anorektikko. Nyt vähän löysää tulevan mamman pipoon. Muista myös pestä silmälasisi niin näet paremmin.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
Tuosta syystä mä en ymmärrä miksi vauvan sukupuoli pitää kysyä etukäteen. Jos se ei sitten miellytäkään, niin sitten ollaan pettyneitä ja painitaan syyllisyyden tuskassa. Kun se vauva syntyy se on rakas kuitenkin, joten kannattaisi odottaa synnytykseen ja ottaa vauva vauvana, ei tyttönä tai poikana.

En osaa sanoa miten sitten tuosta yli pääsisi... kaikki tyttölapset eivät ole lainkaan tuollaisia kuin kuvailit. Meidän tyttö kiipeilee puissa, rakentelee legoilla eikä todellakaan välitä nukeista tai röyhelömekoista. Aika pitkälle voit omalla kasvattamisella vaikuttaa siihen, miten lapsesi käyttäytyy, ei se ole mikään synnyinlahjana saatu ominaisuus.
 
  • Tykkää
Reactions: Uudi
No mä olin jollain tasolla myös pettynyt, kun kuulin, että olis taas tyttö tulossa. No, ei tullutkaan tyttöä, vaan hyvin hyvin sairas poika. Mietipä sitä vaihtoehtoa, kumpaan olisit enemmän pettynyt, terveeseen tyttöön vai sairaaseen poikaan.
 
Veikkaanpa, että heität piut paut tuollaisille ajatuksille heti kun vauva on käsivarsilla. ;)

Minun tyttö on molempia. Tykkää kiipeillä, leikkiä Legoilla ja menee siinä missä pojatkin. Mutta myös pehmeämpi, "prinsessainen" puoli tytössäni on. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: chef
odota rauhassa synnytystä, anna rakkauden kehittyä, aikaa, yhdessäoloa. Kukaan ei pakota pukemaan lasta hello kittyihin tai kasvattamaan hänestä prinsessaa. Aikuisena hän varmaan kantaa itse osuutensa kumppanin etsimisessä. Itsellä on hyvä puoliso vaikka oon "vaan" lähihoitaja ja oon tyytyväinen elämääni ja perheeseeni. Ei siitä kannata kantaa huolta jo nyt kun vauva on vasta mahassa.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Minä olin pitkään ja olen edelleen ajatellut ja tuntenut samoin kuin ap. Mulla on ollut lähipiirissä ainoastaan poikalapsia, ja ehkä tästä syystä olen aina pitänyt enemmän poika- kuin tyttölapsista. Kun itse olin raskaana emme halunneet tietää kumpi sieltä tulee, mutta huolimatta siitä että sanoin asian oleman ihan sama niin takaraivossa takoi "toivottavasti se on poika".

Samoihin aikoihin muutama lähipiiristä sai tai oli jo vuosi sitten saanut tytön ja pääsin heidän elämäänsä seuraamaan. Helpotus oli valtava kun ykskaks oman raskauden loppuvaiheilla tajusin, että ihan oikeasti on se ja sama kumpi sieltä tulee, eli olin päässyt yli siitä omasta poikatoiveesta. Poikahan sieltä tuli, mutta olen ihan varma että yhtä iloinen ja ylpeä olisin tyttölapsestakin. Minusta on luonnollista että ennen kuin on omaa lasta (ja senkin jälkeen) mielikuvat ohjaavat sitä kumman sieltä toivoisi syntyvän.
 
Mieti itse millainen tyttö olet ollut. Itse en ole koskaan pitänyt esim. vaaleanpunaisesta, hörhelöistä, vauvanukkeleikeistä tms. Enkä aio niistä alkaa pitämään nytkään vain sen vuoksi että odotan tyttöä (poikaa toivoin). Sinulle tulee ihan sinulle sopiva tyttö, joka puetaan ehkä röyhelöoksetuksien sijaan muunlaisiin vaatteisiin... Minusta se, että sukupuolen voi saada selville jo odotusaikana on vain ja ainoastaan hyvä asia. Parempi se on käydä läpi negatiivisetkin tunteet sukupuoleen liittyen jo enne kuin vauva on syntynyt kuin vasta kun vauva on jo maailmassa!
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
Hormonit vähän oikuttelee?

Vauvan kanssa on ihan yksi ja sama kumpaa sukupuolta tämä on. Sitä kerkeää ihan rauhassa tutustumaan ja rakastumaan lapseen ennen kuin tämä alkaa osoittamaan sukupuolelleen ominaista käytöstä ja kiinnostusta - mitä se sitten ikinä onkaan.

Omista tyttäristäni 6v ja alle 2v ei prinsessoita saa tekemälläkään vaikka joskus vanhempi hetken prinsessamekkoja kokeilee. Peppi ja Lucia edustavat hänelle sitä suurinta tyttöisyyttä, kaikkinensa leikkinsä muistuttavat enemmän poikaa. Pikkusiskoaan luullaan usein pojaksi...
 
Ei meidän pikkuneiti suostu mekkoa päälleen laittamaan, ei vaaleanpunaista eikä hillitympää. Rakas se lapsi on sinulle kuitenkin ja raskauden edetessä myös näin varmasti alat tuntemaan.
 
Sanoisin, että aika auttaa :)

Kun itse kuulin odottavani poikaa, koin mielessäni melkoisen myrskyn. Tietyllä tapaa tiedän, ettei tunteilleen voi mitään, joten niitä on turha hävetä...mutta ehkei pettymys lapsen sukupuolesta kuitenkaan ollut asia, josta olisi ihan kenelle tahansa voinut puhua. Ainakaan siis rehellisesti ja juuri niillä sanoin, mitä teki mieli sanoa.

Pureskelin asiaa hiljaa mielessäni ja läheisimmilleni sitä purin. Siis niille, kenen tiesin kykenevän muuhunkin kuin "en mä vaan koskaan voisi ajatella noin" tai "olisit tyytyväinen, että saat kuitenkin terveen lapsen"-kommentteihin. Ihan kun sitä ei voisi lapsesta itsestään olla iloinen ja onnellinen, vaikka se sukupuoli pettymys olisikin. Ei se sukupuoli kuitenkaan koko lapsi ole, vaikkakin iso osa toki.

Monikaan ei voinut ihan kokonaan ajatuksiini samaistua, mutta moni niitä kuitenkin ymmärsi, kun selitin asian juurta jaksain. Eli mitä pelkäsin, jännitin jne. Itsekään en pätkääkään kokenut olevani "pojan äiti" eikä mitkään "poikien jutut" ole mua kovinkaan lähellä. Mutta asiaan liittyi myös syvällisempiä asioita joita purkamalla tosiaan moni sitten ymmärsi.

Kun poikalupaus oltiin annettu, niin oli vaan pakko sopeutua. Piti vain dumpata taka-alalle haaveet vaaleanpunaisista pikkumekoista ja pohtia tilalle jotain vähän poikamaisempaa. Ei se aina helppoa ollut, mutta aika auttoi.

Ja omalla kohdallani mun on ollut joka raskaudessa ehdottoman pakko saada etukäteen tietää saanko tytön vai en. Näin siksi, että poika on pettymys ja piste. Pääsen kyllä varmasti sen pettymyksen yli, mutta aikaa se vie. Haluan ennemmin käydä sen prosessin läpi ennen lapsen syntymään, kuin että aloittaisin sen vasta lapsen syntymästä.

2kk kuluttua poikalupauksesta meillä oli uusi ultra. Tällöin meille selvisi, että tulokas olisi sittenkin tyttö. Tässä kohtaa en oikein tiennyt miten asiaan pitäisi reagoida. Olin alkuun hyvin hämilläni, koska olin jo hyvin pitkälti valmistautunut siihen poikaan. Toki se siitä nopeasti iloksi muuttui, mutta siinä kohtaa huomasin, että kun olin saanut prosessoida asiaa rauhassa läpi, olikin jo itseasiassa melkoisen monta asiaa miksi se poika olisi sittenkin aika kiva juttu!

Seuraavassa raskaudessa edelleen toivoin tyttöä ja kun sain kolmannen tyttölupauksen, niin olin kyllä seitsemännessä taivaassa.

Neljännen kohdalla tuskin enää tyttöä saan...joten edessä saattaa olla taas jonkinnäköinen sopeutumisprosessi. Toisaalta vaikka edelleen toivon tyttöä, ei se poika ole lainkaan enää siinä määrin pettymys mitä olisi ollut esim. ensimmäisen kohdalla. Eiköhän se poikauutinen tällä kertaa muutaman syväänhengityksen jälkeen melko positiivinen asia kuitenkin olisi :)
 
  • Tykkää
Reactions: meah
Minä taas olin pettynyt, kun kuulin esikoista odottaessani, että tulossa oli poika. Ja miten naurettavalta se nyt tuntuukaan! Esikoinen on jo 3-vuotias maailman ihanin ja herttaisin poika ja olen hänestä tavattomaton onnellinen ja rakastan yli kaiken. En voisi kuvitellakaan, että esikoiseni olisi ollut tyttö.

Minä taas rakastan kaikkea prinsessa hömppää ja mekkoja, joten kovasti toivoin aluksi tyttöä. Mutta voi kun poika syntyi, se oli maailman suloisin vauva ja rakkautta ensi silmäyksellä. Joten älä huoli. Tuntemuksesi ovat aivan normaaleja, useilla niitä on, ja kun vauva syntyy, et voisi kuvitellakaan itseäsi enää pojan äitinä. Usko pois!

Nyt minua on siunattu tytölläkin, pienokainen on 3kk.
 
[QUOTE="...";27180187]Mieti itse millainen tyttö olet ollut. Itse en ole koskaan pitänyt esim. vaaleanpunaisesta, hörhelöistä, vauvanukkeleikeistä tms. Enkä aio niistä alkaa pitämään nytkään vain sen vuoksi että odotan tyttöä (poikaa toivoin). Sinulle tulee ihan sinulle sopiva tyttö, joka puetaan ehkä röyhelöoksetuksien sijaan muunlaisiin vaatteisiin... Minusta se, että sukupuolen voi saada selville jo odotusaikana on vain ja ainoastaan hyvä asia. Parempi se on käydä läpi negatiivisetkin tunteet sukupuoleen liittyen jo enne kuin vauva on syntynyt kuin vasta kun vauva on jo maailmassa![/QUOTE]

Aivan. Itsekään en pikkutyttönä ollut mikään röyhelöprinsessa vaikka tyttömäisiäkin puolia ja kiinnostuksia oli. Enemmän sellainen poikamaisempi tai sukupuolineutraalimpi tyyli mikä osaltaan on jatkunut aikuisuuteenkin.

Tytöilleni olen ostanut tyttömäisiä vaatteita ja mekkoja mutta vanhempi ei ole niistä juuri välittänyt sen jälkeen kun alkoi oma makunsa näkyä. Farkut tai jotkut mukavan pehmeät housut ovat heti suositumpia. Äitinsä tyttäriä tuntuvat olevan kumpikin. :D
 
Ei se miestenkään elämä mitään pelkkää auvoa ole, kummallakin sukupuolella on omat ongelmansa. Miehilläkin on ulkonäköpaineita ja samalla pitäisi olla älykäs, pärjäävä ja tienata paljon rahaa. Lapsia pitäisi miehen hoitaa ja rakentaa samalla talo ja saada ylennys. Eron tullen mies menettää yhteyden lapsiinsa ja suree yksin. Koulumaailma ei ymmärrä poikien levottomuutta ja moni suhtautuu poikalapsiin jo lähtökohtaisesti jotenkin ärtyneesti. Väkivallan uhka on ilmassa eri tavalla ja useammin kuin tytöillä. Masennus kaataa nuorisoa sukupuoleen katsomatta. Vieläkö poikien ja miesten maailma on niin paljon helpompi kuin naisten ja tyttöjen?
 
Tiedän ihan varmasti, että vauva on rakas. Ja olen hyvin onnellinen, että pieni vaikuttaa terveeltä. Itselläni on ehkä pieniä ongelmia oman naiseuden suhteen. Minä en koskaan ollut pienenä se sievä ja nätti tyttö (eikä kukaan koskaan sellaiseksi kutsunut, sen sijaan samanikäisiä serkkujani kutsuttiin). Koulussa haukuttiin rumaksi ja lihavaksi. Olen aikuisiällä vasta oppinut iloitsemaan naiseudesta ja naisellisista asioista. Tytöille on vain luotu niin valtavat paineet: pitää näyttää hyvältä mutta ei halvalta, olla fiksu ja käyttäytyä hyvin. Haluaisin kasvattaa lapsestani itsevarman terveellä tavalla.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että naisena voi kokoa elämän suuria iloja, todella syvää ystävyyttä ja iloa pienistä hömppäjutuista. Mutta sitten toisaalta uskon, että naisena voi tulla satutetuksi paljon pahemmin. En voi suojella tytärtä kaikelta, ja on varmasti täysin ennenaikaista murehtia, tuleeko hänestä onnellinen. Silti se huolettaa. Omassa elämässä on ollut suruja, joita en usko että olisin miehenä kokenut. Toki miehillä on varmasti omat murheensa. Lähipiirissä on paljon pieniä (kouluikäisiä) tyttöjä, ja harmittaa miten ulkonäkökeskeiseltä jo pikkutyttöjen maailma näyttää.

Vanhempina me osaamme varmasti antaa tytölle mahdollisuuden leikkiä millä tahtoo, ja ehkä vähän kannustaakin häntä pois "prinsessavaiheesta", jos sellainen tulee. Jotenkin pitäisi sitten saada sukulaisetkin uskomaan, että emme tahdo kotia täyteen pinkkiä ainakaan tässä vaiheessa, kun lapsi ei sitä itse osaa vaatia. Jos hän tarhaiässä intoutuu prinsessoista, niin se on sitten niin, mutta sitä mallia en tahtoisi hänelle antaa itse.
 
[QUOTE="pettynyt";27180058]Sain joitain päiviä sitten selville, että odottamani (ja kovasti toivomani) vauva vaikuttaa tytöltä. Olin koko ajan toivonut poikaa, jostain syystä olen jo vuosia pitänyt pieniä poikia paljon ihanampina kuin tyttöjä. Nyt alan huolestua, kun pettymys tuntuu kasvavan koko ajan, kun tajuan ettei poikaa ole tulossa. Tämä on ensimmäinen raskaus, josta olen ollut äärettömän iloinen. En osannut kuvitella, että tyttö olisi näin suuri pettymys, ja olen säikähtänyt omaa reaktiotani. Järki sanoo, että vauva on synnyttyään rakas, ja nyt pelkään että jotain tapahtuu, kun ajattelen sen olevan väärää sukupuolta. Syyllisyys on valtava.

En osaa nähdä itseäni pienen tytön äitinä. Inhoan kaikenlaista prinsessatavaraa, mitä tyttölapsille aina annetaan lahjaksi, enkä voi sietää vaaleanpunaisia pikku mekkosia. Oikeastaan pidän pieniä tyttöjä ärsyttävinä (ja tämäkin ajatus hirvittää minua). Uskon kyllä, että tyttären kasvaessa olen hänestä aidosti onnellinen, olenhan itsekin läheinen äitini kanssa, mutta ilo pitäisi löytää jostain jo nyt. Tahdon olla vauvalle hyviä äiti, ja pelkään että lapsi vaistoaa pettymykseni.

Koen naisten maailman niin julmana, ja tyttöjen vaatimukset tänä päivänä niin kovina, että uskon pojan pääsevän helpommalla. Naisen pitää olla nykyään viehättävä, ja korkea koulutuskaan ei takaa onnea parisuhdemarkkinoilla. Lähipiirissäni on useita akateemisia, viehättäviä sinkkunaisia, mutta en tunne yhtään vastaavanlaista sinkkumiestä (edes mieheni tuttavapiiristä). Miehistä kelpaavat myös "vialliset" yksilöt. Esimerkiksi halvaantunut mies hyvin usein löytää tai säilyttää kumppaninsa, mutta nainen ei. Tytöt osaavat myös olla teini-iässä huomattavasti poikia pahempia. Tuntuu myös, että nuoria naisia uhkaa masennus, syömishäiriöt ja muut ongelmat. Miesten elämä on jotenkin yksinkertaisempaa ja reilumpaa.

Toivoisin saavani neuvoja, miten oppia iloitsemaan tytöstä, koska ehdottomasti tahtoisin olla hänestä iloinen. En kaipaa "et ansaitse vauvaa" -kommentteja (vaikka varmasti niitä tästä seuraakin).[/QUOTE]

Mielesi on nyt herkkänä ja olet jonkinasteisesti "masentunut". Silloin mieli huomaa asiat, jotka tukevat jo ennakkoon omaa ennakkoajatusta. Ymmärrätkö tämän järjellä?

Luettelet listassa stereotypioita, ja voin kertoa että ne ovat vääriä. Myös miehiä uhkaa masennus ja he kuolevat sen johtamiin itsemurhiin, autolla kaahailuihin ym. jonkin verran naisia useammin. Epäkelpo nainen kelpaa yhtä usein kuin epäkelpo mies - jos luet miesten palstoja siellä valitellaan ettei naiset kelpuuta tavallista miestä. Ulkonäköpaineet koskevat molempia sukupuolia - toisilla lihasta, toisilla kauneutta. Voit vaikuttaa niihin, yhdessä isän kanssa. Et ole yksin, vaan isä on tyttärellesi myös yhtä tärkeä.
 
[QUOTE="pettynyt";27180058]Sain joitain päiviä sitten selville, että odottamani (ja kovasti toivomani) vauva vaikuttaa tytöltä. Olin koko ajan toivonut poikaa, jostain syystä olen jo vuosia pitänyt pieniä poikia paljon ihanampina kuin tyttöjä. Nyt alan huolestua, kun pettymys tuntuu kasvavan koko ajan, kun tajuan ettei poikaa ole tulossa. Tämä on ensimmäinen raskaus, josta olen ollut äärettömän iloinen. En osannut kuvitella, että tyttö olisi näin suuri pettymys, ja olen säikähtänyt omaa reaktiotani. Järki sanoo, että vauva on synnyttyään rakas, ja nyt pelkään että jotain tapahtuu, kun ajattelen sen olevan väärää sukupuolta. Syyllisyys on valtava.

En osaa nähdä itseäni pienen tytön äitinä. Inhoan kaikenlaista prinsessatavaraa, mitä tyttölapsille aina annetaan lahjaksi, enkä voi sietää vaaleanpunaisia pikku mekkosia. Oikeastaan pidän pieniä tyttöjä ärsyttävinä (ja tämäkin ajatus hirvittää minua). Uskon kyllä, että tyttären kasvaessa olen hänestä aidosti onnellinen, olenhan itsekin läheinen äitini kanssa, mutta ilo pitäisi löytää jostain jo nyt. Tahdon olla vauvalle hyviä äiti, ja pelkään että lapsi vaistoaa pettymykseni.

Koen naisten maailman niin julmana, ja tyttöjen vaatimukset tänä päivänä niin kovina, että uskon pojan pääsevän helpommalla. Naisen pitää olla nykyään viehättävä, ja korkea koulutuskaan ei takaa onnea parisuhdemarkkinoilla. Lähipiirissäni on useita akateemisia, viehättäviä sinkkunaisia, mutta en tunne yhtään vastaavanlaista sinkkumiestä (edes mieheni tuttavapiiristä). Miehistä kelpaavat myös "vialliset" yksilöt. Esimerkiksi halvaantunut mies hyvin usein löytää tai säilyttää kumppaninsa, mutta nainen ei. Tytöt osaavat myös olla teini-iässä huomattavasti poikia pahempia. Tuntuu myös, että nuoria naisia uhkaa masennus, syömishäiriöt ja muut ongelmat. Miesten elämä on jotenkin yksinkertaisempaa ja reilumpaa.

Toivoisin saavani neuvoja, miten oppia iloitsemaan tytöstä, koska ehdottomasti tahtoisin olla hänestä iloinen. En kaipaa "et ansaitse vauvaa" -kommentteja (vaikka varmasti niitä tästä seuraakin).[/QUOTE]

olen henk.koht sitämieltä että tytöt on paljon helpompia,pitävät vähemmän meteliä,riehuvat vähemmän. jos meille tulis vielä lapsi niin mielummin helppo rauhallinen tyttö, kuin poika joka leikkii tappelu,pyssyleikkei... huutaa riehuu ja kaiken lisäksi tappeleekin enemmän. yksi sellainen kyllä riittää. :)
 
Kuka käskee pukea tytön pinkkiin ja röyhelöihin? Sano hyvissä ajoin sukulaisille ja kavereille, että sellaiset lentävät saman tien ovesta ulos. On sitä maailmassa muitakin värejä ja vaatemalleja. Jos he eivät kuuntele toiveitasi, eivät he ilmeisesti ole kovinkaan välittäviä ja kuuntelevia ystäviä.
 
[QUOTE="pettynyt";27180436]Tiedän ihan varmasti, että vauva on rakas. Ja olen hyvin onnellinen, että pieni vaikuttaa terveeltä. Itselläni on ehkä pieniä ongelmia oman naiseuden suhteen.[/QUOTE]

Tässä tuli pettymyksesi syy. Rakastat jo nyt lastasi niin paljon, että haluat suojella häntä maailman kolhuilta ja olet tavallaan pahoillasi, ettet voikaan suojella häntä hänen sukupuoleltaan. Rakastat jo nyt vauvaasi :)

Nyt on kasvun paikka. Olet nuori nainen, etkä ole kokenut itseäsi täysin arvostetuksi pienenä tyttönä. Tyttären saaminen on eheytymisen mahdollisuus, koska olet yhtä arvokas kuin miehesi. Kai ymmärrät tämän? Tyttäresi auttaa sinua arvostamaan elämääsi ja huomaat vähitellen, että sinun on nautittava elämästäsi jotta hänkin nauttii. Saat kaksi ruusua samaan hintaan.

Kirjailija Katri Manninen kirjoittaa netissä näin:

"Puhe sai minut miettimään omia vaikuttimiani. Vaikka en välttämättä usko yhteen selkeään onnelliseksi tekevään elämäntehtävään, tajusin että ainakin tällä hetkellä iso osa toiminnastani kumpuaa siitä, että haluan tästä maailmasta paremman paikan tytöille.

Miksi tytöille? Koska tyttöjä katsoessani muistan miltä tuntui olla tyttö. Kun näen miten elämäni rakentui tyttönä omaksumilleni uskomuksille, haluan että kaikki tytöt -- mahdollinen tuleva tyttäreni, sisarusteni tyttäret, naapurin suloinen pikkutyttö, leikkipuistossa pyörivät tytöntylleröt tai kavereideni odottamat tyttövauvat saavat elää emotionaalisesti palkitsevampaa elämää kuin olen itse elänyt valtaosan elämästäni.

Haluaisin että nykyiset ja varsinkin tulevaisuuden tytöt voisivat kasvaa tietäen että he ovat ehjiä, hyviä ja arvokkaita.

Että heidän tarpeensa ovat yhtä tärkeitä kuin muidenkin tarpeet. Ettei heidän tarvitse lunastaa rakkautta olemalla "kiltti tyttö". Että he saavat väsyä, olla heikkoja ja epäonnistua -- ja olla edelleen ihan yhtä rakastettavia kuin ennekin.

Ettei heidän tarvitse hävetä negatiivisia tunteitaan. Että heiläkin saa olla paha mieli.

Että he ovat ihania, rakastettavia ja haluttavia juuri sen kokoisina ja näköisinä kuin he ovat. Että on täysin turhaa ja höpsöä yrittää näyttää lehtien photoshopatuilta malleilta.

Että heidän euronsa on euro eikä 80 senttiä. Että he saavat seurata sydäntään ja intohimoaan. Että he pystyvät käytännössä kaikkeen siihen mihin pojatkin, mutta saavat silti olla tyttöjä.

Mistä tytöt oppivat millainen on naisen arvo ja miten naisen pitää käyttäytyä? Meiltä, aikuisilta naisilta. Äideiltä, isoäideiltä, tädeiltä, opettajilta, naapurin naisilta.

On turha syyttää vain mediaa nuorten tyttöjen laihdutusvimmasta, jos itse voivottelee jatkuvasti omia ylipainokilojaan tai ostelee laihdutustuotteita ihmelaihtumisen toivossa.

On turha voivotella kapitalismin kauheutta ja naisen huonoa palkkatasoa, jos itse jatkuvasti alihinnoittelee itseään, väheksyy puheissaan omaa työpanostaan ja ammattitaitoaan eikä uskalla pyytää palkankorotusta.

Miksi tuskailemme sitä että tyttäremme menevät kimppaan miesten kanssa, jotka eivät kohtele heitä kunnioittavasti ja rakastavasti, jos annamme heidän isiensä kävellä ylitsemme ja mollata meitä?

Miten voimme olla parempia esikuvia ympärillämme oleville tytöille?

Olemalla rehellisiä itsellemme. Kyseenalaistamalla omat rajoittavat uskomuksemme ja satuttavat toimintamallimme. Arvostamalla omaa kehoamme. Antamalla itsemme rakastaa itseämme ja olla onnellisia jo tänään. Kuuntelemalla ja seuraamalla sydäntämme. "
 
Mun mielestä on oikein fiksua, että käyt noita tunteita läpi nyt. Kunhan vauva syntyy, olet varmasti jo sulatellut asian niin hyvin, että sillä ei ole enää mitään väliä.

Sellainen jeesustelu, että tällaisia tunteita ei saisi olla ("kasva aikuiseksi" kommentit ym) johtaa vaan siihen, että nämä tunteet purkitetaan. Ja sellaisina ne häiritsevät tulevaa äiti-lapsi -suhdetta enemmän kuin aikuisesti käsiteltyinä.
 
Minä olen aina toivonut itselleni tytärtä, ja mieluummin montaa tytärtä. En ole mikään prinsessa ja aika äijämäinen olen itsekin, olen kuitenkin aikamoinen naisasianainen. Kun ensimmäinen lapsi osottautui pojaksi. piti minun todellakin sopeutua ajatukseen. Ihana poika syntyi ja rakas totta kai. Toinen lapsi osoittautui tytöksi ja en voi kieltää sitä, ettenkö olisi ollut onneni kukkuloilla. Molemmat lapset ovat rakkaita, mutta en vain voi sille mitään, että tyttö on minun tyttöni ja poika on isin poika. Ja minun tyttöni pukeutuu joskus vanhoihin veljensä vaatteisiin ja joskus on aivan prinsessa. Vauvana meillä ei ollut varmaan yhtään vaaleanpunaista vaatetta. Niitä on osteltu myöhemmin.
 

Yhteistyössä