O
outoa
Vieras
Aloitimme siis opinnot samaan aikaan samalla alalla ja ystävystyimme, olemme molemmat nyt 27-vuotiaita. Tämä ystävä sai nyt lapsen puolisen vuotta sitten ja yrittää samalla nyt opiskellakin. Olen muutamia kertoja ollut lapsenvahtina, jos itsellä ei ole ollut muutakaan tekemistä ja hänen on pitänyt päästä luennolle/tentteihin/harjoituksiin. Homma ok. Miehensä on reissuhommissa paljon ja ei juurikaan pysty osallistumaan arkeen.
Myt minusta tuntuu, että olen joutunut tahtomattani liian isoksi osaksi tätä kuviota. Olemme paljon tekemisissä juu, mutta ystäväni nyt jotenkin kokee, että mulla olisi joku kummallinen velvollisuus auttaa häntä aina, kun hän tarvitsee lapsenvahtia. Kun mulla ei ole kesätöitäkään nyt, vaan teen opintoja (kuten hänkin) harvakseltaan kesän ajan. Mulla sattuu myös vapaat sopivasti silloin, kun hänellä olisi luentoja tms.
Joo, mulla ei nyt kesällä hirveästi olekaan elämää, pari kurssia ja jotain ihan pientä keikkahommaa, vapaata siis riittää. Eli periaatteessa ei estettä olla suostumatta lapsenvahdiksi. Mut jokin tässä kuviossa nyt ärsyttää. Vierailemme paljon toistemme luona, kun sitä aikaa riittää ja hän tietää mun opiskeluaikataulut ja vapaa-ajan. Näistä syistä hän sitten kai kokee, että mä olen ilman muuta käytettävissä silloin, kun meillä menee aikataulut niin kätevösti yksiin.. Ja jos kieltäydyn vaikka siksi, että haluan vain istua päivän puistossa ja lukea lehteä, niin aistin hänestä pientä ärsyyntymistä (ehkä väärä sana). Toki jos mullao on jotain menoa, niin ei kysykään, mut jos mulla on pitkiä vapaita ja ei muuta tekemistä, niin on hänestä vähän jännä jos en silloin voi vahtia.
Ihan outo tilanne, mä olen hyvän ystävyyden ja yhdessäolon myötä ajautunut tilanteeseen, jossa olen ikään kuin päätoiminen lapsenvahti/varaäiti, joka näkee lasta enemmän kuin isänsä.
Myt minusta tuntuu, että olen joutunut tahtomattani liian isoksi osaksi tätä kuviota. Olemme paljon tekemisissä juu, mutta ystäväni nyt jotenkin kokee, että mulla olisi joku kummallinen velvollisuus auttaa häntä aina, kun hän tarvitsee lapsenvahtia. Kun mulla ei ole kesätöitäkään nyt, vaan teen opintoja (kuten hänkin) harvakseltaan kesän ajan. Mulla sattuu myös vapaat sopivasti silloin, kun hänellä olisi luentoja tms.
Joo, mulla ei nyt kesällä hirveästi olekaan elämää, pari kurssia ja jotain ihan pientä keikkahommaa, vapaata siis riittää. Eli periaatteessa ei estettä olla suostumatta lapsenvahdiksi. Mut jokin tässä kuviossa nyt ärsyttää. Vierailemme paljon toistemme luona, kun sitä aikaa riittää ja hän tietää mun opiskeluaikataulut ja vapaa-ajan. Näistä syistä hän sitten kai kokee, että mä olen ilman muuta käytettävissä silloin, kun meillä menee aikataulut niin kätevösti yksiin.. Ja jos kieltäydyn vaikka siksi, että haluan vain istua päivän puistossa ja lukea lehteä, niin aistin hänestä pientä ärsyyntymistä (ehkä väärä sana). Toki jos mullao on jotain menoa, niin ei kysykään, mut jos mulla on pitkiä vapaita ja ei muuta tekemistä, niin on hänestä vähän jännä jos en silloin voi vahtia.
Ihan outo tilanne, mä olen hyvän ystävyyden ja yhdessäolon myötä ajautunut tilanteeseen, jossa olen ikään kuin päätoiminen lapsenvahti/varaäiti, joka näkee lasta enemmän kuin isänsä.