Miten pystyisin olemaan sekoilematta miesten kanssa?

[Tunnevammainen]

Hei! Olisiko täällä viisaita neuvomaan? Olen joskus saanut pahasti turpaani rakkaudessa ja se kai on minusta tehnyt ihan sekopään ja epävarman miesten kanssa.

Kaava menee samalla tavalla aina: tapaan tosi kivan miehen ja kaikki sujuu kuin vettä vaan. Olen hauska, ihana ja itsevarma.

Sitten tulee tunteita ja samalla sekoan. Iskee hillitön epävarmuus kaikesta ja alan skitsoilemaan miehelle. Olen todella ristiriitainen, kiukuttelen ja pahimmillaan (ja tämän olen tehnyt useampaan otteeseen) katkaisen orastavan suhteen paniikkireaktiona. Siis ettei tulisi taas turpaan.

Olen nyt tyrinyt käytökselläni peräti neljä orastavaa suhdetta. Kolmesti olen juossut karkuun ja yhdelle sekoilin niin pahasti, että hän lähti karkuun. Suureksi kummastuksekseni ainoastaan yhden miehen kanssa en ole enää missään tekemisissä. Näiden kanssa, joita olen juossut karkuun, olen saanut pölyn laskeuduttua säilytettyä jonkinlaisen ystävyyssuhteen.

Nyt olen tavannut todella ihanan miehen. Olen häneen aivan lääpälläni ja siksi myös aivan heikkona ja epävarmana. Olemme olleet yhteyksissä ja tapailleet neljä kuukautta. Tämä mies on poikkeus muista, sillä hänen on vaikea sitoutua ja koittaa jarrutella minua. Mitä enemmän hän jarruttelee, sitä enemmän minä sekoilen.

Nyt huomaan, että hän on alkanut ottamaan etäisyyttä minuun. Ei ole (vielä) heittänyt kirvestä kaivoon, mutta ei se varmaan kaukana ole. Olen kaiken sekoiluni lisäksi älyttömässä paniikissa. Olen päättänyt tällä kertaa olla juoksematta karkuun, mutta tuo paniikki ja sekoilu täytyisi saada kitkettyä pois. En tiedä mitä tehdä. Tiedätkö sinä?

 

[vierailija]

En tiedä.

 

[vierailija]

Yritä analysoida mitä se tarkalleen on mitä pelkäät niissä miehissä ja miksi. Jos keksit sen asian, niin yritä pitää se mielessä jo hyvissä ajoin ennen niitä tilanteita missä paniikki saattaa iskeä.

 

[Tunnevammainen]

Yritä analysoida mitä se tarkalleen on mitä pelkäät niissä miehissä ja miksi. Jos keksit sen asian, niin yritä pitää se mielessä jo hyvissä ajoin ennen niitä tilanteita missä paniikki saattaa iskeä.

Sitä särkynyttä sydäntähän minä pelkään.

 

[.....]

Suurin ongelmasi on kiire ja lyhytnäköinen asenne. Ei kukaan muutaman kk perusteella tiedä, haluaako olla jonkun kanssa loppuelämäänsä vai ei.
Lopeta hötkyily ja ota rennommin. Tutustutte ajan kanssa, jos on kivaa yhdessä. Jos ei ole, niin unohda.

 

[vierailija]

Aloittaja kuulostat ihan minun tyttöystävältä eikun siis exältä, eikun tyttöystävä vastahan me taas viime viikolla maattiin yhdessä parin kk tauon jälkeen, eikun niin nyt ei ole hänestä kuulunut moneen päivään mitään eli exä eikun laittoihan hän eilen viestin, niin ja tänään ei ole taas vastannut mitään.

Joo et ole ainut. Mutta mikä vittu teitä oikein saatana vaivaa!!!!!

 

[Elena777]

Sitä särkynyttä sydäntähän minä pelkään.

Sitä varmaan pelkää kaikki pahasti rikotut.

Entä jos menisit johonkin terapiaan?

 

[vierailija]

Sitä varmaan pelkää kaikki pahasti rikotut.

Entä jos menisit johonkin terapiaan?

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista, että varmaan ihan oikeasti pitäisi mennä. Ystävänikin ovat suositelleet samaa.

 

[r0s]

Oletko sit suhteessa omistushaluinen? Mustasukkainen?

Kun ei toista voi omistaa. Sun pitää luottaa ja antaa myös tilaa. Ja hissukseen tajuta, että se toinen haluaa olla just sun kanssa vaikka voikin tehdä ja mennä myös yksinään.

 

[AivanSama]

Sitä särkynyttä sydäntähän minä pelkään.

Miksi? Mitä pelkäämistä on särkyneessä sydämessä? Kyllä, paska mieli tulee ja siitä selvitään hengissä. Parhaimmassa tapauksessa käytetään kokemus hyödyllisesti ja opitaan siinä ohessa itsestä. Koitappa sisäistää ajatus siitä, miten järjetöntä on pelätä toisen ihmisen menettämistä niin paljon, ettei uskalla edes yrittää? Meinaatko, että sinusta tulee hurjan onnellinen ihminen, jos et anna edes mahdollisuutta?

Oletko miettinyt sitä, että sinun skitsoilusi saattaa myös johtua siitä, ettei se toinen ihminen tunnu yksinkertaisesti oikealle? Kenties jonkin pieni ääni sisimmässäsi kertoo siitä ja skitsoilu on tapasi päästä irti toivottomasta tilanteesta?

 

[AivanSama]

Aloittaja kuulostat ihan minun tyttöystävältä eikun siis exältä, eikun tyttöystävä vastahan me taas viime viikolla maattiin yhdessä parin kk tauon jälkeen, eikun niin nyt ei ole hänestä kuulunut moneen päivään mitään eli exä eikun laittoihan hän eilen viestin, niin ja tänään ei ole taas vastannut mitään.

Joo et ole ainut. Mutta mikä vittu teitä oikein saatana vaivaa!!!!!

Sinua pidetään varamiehenä. Olet tarpeellinen vain silloin, kun eksäsi tuntee olonsa yksinäiseksi ja sinä roikut löysässä hirressä ihmettelemässä mikä naisia vaivaa? Kannattaisiko kysyä, mikä sinua vaivaa?

 

[Elena777]

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista, että varmaan ihan oikeasti pitäisi mennä. Ystävänikin ovat suositelleet samaa.

Kannattaa mennä jos siltä tuntuu, muuten suhteen ja yhteisen tulevaisuuden perustaminen toisen kanssa voi olla oikeasti mahdotonta..tai ainakin todella hankalaa.

Oletko sit suhteessa omistushaluinen? Mustasukkainen?

Kun ei toista voi omistaa. Sun pitää luottaa ja antaa myös tilaa. Ja hissukseen tajuta, että se toinen haluaa olla just sun kanssa vaikka voikin tehdä ja mennä myös yksinään.

...ja nämä asiat ovat myös totta.

 

[Elena777]

Mitä pelkäämistä on särkyneessä sydämessä? Kyllä, paska mieli tulee ja siitä selvitään hengissä

Mä tavallaan ymmärrän tuon pelon oikein hyvin, kun ihminen rikotaan tarpeeksi monta kertaa ja riittävän julmasti vaan jätetään...niin sitä alkaa uskomaan ettei kelpaa kenellekään tai ettei ole ikinä riittävän hyvä toiselle vaikka kuinka yrittäisi kaikkensa ja että kaikki lupaukset ovat pelkkiä sanoja mitkä kuitenkin tullaan jossain vaiheessa rikkomaan tuosta noin vaan...sellasten kokemusten jälkeen on todella vaikea luottaa ja nähdä itseään enää kauniina tai hyvänä ihmisenä kenenkään silmissä.

 

[Asiankannattaja]

Mä tavallaan ymmärrän tuon pelon oikein hyvin, kun ihminen rikotaan tarpeeksi monta kertaa ja riittävän julmasti vaan jätetään...niin sitä alkaa uskomaan ettei kelpaa kenellekään tai ettei ole ikinä riittävän hyvä toiselle vaikka kuinka yrittäisi kaikkensa ja että kaikki lupaukset ovat pelkkiä sanoja mitkä kuitenkin tullaan jossain vaiheessa rikkomaan tuosta noin vaan...sellasten kokemusten jälkeen on todella vaikea luottaa ja nähdä itseään enää kauniina tai hyvänä ihmisenä kenenkään silmissä.

Nuorena sitä milloin oli suhteessa milloin ei ja erot otti päähän aina, ainakin milloin itte tuli jätetyksi.

Mut kun neljännesvuosisadan liitto päättyi niin se sattui ihan saatanasti.
Sattuu vieläkin.

 

[Tunnevammainen]

Oletko sit suhteessa omistushaluinen? Mustasukkainen?

Kun ei toista voi omistaa. Sun pitää luottaa ja antaa myös tilaa. Ja hissukseen tajuta, että se toinen haluaa olla just sun kanssa vaikka voikin tehdä ja mennä myös yksinään.

Se on enemmän sitä, että tilalle iskee älytön epävarmuus. Kun mies vaikka vähän vähentää yhteydenottoja, niin alan panikoimaan. Ja sitten omassa mielessäni tilanteesta tulee katastrofaalinen. Olen varma, että mies on kyllästyny muhun ja on jättämässä, niin teen sen sitten muka itseäni varjellakseni ennen häntä.

Eipä ihme, että miehet ovat olleet melkoisen järkyttyneitä. Koska minulla on myös valtava tarve miellyttää ihmisiä (alkoholistiperheessä kasvanut), osaan olla todella hurmaava. En ole tietenkään silloinkaan oma itseni, koska en luota siihen, että kukaan pitäisi minusta itsenäni. Luen ihmisiä ja tavallaan tiedostamattani luon itsestäni sellaisen, että mies on aivan myyty. Ja sitten äkillisesti pimahdan ja katkaisen touhun.

 

[Tunnevammainen]

Miksi? Mitä pelkäämistä on särkyneessä sydämessä? Kyllä, paska mieli tulee ja siitä selvitään hengissä. Parhaimmassa tapauksessa käytetään kokemus hyödyllisesti ja opitaan siinä ohessa itsestä. Koitappa sisäistää ajatus siitä, miten järjetöntä on pelätä toisen ihmisen menettämistä niin paljon, ettei uskalla edes yrittää? Meinaatko, että sinusta tulee hurjan onnellinen ihminen, jos et anna edes mahdollisuutta?

Oletko miettinyt sitä, että sinun skitsoilusi saattaa myös johtua siitä, ettei se toinen ihminen tunnu yksinkertaisesti oikealle? Kenties jonkin pieni ääni sisimmässäsi kertoo siitä ja skitsoilu on tapasi päästä irti toivottomasta tilanteesta?

En usko skitsoiluni johtuvan siitä, ettei toinen tunnu oikealle. Koska skitsoilu nimenomaan alkaa siitä, kun alkaa syntymään tunteita.

Mutta tuo mitä kirjoitit sitä ennen, että en anna edes onnelle mahdollisuutta, se on kyllä totta. Ja etukäteen pelkääminen on ihan järjetöntä, sillä sattuuhan mua silloinkin, kun olen itse viheltänyt pelin poikki. Sattuu ja tunnen myös syyllisyyttä.

 

[r0s]

Se on enemmän sitä, että tilalle iskee älytön epävarmuus. Kun mies vaikka vähän vähentää yhteydenottoja, niin alan panikoimaan. Ja sitten omassa mielessäni tilanteesta tulee katastrofaalinen. Olen varma, että mies on kyllästyny muhun ja on jättämässä, niin teen sen sitten muka itseäni varjellakseni ennen häntä.

Eipä ihme, että miehet ovat olleet melkoisen järkyttyneitä. Koska minulla on myös valtava tarve miellyttää ihmisiä (alkoholistiperheessä kasvanut), osaan olla todella hurmaava. En ole tietenkään silloinkaan oma itseni, koska en luota siihen, että kukaan pitäisi minusta itsenäni. Luen ihmisiä ja tavallaan tiedostamattani luon itsestäni sellaisen, että mies on aivan myyty. Ja sitten äkillisesti pimahdan ja katkaisen touhun.

Rohkeutta, sisko, rohkeutta! <3

Sun pitää löytää itsesi. Sit voit olla jotain muillekin.

 

[Elena777]

Se on enemmän sitä, että tilalle iskee älytön epävarmuus. Kun mies vaikka vähän vähentää yhteydenottoja, niin alan panikoimaan. Ja sitten omassa mielessäni tilanteesta tulee katastrofaalinen. Olen varma, että mies on kyllästyny muhun ja on jättämässä, niin teen sen sitten muka itseäni varjellakseni ennen häntä.

Eipä ihme, että miehet ovat olleet melkoisen järkyttyneitä. Koska minulla on myös valtava tarve miellyttää ihmisiä (alkoholistiperheessä kasvanut), osaan olla todella hurmaava. En ole tietenkään silloinkaan oma itseni, koska en luota siihen, että kukaan pitäisi minusta itsenäni. Luen ihmisiä ja tavallaan tiedostamattani luon itsestäni sellaisen, että mies on aivan myyty. Ja sitten äkillisesti pimahdan ja katkaisen touhun.

Nyt puhutaan monella tapaa samaa kieltä...mulla myös samanlainen kaaoksellinen tausta ja monella tapaa sama kyky olettaa asioita, koska mielikuvitus on tullut kokemusten myötä niin vilkkaaksi.
Meidän kaltaiset ihmiset ovat varmasti sille toiselle osapuolelle iso koetus, siis niille jotka haluavat kohdella hyvin eivätkä satuttaa.
Voi toivon sulle ensinnäkin kärsivällistä kumppania ja sitä, että itsekin uskallat (kaikesta huolimatta) kuitenkin luottaa ihmiseen! Ei kaikki pahoja ole!

 

[vierailija]

että naiset osaa olla vaikeita ...

 

[AivanSama]

Mä tavallaan ymmärrän tuon pelon oikein hyvin, kun ihminen rikotaan tarpeeksi monta kertaa ja riittävän julmasti vaan jätetään...niin sitä alkaa uskomaan ettei kelpaa kenellekään tai ettei ole ikinä riittävän hyvä toiselle vaikka kuinka yrittäisi kaikkensa ja että kaikki lupaukset ovat pelkkiä sanoja mitkä kuitenkin tullaan jossain vaiheessa rikkomaan tuosta noin vaan...sellasten kokemusten jälkeen on todella vaikea luottaa ja nähdä itseään enää kauniina tai hyvänä ihmisenä kenenkään silmissä.

Mikä yhteinen nimittäjä jokaisella tapahtumalla on?

Se, että sinua on kohdeltu huonosti, ei ole sinun vikasi eikä sinun syytäsi. Sinun vastuullasi on kuitenkin selvitä jälkipyykistä. Meistä kaikki jotuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa jokin ei ole meidän syytämme, mutta meidän vastuullamme on seuraukset.

Sinä olet valinnut nämä ihmiset elämääsi, jotka kohtelevat sinua huonosti. Miksi sinä alunperinkin valitset samantyyppisiä miehiä rinnallesi? Voiko olla, että sinä et ole alunperinkään kokenut ansaitsevasi parempaa vai onko niin, että sinä kaipaat haastetta vai haluatko kuitenkin pohjimmiltasi rakastaa jonkun ehjäksi? Sinun tehtäväsi on selvittää mikä sinun ongelmasi on ja miksi haluat elämääsi ihmisiä, jotka loukkaavat sinua toistuvasti?

Ymmärrän kyllä sen, että ihmisen, jonka itsetunto on murskattu, on vaikea uskoa itsestään mitään hyvää. Minusta sinä kuitenkin olet mahtava ja sinun pitää uskaltaa uskoa se itsestäsi. Miten järkevää on uskoa ihmistä, jonka perimmäinen tarkoitus oli vain musertaa sinut?

 

[AivanSama]

En usko skitsoiluni johtuvan siitä, ettei toinen tunnu oikealle. Koska skitsoilu nimenomaan alkaa siitä, kun alkaa syntymään tunteita.

Mutta tuo mitä kirjoitit sitä ennen, että en anna edes onnelle mahdollisuutta, se on kyllä totta. Ja etukäteen pelkääminen on ihan järjetöntä, sillä sattuuhan mua silloinkin, kun olen itse viheltänyt pelin poikki. Sattuu ja tunnen myös syyllisyyttä.

Käännä tämä kaikki oppimisläksyksi? Sinun kipuilusi, syyllisyytesi ja epävarmuutesi ovat tunteita, joista voit kasvaa ja oppia jotain itsestäsi. Eikö? Raskaita on se, kun "alat purkaa itseäsi" ja hyväksyä, ettet ole täydellinen. Eikä elämä tule koskaan olemaan täydellistä eikä se toinenkaan ihminen tule koskaan olemaan täydellinen. Jossain on kuitenkin joku, jonka kanssa voitte olla täydellisiä toisillenne.
Sitä ennen voit kuitenkin kaatua naamallesi vielä kymmeniä kertoja ja se sattuu ja on ikävää sekä tuskaista. Mitä siitä? Selviät kyllä ja opit taas kerran jotain.

Pohjimmiltaan elämä on paskaa. Sinulla on aina joku onglema, joka sinun pitää ratkoa. Mikäli se ei liity rakkauselämään, se liittyy johonkin muuhun. Millainen elämäsi olisi, jos päättäisit alkaa pelätä jokaista ratkaistavaa ongelmaa ja nostaisit kädet pystyyn, etkä tekisi mitään? Tuskin jätät muitakaan onglemia ratkomatta, niin miksi ihmeessä nostaisit kädet pystyyn tämän yhden kanssa.

Sinä et voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Sinä et voi myöskään tietää tullaanko sinut jättämään ja tuleeko sattumaan. Sinä et voi vaikuttaa toiseen ihmiseen ja hänen tarpeisiinsa. Päästä irti ja lakkaa kontrolloimasta kaikkea. Elämä kyllä ohjaa.

 

[r0s]

Nii. Ja pitää myös katsoa peiliin.

Jos omien huonojen kokemusten pohjilta ei uskalla luottaa ja sen takia antaa uudelle seurustelukumppanille valheellisen, ihanan kuvan itysestään ja sit ihan yllärinä kiskoo maton toisen jalkojen alta ja jättää vaikka hyvin itsekin tietää miltä tuntuu kun joku satuttaa niin...

Ei tossa kuosissa ole edes reilua etsiä uutta kumppania. Vai oikeuttaako se, että itseä on satutettu, satuttamaan asiaan liittymätöntä, viatonta, ihmistä?

 

[Elena777]

Sinä olet valinnut nämä ihmiset elämääsi, jotka kohtelevat sinua huonosti. Miksi sinä alunperinkin valitset samantyyppisiä miehiä rinnallesi?

Ei kaikki ole omasta valinnasta kiinni, eihän sitä alunperin tee valintaa sen perusteella että ''haluanpa olla tuon kanssa, koska hän kohtelee niin huonosti'' vaan nimenomaan sen pohjalta että esimerkiksi hänestä on saanut hyvän ensivaikutelman tai toiset ovat sellaisen hyvän ensivaikutelman antaneet.
Sitten on oma lukunsa ihmiset joita ei valitse elämäänsä vaan jotka ovat siihen tulleet toisten kautta.

Voiko olla, että sinä et ole alunperinkään kokenut ansaitsevasi parempaa vai onko niin, että sinä kaipaat haastetta vai haluatko kuitenkin pohjimmiltasi rakastaa jonkun ehjäksi?

Mun kohdalla ei mikään noista, toisista en osaa sanoa sitten vaikka nuo pitäiskin paikkansa?
Mä olen kaivannut elämääni ihmistä jonka kanssa voi tuntea olon hyväksi ja turvalliseksi, jonka myös minä saan onnelliseksi ja jonka kanssa voi olla onnellinen.

Miten järkevää on uskoa ihmistä, jonka perimmäinen tarkoitus oli vain musertaa sinut?

Tuo on hyvä kysymys..kai sitä on halunnut luottaa varsinkin jos muutkin ovat luottaneet.

 

[Elena777]

Ymmärrän kyllä sen, että ihmisen, jonka itsetunto on murskattu, on vaikea uskoa itsestään mitään hyvää. Minusta sinä kuitenkin olet mahtava ja sinun pitää uskaltaa uskoa se itsestäsi.

Kiitos...tuohon omaan hyvyyteen on taas vaikea uskoa sen jälkeen, kun on niin kauan joutunut kuulemaan ja/tai lukemaan omista virheistään ja syytöksiä asioista ja jopa ajatuksista mihin en syyllinen ole ollut.

 

[vierailija]

Se on enemmän sitä, että tilalle iskee älytön epävarmuus. Kun mies vaikka vähän vähentää yhteydenottoja, niin alan panikoimaan. Ja sitten omassa mielessäni tilanteesta tulee katastrofaalinen. Olen varma, että mies on kyllästyny muhun ja on jättämässä, niin teen sen sitten muka itseäni varjellakseni ennen häntä.

Eipä ihme, että miehet ovat olleet melkoisen järkyttyneitä. Koska minulla on myös valtava tarve miellyttää ihmisiä (alkoholistiperheessä kasvanut), osaan olla todella hurmaava. En ole tietenkään silloinkaan oma itseni, koska en luota siihen, että kukaan pitäisi minusta itsenäni. Luen ihmisiä ja tavallaan tiedostamattani luon itsestäni sellaisen, että mies on aivan myyty. Ja sitten äkillisesti pimahdan ja katkaisen touhun.

Mitä jos koettaisit ihan vain ajatella itseäsi ja muita ihmisinä? Ei sen kummempaa.