Miten paljon on suhteen vuoksi kestettävä?

[Outjo]

Hei,
näin ensi alkuun, että kirjoittelin joskus vuosi sitten tai ehkä vähän aiemminkin viimeksi. Silloin meille oli tulossa vauva ja puolisoni oli tosi hankala ja uhkaili erolla alvariinsa.

No, nyt lapsen synnyttyä viime vuonna ensiksi oli oikein kivaa ja nyt sitten olen: ruma, isomahainen, pahanhajuinen, etova ja joutaisin jäädä auton alle. No, onneksi nuo ovat "vain" puolisoni mielipiteitä ja tiedän, että hän on ainoa, joka on tuota mieltä. En kuulemma osta mitään meille enkä muutenkaan tee mitään oikein ja hän on AINA oikeassa.

Hän tuntuu kovasti vihaavan minua ja entisestä suhteesta tulleita lapsiani. Hän muistelee vain, mitä hän on itse tehnyt ja listaa ostamiaan tavaroita huomaamatta lainkaan, mitä minä teen meidän eteen tai hankin meille. Itse en todellakaan haluaisi pitää mitään melua itsestäni tai tekemisistäni, sillä teen kaiken pyytettömästi.

Välillä jotenkin tuntuu, että elän psykopaatin alaisuudessa. Minullla ei saisi olla kavereina naisia enkä saisi puhua suhteemme ongelmista naispuolisille ystävilleni. Minun sukuni on ihan hirveä ja vaan amispohjaista.

Puolisollani lienee joku päänsisäinen lista kaikesta, mitä olen hänen mielestään tehnyt väärin. Minun toiveillani ei ole mitään väliä taikka sillä, että hän on itse suostunut mm. sukulaisteni vierailuihin katsomassa pientä.

Jo tätä kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi lähteä pois ja äkkiä, mutta pikkuinen on niin ihana ja meilläkin on parina joskus oikein kivaa. Lisäksi sekavuutta lisää se, että silloin tällöin saan kuulla, että puolisoni rakastaa minua ja että olen hyvä ja pidän hänestä ja perheestämme hyvää huolta...

En enää halua olla ovimatto, jota voi talloa, miten huvittaa. Miten paljon on kestettävä, kun kuitenkin kaikesta huolimatta rakastan puolisoani?

 

[taidat olla masokisti]

"Kyllä se ukko mua varmaan rakastaa, kun ei oo tänään vielä turpiin lyönyt!" Siis ainahan teidänlaisia on ollut olemassa, masokisteja, jotka vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa suhteessa ikuisuuksia, teki ukko mitä tahansa. Kyselet miten kauan jaksat. Jaksat tasantarkkaan niin kauan kuin itse haluat ja sinähän näköjään haluat. Enpä usko, että on mitään väliä mitä sulle vastataan, et sä tuota tyyppiä kuitenkaan jätä. Tehkööt aikuiset elämällään mitä lystäävät, omahan on valita. Mutta lasta käy sääliksi, kun ei varmaan oo kovin kivaa touhuanne katsella, eikä suhteenne anna hyvää kuvaa parisuhteesta.

 

[Ukolle kenkää]

ja äkkiä. Miksi naiset suostuvat kynnysmatoksi? Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Ei se riitä, että mies joskus on "ihan kiva", sellainen pitää olla pääsääntöisesti.

Hankkiudu miehestä eroon ja elä onnellista elämää lastesi kanssa ilman kynnysmattona olemista.

 

[pohtija_]

Ehkä todella pitää miettiä, millaisena näet suhteenne parin vuoden päästä.
Tai 10 vuoden päästä? Onko tässä sellainen ihminen, jota haluat katsoa 10 vuoden kuluttuakin ja samoissa merkeissä? Voiko tämän ihmisen kanssa kokea elämässä ne asiat, jotka olet halunnutkin kokea (hyvää perhe-elämää jne.)?

Tuntuu, että vaikka tilanne olisi kuinka huono, halutaan vaan nähdä asiat positiivisesti:
juuri tuo saa mitätöidä ja kohdella kuinka huvittaa, kun kerran edes joskus on niitä hyviä hetkiä. Suhteellisuudentaju hei. Ei se, että on joskus ollut hyviä hetkiä tai on niitä edelleen jotenkin nollaa tuota henkistä väkivaltaa ja sitä, että kokonaisuus ei vaan toimi. Ei niistä huonoista suhteista lähdetä sen vuoksi, ettei niissä koskaan ole hyviä hetkiä tai koska rakkaus on kuollut vaan koska ne huonot asiat vaan on yksinkertaisesti liian huonoja.

Tuossa edellä se jo sanottiinkin, onko se itseisarvo, että lapsilla on ehkä perhe, jos lapset joutuvat katsomaan tuollaista äidin haukkumista ja mitätöintiä? Miten jaksat olla lapsillesi äiti kun toinen vaan sahaa oksaasi?

 

[Häpeä!]

En sääli yhtään sinua enkä välitä pätkän vertaa miten mies sinua kohtelee, sinä olet aikuinen ihminen ja voit tehdä omat valintasi ja ratkaisusi; olet tilanteessa vapaaehtoisesti.

Lastesi tilanne hirvittää, kaikki lapset pitäisi ottaa huostaan. En äitinä voi mitenkään käsittää, että joku äiti antaa miehen kohdella lapsia huonosti. Sinä olet heidän tulevaisuudestaan nyt vastuussa, mieti minkälaisen mallin annat ja missä ilmapiirissä heistä kasvaa aikuisia tuollaisen sairaan ihmisen kanssa. Sitten parinkymmenen vuoden jälkeen itket että missä meni pieleen ja miksei lapset pidä yhteyttä (jos ovat hengissä yleensä).

 

[Äippä vaan]

Kyllä se mies tuosta tokenee kun pamahdat uudestaan paksuksi! Miehet on tuollaisia, itsekkäitä hampuuseja, mutta kun tulee vauva niiin niistä tulee kunnollisia, vastuunsa kantavia perhemiehiä.Tsemppiä vaan uudelle maha-asukille ja äipälle ja isukille.

 

[poingg]

Miten minä sain sellaisen käsityksen, että ap on se suhteen miespuolinen osapuoli..?

 

[piltin parasta]

Miten minä sain sellaisen käsityksen, että ap on se suhteen miespuolinen osapuoli..?

No niin sain minäkin! Vai onko ap nainen, jonka mies on mustasukkainen jopa naispuolisista ystävistä? Jos näin päin, niin äkkiä suhteesta irti! Ymmärrän hyvin, ettei ap halua lähteä ja jättää perhettä vauvan takia. Käy perheneuvolassa tai lastenvalvojalla juttelemassa ja kysymässä sinun oikeuksistasi tavata vauvaa yms. jos ero tulee.

 

[Johanna]

Miten minä sain sellaisen käsityksen, että ap on se suhteen miespuolinen osapuoli..?

Näin minäkin ajattelin, mutta hyviä neuvoja olet saanut, sukupuolesta riippumatta!

 

[Johanna]

Käy perheneuvolassa tai lastenvalvojalla juttelemassa ja kysymässä sinun oikeuksistasi tavata vauvaa yms. jos ero tulee.

Sitä jäin pohtimaan, että, miksi ihmeessä miehen pitäisi kyseenalaistaa oikeutensa lapseensa? Eihän naisetkaan niin tee. Miehellä on aivan yhtäläinen oikeus oman lapsensa suhteen kuin naisellakin. Jos mies lähtee etukäteen kyselemään oikeuksiaan perheneuvoloista sun muista, se tarkoittaa minusta sitä, että mies jopa itse epäilee oikeuksiaan. Jos niin on, ei miehillä tule koskaan olemaan samoja oikeuksia lapsiinsa kuin naisilla. ÄLKKÄ missään nimessä, miehet, koskaan epäilkö oikeuksianne - ne ovat itsestään selviä!

 

[Ninja!]

Miten tuntuu että ihmiset on nykypäivänä ihan outoja. Itse diagnisoisin ap:n puolison mielenterveyshäiriöiseksi. Ei ihmistä, jota rakastaa, haukuta etovaksi paskakasaksi, oli tilanne mikä tahansa. Eikö kukaan enää kunnioita toista ihmisenä, vai lähteekö parisuhteessa toiselta ihmisarvo lopullisesti.

 

[anna mun kestää]

Miten tuntuu että ihmiset on nykypäivänä ihan outoja. Itse diagnisoisin ap:n puolison mielenterveyshäiriöiseksi. Ei ihmistä, jota rakastaa, haukuta etovaksi paskakasaksi, oli tilanne mikä tahansa. Eikö kukaan enää kunnioita toista ihmisenä, vai lähteekö parisuhteessa toiselta ihmisarvo lopullisesti.

Siis samaa mieltä. Ei ihan kaikki valot pala miehellä täysillä. Varsinkin jos huomautukset siitä, että vaimon soisi joutuvan autokolariin tms pitää paikkaansa. Edes vihaisena aikuinen ihminen ei suolla suustaan tuollaista sontaa. Jos ap tyytyy rakkauden (lue; mielivaltaisuuden) rippeisiin ja kerran kuussa sanottu "rakastan sinua" tyhjää kaiken paskan, niin mikäs siinä. Aikuinen ihminen kun on. Mutta siihen täytyy sitten tyytyä. Muuta tuskin tulet koskaan saamaan. Se, että ihminen muuttuisi niin perusteita myöten vähemmän ilkeäksi ja empaattisemmaksi, on käytännössä mahdotonta. Persoona on aikuisella mikä on, kovan työn jälkeen itseään voi oppia hieman kontrolloimaan, mutta ei pohja muutu toiseksi. Itsekäs on aina itsekäs, loppuun asti.

 

[Minkähän ikäisiä]

keskustelun henkilöt olla?

Kovin ovat suoraviivaisia ja varmoja asiastaan. Haluaisin todella tietää näiden vastaajien omat tarinat, taustat ja kokemukset. Jos naiset ovat tänä päivänä noin varmoja asiastaan, niin onnittelen! Ja toivon, että niin on. Nuorena on ehkä enemmän voimia lähteä lapset kainalossa pois huonosta suhteesta ja silti selvitä. Kuitenkin vain harva viihtyy yh:na pitkään. Pian on uusi mies kuvioissa. Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle? Haluaisin kuulla rehellisiä kertomuksia siitä, löytyikö parempi mies, esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa!

 

[koetteleva aika]

Hei,
näin ensi alkuun, että kirjoittelin joskus vuosi sitten tai ehkä vähän aiemminkin viimeksi. Silloin meille oli tulossa vauva ja puolisoni oli tosi hankala ja uhkaili erolla alvariinsa.

No, nyt lapsen synnyttyä viime vuonna ensiksi oli oikein kivaa ja nyt sitten olen: ruma, isomahainen, pahanhajuinen, etova ja joutaisin jäädä auton alle. No, onneksi nuo ovat "vain" puolisoni mielipiteitä ja tiedän, että hän on ainoa, joka on tuota mieltä. En kuulemma osta mitään meille enkä muutenkaan tee mitään oikein ja hän on AINA oikeassa.

Hän tuntuu kovasti vihaavan minua ja entisestä suhteesta tulleita lapsiani. Hän muistelee vain, mitä hän on itse tehnyt ja listaa ostamiaan tavaroita huomaamatta lainkaan, mitä minä teen meidän eteen tai hankin meille. Itse en todellakaan haluaisi pitää mitään melua itsestäni tai tekemisistäni, sillä teen kaiken pyytettömästi.

Välillä jotenkin tuntuu, että elän psykopaatin alaisuudessa. Minullla ei saisi olla kavereina naisia enkä saisi puhua suhteemme ongelmista naispuolisille ystävilleni. Minun sukuni on ihan hirveä ja vaan amispohjaista.

Puolisollani lienee joku päänsisäinen lista kaikesta, mitä olen hänen mielestään tehnyt väärin. Minun toiveillani ei ole mitään väliä taikka sillä, että hän on itse suostunut mm. sukulaisteni vierailuihin katsomassa pientä.

Jo tätä kirjoittaessa tuntuu, että pitäisi lähteä pois ja äkkiä, mutta pikkuinen on niin ihana ja meilläkin on parina joskus oikein kivaa. Lisäksi sekavuutta lisää se, että silloin tällöin saan kuulla, että puolisoni rakastaa minua ja että olen hyvä ja pidän hänestä ja perheestämme hyvää huolta...

En enää halua olla ovimatto, jota voi talloa, miten huvittaa. Miten paljon on kestettävä, kun kuitenkin kaikesta huolimatta rakastan puolisoani?

Monessa parisuhteessa tuo vauva ja pikkulapsiaika on se koettelemus. Lapsen odotetaan tuovan jotain lisäonnea. Vaikka lapsesta iloitaan, niin lapsi tuo työtä, joka jättää vähemmän aikaa parisuhteelle. Työkuorman alla odotetaan puolisolta enemmän, aika usein liikaa. Kun samalla ei osata kertoa, mikä oikeasti hiertää, niin soppa on valmis.

Perheneuvola olisi varmasti oikea osoite. Jos sinne ei kuukaudessa pääse, niin asiasta voi jutella ihan siellä lastenneuvolassa.

Jos isovanhemmat voivat välillä ottaa lasta, että vanhemmat saavat huilata, niin hyvä.

 

[Piltin parasta]

Sitä jäin pohtimaan, että, miksi ihmeessä miehen pitäisi kyseenalaistaa oikeutensa lapseensa? Eihän naisetkaan niin tee. Miehellä on aivan yhtäläinen oikeus oman lapsensa suhteen kuin naisellakin. Jos mies lähtee etukäteen kyselemään oikeuksiaan perheneuvoloista sun muista, se tarkoittaa minusta sitä, että mies jopa itse epäilee oikeuksiaan. Jos niin on, ei miehillä tule koskaan olemaan samoja oikeuksia lapsiinsa kuin naisilla. ÄLKKÄ missään nimessä, miehet, koskaan epäilkö oikeuksianne - ne ovat itsestään selviä!

Kuka on sanonut mitään kyseenalaistamisesta? Vauva jää erossa aina äidille, äidin ollessa kyvykäs ja halukas tätäh. Niin monet on tapaukset, joissa nainen jyrää miehen oikeudet. Sitä tarkoitin, että ottaa etukäteen selvää oikeuksistaan, ettei vaimo laita pelkästään velvollisuuksia hoitamaan.

Eihän etukäteen selvää ottaminen tarkoita luovuttamista tai "häviön" myöntämistä! Omituinen ajatusmaailma tuo tuollainen

 

[Johanna]

Kuka on sanonut mitään kyseenalaistamisesta?Sitä tarkoitin, että ottaa etukäteen selvää oikeuksistaan, ettei vaimo laita pelkästään velvollisuuksia hoitamaan.

Sinä kyseenalaistit miehen oikeudet isänä olemiseen.

Ai, tarkoititkin tilannetta, jossa mies ei ole aikuinen? Vaan ajattelee, että vaimo on äiti. No, sitten ymmärrän ajatusmaailmasi. Juu, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että, jos mies ei tiedä isänä olemisen oikeuksia ja velvollisuuksia, ne pitää selvittää. Mutta mieluummin ennen kuin paneskelee yhdenkään naisen kanssa.

 

[puolukka]

keskustelun henkilöt olla?

Kovin ovat suoraviivaisia ja varmoja asiastaan. Haluaisin todella tietää näiden vastaajien omat tarinat, taustat ja kokemukset. Jos naiset ovat tänä päivänä noin varmoja asiastaan, niin onnittelen! Ja toivon, että niin on. Nuorena on ehkä enemmän voimia lähteä lapset kainalossa pois huonosta suhteesta ja silti selvitä. Kuitenkin vain harva viihtyy yh:na pitkään. Pian on uusi mies kuvioissa. Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle? Haluaisin kuulla rehellisiä kertomuksia siitä, löytyikö parempi mies, esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa!

Mitä yrität sanoa?
Sitäkö, että alkuperäinen joutuu ojasta allikkoon, jos eroavat? Että jos yhna on vaikeaa olla niin toisen mitätöitävänä on aina parempi? Jos kahdesta huonosta vaihtoehdosta pitää valita niin tämä olisi sitten vähemmän huono vaihtoehto. Just joo.

Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle - no riippuu varmaan ihan ap:sta, sitä saa, mitä tilaa..Jotenkin nyt on vaan tullut sellainen mielikuva, että eihän tää lady itsekään tiedä, mitä haluaa.

 

[realistisesti]

keskustelun henkilöt olla?

Kovin ovat suoraviivaisia ja varmoja asiastaan. Haluaisin todella tietää näiden vastaajien omat tarinat, taustat ja kokemukset. Jos naiset ovat tänä päivänä noin varmoja asiastaan, niin onnittelen! Ja toivon, että niin on. Nuorena on ehkä enemmän voimia lähteä lapset kainalossa pois huonosta suhteesta ja silti selvitä. Kuitenkin vain harva viihtyy yh:na pitkään. Pian on uusi mies kuvioissa. Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle? Haluaisin kuulla rehellisiä kertomuksia siitä, löytyikö parempi mies, esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa!

Varmoja mistä? Siitä, että ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin?

Huonosta suhteesta tulee aina lähteä. VARSINKIN jos on lapsia. Ihan vaan vaikka niiden lasten takia jos oma hyvinvointi ei muka ole tärkeää.

Mikä ihme joitain naisia vaivaa, onko joku ihan oikeasti sitä mieltä, että naista saa kohdella miten tahansa? Mikä ihmeen isä-jumalhahmo se kusipää mies muka on?

 

[minä-]

keskustelun henkilöt olla?

Kovin ovat suoraviivaisia ja varmoja asiastaan. Haluaisin todella tietää näiden vastaajien omat tarinat, taustat ja kokemukset. Jos naiset ovat tänä päivänä noin varmoja asiastaan, niin onnittelen! Ja toivon, että niin on. Nuorena on ehkä enemmän voimia lähteä lapset kainalossa pois huonosta suhteesta ja silti selvitä. Kuitenkin vain harva viihtyy yh:na pitkään. Pian on uusi mies kuvioissa. Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle? Haluaisin kuulla rehellisiä kertomuksia siitä, löytyikö parempi mies, esim. ap:n kaltaisessa tilanteessa!

52 -vuotias. Erosin 32-vuotiaana, otin mukaani 2 ja 7-vuotiaat lapset. Uutta miestä en ole huolinut meille asumaan sen jälkeen - muutamia kertoja olen seurustellut ja ottajia kyllä olisi ollut. Nyt en enää edes harkitse kun yksin asustan, lapset on maailmalla. On oma tupa ja oma lupa, hyvä työ ja ihanat lapset. Miksi ihmeessä siihen pitäisi ottaa "parempi" mies -jonkun statuksen takiako?

Lapseni saivat hyvän itsetunnon, terveen ja turvallisen kodin. Yksinhuoltajana on toki rankkaa taloudellisesti ja kiirettä pukkaa mutta paljon rankempaa on jaksaa huonossa suhteessa ja asua kodissa jossa on huono ilmapiiri jonka pienikin lapsi aistii. Sain erosta oikein puhtia ja itsekin itsetuntoa, että minähän pärjään. Innostuin välillä tekemään kolmea työtä ja opiskelin yliopistossa, energiaa riitti vaikka mihin. On hankittu omistusasunto ja mökki, on reissattu ja harrastettu. Me kolmen kopla

 

[Kysyjä]

Sinä kyseenalaistit miehen oikeudet isänä olemiseen.

Ai, tarkoititkin tilannetta, jossa mies ei ole aikuinen? Vaan ajattelee, että vaimo on äiti. No, sitten ymmärrän ajatusmaailmasi. Juu, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että, jos mies ei tiedä isänä olemisen oikeuksia ja velvollisuuksia, ne pitää selvittää. Mutta mieluummin ennen kuin paneskelee yhdenkään naisen kanssa.

Mikä sulla on hätänä, kun olet jatkuvasti ilkeä tai kiukkuinen? Vääntelet ja kääntelet toisten lauseet haluamaasi muotoon ja yritätä tehdä muista kirjoittajista typeriä. Vai etkö oikeasti ymmärtänyt tuon kirjoittajan sanomaa?

 

[huomio]

Siihen ei paljon tarvita.

 

[Kysyjä]

Siihen ei paljon tarvita.

Hmmmm. Voi Johanna. Huono päivä? Hyvä että purat pahan mielesi tänne palstalle, ehkä duunikaverit säästyvät purkaukselta?

 

[Johanna]

Siihen ei paljon tarvita.

Juu, ei täällä kovin kova älykkyysosamäärän keskiarvo ole.

 

[Johanna]

Hmmmm. Voi Johanna. Huono päivä? Hyvä että purat pahan mielesi tänne palstalle, ehkä duunikaverit säästyvät purkaukselta?

Eilen oli melko huono päivä. Mutta purin ne kiukunpuuskani just niille, joille se kuuluu. Ambulanssikuski sai kuulla kunniansa, kun ohitti mut 50:n alueella sataa olematta hälytysajossa. Ja kirppismyyjä, jolta ostin nahkatakin, jossa oli hälläri, jonka huomasin vasta kotona.

Toivon tästä päivästä parempaa ja lupaan, etten pura pahaa mieltäni tänäänkään niihin, joita se ei koske.

Voidaanko nyt lopettaa keskusteluaihe Johanna ja pitäytyä aiheessa?

 

[Yritän sanoa,]

että ap joutuu ojasta allikkoon, jos eroaa. Et voi etukäteen tietää, mitä ero tuo tullessaan. Ajatellanpa näin, että jos suhde muuten toimii ja tällainen älytön rääväsuinen kielenkäyttö on ainoa vika miehessä, silloin voisin ajatella sen kestäväni. Sellaisenkin "viisuden" olen kuullut, että perhettä ei pitäisi hajoittaa, jos puoliso ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Jos haukkumiset tapahtuu lasten kuullen, se on jo rajatapaus ja tässä rajatapaus-vaiheessa ajattelin ap:n nyt olevan.

Puolukan kaltaiset kirjoittelijat ovat nähtävästi päässeet aika vähällä; eroaminen tarkoittaa melkein aina isän ja lasten erottamista toisistaan. Uskon, että tulevaisuudessa miehet eivät enää tule siihen tyytymään. Jos on varma, että oma mies kiltisti alistuu vkonloppuisäksi, silloin on varmaan eropäätös helpompi tehdä. Muuten voi olla tulossa katkeria taisteluja lapsista, ja arvaapa kuka siinä kärsii eniten?

Mitä yrität sanoa?
Sitäkö, että alkuperäinen joutuu ojasta allikkoon, jos eroavat? Että jos yhna on vaikeaa olla niin toisen mitätöitävänä on aina parempi? Jos kahdesta huonosta vaihtoehdosta pitää valita niin tämä olisi sitten vähemmän huono vaihtoehto. Just joo.

Saavatko he paremmin kohtelevan tilalle - no riippuu varmaan ihan ap:sta, sitä saa, mitä tilaa..Jotenkin nyt on vaan tullut sellainen mielikuva, että eihän tää lady itsekään tiedä, mitä haluaa.