Miten pystyisi asettumaan ärsyttävän miehen yläpuolelle eikä välittäisi?

[avoin luonne]

Ongelmani on se etten pysty pitämään suutani kiinni jos toinen tahallaan ärsyttää, vastaa epämääräisesti eikä ota ongelmia tosissaan. Ihan joskus tuntuu siltä että tahallaan ärsyttää että saisi mut pois tolaltaan. Ihan kuin jotenkin nauttisi siitä. Ehkä se on mun oma tunne vain mutta en voi mitään että mun järkeen ei mene aikuisen ihmisen käytös, joka ei pyri edes tulemaan ongelmissa vastaan, keskustelemaan niistä tai keksimään ongelmiin ratkaisua. Tuntuu että se on mun vastuulla.

Ja sitten jos suutun niin se on tietenkin mun vika ja poden kauheaa itseinhoa toisen syyllistämisen lisäksi.

Esim. meillä on tiukka taloudellinen tilanne sekä monia muita asioita jotka kaipaisi selvittelyä just nyt eikä esim. viikon tai kuukauden päästä. Toinen ei ota kantaa tai lupaa umpimähkäisesti että "huomenna katsotaan". Sellaista huomista ei ole vielä tullut.

Mulla on hirveän turvaton ja yksinäinen olo näiden asioiden keskellä.

Mä en saisi antaa toisen ärsyttää vaan nousta sen yläpuolelle mutta en mahda sille mitään koska en vain osaa olla hiljaa ja jotenkin yksinäni ratkoa kaikkea päässäni. Tilanteet kärjistyy kun toinen on välinpitämätön ja mä haluaisin keskustella asiat sen verran selviksi että tulis tunne että näistä selvitään.

Mun mielessä kummitelee sekin kun tuo aikoinaan tunnusti kuinka oli kaverinsa vaimoa halunnut ärsyttää siihen pisteeseen että alkaisi itkemään. Oli siis halunnut katsoa kuinka pitkään pitää vittuilla että alkaa itkemään! Ihan omien sanojensa mukaan näin teki! Onko tuokaan nyt normaalia???

 

["Helga"]

Kuulostaapa osittain tutulta tuo tilanteesi...meillä ei varsinaisesti yrittämällä yritä ärsyttää, mutta on sen verran jääräpäinen, ettei hän voi kovin helposti tulla vastaan tai nähdä asioita toisten näkökulmasta. Miehen mielestä ongelmia ei koskaan ole, eikä hän niitä tunnista, joten niistä ei voi myöskään puhua. Toisaalta voiko olla niin, että itse kehittelemme niitä ongelmia joka käänteeseen? Itselläni on ainakin tapana analysoida kaikki puhki, palata samoihin asioihin uudelleen tms. Monesti on tilanteita, että miehen mielestä jokin asia on jo käsitelty, kun minun mielestäni keskustelua ei ole vielä edes aloitettu. Tämä liittynee erilaisiin tapoihin ajatella. Ehkä mies on suoraviivaisempi, toimii mieluummin kuin puhuu tai sitten ei vain halua kohdata vaikeita asioita.
Ärsyyntymisestä ei tosiaan voi mielestäni koskaan syyttää muita. On aina omassa hallinnassa, miten päättää kussakin tilanteessa reagoida. Tämä kuulostaa tietysti helpommalta kuin on. Itse olen joutunut tekemään paljon töitä, että olen oppinut muuttamaan reagointitapojani. Ei maailmasta ärsyttävät asiat lopu. Tietysti synnyttää voimakkaampia tunteita, kun kaikista rakkaimman ihmisen kanssa on ristiriitoja. Toisten tilanteeseen on vaikea sanoa mitään, mutta jos itse yrittää ainakin välttää toisen syyllistämistä ja aina sinä ja et koskaan- juttuja. Olen miettinyt myös sitä, että jos nainen aina hoitaa kaikki asiat ja pyrkii kontrolloimaan kaikkea, niin ehkä miehestä tulee sellainen, ettei osa itse aloitteita tehdä tms. Ystäväni on jättänyt ostamatta jääkaappiin ruokaa, kun mies alkoi pitää itsestäänselvänä, että jääkaappi vain täyttyy 'itsestään'.

 

["Helga"]

Enkä tarkoita, että kaikki pitäisi vain sietää iloisesti hymyillen. Kyllä suhteessa pitäisi olla oikeus tuntea kaikenlaisia tunteita, myös suuttua välillä. Siitä ei kannata tuntea mitään syyllisyyttä. Jos oma reagointitapa on sellainen, että esim. huutaa ja sanoo ikävästi, sitä voi yrittää korjata, mutta silti tunne siellä takana voi olla oikeutettu. Kysymys on siitä, miten itseään ilmaisee. Voisiko muuten olla niin, että joskus ihmisten on vaikea erottaa sitä, mistä tunteet todella syntyvät? Aiheuttaako toinen sen ärtymyksen vai aktivoituuko tilanteessa kenties jokin aikaisempi tunnekokemus. Millaiset asiat ovat miehen käytöksen taustalla? Onko hänellä jotain käsittelemättömiä asioita...

 

["vieras"]

Ongelmani on se etten pysty pitämään suutani kiinni jos toinen tahallaan ärsyttää, vastaa epämääräisesti eikä ota ongelmia tosissaan. Ihan joskus tuntuu siltä että tahallaan ärsyttää että saisi mut pois tolaltaan. Ihan kuin jotenkin nauttisi siitä. Ehkä se on mun oma tunne vain mutta en voi mitään että mun järkeen ei mene aikuisen ihmisen käytös, joka ei pyri edes tulemaan ongelmissa vastaan, keskustelemaan niistä tai keksimään ongelmiin ratkaisua. Tuntuu että se on mun vastuulla.

Ja sitten jos suutun niin se on tietenkin mun vika ja poden kauheaa itseinhoa toisen syyllistämisen lisäksi.

Esim. meillä on tiukka taloudellinen tilanne sekä monia muita asioita jotka kaipaisi selvittelyä just nyt eikä esim. viikon tai kuukauden päästä. Toinen ei ota kantaa tai lupaa umpimähkäisesti että "huomenna katsotaan". Sellaista huomista ei ole vielä tullut.

Mulla on hirveän turvaton ja yksinäinen olo näiden asioiden keskellä.

Mä en saisi antaa toisen ärsyttää vaan nousta sen yläpuolelle mutta en mahda sille mitään koska en vain osaa olla hiljaa ja jotenkin yksinäni ratkoa kaikkea päässäni. Tilanteet kärjistyy kun toinen on välinpitämätön ja mä haluaisin keskustella asiat sen verran selviksi että tulis tunne että näistä selvitään.

Mun mielessä kummitelee sekin kun tuo aikoinaan tunnusti kuinka oli kaverinsa vaimoa halunnut ärsyttää siihen pisteeseen että alkaisi itkemään. Oli siis halunnut katsoa kuinka pitkään pitää vittuilla että alkaa itkemään! Ihan omien sanojensa mukaan näin teki! Onko tuokaan nyt normaalia???

Siis anteeksi nyt vaan, mutta miksi olet sellaisen ihmisen kanssa joka on välinpitämätön??Ja "joka ei pyri edes ongelmissa tulemaan vastaan, keskustelemaan niistä tai keksimään ongelmiin ratkaisua."

Ei sun sen yläpuolelle tarvii päästä, vaan tarvii päästä eroon siitä.
Mie heittäisin tuollaisen ukon ulos ovesta!