Miten sinä puolustautuisit tai puolustaisit lastasi ilotulituksen säikyttämää hyökkäävää koiraa vastaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuli mieleen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koirat siis hyökkäilevät joukolla puremaan lapsia? Mitenkä paljon näitä koirien hyökkäyksiä pikkulasten kimppuun on raportoitu uudenvuodenaattoina? Enemmin olen lukenut ilotulitusrakettien aiheuttamista vaurioista kuin koirien puremista.
 
On niitä purevia koiria, sellaisia, joita niiden omistajat ei saa pideltyä. Semmoset on aika ikäviä.

Mut ei sellanen käytös uudenvuoden paukkuihin taida liittyä.

Onhan ihmisissäkin väkivaltaisia yksilöitä : /
Tottakai lapsi pelastetaan hinnalla millä hyvänsä, olen sitä mieltä vaikka olenkin koiranomistaja. Mutta että täällä aletaan antamaan ohjeita että potkaise koiraa kirsuun niin sattuu eniten :O Joo.
 
Että joku huima teini sytyttelee papatteja väkijoukossa(been there) ja heittelee niitä miten sattuu.
Yksi papatti lentää koiran jalkoihin, tämä koira on jo valmiiksi ahdistunut kaikesta metelistä ja väestä.
Koira reagoi ärsykkeeseen puolustautumalla ja tekee sen lähintä ihmistä kohtaan. Joka sattuukin olemaan se parivuotias taapero seisomassa äidin vieressä.

Voi olla että koira juoksee karkuun taivaalla paukahtelevista ilotulitteista, mutta kun mukaan luetaan se muukin ympäristö.
 
[QUOTE="vieras";27788562]No kun kysymys on jo alun perin aika hölmö ja vaikuttaa hysteeriseltä hössöttämiseltä. Ei kai säikähtänyt ja pakeneva koira hyökkää kenenkään kimppuun?

Mutta onhan se hyvä valmistautua joka päivä: miten puolustautuisit tai puolustaisit lastasi taivaalta putoavalta flyygeliltä?[/QUOTE]

Niin, arat koirathan eivät ikinä hyökkää kenenkään kimppuun... :laugh:
 
ei taida olla kovinkaan yleistä, että ilotulista säikähtänyt koira hyökkäis kenenkään kimppuun. mutta jos mun lapsen kimppuun kävis, niin en mä kyllä toimettomana vierestä katselis. yrittäisin kyllä puolustaa lastani vaikka potkaisemalla.
 
No jos nyt mietitään että lapsen kimpussa olisi koira niin kyllä suosittelen teitä jotka koiraa meinaatte potkia miettimään ensinnäkin että onko siitä hyötyä kyseisen koiran kohdalla, jos on niin ok mutta jos koira on suuri tai/ja voimakas niin potku luultavasti vain tiukentaa otetta, aiheuttaa repimistä ja pahentaa lapsen vammoja.
 
Onhan ihmisissäkin väkivaltaisia yksilöitä : /
Tottakai lapsi pelastetaan hinnalla millä hyvänsä, olen sitä mieltä vaikka olenkin koiranomistaja. Mutta että täällä aletaan antamaan ohjeita että potkaise koiraa kirsuun niin sattuu eniten :O Joo.

No tuohan on älyttömän hyvä ohje! Itse en sitä tiennytkään, vaan nytpä tiedän miten toimia jos joskus joku koira tulee ja hyökkää.
 
Kävisin varmaan potkaisemassa sitä omistajaa, kun on tuonut koiransa ilotulitteita katsomaan. Koirista en olisi huolissaan, mutta jos hyökkäisi kimppuun niin karjaisisin niin lujaa kuin ääntä lähtee, siinä kyllä koira säpsähtää tai työntäisin polvella pois, ihan voimalla.
 
[QUOTE="huhheijaa";27788548]Käyköhän nyt joku mamma "hiukan" ylikierroksilla :D Paniikissa/shokissa olevat ihmisetkinhän ovat niin aggressiivisiä ja aiheuttavat suuren vaaran hyökkäämismahdollisuudella. Kylläkyllä.[/QUOTE]

Jos minua tarkoitat niin olet täysin väärässä. En minä mitään panikoi. Eikö voi ymmärtää,että tämä on vain kysymys kysymysten joukossa. Ihan tavallinen kysymys, ilman mitään paniikkia tai ylikierroksia.

No joo varmaan aloituksessa on se väärin,että liitin siihen uudenvuoden. Ette sitten osannut soveltaa muuhun tialnteeseen ;D
Mutta olisiko sitten ymmärrettävämpää jos kysyisin,että mitä tekisit jos koira hyökkäisi kimppuusi tai lastesi kimppuun?
Kirjoitin noin kun tuli tosiaan mieleen tuosta toisesta aloitukseta.

Mihinhän palstalaisten maalaisjärki on oikein kadonnut? Ei voi kuin ihmetellä.
 
naapurissa on juurikin tällainen koira joka ei pidä lapsista.

Koiran omistaja varoo liikkumasta pihalla koiran kanssa lasten aikaan.
Kadulla vastaantullessa vaihtaa puolta ja istuttaa koiran siksi aikaa kun päästään ohi.

Eräällä toisella naapurilla OLI tällainen koira, mutta järkevien toimien sijaan hän pitikin koiraa vapaana pihalla, josta koira sitten ärisi joka kerta kun kuljimme ohi. Kyllä siinä kieltämättä oli aina vähän pelko persiissä.
No, hyvästä syystä he eivät asukaan enää täällä.

Nykyään ihmisillä on aivan valtavasti koiria, kaikki niistä eivät suinkaan pingo karkuun pelästyessä.
Ei kannata olla liian sinisilmäinen, varsinkaan sitä omaa kultamussukkaa kohtaan, vaan tietty varovaisuus on aina suositeltavaa.
 
Mihinhän palstalaisten maalaisjärki on oikein kadonnut? Ei voi kuin ihmetellä.
Mihin maalaisjärjellä ajatteleva tarvitsee näitä "mitä tekisit"-aloituksia? Turha narista sitten, kun saa vain näsäviisaita vastauksia.

Satavarmasti potkisin tms. jos koira kävisi kimppuun, ei mun tarvi sitä keneltäkään kysellä. Pidän sellaiseen tilanteeseen joutumista (uudenvuodenaattona tai koska tahansa) kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.
 
Että joku huima teini sytyttelee papatteja väkijoukossa(been there) ja heittelee niitä miten sattuu.
Yksi papatti lentää koiran jalkoihin, tämä koira on jo valmiiksi ahdistunut kaikesta metelistä ja väestä.
Koira reagoi ärsykkeeseen puolustautumalla ja tekee sen lähintä ihmistä kohtaan. Joka sattuukin olemaan se parivuotias taapero seisomassa äidin vieressä.

Voi olla että koira juoksee karkuun taivaalla paukahtelevista ilotulitteista, mutta kun mukaan luetaan se muukin ympäristö.

Parivuotiaan taaperon paikka ei ole olla noin lähellä hulluja papattiteinejä.
Kuka edes ottaa taaperon mukaan jonnekin missä on paljon tulitteita, näkeehän ne ikkunastakin. Eikä se ole koirankaan paikka ja jos koira on irti, ei se siellä olisikaan.

Jännästi asetettu kysymys, saadaan yhdellä lauseella arvosteltua koirat ja ilotulitteet.
Jos noin pelottaa ne hullut koirat, älkää menkö aattona ulos ollenkaan.
 
[QUOTE="vieras";27788622]Mihin maalaisjärjellä ajatteleva tarvitsee näitä "mitä tekisit"-aloituksia? Turha narista sitten, kun saa vain näsäviisaita vastauksia.

Satavarmasti potkisin tms. jos koira kävisi kimppuun, ei mun tarvi sitä keneltäkään kysellä. Pidän sellaiseen tilanteeseen joutumista (uudenvuodenaattona tai koska tahansa) kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.[/QUOTE]

Tuolla ajattelutavalla kaikki aloitukset/kysymykset on sitten tarpeettomia.
Poistoon koko palsta :)

Ja en tiedä onko tuo mitään narinaa jos toteaa,että maalaisjärki on kadonnut, eikä osata vastata yksinkertaisimpaankaan kysymykseen.
 
Potkisin koiraa ja yrittäsin ettiä käsiini jotain kättä pitempää millä lyödä. Jos joku elukka syystä tai toisesta hyökkää mun lapsen kimppuun niin mä vaikka tapan sen elukan kunhan päästää lapsesta irti.

Lositavaa!
Ensimmäinen täysin kokonaan kunnollinen vastaus vai kysymykseen. Peli ei ole kuitenkaan menetetty vaikka prosentit ei näille korkeamman äo:n omistavien puolelle vielä käännykkään
 
löisin, huutaisin, potkisin, repisin korvista, usuttaisin itseni kimppuun, työntäisin sormet silmiin, raapisin ja heittäytyisin päälle ja löisin millä tahansa minkä käsiini saisin vaikka pulkalla tai rattailla ja löisin kunnes koira kuolisi tai lähtisi karkuun. ihan mitä vaan, jos siis koira kävisi oman tai kenen tahansa lapsen päälle.
 
Muistakaa ihmiset pysyä kotona jotta koirat saavat rauhassa nauttia ilotulituksista!

Mutta jos menette katsomaan, jättäkää lapsenne kotiin, koska Matin ja Maijan pitää välttämättä päästä esittelemään uusinta nelijalkaistaan kaikelle kansalle;)


Huoh. Koiranomistajat tuntuvat nokkaantuvan aika herkkään, jopa herkempään kuin vanhemmat jos heidän lastaan arvostelee.

Ok, yritän ymmärtää asian toistakin puolta. Vääntäkää minulle rautalangasta että miksi teidän välttämättä pitää ottaa ne koiranne sinne ilotulitukseen, missä on satoja ja taas satoja ihmisiä raketteineen ja lapsineen juhlimassa?

Jos koira viedään sinne raketteihin totuttelun vuoksi, niin miksi ne pitää viedä juuri sinne torille?
Raketteja ammutaan siellä ja täällä, eikö voida totutella vaikka siellä kotikadulla?
Ja lisäksi, jos koiraa pitää totutella ääniin, se kai tarkoittaa että koira ei ole tottunut niihin, eli koiran reaktio saattaa yllättää omistajankin?
 
Kuinka moni ulkoiluttaa koiraansa kaupungin torilla?
Normaalioloissa juurikaan kukaan ei kehtaa viedä koiraansa torille, lenkkipolut ja kadut on sitä varten.

Siellä koiran jätöksissä kansa juhlii. Yök.
 
Potkisin koiraa ja yrittäsin ettiä käsiini jotain kättä pitempää millä lyödä. Jos joku elukka syystä tai toisesta hyökkää mun lapsen kimppuun niin mä vaikka tapan sen elukan kunhan päästää lapsesta irti.

Jeps, mä en ihmettelisi vaikka itse purisin koiraa takaisin jos kävisi lapseni kimppuun. Tuo oli eka mielikuva kun kuvittelin tuollaista hyökkäystilannetta.
 
Kuulun kanssa näihin alemman äo:n omaaviin jotka ei vielä elettyään 35v liki kokoajan koirien kanssa ymmärrä miksi se koira ilotulitteita säikähdyttyään kävisi lapsen kimppuun. Mutta tokihan se flyygelikin voi pudota yhtäkkiä lapsen niskaan eli en sano etteikö olisi mahdollista.

Ensinnäkin suojaan lasta tuolta tilanteelta sillä etten tänäkään vuonna vie noita ilotulituksia katsomaan (mies saattaa viedä 6v:n joten suojeleminen jää hänen huolekseen). Yleisesti en näe noita uudenvuoden ilotulituksia sen enempää 2v:n kuin koirienkaan paikkana.

Jos taas yleisesti puhutaan koirien hyökkäämisestä lasten kimppuun niin tärkeimpänä suojautumisena pidän sitä ettei lapsi ilman lupaa koske vieraisiin koiriin. 6v on liikkeissään niin "outo" että hänelle en anna tuota lupaa vaikka omistaja vakuuttaisi koiran olevan kiltti ja tykkäävän lapsista. Tuolla pääsee jo pitkälle.

Jos taas ihan yllättäin jostain hyökkäisi irtokoira tuon taaperon kimppuun niin toki puolustaisin häntä niin kuin vain sillä hetkellä keksisin. Menemällä väliin, potksisemalla koiraa jne. Jos koira on oikeasti käymässä lapsen kimppuun niin en jaksa jäädä miettimään sattuuko koiraa tuo väliintuloni. Suotuisin tilanne olisi jos taskussani olisi mukana koiranestosuihke (tms), tosin en ole tuota enää viimeaikoina mukana kuljettanut.

Jos taas koiran "hyökkäys" olisi sitä että lapseni kielloista huolimatta menisi koskemaan koiraa tai jopa kiusaamaan sitä ja siinä koira näykkäisisi tai tönäisisi nurin niin silloin näkisin sen opetuksena lapselle ja syyllistäisin lähinnä itseäni.
 
Itse olin teininä kaverin kanssa tilanteessa missä iso kokoinen koira yritti hyökätä. Kaveri pelkäsi koiria ja koira "innostui" tästä. Lopputilanne oli että seisoin koiran ja kaverin välissä, jalka valmiina potkaisemaan jos yhtään lähemmäs olisi tullut. Naapuri ja omistaja sitten jossain vaiheessa ilmaantuivat ja tilanne raukesi. Seuraavalla viikolla luin lehdestä miten kyseisellä kadulla koira puri naista käteen. Omistajat vain kuvittelivat että portti oli kiinni kun pihaan koiran päästivät ja koira laajensi reviiriään tielle asti. Olisi pitänyt mennä poliisille sanomaan tilanteesta, ei sitä tajunnut silloin.
 
En ymmärrä näitä vanhempia, jotka silittäs koiraa päästä ja yrittäs vaan ymmärtää, jos omaa lasta revittäs silmien alla kappaleiksi.

tietenkään kukaan ei sellasta tekisi, mutta nämä aloitukset on viha- ja väkivaltahakuisia, joissa
keskustellaan kuinka saisi vahingoitettua eläintä mahdollisimman pahalla tavalla että se kärsisi
kuoliaaksi. En ymmärrä miksi tälläisiä keskusteluja edes sallitaan. Kyllä jokainen ihan maalais-
järjellä osaa ajatella miten käy jos potkaisee koiraa kirsuun puukengällä, tarviiko asialla helvetti
MÄSSYTELLÄ?
 

Yhteistyössä