Miten pian olisi mahdollista tulla raskaaksi keskenmenon jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minkkius
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Minkkius

Jäsen
20.01.2009
337
0
16
Sain keskenmenon helmikuussa, viikkoja olisi pitänyt olla joku 6+6. Se alkoi parin päivän tuhruvuodolla, josta neuvolassa sanottiin olevan ihan normia raskauden alussa (mulla oli siis kolmas raskaus, eikä koskaan ollut tuollaista vuotoa). No, sitten alkoikin aamulla verenvuoto, niukalla vuodolla, joka edelleen olisi voinut olla normaalia neuvolan mielestä (tää oli siis joku sijainen). Mutta sitten se kovenikin iltaa myöten. Koitin kovasti soitella joka lääkäriasemalle, että olisin päässyt ultraan, jotta olisin nähnyt onko se niin normaalia kuten neuvolassa sanoi. Mutta sitten sainkin seuraavalle päivälle ajan, ja vuoto edelleen jatkui.
Ultrassahan todettiin,että mitään ei enään näkynyt, ilmeisesti kaikki oli tullut itsekseen pihalle. Sitä tosin ei kukaan osannut sanoa, oliku raskaus tuulimuna vai ei. Kaikki kävi kuitenkin "suhteellisen helposti" kuten ultraaja sanoi. Mulla ei ollut mitään kipuja, lähinnä tuota runsasta vuotoa.
Kuitenkin. olen nyt viikon verran vuotanut, nyt tosin paaaljon niukemmin, pikkuhousunsuoja riittää päivisin, ja öisin ei ole tullut mitään.
Ultraaja sanoi, että heti voi alkaa yrittämään uudestaan, kunhan vuoto loppuu..

Mietinkin tässä, että miten nopeasti olisi mahdollista tulla uudestaan raskaaksi ja kuinka pian joku muu on tullut?
Vai onko heti perään tullut uusi keskenmeno.. Se vähän pelottaa. kuitenkin toi henkinen puoli mulla on pahempaa kuin fyysinen...
 
Itelläni oli tuulimuna 06/05, alkoi kivulla ja vuodolla rv 12+3 ja sit jouduin kaavintaan. En muista kuinka pitkään jälkivuoto kesti, mut uudelleen tulin raskaaksi 12/05. Ahdisti tosi paljon tuo tuulimuna, kun lasta oltiin yritetty saada 2vee. Onneksi tuossa seuraavassa raskaudessa ei ollut, ku lopussa ongelmia ja synnytin terveen pojan. Nyt olen uudelleen raskaana rv 20+2 ja tätä yritettiin vuoden päivät, ei oo helppoo kaikilla. Tsemppiä siulle :)
 
Mulla oli spontaani km viikolla 10+1 ja lääkärin varoitteluista huolimatta (siis tosiaan kaikki lääkärit ei suinkaan varoittele, tämä oli mun mielestä vähän kokematon tapaus muutenkin) päätettiin että mitä sitä turhia odottelemaan uuden raskauden suhteen. Kuuden viikon päästä siitä plussasin taas, eli ei ehtinyt kuukautisia olemaan lainkaan. Nyt on rv 16+3 menossa, parin päivän pituista harmitonta tuhruvuotoa viikolla 11 lukuunottamatta kaikki mennyt tosi hyvin.

Ja mun mielestä tosi helposti tulin keskenmenon jälkeen raskaaksi, seksiä oli silloin vain viikonloppuisin enkä osannut ovista tunnistaa mitenkään, ja hedelmöityspäiväksi on silti arvioitu keskiviikko ;)
 
Niin ja tosiaan pitää vielä lisätä että mielestäni oli tosi hyvä että tulin raskaaksi heti keskenmenon jälkeen. Uusi raskaus oli yllättävän stressitön, kun en pitkään aikaan tiennyt tarkkoja viikkoja enkä voinut ajatella että kuinka iso se keskenmenon riski missäkin vaiheessa tilastollisesti oli. Sitten kun näin ultrassa pikkuisen niin oli jo paljon varmempi olo (ensimmäistä en ehtinyt elävänä enkä niin isona nähdä lainkaan). Ja listäksi jotenkin se keskenmenon kokeminen pienensi sitä pelkopeikkoa, kun tiesi että kyllä siitäkin selviää hengissä ja elämä jatkuu.

Ja tosiaan tässä toisessa raskaudessa meininki on ollut ihan erilainen, mulla oli alusta asti sellainen olo että kyllä tää hyvin menee.
 
Mulla eka raskaus keskeytynyt keskenmeno (rv 7+6 ) jonka jälkeen kahdet menkat ja uudelleen raskaaksi. Toinenkin raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon (rv 8+3 ) . Sitten meni melkein vuosi ennenkuin tulin uudelleen raskaaksi, tuo raskaus meni hyvin ja poika on kohta kolme vuotias. Poitsun jälkeen en käyttänyt ehkäisyä koska aateltiin, että jos vaikka tulisin sit raskaaksi kun mahdollista. Neljäs raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon (rv 10+6 ) .

Toiveissa on vielä toinen lapsi :heart: joskus tulevaisuudessa.
 
Mulla eka keskenmeno huhtikuussa-08, rv:lla 11. Tulin uudelleen raskaaksi saman vuoden elo-syyskuussa, josta keskenmeno marraskuun alussa, rv:lla 8. Kumpaakaan ei tarvinut kaapia, vaan kävin jälkitarkastus-ultrassa tästä jälkimmäisestä, josta todettiin, että kohtu palautunut hienosti ja on siistin ja kauniin näköinen.
Sitten tulinkin raskaaksi samantien, ilman kuukautisia. Kävin varhais-ultrassa, jossa ipanan sydän jo sykki ja siellä määritellyn lasketun ajan perusteella ovulaatio oli ollut kaksi viikkoa keskenmenon jälkeen! Ja meillä ei kyllä kanssa harrastettu mitään aktiivi-yhdyntää, eikä todella niin pian aiottu edes yrittääkään, mutta ei kyllä estääkään. Ei vaan oltais uskottu, että niin helposti natsas, kun ekaa raskautta yritettiin yli 8kk.
Nyt on rv 19 menossa ja kaikki mennyt hyvin. Ite ei vaan ole asennoitunut iloitsemaan, vasta sitten ku toka ultrassa jos/kun kaikki todetaan olevan hyvin!
 
Keskanmeno oli pari kk sitten ja nyt eilen näytti testi plussaa... Kohtu tyhjentyi itsekseen ja mitään toimenpiteitä ei tarvinnut lääkärin mukaan tehdä. Nyt kyllä kauhulla odotan milloin tämäkin raskaus päättyy :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja BringSunToMe:
Keskanmeno oli pari kk sitten ja nyt eilen näytti testi plussaa... Kohtu tyhjentyi itsekseen ja mitään toimenpiteitä ei tarvinnut lääkärin mukaan tehdä. Nyt kyllä kauhulla odotan milloin tämäkin raskaus päättyy :(

Täytyy sanoa että kuin oma tilanteeni.. km 1/09 ja eilen tein YLLÄTYKSEKSENI plussa testin.. esikkoa yritettiin 5kk ja tätä edellistä 10kk.. ni täys yllätys et näin äkkiä tärppäs uusiksi.. tosi ristiriitaisilla fiiliksillä.. (en ole isännällekkään vielä uskaltanu puhua mitään), ku ei ole edes menkat myöhässä
 
Mulla todettiin ultrassa viikolla 8+6, että alkion sydän oli pysähtynyt. Muutaman päivän päästä oli lääkkeellinen tyhjennys. HCG oli lääkärin mukaan 2.5 viikon jälkeen laskenut tarpeeksi, vaikka oli vielä 81. tyhjennyksestä 7 viikon kuluttua (yhdet menkat oli jo olleet) kävin ultrattavana ja kohtu ei ollut ihan täysin palautunut ja vatsaontelossa oli aika paljon nestettä. Lääkärin mukaan raskautta ei kannattanut yrittää, ennen kuin kunnolla toipunut ja nesteet poistuneet. vasta 11 viikkoa tyhjennyksestä ja siis kaksien kuukautisten jälkeen olin täysin toipunut fyysisesti keskenmenosta/raskaudesta. Viestini on, ettei kannata uskoa pelkkkään verkokeeseen näissä jutuissa. tsemppiä!
 

Yhteistyössä