Miten ruveta rakentamaan kiusaamisen jälkeen elämää uudestaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AP.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

AP.

Vieras
Eli nyt alkaisi vähitellen pikkuhiljaa tulla tuollainen tilanne eteen.

Kiusaamisen loppumisesta alkaa olemaan muutamia vuosia ja olen ollut myös ne muutamat vuodet täysin yksin tai kerran ryvin kyllä onnettomassa ihmissuhteessa mutta sehän ei tehnyt sitten mitenkään hyvää..

Miten oppia rakentamaan uudestaan hyviä ystävyyssuhteita?

Tai miten suhtaudun, jos joku komea mies kysyy minua seurustelemaan kanssaan? Mulla ei oo nimittäin takana yhtään vakavaa seurustelusuhdetta tai seksi kertaa...

Entä uskallanko koskaan toteuttaa haavettani ja värjätä hiuksiani punaiseksi ja suunnata töihin sille alalle minne pienenä jo haaveilin? Pelkään olla raju ja näyttävä, koska jos kiusaajani joskus näkisivät vielä minut, aikuisenakin, pelkään että kiusaaminen alkaisi uudestaan. Hirveä ahdistus iskee! Ei musta oo ehkä ikinä tämän kaiken mylläkän jälkeen tuohon. En pystynyt edes muuttamaan sinne minne olisin oikeasti halunnut, kun mietin vaan niitä kiusaajia.

Muutaman virheen takia minun koko elämä meni palasiksi, voi kun vois ostaa uuden sellaisen ja aloittaa kaiken alusta, paljon kypsempänä ja vahvempana, eikä toistais enää niitä typeriä virheitä mitä joskus teki. Kai sekin on osa elämää, että tietyt asiat karsiutuu pois, joita katuu sitten kuolin vuoteellaan et hitto kun elämä meni niin.. ja millastahan mun elämä ois ollu, jos kaikki ois menny toisin. Tää tunne on niin raastava.

Nyt kun osaisin olla kaunis ja itsevarma, aina painaa takaraivossa vähän se kiusaaminen ja ne kiusaajat.

Joskus tätä asiaa jo käsiteltiin täällä, kun otin riskin ja kerroin et mua pelottaa ihan sekin et entä jos joku niistä kiusaajista kun sattuis kuulemaan jostain minne oon muuttanu nii muuttais kanssa sinne samalle paikkakunnalle, löytäis mut ja kiusaaminen alkais hitto soikoon uudestaan ja jos oisin vihdoin ja viimein löytänyt onnellisen ja toimivan parisuhteen niin sekin tuhoutuis täysin ja jäisin taas ihan yksin ja tuntisin hirveetä pahaa oloa mun pään sisällä.

Tää tunne on niin hirvee! Miks just minä, miks just minä kun oli muutenkin jo vaikeeta perheen sisällä...

:(
 
Sinulle jo ehdotettiin silloin aikaisemmissa keskusteluissa useaan otteeseen hakemaan ammatti apua, että voisit terapiassa keakustella asioitasi läpi ja alkaa rakentamaan omaa minääsi eheäksi. Oletko ottanut ehdotuksista vaarin ja hakenut apua?

Junnaaminen ja asian vatvominen tällä palstalla ei vie sinua eteenpäin mitenkään, jos et tee niin kuin neuvotaan.

Eli ota puhelin käteen nyt ja varaa itsellesi aika. Sitten tule jatkamaan tätä keskustelua täällä.
 
Aina kun tunnet olevasi huonompi ihminen niin kannattaa miettiä missä asiassa nämä kiusaavat ihmiset on muka parempia? Ja oletko koskaan huomannut että lähes kaikki menestyneet ihmiset tai esim missit ym ulkoisesti vaikka kauniit ihmiset tai uralla muuten menestyneet ovat olleet jostain syystä koulukiusattuja? Olen jälkeenpäin miettinyt miksi olen joutunut itse kiusatuksi ja ymmärtänyt nyt aikuisena kuinka paljon verbaalisesti ja sosiaalisesti älyllisempi olin lapsena. Liekö vaikea lapsuus muuten tehnyt minusta paljon kypsemmän. Nyt kun katsonut esim Facebookista mitä entisille kiusaajille kuuluu, ei voi kuin sääliä heitä. Ovat suurinosa ilman koulutusta, töitä, ylipainoisia tai muuten vaan todella epäonnistuneita. Voin sanoa että nykyisellä itsevarmuudella ja ulkonäöllä olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja tiedän pääseväni mihin uskon pääseväni.
 
Pitää varata aika. Aikuistuminenhan tuollaisessa keskeytyy, kun alkaa junnaamaan vanhassa puolustuskyvyttömyydessä. Normaalistihan aikuinen tajuaisi, ettei ole kovin realistista luulla, että joku koulukiusaaja muuttaa perässä vainoamaan ja tuhoaisi parisuhteen. Olet niin häpeässäsi ja pahassaolossasi kiinni, että se on vääristänyt realiteettisi täysin ja tarvitset apua.
 
[QUOTE="vieras";28229310]Pitää varata aika. Aikuistuminenhan tuollaisessa keskeytyy, kun alkaa junnaamaan vanhassa puolustuskyvyttömyydessä. Normaalistihan aikuinen tajuaisi, ettei ole kovin realistista luulla, että joku koulukiusaaja muuttaa perässä vainoamaan ja tuhoaisi parisuhteen. Olet niin häpeässäsi ja pahassaolossasi kiinni, että se on vääristänyt realiteettisi täysin ja tarvitset apua.[/QUOTE]
Ja itsestään ei tarvitse alkaa kehittämään erityisen itsevarmaa ihmistä, vaan normaalisti puolustuskykyistä.
 
[QUOTE="vieras";28229284]Sinulle jo ehdotettiin silloin aikaisemmissa keskusteluissa useaan otteeseen hakemaan ammatti apua, että voisit terapiassa keakustella asioitasi läpi ja alkaa rakentamaan omaa minääsi eheäksi. Oletko ottanut ehdotuksista vaarin ja hakenut apua?

Junnaaminen ja asian vatvominen tällä palstalla ei vie sinua eteenpäin mitenkään, jos et tee niin kuin neuvotaan.

Eli ota puhelin käteen nyt ja varaa itsellesi aika. Sitten tule jatkamaan tätä keskustelua täällä.[/QUOTE]

En ole vielä hakenut apua, yrittänyt saada itse menemään asioita eteenpäin oman pään sisällä.

Varmaan pitäisi jossain vaiheessa hakea.

Kertokaa nyt te jotka olette terapiassa käyneet kiusaamisen jälkeisten ongelmien setvimisessä, niin auttoiko ja millainen kokemus oli muutenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myös kiusattu;28229307:
Aina kun tunnet olevasi huonompi ihminen niin kannattaa miettiä missä asiassa nämä kiusaavat ihmiset on muka parempia? Ja oletko koskaan huomannut että lähes kaikki menestyneet ihmiset tai esim missit ym ulkoisesti vaikka kauniit ihmiset tai uralla muuten menestyneet ovat olleet jostain syystä koulukiusattuja? Olen jälkeenpäin miettinyt miksi olen joutunut itse kiusatuksi ja ymmärtänyt nyt aikuisena kuinka paljon verbaalisesti ja sosiaalisesti älyllisempi olin lapsena. Liekö vaikea lapsuus muuten tehnyt minusta paljon kypsemmän. Nyt kun katsonut esim Facebookista mitä entisille kiusaajille kuuluu, ei voi kuin sääliä heitä. Ovat suurinosa ilman koulutusta, töitä, ylipainoisia tai muuten vaan todella epäonnistuneita. Voin sanoa että nykyisellä itsevarmuudella ja ulkonäöllä olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja tiedän pääseväni mihin uskon pääseväni.

No on ne parempia siinä et niillä on ystäviä, opiskelee, elämä loistaa, bileitä, muita yhteisiä menoja, kundikavereita, avoliitossa ehkä poikaystävän kanssa...

Onhan niitä missejä ja semmosia joita on lapsuudessa kiusattu ja menestyneet sitten myöhemmin, kyllä mie tiedän. :)

Tunnen myös samaa kun sinä, vaikeen lapsuuden takia on tullu kypsyttyä paljonkin, mut on se myös musertanu niin paljon minua et en tiiä onko tämä ollu sitten sen arvosta..

Mut onnellinen oon sun puolesta, mitä tuossa viimesessä lauseessa sanot! :)
 
[QUOTE="vieras";28229310]Pitää varata aika. Aikuistuminenhan tuollaisessa keskeytyy, kun alkaa junnaamaan vanhassa puolustuskyvyttömyydessä. Normaalistihan aikuinen tajuaisi, ettei ole kovin realistista luulla, että joku koulukiusaaja muuttaa perässä vainoamaan ja tuhoaisi parisuhteen. Olet niin häpeässäsi ja pahassaolossasi kiinni, että se on vääristänyt realiteettisi täysin ja tarvitset apua.[/QUOTE]

Joo no se on aika lailla keskeytyny jo... Niin ja mulla on varmaan niitä mielenterveysongelmia joten siitä syystä nuo luulot. Mutta mistä sitä helvetti ikinä niistä tietää kun vainos minua jo koulussa...?

Pikkusen on ehkä tuo realiteetti korjautunu, mut viel on pitkä matka tulla terveemmäks ja eheämmäksi ihmiseksi.
 
En ole vielä hakenut apua, yrittänyt saada itse menemään asioita eteenpäin oman pään sisällä.

Varmaan pitäisi jossain vaiheessa hakea.

Kertokaa nyt te jotka olette terapiassa käyneet kiusaamisen jälkeisten ongelmien setvimisessä, niin auttoiko ja millainen kokemus oli muutenkin.

Sinä ekan kerran kysyit tätä asiaa pari kolme kuukautta sitten. Muistanko oikein? Kirjoituksestasi päätellen et ole päässyt asiassa menemään yhtään eteenpäin oman pääsi sisällä vaan junnaat samassa pisteessä kuin ensimmäisessä viestissäsi silloin joskus. Sinun pitäisi vaan nyt myöntää itsellesi, ettei sinulla itselläsi ole välineitä siellä pääsi sisällä asian käsittelemiseen ja eteenpäin pääsemiseen. Tätä keskustelua on turha jatkaa täällä ennen kuin otat luurin käteen ja soitat keskusteluapua itsellesi.
 
[QUOTE="vieras";28229444]Sinä ekan kerran kysyit tätä asiaa pari kolme kuukautta sitten. Muistanko oikein? Kirjoituksestasi päätellen et ole päässyt asiassa menemään yhtään eteenpäin oman pääsi sisällä vaan junnaat samassa pisteessä kuin ensimmäisessä viestissäsi silloin joskus. Sinun pitäisi vaan nyt myöntää itsellesi, ettei sinulla itselläsi ole välineitä siellä pääsi sisällä asian käsittelemiseen ja eteenpäin pääsemiseen. Tätä keskustelua on turha jatkaa täällä ennen kuin otat luurin käteen ja soitat keskusteluapua itsellesi.[/QUOTE]

Nojoo... Pyörii se sama siellä pään sisällä, välillä vähän enemmän ja toisinaan vähemmän. Pitäis saada vaan elämää eteenpäin luottavaisin mielin, niin jospa se siitä sitten katoais. Niin ja sitä terapiaa nyt aikuisiällä ja oishan se kiva jos kykenis vielä joskus johonkin kouluunkin menemään ja hankkimaan ammatin... En tiedä vaan uskallanko tehdä sitä mikä oli pienenä jo mun haave.
 
Itseäni kiusattiin n. 20-vuotiaaksi asti. Kokemusta on myös onnettomista ihmissuhteesta sekä myös siitä, kun se kaikkein tärkein ystävä satuttaa niin kipeästi, ettei tosikaan. Olen nyt kolmenkympin hujakoilla. Olen vasta viime aikoina hakenut tämän taakan ylipääsemiseksi ammattiapua, tarkemmin traumaterapiaa. Odotan tällä hetkellä sieltä päin yhteydenottoa, jotta saataisiin homma etenemään.

Suurin osa ystävistäni/kavereistani asuu eri paikkakunnalla tai on virallisen puolen taholta tuttuja. Aviomiestäni lukuunottamatta en ole saanut pysyviä ihmissuhteita solmittua paikkakunnallani. Tosin viime vuoden lopulla tutustuin pariin miespuoliseen kaveriin täältä, joiden kanssa toivoisin tulevani ystäviksi. Pojat kun ovat ihanan kannustavia ja tuntuvat hyväksyvän minut sellaisena kuin olen. Silti pelottaa, että homma kariutuu. Että minuun tutustuminen aiheuttaa heille kovasti harmia ja pahaa mieltä. Pelottaa, että he turhautuvat minuun eivätkä jaksa tukea minua jos avaan sydäntäni heille. Että pilaan heidän elämänsä. Tiedän ettei noissa peloissa ole mitään järkeä, mutta epävarmuuden tunteet ovat voimakkaat.

Neuvona sanoisin sinulle, että etsi unelmiasi. Värjää hiuksesi punaiseksi. Ala opiskelemaan alaa, josta olet haaveillut. Tee asioita, joista pidät. Saat itsevarmuutta ja sitä kautta eheytymisesi alkaa. Älä anna kiusaajien vaikuttaa elämääsi, älä anna heidän olla esteenä unelmillesi. Sillä sinun elämäsi on sinun elämäsi ja sinun unelmasi ovat sinun unelmiasi, ei kenenkään muun.

Tsemppiä! :)
 
[QUOTE="Lilja";28230067]Itseäni kiusattiin n. 20-vuotiaaksi asti. Kokemusta on myös onnettomista ihmissuhteesta sekä myös siitä, kun se kaikkein tärkein ystävä satuttaa niin kipeästi, ettei tosikaan. Olen nyt kolmenkympin hujakoilla. Olen vasta viime aikoina hakenut tämän taakan ylipääsemiseksi ammattiapua, tarkemmin traumaterapiaa. Odotan tällä hetkellä sieltä päin yhteydenottoa, jotta saataisiin homma etenemään.

Suurin osa ystävistäni/kavereistani asuu eri paikkakunnalla tai on virallisen puolen taholta tuttuja. Aviomiestäni lukuunottamatta en ole saanut pysyviä ihmissuhteita solmittua paikkakunnallani. Tosin viime vuoden lopulla tutustuin pariin miespuoliseen kaveriin täältä, joiden kanssa toivoisin tulevani ystäviksi. Pojat kun ovat ihanan kannustavia ja tuntuvat hyväksyvän minut sellaisena kuin olen. Silti pelottaa, että homma kariutuu. Että minuun tutustuminen aiheuttaa heille kovasti harmia ja pahaa mieltä. Pelottaa, että he turhautuvat minuun eivätkä jaksa tukea minua jos avaan sydäntäni heille. Että pilaan heidän elämänsä. Tiedän ettei noissa peloissa ole mitään järkeä, mutta epävarmuuden tunteet ovat voimakkaat.

Neuvona sanoisin sinulle, että etsi unelmiasi. Värjää hiuksesi punaiseksi. Ala opiskelemaan alaa, josta olet haaveillut. Tee asioita, joista pidät. Saat itsevarmuutta ja sitä kautta eheytymisesi alkaa. Älä anna kiusaajien vaikuttaa elämääsi, älä anna heidän olla esteenä unelmillesi. Sillä sinun elämäsi on sinun elämäsi ja sinun unelmasi ovat sinun unelmiasi, ei kenenkään muun.

Tsemppiä! :)[/QUOTE]

Karseeta, eikö ne ees viisastunu täys-ikäseks tullessaan.....

No pääasia että edes sitten kun teini-ikä loppui. :)

Entä jos en oo varma siitä haluanko punasia hiuksia vai en...?

Kun en oo varma siitä et onko ne nyt ihan minua vai ei. Mut sillon kun olin aito 4-vuotias jota ei ollu vielä elämä vaurioittanu, niin olin varma tuosta ja ihan pidemmän aikaa lapsuudessa, et mä veikkaan et se oli sellanen kuitenkin hyvin aito tunne tuolta minun sisältä....

Mut sit kun mie oon kuitenkin niin herkkä, nii oon aatellu et mulle sopii paremmin vaalea. Kuin mikään raju, seksikäs punanen...

Et silleen kun on enemmän harmaa seinäkukkanen, nii tuntuu paremmin et ois turvassa siltä kiusaamiselta. Ei mulla riitä välttämättä itsevarmuus ja luonteen kovuus kantamaan itseäni sellaisena näkyvänä. Eí eiei... ja sit jos ei oo oma ihtensä niin pelkäämpä taas et se johtaa johonkin huonoon . . .
 
Karseeta, eikö ne ees viisastunu täys-ikäseks tullessaan.....

No pääasia että edes sitten kun teini-ikä loppui. :)

Entä jos en oo varma siitä haluanko punasia hiuksia vai en...?

Kun en oo varma siitä et onko ne nyt ihan minua vai ei. Mut sillon kun olin aito 4-vuotias jota ei ollu vielä elämä vaurioittanu, niin olin varma tuosta ja ihan pidemmän aikaa lapsuudessa, et mä veikkaan et se oli sellanen kuitenkin hyvin aito tunne tuolta minun sisältä....

Mut sit kun mie oon kuitenkin niin herkkä, nii oon aatellu et mulle sopii paremmin vaalea. Kuin mikään raju, seksikäs punanen...

Et silleen kun on enemmän harmaa seinäkukkanen, nii tuntuu paremmin et ois turvassa siltä kiusaamiselta. Ei mulla riitä välttämättä itsevarmuus ja luonteen kovuus kantamaan itseäni sellaisena näkyvänä. Eí eiei... ja sit jos ei oo oma ihtensä niin pelkäämpä taas et se johtaa johonkin huonoon . . .

Minulla kävi silleen, että että ne kiusaajat ei pysyneet samoina. Ylä- ja ala-asteella oli eri kiusaajat, samoin talouskoulussa, kymppiluokalla ja harrastuksen parissa (siel osa oli aika teinejä) eri porukat. Sitten vasta, kun menin lukioon ja tutustuin aikuisempiin ihmisiin, kiusaaminen väheni elämästäni.

Tuota hiustenvärjäämistä punaiseksi kehoitin siksi kun olit aloitusviestissäsi maininnut sen haaveenasi. Voithan toki värjätä hiuksesi vaaleiksikin, jos haluat. Se on ihan sinun päätettävissäsi. Pääasia, että teet asioita, joista tulee sinulle hyvä mieli.

Itsetunto ei parane päivässä, mutta pienillä asioilla on merkitystä.

Minä itse koin piirtämisen ja laulamisen terapeuttisena sekä sen, että sain olla eläinten kanssa. Siskoni puolestaan kokee samaa neuloessaan.

Olen muuten herkkä ihminen myös ja hiukseni ovat punaiset olleet jo jonkun aikaa. :)
 
Et silleen kun on enemmän harmaa seinäkukkanen, nii tuntuu paremmin et ois turvassa siltä kiusaamiselta.

Olen kyllä itse sitä mieltä, että jos joku haluaa toista kiusata, niin se kyllä halutessaan löytää siihen syyn. Ihan minkä tahansa syyn. Lapset (ja nuoretkin) osaa ainakin olla halutessaan todella julmia. Itse olen ollut harmaa seinäkukkanen ja kiusattu. Minusta on turha miettiä, olisinko välttynyt kiusaamiselta jos olisin ollut jotain muuta tai käyttäytynyt eri tavalla. Olipa ihminen minkälainen vaan, niin kaikkia ei voi miellyttää. Eikä tarvitsekaan. Eikä se ongelma ole kiusatussa, vaan siinä kiusaajassa joka ei tajua että kaikkien kanssa on vaan tultava toimeen ja mölyt pidettävä mahassaan vaikka kuinka ärsyttäisi.

Olen myös huomannut saman, mikä eräs edellinen vastaaja. Entisillä kiusaajilla ei elämässään myöhemmin ole mennyt kauhean hyvin. Ja vaikka sinun kiusaajillasi olisin avoliittoa, poikaystävää sun muuta, et tiedä heidän tilanteestaan sen tarkemmin. Voi olla että se ulkoapäin ihana poikaystävä onkin vaikka väkivaltainen tai suhde muuten karilla. Eikä muiden ihmisten elämillä sinänsä olekaan mitään väliä. Sinun elämäsi pitäisi olla sinulle itsellesi se tärkein.

En tiedä, oliko tässä viestissä mitään pointtia, mutta voisin ehdottaa sinulle kuitenkin jotain. Joka aamu katso itseäsi peilistä ja sano itsellesi: "Minä (nimi) olen ihana. Minä rakastan sinua (nimi)." Keksi itsestäsi joka päivä kymmenen hyvää asiaa. Keksi myös kymmenen asiaa, mitkä ovat elämässäsi hyvin. Kuulostaa ihan hömpältä, mutta toimii :) Jokatapauksessa, voimia sinulle, päätitpä sitten mennä terapiaan tai et.
 
[QUOTE="Lilja";28230355]Minulla kävi silleen, että että ne kiusaajat ei pysyneet samoina. Ylä- ja ala-asteella oli eri kiusaajat, samoin talouskoulussa, kymppiluokalla ja harrastuksen parissa (siel osa oli aika teinejä) eri porukat. Sitten vasta, kun menin lukioon ja tutustuin aikuisempiin ihmisiin, kiusaaminen väheni elämästäni.

Tuota hiustenvärjäämistä punaiseksi kehoitin siksi kun olit aloitusviestissäsi maininnut sen haaveenasi. Voithan toki värjätä hiuksesi vaaleiksikin, jos haluat. Se on ihan sinun päätettävissäsi. Pääasia, että teet asioita, joista tulee sinulle hyvä mieli.

Itsetunto ei parane päivässä, mutta pienillä asioilla on merkitystä.

Minä itse koin piirtämisen ja laulamisen terapeuttisena sekä sen, että sain olla eläinten kanssa. Siskoni puolestaan kokee samaa neuloessaan.

Olen muuten herkkä ihminen myös ja hiukseni ovat punaiset olleet jo jonkun aikaa. :)[/QUOTE]

Kuulostaa hyvälle... :) !

Minusta tuntuu että olen vasta löytämässä itseäni. Ymmärrän kuitenkin sen, että on tärkeintä tehdä niin mikä itsestä tuntuu hyvältä ja kun on oma itsensä on paljon helpompi olla, sitä täytyy pohtia sitten tarkkaan mikä on minua.

Se on ainakin näin kiusattuna noussut korkealle jalustalle, koska tuntenu jo tarpeetonta pahaa oloa sen takia, niin pitää itse katsoa ettei lisää sitä ja tunne olevansa esimerkiksi saksanpaimenkoira chihuahuan ruumiissa. Ymmärsit ehkä pointin.

Täytyy miettiä vielä miten tekee. Eiköhän se joskus selviä.
 
[QUOTE="auringonkukka";28230568]Olen kyllä itse sitä mieltä, että jos joku haluaa toista kiusata, niin se kyllä halutessaan löytää siihen syyn. Ihan minkä tahansa syyn. Lapset (ja nuoretkin) osaa ainakin olla halutessaan todella julmia. Itse olen ollut harmaa seinäkukkanen ja kiusattu. Minusta on turha miettiä, olisinko välttynyt kiusaamiselta jos olisin ollut jotain muuta tai käyttäytynyt eri tavalla. Olipa ihminen minkälainen vaan, niin kaikkia ei voi miellyttää. Eikä tarvitsekaan. Eikä se ongelma ole kiusatussa, vaan siinä kiusaajassa joka ei tajua että kaikkien kanssa on vaan tultava toimeen ja mölyt pidettävä mahassaan vaikka kuinka ärsyttäisi.

Olen myös huomannut saman, mikä eräs edellinen vastaaja. Entisillä kiusaajilla ei elämässään myöhemmin ole mennyt kauhean hyvin. Ja vaikka sinun kiusaajillasi olisin avoliittoa, poikaystävää sun muuta, et tiedä heidän tilanteestaan sen tarkemmin. Voi olla että se ulkoapäin ihana poikaystävä onkin vaikka väkivaltainen tai suhde muuten karilla. Eikä muiden ihmisten elämillä sinänsä olekaan mitään väliä. Sinun elämäsi pitäisi olla sinulle itsellesi se tärkein.

En tiedä, oliko tässä viestissä mitään pointtia, mutta voisin ehdottaa sinulle kuitenkin jotain. Joka aamu katso itseäsi peilistä ja sano itsellesi: "Minä (nimi) olen ihana. Minä rakastan sinua (nimi)." Keksi itsestäsi joka päivä kymmenen hyvää asiaa. Keksi myös kymmenen asiaa, mitkä ovat elämässäsi hyvin. Kuulostaa ihan hömpältä, mutta toimii :) Jokatapauksessa, voimia sinulle, päätitpä sitten mennä terapiaan tai et.[/QUOTE]

Tuo viimenen mitä kommentoit, kuulosti hyvälle. Kiitos vinkistä! :) <3

Minusta tuntuu että ihmiset vaistoaa toisten olotilat ja juuri se kun en ollut sellaisessa " kovis- tyylissä " oma itseni niin haistoivat sen ja se lisäsi kiusaamista...

Eikö ongelma todella ole minussa jos minä teen ensiksi jotain tosi tyhmää ja saan sen takia ihmisten kiusaa osakseni?

Jep ja oman elämän ja sen hyvinvoinnin tulee olla tärkein! :) tiedän.
 

Yhteistyössä