miten sanoa ystävälle nätisti, että pelkää hänen sairastuvan anoreksiaan

[viisikymppinen isoäiti]

On hoikka, yhtään ylimääräistä kiloa ei ole. vuosia laiduttanut olemattomia kilojaa, kunnes nyt keksi jättää leivän pois, on laihtunut 10 kiloa. posket alkaa olla lommolla ja luiden päällä nahka. ikää ihmisellä on melkein 50, että luulis itse ymmärtävän, vaan ei. juuri muusta kuin laihduttamisesta ei facessakaan puhu. olen sanonut hänelle monesti, että suotta laihduttaa, kun mitään ylimääräistä ei ole. mutta syömishäiriöinenhän ei näekkään asiaa, vaan kun katsoo peilistä, näkee itsensä lihavana, vaikka ei sitä ole. alkaa tosissaan huolestuttaa

 

["vieras"]

Se on ihan sama sanotko nätisti vai ilkeesti, ihan miten päin tahansa niin hän ei sitä tule kuuntelemaan. Kieltää, vähättelee, hyvin mahdollisesti suuttuu. Anorektikko kun tosiaan ei näe sitä luuta ja nahkaa, pelkkää ihraa ja ylimääräistä, kuten itsekin totesit.

Entisenä anorektikkona en edes osaa sanoa, miten pitäisi lähestyä. Kaikki huolenosoitus oli vittuilua, jotka sivuutin. Suorat huomautukset oli vielä pahempaa vittuilua ja johti lähes (joissain tapauksissa jopa kokonaan) välien katkaisemiseen.

 

["vieras"]

Ota kaverista kuva, ja näytä sitten vierekkäin oikean anoreksikon kuva ja hänen kuvansa.. jos herättäis.

 

[viisikymppinen isoäiti]

[QUOTE="vieras";28380761]Se on ihan sama sanotko nätisti vai ilkeesti, ihan miten päin tahansa niin hän ei sitä tule kuuntelemaan. Kieltää, vähättelee, hyvin mahdollisesti suuttuu. Anorektikko kun tosiaan ei näe sitä luuta ja nahkaa, pelkkää ihraa ja ylimääräistä, kuten itsekin totesit.

Entisenä anorektikkona en edes osaa sanoa, miten pitäisi lähestyä. Kaikki huolenosoitus oli vittuilua, jotka sivuutin. Suorat huomautukset oli vielä pahempaa vittuilua ja johti lähes (joissain tapauksissa jopa kokonaan) välien katkaisemiseen.[/QUOTE]no mikä sinut sai tajuamaan asian?

 

["vieras"]

no mikä sinut sai tajuamaan asian?

En mä edes tiedä. Jossain vaiheessa tajusin vaan, että ainoat asiat mitä muistan viimeisestä kahdesta vuodesta on liikuntakertani ja kauppareissut. Ei mulla ollut mitään, mitä esim. televisiosarjoissa ja blogeissa hehkutettiin. Yhtäkkiä ympärillä ei ollutkaan enää ketään eikä mitään muuta kuin ruokien ja liikunnan suunnittelu, kalorien laskeminen. Jostain ihmeen syystä sen aikainen poikaystävä oli pysynyt vierellä ja tietenkin vanhemmat, jotka auttoivat kun pyysin apua. Menin siitä osastolle ja terapiaan jne, josta paraneminen alkoi.