Miten paljon masentuneelta ihmiseltä pitää sietää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eet
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eet

Vieras
Tilanne: Ystävystyin töiden kautta reilu vuosi sitten erääseen ihmiseen, tulimme tosi hyvin juttuun alusta alkaen, vietimme aikaa myös vapaa-ajalla ja soittelimme lähes päivittäin.
Tiesin että tuo ystäväni kärsii masennuksesta mutta ajattelin että hän pärjää asian kanssa.
Ystäväni ei tullut oikein toimeen pomoni kanssa ja valittii siitä minulle usein kun koki pomon luonteenomaisen ärtyneisyyden henkilökohtaiseksi loukkaukseksi vaikka käytös onkin samanlaista kaikkia kohtaan tasapuolisesti.
No, eräänä päivänä ystäväni sitten ei enää ilmestynytkään töihin. Ja ei myöskään vastannut minun puheluihini ja muihin yhteydenottoihin. Meillä oli alkamassa isompi yhteinen työprojekti ja se kaatui sitten kokonaan minun niskaani. Vasta viikkojen päästä sain ystävääni yhteyden kun tekstarilla sanoin että nyt kerrot missä mennään. Hän ilmoitti sitten että harkitsee lopareiden ottoa.
Minua kuitenkin loukkasi henkilökohtaisesti se että hän (ehkä häpeissään luovuttamisesta mutta kuitenkin) jätti täysin huomioimatta minut vaikka olimme aiemmin olleet niin hyviä ystäviä. Ikäänkuin sillä ei olisikaan ollut mitään merkitystä. Tuntui että en sittenkään tunne tuota ihmistä ollenkaan, että hän olikin täysin epäluotettava ja tasapainoton. Tuon jälkeen yhteydenpito on ollut satunnaista, vaikka annoinkin tuon ensimmäisen ignorauksen anteeksi, vastaavanlainen meininki on jatkunut siitä lähtien. Hän lupaa tapaamisia ja mitään ei kuitenkaan tapahdu. Ja näiden takia tuo aiempi yhteydenpidonkatkaisu on alkanut ärsyttämään taas. En tiedä miten pitäisi suhtautua tuollaiseen ihmiseen.
 
Masentunutta henkilöä tulisi tukea ja ymmärtää. Masentunut kun ei kykene välttämättä käsittelemään ongelmia samoin mitä ei masentunut. Silti mielestäni masentunutta ei pitäis käsitellä silkkihanskoin vaan tarvittaessa sanoa rehellisesti että hän on ehkä toiminut asioissa ajattelemattomasti. Koita keskustella tämän henkilön kanssa asioista ihan normaalisti. Selän kääntäminen masentuneelle ei ole mikään ratkaisu, eikä sekään ettei nosta kissaa pöydälle.
 
Oikeassahan te olette. Ehkä tämä on nyt vain sitä että en ole itsekään oikein sisäistänyt ja hyväksynyt tuota yhtäkkistä luonteenmuutosta joka tuli aivan puskan takaa masennuksen tietämisestä huolimatta. Kun tuon pystyy sisäistämään, on varmasti helpompi suhtautua tuohon ystäväänkin lempeämmin. Eikä ottaa mitään hänen lupauksiaan selvyytenä kuten normaalisti vaan ymmärtää että masennuksen takia kaikki tulevat sovitut menot on epävarmaa.
 
Silloin, kun olin masentunut, itkin sängyssä ja jos yritin sieltä ylös, jalkani lakosivat alta. En olisi päässyt töihin tai pystynyt soittamaan kenellekkään. Olin opiskelija silloin.
 
Olette niin tuoreita tuttavuuksia ja jos tuo tuntuu jo nyt noin ärsyttävän niin varmaan on parasta unohtaa vaan koko ystävyys. Masentuneen ihmisen kanssa nuo asiat eivät suju niin kuin "terveiden" kanssa ollaan totuttu.
 
En ole sellainen ihminen että katkaisen välit kovin helposti, minulla on paljon pitkäaikaisia ystäviä ja jos ei olisi valmis sietämään ja selvittämään asioita, niitä ei voisi olla.
Tämä ihminen on vaikuttanut sellaiselta että hänetkin voisi pitää piireissä loppuelämän ajan. Nyt tässä selvittelenkin omia tunteita ja kyselen teidän ulkopuolisten ajatuksia aiheesta.
 
En ole sellainen ihminen että katkaisen välit kovin helposti, minulla on paljon pitkäaikaisia ystäviä ja jos ei olisi valmis sietämään ja selvittämään asioita, niitä ei voisi olla.
Tämä ihminen on vaikuttanut sellaiselta että hänetkin voisi pitää piireissä loppuelämän ajan. Nyt tässä selvittelenkin omia tunteita ja kyselen teidän ulkopuolisten ajatuksia aiheesta.

Masentuneen ihmisen seurassa olo ja tämän tukeminen on oikeasti raskasta. Silloinkin kun itse ymmärtää masennusta ja sitä millaisena toinen ympäristön ja arjen kokee. Ja vaikka olisi kyse pitkäaikaisesta, läheisestä ystätävästä tai sukulaisesta josta todella välittää.

Siksi vaan meinasin että jos nämä jutut jo tuntuvat ärsyttävän niin edessä lienee niin paljon pahempaa, isompia pettymyksiä ja toivottomuutta että en ole ollenkaan varma kannattaako selllaiseen ystävyyteen lähteä. Toki tuttavuuden voi säilyttää ja käydä silloin kun huvittaa, pitää yhetyksiä sen mukaan mutta samalla hyväksyä sen ettei toinen tule vastaamaan samalla tavalla takaisin. Mutta ihan oikea ystävyys on paljon hankalampi juttu...
 
Niin no, enhän minä voi tietää tässä vaiheessa miten hyviä ystäviä me oikeasti olemme. Sehän selviää vasta vuosien päästä. Nyt mennään näillä päivä kerrallaan eteenpäin, minä en käännä selkääni mutta yhden ihmisen panoshan ei ystävyyssuhteessa ole kuin vasta puolet. Minä en voi pakottaa ystävääni olemaan yhteydessä ja kertomaan asioistaan, jos hänestä tuntuu että en ole niin läheinen, sittenhän koko homma jää väkisinkin vain tuttavuuden tasolle.
 

Yhteistyössä