Miten paljon on suhteen vuoksi kestettävä?

[Sinä Realistisesti,]

millainen on huono suhde, josta puhut?

Varmoja mistä? Siitä, että ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin?

Huonosta suhteesta tulee aina lähteä. VARSINKIN jos on lapsia. Ihan vaan vaikka niiden lasten takia jos oma hyvinvointi ei muka ole tärkeää.

Mikä ihme joitain naisia vaivaa, onko joku ihan oikeasti sitä mieltä, että naista saa kohdella miten tahansa? Mikä ihmeen isä-jumalhahmo se kusipää mies muka on?

 

[Kiitos rehellisestä]

Olen aina onnellinen kuullessani näistä hyvin päättyneistä eroista. Uskon joka sanan, mitä kirjoitat enkä halua arvostella valintaasi.

Miksi kuitenkin törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka ovat eroamassa ja myös heidän omat vanhemmat aikoinaan erosivat. Sekö on tarkoitus, että lapset tehdään ja sitten kasvatetaan ne yksin? Minusta tuntuu, että eroperheen lapset itse eroavat myös pajon herkemmin, koska malli on tullut kotoa. Kun tulee ongelmia, niin ainoa ratkaisukeino on ero.

52 -vuotias. Erosin 32-vuotiaana, otin mukaani 2 ja 7-vuotiaat lapset. Uutta miestä en ole huolinut meille asumaan sen jälkeen - muutamia kertoja olen seurustellut ja ottajia kyllä olisi ollut. Nyt en enää edes harkitse kun yksin asustan, lapset on maailmalla. On oma tupa ja oma lupa, hyvä työ ja ihanat lapset. Miksi ihmeessä siihen pitäisi ottaa "parempi" mies -jonkun statuksen takiako?

Lapseni saivat hyvän itsetunnon, terveen ja turvallisen kodin. Yksinhuoltajana on toki rankkaa taloudellisesti ja kiirettä pukkaa mutta paljon rankempaa on jaksaa huonossa suhteessa ja asua kodissa jossa on huono ilmapiiri jonka pienikin lapsi aistii. Sain erosta oikein puhtia ja itsekin itsetuntoa, että minähän pärjään. Innostuin välillä tekemään kolmea työtä ja opiskelin yliopistossa, energiaa riitti vaikka mihin. On hankittu omistusasunto ja mökki, on reissattu ja harrastettu. Me kolmen kopla

 

[viimeinen mies]

Eilen oli melko huono päivä. Mutta purin ne kiukunpuuskani just niille, joille se kuuluu. Ambulanssikuski sai kuulla kunniansa, kun ohitti mut 50:n alueella sataa olematta hälytysajossa. Ja kirppismyyjä, jolta ostin nahkatakin, jossa oli hälläri, jonka huomasin vasta kotona.

Toivon tästä päivästä parempaa ja lupaan, etten pura pahaa mieltäni tänäänkään niihin, joita se ei koske.

Voidaanko nyt lopettaa keskusteluaihe Johanna ja pitäytyä aiheessa?

Näin pieni nainen voi

 

[Katu-uskottavuudesta]

Vaikea uskoa, että nainen joka antaa kaiken kaikille anteeksi -jopa lyönnit, saa kiukun puuskia pikkuasioista! Siis jostain hälläristä, minkä joku on VAHINGOSSA unohtanut takkiin.

 

[minä-]

Sekö on tarkoitus, että lapset tehdään ja sitten kasvatetaan ne yksin? Minusta tuntuu, että eroperheen lapset itse eroavat myös pajon herkemmin, koska malli on tullut kotoa. Kun tulee ongelmia, niin ainoa ratkaisukeino on ero.

Ei se tietysti ole alun perin tarkoitus, että lapset tehdään ja kasvatetaan yksin. Minulla ei kyllä vanhemmat ole eronnet ja sisarukseni ovat ensimmäisissä avioliitoissaan molemmat, toisella taitaa olla yli 30 v ja toisella kohta 20 vuotta kestänyt avioliitto. Myöskään ex-mieheni sisaruksista ei ole kukaan eronnut. Minäkö nyt laitoin sitten tällaisen perinnön liikkeelle ...

Minä erosin, koska voin avioliitossa huonosti. Olin huono, väsynyt, kiireinen ja masentunut äiti. Tiuskin koko ajan lapsille, siellä kodissa ei kenelläkään ollut mukavaa. Mies mollasi minua aina kun harvoin oli kotona, lapset ohitti sujuvasti. Kun kerroin että lähden (päätöksen kypsyminen vei kaksi vuotta) mies vaan nauroi ja sanoi että hah-hah - et tule pärjäämään. Olenkin sitä mieltä, että paras äiti lapsille on sellainen äiti, jota isä rakastaa. Silloin kodissa on kaikilla hyvä olla.

Ero on yksi ihan hyvä ratkaisukeino, ei ainoa mutta ei sitä kannata pelätä. Monet sanovat etteivät eroa lasten takia ja se on juuri se minusta se kaikkein huonoin syy. Juuri lasten takia pitää erota. Veikkaan että useimmat eivät eroa, koska päätös "munaa" ja siinä joutuu järjestelemään asioita ja vielä taloudellisesti heikommalle. Lapset ei välttämättä tarvi sitä kaikkea tavaramäärää mitä nyt syydetään, vähemmällä tulee toimeen. Minä esim. pelasin muksujen kanssa paljon lautapelejä, käytiin kirjastossa ja luistelemassa, ihan ilmaisia harrastuksia.

 

[pihapuussa]

mä oon kyllä ihan pihal,voiko siis sellainen kaupan hälytyslaite unohtua vahingossa takkiin?

Vaikea uskoa, että nainen joka antaa kaiken kaikille anteeksi -jopa lyönnit, saa kiukun puuskia pikkuasioista! Siis jostain hälläristä, minkä joku on VAHINGOSSA unohtanut takkiin.

 

[Oikonomi]

Ero on yksi ihan hyvä ratkaisukeino, ei ainoa mutta ei sitä kannata pelätä. Monet sanovat etteivät eroa lasten takia ja se on juuri se minusta se kaikkein huonoin syy. Juuri lasten takia pitää erota. Veikkaan että useimmat eivät eroa, koska päätös "munaa" ja siinä joutuu järjestelemään asioita ja vielä taloudellisesti heikommalle. Lapset ei välttämättä tarvi sitä kaikkea tavaramäärää mitä nyt syydetään, vähemmällä tulee toimeen. Minä esim. pelasin muksujen kanssa paljon lautapelejä, käytiin kirjastossa ja luistelemassa, ihan ilmaisia harrastuksia.

Pitää paikkansa. Onhan se päätösten tekeminen ja omaisuuden jako helvetin vaikeaa, samaan tapaan jotkut kitkuttelee huonossa duunipaikassa, kärsii henkisesti, koska eivät loppupeleissä vain uskalla tehdä muutoksia.Pitkiä pari- ja työsuhteita jostain syystä arvostetaan vaikka kummassakaan ei valitettavasti ihminen pääse kehittymään.

 

[Omppu]

Pitää paikkansa. Onhan se päätösten tekeminen ja omaisuuden jako helvetin vaikeaa, samaan tapaan jotkut kitkuttelee huonossa duunipaikassa, kärsii henkisesti, koska eivät loppupeleissä vain uskalla tehdä muutoksia.Pitkiä pari- ja työsuhteita jostain syystä arvostetaan vaikka kummassakaan ei valitettavasti ihminen pääse kehittymään.

Hyvin sanottu!

Huonossa parisuhteessa ollessani ainakin itse sokaistuin sille, millaista mielekäs ja mukava elämä on. Jälkikäteen ajateltuna en ole koskaan itkenyt, riidellyt, anteeksiantanut ja -pyytänyt niin paljon kuin ex-avoliitossani. Huonossa parisuhteessa tuo oli "normaalia" ja satunnaisten hyvien hetkien varassa sinniteltiin. Vikaa oli varmasti molemmissa osapuolissa. Onneksi suhde päättyi eroon.

Nyt nautin sinkkuelämästäni paljon ja on niitä uusiakin suhteita löytynyt, vaikken kenenkään kanssa ole enää yhteen muuttanutkaan.

Vielä ap:lle. Voimia sinulle, mitä sitten päätätkin tehdä! Onni ja autuus ei välttämättä tule eronkaan jälkeen, mutta joskus tasainen elämä voi olla parempaa kuin jatkuvasti surkealla mielellä oleminen.

 

[yxex]

Hyvin sanottu!

Huonossa parisuhteessa ollessani ainakin itse sokaistuin sille, millaista mielekäs ja mukava elämä on. Jälkikäteen ajateltuna en ole koskaan itkenyt, riidellyt, anteeksiantanut ja -pyytänyt niin paljon kuin ex-avoliitossani. Huonossa parisuhteessa tuo oli "normaalia" ja satunnaisten hyvien hetkien varassa sinniteltiin. Vikaa oli varmasti molemmissa osapuolissa. Onneksi suhde päättyi eroon.

Nyt nautin sinkkuelämästäni paljon ja on niitä uusiakin suhteita löytynyt, vaikken kenenkään kanssa ole enää yhteen muuttanutkaan.

Vielä ap:lle. Voimia sinulle, mitä sitten päätätkin tehdä! Onni ja autuus ei välttämättä tule eronkaan jälkeen, mutta joskus tasainen elämä voi olla parempaa kuin jatkuvasti surkealla mielellä oleminen.

voihan. vaikeaa se on läskikasana uuttakaan miestä saada.

 

[Omppu]

voihan. vaikeaa se on läskikasana uuttakaan miestä saada.

Juoksuharrastus pitää hyvin kuosissa niin sinkut kuin parisuhteessakin olevat. Suosittelen muillekin!

 

[Johanna]

Vaikea uskoa, että nainen joka antaa kaiken kaikille anteeksi -jopa lyönnit, saa kiukun puuskia pikkuasioista! Siis jostain hälläristä, minkä joku on VAHINGOSSA unohtanut takkiin.

Oijoijoi. En kai ole kirjoittanut, että anteeksi antaminen tarkoittaa sitä, ettei koskaan ole oikeudenmukaisesti kiukkuinen?

 

[´´´´´´]

voihan. vaikeaa se on läskikasana uuttakaan miestä saada.

Löytyyköhän Suomesta yhtäkään naista, joka ei saisi miestä - jos vaan riman laskee tarpeeksi alas?

Tätäkin palstaa lukiessa laittaa monta kertaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei ole nykyään miestä, saa olla rauhassa ja olla, mennä ja tulla mielensä mukaan. Kun mies-seuraa hetkellisesti haluaa, sitä löytyy aina.

Naisille tuntuu olevan joku status "omistaa" mies, ihan minkälainen vaan. Meille toisille ei se sinunkaan mies kelpaisi.

 

[Niin mutta]

voihan. vaikeaa se on läskikasana uuttakaan miestä saada.

Heteromiehethän kuulemma haluaa läskikasoja! Paitsi kapiaiset.

 

[puolukka]

että ap joutuu ojasta allikkoon, jos eroaa. Et voi etukäteen tietää, mitä ero tuo tullessaan. Ajatellanpa näin, että jos suhde muuten toimii ja tällainen älytön rääväsuinen kielenkäyttö on ainoa vika miehessä, silloin voisin ajatella sen kestäväni. Sellaisenkin "viisuden" olen kuullut, että perhettä ei pitäisi hajoittaa, jos puoliso ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Jos haukkumiset tapahtuu lasten kuullen, se on jo rajatapaus ja tässä rajatapaus-vaiheessa ajattelin ap:n nyt olevan.

Puolukan kaltaiset kirjoittelijat ovat nähtävästi päässeet aika vähällä; eroaminen tarkoittaa melkein aina isän ja lasten erottamista toisistaan. Uskon, että tulevaisuudessa miehet eivät enää tule siihen tyytymään. Jos on varma, että oma mies kiltisti alistuu vkonloppuisäksi, silloin on varmaan eropäätös helpompi tehdä. Muuten voi olla tulossa katkeria taisteluja lapsista, ja arvaapa kuka siinä kärsii eniten?

Eihän kyse ole siitä, että miehessä on "yksi pikku vika". Ei tuosta kuvauksesta saa sitä kuvaa, että kaikki muu olisi hyvin ja onnessa on vain "pikku särö". Hommahan on jo perustavanlaatuisesti pyllyllään. Ja varsinkin jos ovat jo vuosi sitten olleet samassa tilanteessa ja kyvyttömiä selvittämään ongelmansa niin ihmettelen miten jatkossa. Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa.

Olen tietysti kommentoijana sitä mieltä, että eihän tuo hyvältä näytä. Rivien välistä olen myös lukevinani, että ap ja mies ovat niin nuoria ja kypsymättömiä tai ovat duunareita, joilla ei ole varaakaan mennä johonkin parisuhdeneuvontaan, josta voisi olla apua suhteen pelastamisessa. Siksi olen epäileväinen heidän suhteestaan, ja esimerkiksi jos mies ei ole tehnyt minkäänlaista aloitetta suhteen parantamiseksi (ei kyllä ole ap:kaan tosin) ja on vielä sitä mieltä, että tuollainen käytös on ihan ok toista kohtaan niin jälleen en voi muuta kuin epäillä, onko tuollaisella suhteella tulevaisuutta.

Eli noilla kerrotuilla tiedoilla on mielestäni perusteltua sanoa, että ap voisi lähteä, vaikka se ei helppoa olekaan.

Minun "vähälläpääsemisestäni" sinun ei kannata ehkä lähteä lausumaan mitään.

 

[Sinkkuna sivusta...]

Tätäkin palstaa lukiessa laittaa monta kertaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei ole nykyään miestä, saa olla rauhassa ja olla, mennä ja tulla mielensä mukaan. Kun mies-seuraa hetkellisesti haluaa, sitä löytyy aina.

Naulan kantaan! Samoin ajattelen. Ajatukseni saavat vahvistusta kuunnellessani parisuhteessa elävien tuttavien kertomuksia.

Mikä ihme onnettomassa parisuhteessa eläviä naisia vaivaa? Miksi jäädään suhteeseen, jossa toista osapuolta ei koeta lainkaan haluttavaksi? Tai suhteeseen, jossa on enemmän huonoja kuin hyviä päiviä? Tai suhteeseen, jossa lapset todistavat pelokkaina vanhempien jatkuvaa huutoa ja riitelyä?

Ero on joskus mahdollisuus uuteen parempaan elämään.

 

[Johanna]

...ovat duunareita, joilla ei ole varaakaan mennä johonkin parisuhdeneuvontaan, josta voisi olla apua suhteen pelastamisessa.

Aaarggghhh! Miten kukaan voi ketään mitätöidä näin totaalisesti!!!!

 

[puolukka]

^Mitä tarkoitat?
Omalta puoleltanihan tuo on arvailua. Ehkäpä nyt aloittaja itse tietää paremmin, miksi suhteen ongelmia ei ole alettu selvitellä aiemmin. Olisi aika kummallista ottaa tuntemattoman ihmisen arvaus suhteen peruspilareista mitätöintinä.

 

[aamun pohdiskelua]

Mikä ihme onnettomassa parisuhteessa eläviä naisia vaivaa? Miksi jäädään suhteeseen, jossa toista osapuolta ei koeta lainkaan haluttavaksi?

Jottei totuus unohtuisi niin on lisättävä, että kyllä monet miehet myös elävät huonossa suhteessa uskaltamatta irtautua siitä. Jotkut naiset kohtelevat miehiään kuin lapsia, jaksavat jatkuvasti nalkuttaa asioista, määräävät kotona kaikesta ja ovat ihan sairaan mustasukkasiia. Miehet sitten helpommin ratkaisevat asian hakemalla ulkopuolisia suhteita ja uskaltavat erota vasta kun uusi kuvio on selvä ja odottamassa. Miehet jopa voi vat muuttaa suoraan entisen luota uuden luo ja asia tulee vaimolle aivan puun takaa. Kun erosin, mies ei voinut mitenkään tajuta ettei minulla ole ketään uutta odottamassa. Kai se nyt uskoo kun 20 vuoden jälkeenkään ei ole ketään Ehkä se olisi jopa helpompi hyväksyä että toinen löysi paremman kuin se, että tuo toinen elää mieluummin yksin kuin minun kanssani. Tiedä häntä.

 

[pisara]

että ap joutuu ojasta allikkoon, jos eroaa. Et voi etukäteen tietää, mitä ero tuo tullessaan. Ajatellanpa näin, että jos suhde muuten toimii ja tällainen älytön rääväsuinen kielenkäyttö on ainoa vika miehessä, silloin voisin ajatella sen kestäväni. Sellaisenkin "viisuden" olen kuullut, että perhettä ei pitäisi hajoittaa, jos puoliso ei ole alkoholisti tai väkivaltainen. Jos haukkumiset tapahtuu lasten kuullen, se on jo rajatapaus ja tässä rajatapaus-vaiheessa ajattelin ap:n nyt olevan.

Puolukan kaltaiset kirjoittelijat ovat nähtävästi päässeet aika vähällä; eroaminen tarkoittaa melkein aina isän ja lasten erottamista toisistaan. Uskon, että tulevaisuudessa miehet eivät enää tule siihen tyytymään. Jos on varma, että oma mies kiltisti alistuu vkonloppuisäksi, silloin on varmaan eropäätös helpompi tehdä. Muuten voi olla tulossa katkeria taisteluja lapsista, ja arvaapa kuka siinä kärsii eniten?

Voisiko olla niin että puoliskosi on masentunut? Yleinen tyytymättömyys tuntuu olevan kaikkeen, eniten hän purkaa pahaa oloaan sinuun, joka on varmasti hyvin raskasta.
Ehdota että hän menee terapiaan, aika auttaa usein myös. Kun raskaus- ja vauva-aika on ohitse on moni nainen ja parisuhde käynyt läpi aikamoisen kriisin.. sen jos kestää niin palkintona voi olla tosi hyvä,luja ja kestävä suhde.

 

[ainokainen]

mä oon kyllä ihan pihal,voiko siis sellainen kaupan hälytyslaite unohtua vahingossa takkiin?

Voi, jos takki on varastettu! Jonkun verran kirpparilla myydään varastettua tavaraa, valitettavasti.

 

[alkuperäinen............]

Juu, kiitos kaikille. Kirjoittaja siis minä olen mies. Olen kovasti huolissani suhteestamme. Jotenkin noiden haukkumisten ja nyt myöhemmin tulleiden haukkumisten jälkeen tuntuu, että nuotio on sammunut ja siitä tulee enää vain ohut savuvana näin kuvainnollisesti puhuen.

Ymmärtäisin paremmin, jos kyse olisi ollut vain vauva-ajan hankaluuksista, mutta kun ongelmia oli jo ennen ihanaa pientä vauveliammekin. Olen vissiin aina koittanut myötäillä liikaa ja ymmärtää ja olen siten tehnyt itsestäni ovimaton, jota voi kurittaa, miten huvittaa.

En vain haluisi millään erota, kun erosin exästäni jo ja minusta ero ei ole lapselle niin helppo juttu. Haluaisin niin kovasti uskoa siihen vaaleanpunaiseen unelmaan onnellisesta rakastavasta arvostavasta ja kunnioittavasta suhteesta, jossa lapsen on hyvä kasvaa. En kuitenkaan pelkää erota, mutta haluaisin niin kovin nähdä pientä joka päivä.

Mietin aina omaa käytöstäni ja sanomisiani. En hauku ja jos sanon, jotenkin pahasti tai puolisostani tuntuu, että olisin sanonut pahasti, niin pyydän anteeksi. Puolisoni ei pyydä mitään anteeksi ja sitten parin päivän päästä kaiken pitäisi olla niin kuin mitään ei olisi ollutkaan.

Vauveli, joka kohta täyttää vuoden, on kyllä meidän molempien silmäterä ja todella rakas meille molemmille. Vähän mietityttää sekin, että puolisoni ei koskaan huomioi vanhempia lapsiani mitenkään meidän suunnitelmissamme.

En tiedä auttaako perheneuvolat mitään, kun puolisoni näkee kaiken niin erilailla. Sitä tuntee itsensä välillä ihan sekavaksi, kun kaikki onkin ykskaks vain ja ainoastaan minun syytäni ja puolisoni ei ole tehnyt mitään muuta kuin ollut vain uhri. Vähän meinaa energiat alkaa loppua. Taidan antaa puolisolleni liikaa valtaa itseäni kohtaan.

Niin ja sekin selväksi, että en todellakaan ole ylipainoin enkä ruma. Haluan vain panostaa tähän suhteeseen, joten muut eivät kiinnosta vaikka minusta minä olen kiinnostanut kyllä muita. Vaikka se ei tähän kuulukaan en ole ihan nuori enkä edes ei-akateeminen.

 

[alkuperäinen.........]

Arvon Ellit olisin tosi kiitollinen vinkistä. Puolisoni on siis kotona pienokaisemme kanssa. Sanoin, että voin lähteä töistä aikaisemmin, jotta hän ehtii jumppaan ja myös ensi viikolle sovittu hammaslääkäri on ok. Vastaus on että, en oikeasti tarkoittanut tuota, vaan tarkoitin, että en halua olla poissa töistä hänen vuokseen, joten hän ei mene jumppaan eikä myöskään hammaslääkäriin. Sanoin vain, että älä hyvä ihminen tulkitse, vaan kuuntele, mitä sanon.

Tämä on menossa ihan mahdottomaksi...

 

[huhhei]

Kuulostaapa samalta teidän elämäntilanteenne kuin meidän. Tämän kirjoittaja on vain nainen. Suhteemme oli alussa hyvä ja toimiva, jossa oli hyvä olla, molemmilla. Sitten tuli kurjempia aikoja ja taas oli hyvää. Sitten tuli perheenlisästä, alkuun näytti, että suhde muuttuu taas hyväksi, mutta muutaman kuukauden päästä oli suhde ajautunut taas alamäkeen. Olen vuoden ajan puhunut miehelleni erosta, koska en näe, että suhde muuttuisi paremmaksi. Hän pyytää vain koko ajan lisää aikaa minulta, että kyllä se tästä. Mies ei kykene jostain syystä puhumaan minulle asioistaan ja olen huomannut nyt parin kuukauden sisään, että en se minäkään enää osaa kaikesta hänelle jutella. Lisäksi meiltä puuttuu läheisyyttä, jonkin verran on, mutta aloitteidentekijä olen minä. Mies ei osoita rakkauttaan ei sanoin ei teoin, ei voi sanoa edes rakastan sinua, jos pyydän, se ei ollut mikään ongelma suhteen alussa. Olen vuoden yrittänyt keskustella parisuhteestamme, mutta saamani vastaus yleensä kysymyksiini on en tiedä. Löysin väestöliiton sivulta parisuhdekyselyjä ja mies suostui tekemään niitä minun kanssani, kummankaan vastauksista ei saanut mitenkään ruusuista kuvaa suhteestamme. Olemme saaneet jo parisuhdeterapiaa, mutta heikoin tuloksin. Ei olla sielläkään saatu oikein kunnon keskustelua aikaiseksi. Että miten purkaa tämä tilanne. Ja on tässä suhteessa muitakin asioita, jotka eivät ole minun mielestä kohdallaan, mutta jos alkaisin tosiaan avautumaan, niin tulisi aikaa pitkää tekstiä.

Meitä kuitenkin erottaa se, että meillä on eri-ikäinen lapsi kuin teillä ja meillä ei kummatkaan harrasta nimittelyä eikä käsittääkseni toivo toiselle mitään pahaa.

 

[mitä vielä]

Arvon Ellit olisin tosi kiitollinen vinkistä. Puolisoni on siis kotona pienokaisemme kanssa. Sanoin, että voin lähteä töistä aikaisemmin, jotta hän ehtii jumppaan ja myös ensi viikolle sovittu hammaslääkäri on ok. Vastaus on että, en oikeasti tarkoittanut tuota, vaan tarkoitin, että en halua olla poissa töistä hänen vuokseen, joten hän ei mene jumppaan eikä myöskään hammaslääkäriin. Sanoin vain, että älä hyvä ihminen tulkitse, vaan kuuntele, mitä sanon.

Tämä on menossa ihan mahdottomaksi...

Johan tässä on toista sivua tullut vinkkejä vai mitä vielä pitäisi sanoa. Jos sinua haukutaan kotona etovaksi, rumaksi ja lihavaksi (vai mitä ne oli) niin kytkintä ylös vaan. Ota se ihana lapsi mukaan...

 

[ainokainen]

AP:lle sanoisin, että ota puhelin käteen NYT ja soita paikkakuntanne sosiaaliviraston perheneuvolaan tai kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen, josta saa yleensä (vaihtelee kunnittain) myös pariterapiaa.

Ikävä sanoa näin, mutta koska olet mies, eron tullen asemasi lapsen tapaamisten suhteen on heikko.
Lasta et saa kokonaan itsellesi, sen kai jo tiedätkin.
Eli mieti tosi tarkkaan, kannattaako erota.

Yritä tehdä kaikkesi suhteen eteen. Voivottelu ei nyt auta, vaan vaaditaan järeämpiä keinoja. Vaimosi on saatava ymmärtämään, että näin ei voi jatkua. Hän toimii jatkuvasti väärin sinua kohtaan, ehkä kierrättää sinulle jotain omaa pahaa oloaan tms. Ei tuollainen peli vetele, eikä lapsenkaan ole hyvä olla sitä kuuntelemassa.