Miten saisi imetyksen nyt onnistumaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Esikoisen kohdalla maito ei noussut missään vaiheessa kunnolla. Osittaisimetin kuitenkin 8 kk. Lypsin, join kotikaljaa ja mammateetä, yritin olla stressaamatta asiasta. Toista odotan ja nyt alkanut miettiä, että voinko tehdä jotain toisin, että kakkosen kohdalla imetys onnistuisi kunnolla?
 
Mulla epäonnistui esikoisen imetys.
Kuopuksen kanssa vaadin kunnon imetysohjausta jo sairaalassa: en lähtenyt kotiin, ennen kun imetys sujui hyvin. Pulloa en antanut vauvalle vaikka joskus epäilinkin maidon riittävyyttä: riitti se silti, koska lapsi kasvoi hyvin, vaikka rinnat ei täysinäisiltä tuntuneetkaan alun jälkeen (se ei ole merkki maidon loppumisesta, kuten usein luullaan). Imetin lapsentahtisesti eli vauva sai tissiä aina kun halusi. Täysimetin 6½ kk ja osittaisimetin 1 v 9 kk.
 
Kehtaako sitä vauvaa roikottaa melkein koko ajan tississä kiinni, kun on sairaalassa vai alkaako sairaalan henkilökunta helposti puhua selän takana? Esikoisesta oli pakko antaa lisämaitoa, kun paino vaan tippui tippumistaan. Haittaako se jotenkin paljonkin imetyksen käyntiin lähtöä, jos ei heti synnyttyään saa vauvaa rinnalle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=114&Itemid=181

Tuonne suosittelen menemään ja kysymään konkarien neuvot! :)

Tuo sivusto tuli kahlattua esikoisen imetysaikaan läpi.
 
Juu mutta liity sinne sähköpostilistalle. Sieltä ne oikeat kullanarvoiset vinkit saat. Kokemusta on.

Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Mulla epäonnistui esikoisen imetys.
Kuopuksen kanssa vaadin kunnon imetysohjausta jo sairaalassa: en lähtenyt kotiin, ennen kun imetys sujui hyvin. Pulloa en antanut vauvalle vaikka joskus epäilinkin maidon riittävyyttä: riitti se silti, koska lapsi kasvoi hyvin, vaikka rinnat ei täysinäisiltä tuntuneetkaan alun jälkeen (se ei ole merkki maidon loppumisesta, kuten usein luullaan). Imetin lapsentahtisesti eli vauva sai tissiä aina kun halusi. Täysimetin 6½ kk ja osittaisimetin 1 v 9 kk.

Tämä on varmasti syynä moneen epäonnistumiseen,siis se,ettei uskalla VAATIA kunnon ohjausta.Mulla oli poju tosi hankala opettaa rinnalle ja jos en olisi avautunut kätilölle/lastenhoitajalle useaan otteeseen,pullolapsi olisi tullut heti kättelyssä.Ei sillä että millään tavoin kritisoisin pullosta syöviä lapsia,tai lähinnä niiden äitejä.Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee :) Mutta vaatikaa niiltä ihmisiltä siellä sairaalassa ohjausta,ja niin monta kertaa että onnistuu!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kehtaako sitä vauvaa roikottaa melkein koko ajan tississä kiinni, kun on sairaalassa vai alkaako sairaalan henkilökunta helposti puhua selän takana? Esikoisesta oli pakko antaa lisämaitoa, kun paino vaan tippui tippumistaan. Haittaako se jotenkin paljonkin imetyksen käyntiin lähtöä, jos ei heti synnyttyään saa vauvaa rinnalle?

Kuule hyvällähän henkilökunta sinua katsoo jos oikein ahkerasti imetät. =)
Eikä haittaa vaikka et saa heti rinnalle vauvaa, tosin se voi hiukan parantaa alkuunlähtöä. Itse olen saanut kuopuksen ekan kerran rinnalle vasta kolmen vrk iässä ja silti alkoi imetys sujua lopulta. Toki jos paino vaan putoaa, niin täytyyhän sitä lisämaitoakin sitten antaa.
 
Tyksissä nimenomaan kannustettiin ottamaan vauva heti rinnalle, kun vauva sitä haluaa. Mutta jos vauvan paino laskee liikaa, on lisämaitoa toki annettava (tai jos on joku muu vauvan terveydelle tärkeä syy, kuten keltaisuus tai sokeriarvot).
 
Alkuperäinen kirjoittaja HyacinthBucket:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kehtaako sitä vauvaa roikottaa melkein koko ajan tississä kiinni, kun on sairaalassa vai alkaako sairaalan henkilökunta helposti puhua selän takana? Esikoisesta oli pakko antaa lisämaitoa, kun paino vaan tippui tippumistaan. Haittaako se jotenkin paljonkin imetyksen käyntiin lähtöä, jos ei heti synnyttyään saa vauvaa rinnalle?

Kuule hyvällähän henkilökunta sinua katsoo jos oikein ahkerasti imetät. =)
Eikä haittaa vaikka et saa heti rinnalle vauvaa, tosin se voi hiukan parantaa alkuunlähtöä. Itse olen saanut kuopuksen ekan kerran rinnalle vasta kolmen vrk iässä ja silti alkoi imetys sujua lopulta. Toki jos paino vaan putoaa, niin täytyyhän sitä lisämaitoakin sitten antaa.

Vieläkin vaan muistan, kun esikoista yritin ahkerasti imettää, kun "haukkuivat" ettei siitä mitään tule :( .

Onneksi siellä oli tämä yksi ihana kätilö, jonka kanssa käytiin imetystä läpi, että ote on oikea ja eri asentoja. Mutta valitettavasti koko henkilökunta ei ollut yhtä ihana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja HyacinthBucket:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kehtaako sitä vauvaa roikottaa melkein koko ajan tississä kiinni, kun on sairaalassa vai alkaako sairaalan henkilökunta helposti puhua selän takana? Esikoisesta oli pakko antaa lisämaitoa, kun paino vaan tippui tippumistaan. Haittaako se jotenkin paljonkin imetyksen käyntiin lähtöä, jos ei heti synnyttyään saa vauvaa rinnalle?

Kuule hyvällähän henkilökunta sinua katsoo jos oikein ahkerasti imetät. =)
Eikä haittaa vaikka et saa heti rinnalle vauvaa, tosin se voi hiukan parantaa alkuunlähtöä. Itse olen saanut kuopuksen ekan kerran rinnalle vasta kolmen vrk iässä ja silti alkoi imetys sujua lopulta. Toki jos paino vaan putoaa, niin täytyyhän sitä lisämaitoakin sitten antaa.

Vieläkin vaan muistan, kun esikoista yritin ahkerasti imettää, kun "haukkuivat" ettei siitä mitään tule :( .

Voi typeryksiä heitä sitten. Mutta kuule sinun vauvasi, sinun rintasi, saat tehdä mitä haluat, ei kuulu kenellekään muulle... ja pyydä apua niin kauan, että löydät hoitajan joka jaksaa ohjata ja neuvoa.
 
Minä kerran seurasin huonekaverini opetusta. Ja tulin siihen tulokseen, että kyllä se voi olla hoitajassakin se vika. Äiti oikein pyysi, että tuletko nyt opettaan tuota, ettei annettas sille eka pullosta. No, hän tuli, mutta ei osannut neuvoa yhtään. Äiti sinnikkäästi yritti ja hoitaja oli aivan äimän käkenä vieressä. Kunnes vartti tunnin oli yritetty ja sitten hoitaja sanoi: nyt saa riittää ja haki lapselle pullon. Jälkikäteen sanoin äidille, että heti kun hoitaja vaihtuu vaadi uudestaan. Ja hän vaatikin. Olimme juuri lähdössä itse pois ja perheeni oli siinä, joten he menivät toiseen huoneeseen. En tiedä jatkosta..

Mutta tällä halusin vain sanoa, että jos jonkun hoitajan kans ei onnistu, niin pyytäkää vain toista. Älkää lannistuko. Täytyy niiden pystyä se opetus antamaan, kun ovat sillä alalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja reropera:

Juuri näin kävi minulle.Yksi kokeneempi kätilö oli ainut joka sai homman toimimaan.Nuoremmat vallan hermostuivat ja pulloa kiikuttivat.Mutta olin sitä mieltä että jos kerran yksi aina onnistuu niin saavat toisetkin yrittää parhaansa!Ja niin vaan imetin seuraavan puolivuotta+osaimetin 10kk:den ikään saakka :)
 
Yhteistyössä