Toggle sidebar

Miten suhtaudutte naiseen joka antaa lapsensa adoptioon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämillään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Suhtautuisin ehdottoman suurella kunnioituksella. Tiedän erään henkilön, joka on toiminut noin. Lapsi on saanut kaikesta päätellen erinomaisen kodin (adoptiolasta ei kellekään anneta noin vaan) ja ennen kaikkea ELÄMÄN!
 
Täällä myös yksi nuorena yh:ksi tullut. Lähdin sitten opiskelemaan lapsen ollessa parivuotias ja ihan hyvin pärjäsin korkeakoulussa, lapsi vaan aamulla hoitoon ja itse kouluun. Ei tuo sen kummempaa kuin työssäkäyvilläkään. Pikkuhiljaa kuvioihin tuli enemmän mukaan myös uusi puoliso, tämä jossain määrin helpotti arjen järjestelyjä. Opintolainat nostin, koska en halunnut työskennellä opintojen ohessa, en olisi ehtinytkään. Ne lainat on jo aikaa sitten maksettu pois ja elintaso tällä hetkellä varsin hyvä. Ja mikä tärkeintä, vanhin lapseni on uskomattoman ihana ja rakas ihminen, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois.
Niin ja kun kokemusta sekä opiskeluäitinä ja työssäkäyvänä äitinä olosta pikkulapsen kanssa niin opiskeluaikana oli potenssiin 10 helpompaa, enemmän ehti olla lapsen kanssa, koti oli siisti ja enemmän myös aikaa itselle.
 
Vuosia ja vuosia adoptiolasta epätoivoisesti odottaneena voin olla vain äärimmäisen kiitollinen lapseni biologiselle äidille. Suomessa on nykyään myös avoimia adoptioita. Silloin joku perhe adoptoi lapsen, mutta biovanhemmat voivat pitää lapseen yhteyttä. Kysy sellaista sossultasi. En ole aivan varma onko vauva-adoptiotkin Suomessa nykyisin avoimia adoptioita. Joka tapauksessa lapsi voi viimeistään 18-vuotiaana kysyä vanhempansa nimen Suomessa, mutta biovanhemmilta kysytään aina haluavatko he tavata. Kuten joku kirjoitti niin voithan koko raskauden vielä miettiä pidätkö lapsen itselläsi ja vielä synnytyksen jälkeenkin äidillä on 8 viikkoa aikaa miettiä haluaako sittenkin pitää lapsen itsellään.

Täällä kirjoittaa joku aborttia mainostava sekopää. Enpä usko senkään olevan kellekään äidille helppo päätös. Ymmärrän kyllä jos jonkun on se pakko tehdä, mutta mielestäni on aivan hullua,.että täällä on ihminen, joka suosittelee aborttia. Lapsi on suurin ja arvokkain lahja jonka kukaan voi toiselle antaa.
 
Phoebsi: mitä tarkoitat tuolla, että adoptio on viimeinen vaihtoehto? Onko se todella mielestäsi huonompi vaihtoehto kuin kykenemättömät biovanhemmat? Mitä iloa niistä biologisista vanhemmista on, jos eivät ole lainkaan hyviä vanhempia? (Ei liity ap:n tapaukseen).
 
Phoepsille(?) sen verran offtopic että suosittelen lämpimästi käsittelemään omia asioita, hae apua. Tarvit apua ahdistukseesi, sillä se on hyvin tärkeää jo itsesi hyväksymisen, mutta myös ihan tulevaisuutesi kannalta.
 
Hankala tilanne todellakin.. En kuitenkaan tajua, sinä olit valmis raskauteen ja vauvaan kun miehen kanssa olitte jättäneet ehkäisyn pois? ko?, siis huolimattomia kuten itse sanoit. Ja ehkä kuitenkaan et ollut miettinyt tarpeeksi mitä sitten tapahtuu jos ja kun "nalli napsahtaa" ?

Koskaanhan ei voi tietää tuleeko miehen kanssa ero vai pysytäänkö yhdessä, siis tarkoitan että kun on itse tietoisesti jättänyt ehkäisyn pois, että vauva saa tulla, niin eikö siinä vaiheessa ole ajatukset ja tunteet sillä mallilla että jos raskaudun niin teen mitä vain sen eteen että raskausaika menee hyvin ja hoidan lapseni niin hyvin kuin ikinä osaan ja voin!

Mies ja nainenhan voivat kyllä yhdessä sopia että otetaan vauva vastaan jos niin käy kun ei enää käytetä ehkäisyä mutta, jos mies pettää ja tulee ero, on se kuitenkin naisen tehtävä olla raskaana ja synnyttää ja hoitaa se lapsi, jos ei sitten abortoi tai anna adoptioon. Tietysti mieskin voi lapsen kasvattaa ja olla yksinhuoltaja mutta harvemmin se niin menee että ensin äiti synnyttää lapsen ja jos ollaan erottu niin sitten antaa vauvan isälle kasvatettavaksi.

Sitä kai hain tällä kirjoituksella että jos nainen jättää ehkäisyn pois, vaikka miehen kanssa yhteisesti päätettynä, pitäisi naisen silti tajuta se että nainenhan se on joka sen lapsen kasvattaa ja synnyttää, tapahtuu sitten miehen kanssa mitä tapahtuu, siis siinä heidän parisuhteessa. Ihannehan olisi että vaikka ero tulisi, mies kuitenkin huolehtisi tasapuolisesti lapsesta.

Ei varmaan vastannut tämä mihinkään kysymykseen, tuli vain mieleen tästä keskustelusta.
 
Mä henkilökohtaisesti pidän suurimpana lahjana elämää, mitä lapselle voi koskaan antaa. Näin ollen arvostan ihmisiä, jotka viimeisenä vaihtoehtona antavat lapsen adoptioon, koska heillä ei ole mitään resursseja kasvattaa lastaan. Mielestäni ap:llä nämä resurssit ovat ja hän on vain pitkälti naurettava.
 
Mä en sinuna miettisi, mitä mieltä opiskelukaverisi olisivat asiasta. Sen sijaan miettisin, miten selittäisin vanhemmilleni antavani heidän lapsenlapsensa pois. Miten selittäisin sisaruksilleni, että annan heidän lastensa serkun pois. Miten selittäisin aikanaan omille lapsilleni, että heidän siskonsa/veljensä on annettu pois. Nykyisin lapsi saa 18 vuotta täytettyään tietää bioäitinsä nimen, joten miten ajattelit aikanaan sopeuttaa tämän lapsen sinun, tulevan miehesi ja lastesi elämään, jos hän päättää ottaa yhteyttä? Entä, jos tuleva miehesi ei sellaista halua...lyötkö silloin luurin kiinni, kun lapsesi ottaa yhteyttä? Hylkäät hänet uudelleen?

Kuten joku jo sanoikin, niin miehesi olisi voinut jäädä kiinni pettämisestä vasta kahden vuoden päästä. Silloinkin olisit opiskeleva yh ja joutuisit miettimään, mitä teet. Monet opiskelevat yksinhuoltajinakin ja pieni lapsi kuluttaa loppujen lopuksi varsin vähän, jos vertaa siihen, mitä lapsi kuluttaa isompana. Abortti on siinä suhteessa yksinkertaisempi ratkaisu, että siitä ei tiedä muut kuin sinä itse. Jos annat raskauden jatkua, synnytät lapsen ja annat sen pois, sitä sun on paljon vaikeampi muilta salata. Kun kerran abortti ei liene sulle vaihtoehto, niin olisiko nyt kuitenkin mahdollista, että pitäisitkin lapsen ihan itse? Okei, opiskelusi viivästyvät, mutta niinhän ne olisivat viivästyneet siinäkin tapauksessa, että miehesi ei olisi jäänyt uskottomuudesta kiinni.
 
  • Tykkää
Reactions: fifiia
Tietysti adoptio mieluummin kuin abortti! Haloo, rv 10 siellä on jo ihan kaikki ruumiinosat. Kunnioittaisin suuresti sinua jos olisit tuttavani ja abortin sijasta päädyt adoptioon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hämillään;27085794:
Isän mielipide on että "joo synnytä vaan, kyllä mä elarit voin maksaa." Mutta en halua yksinhuoltajaksi! Haluan että lapsella on molemmat vanhemmat ja taloudellinen toimeentulo kohdillaan.
Click to expand...

Opiskeluaika ammattikorkeassa on suhteellisen lyhyt. Äitiys on palkitsevaa, myös yh:na. Oma lapsen eteen tekee melkeinpä ihan mitä tahansa. Miksei lapsella olisi molempia vanhempia vaikka olisitte eronneet?, on paljon eroperheitä joissa lapset näkevät isää ihan säännöllisesti.
 
Voi plaaplaa sun elämääs. Senkun teet abortin. En ymmärrä naista joka tekee lapsen adoptoitavaksi.. jonkun pettämisen takia? Heh, halloo..

Kai tämä oli provo. Miten voi jonkun elämä olla noin mieheen sidottu.
 
Abortti on ok, sen minä tekisin sinuna. Adoptio ei ole ok, varsinkaan vain siksi että joku ukko on sua pettänyt. Kumpi on tärkeämpää, oma lapsi vai joku mies jonka kanssa oot paneskellu?
 
Abortissa tapetaan alkanut elämä, adoptiossa pelastetaan. Jos ei-biologinen lapsi on paha asia niin lopetetaan sitten luovutettujen sukusolujen käyttö lapsettomuushoidoissa ja perheen sisäiset adoptiot (etenkin lesbojen kohdalla)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hämillään;27085662:
Tilanne on se että olen raskaana. Mies jäi vastikään pettämisestä kiinni joten ero edessä. Minä aloitin juuri ensimmäisen vuoden opiskelut ammattikorkeassa, unelmieni alalla.

Jos parisuhteen tilanne ei olisi mikä on, pitäisi lapsen. Mutta nyt... Ei yksinkertaisesti riitä kantti pistämään opiskelut pitkälle tauolle ennenkuin ehdin niitä kunnolla aloittaakaan. Yh-opiskelijaäidin elämä tuntuu liian raskaalta jo pelkän ajatuksen tasolla.

Aborttia olen harkinnut mutta se tuntuu todella väärältä. Varsinkin kun ehkäisy on ollut vähän huolimatonta (koska miehen kanssa oltiin puhuttu että jos nakki napsahtaa niin tervetuloa vaan lapselle, tietenkin ennen kuin mies narahti toisen naisen sylistä). En halua yksinhuoltajaksi. Haluan rakastavan ja vakaan ydinperheen.

Adoptiota olen miettinyt vakavissaan. Mutta mietityttää sitä että mitenhän muut suhtautuvat? Esim koulussa, jos opiskelen maha pystyssä, käväisen synnyttämässä, pidän saikkua hetken ja palaan sitten kouluun? Tuomitaanko minut? Saanko vinoja katseita? Tuntuukohan hirveältä kuunnella onnitteluja raskausmahasta, ja vastata niihin että "joo mut en mä tätä itselläni pidä"?

Miten itse henk. koht suhtautuisit siihen että joku raskaana oleva sanoisi antavansa lapsen adoptioon?

Viikkoja on vasta kymmenen, kaikki siis auki vielä. Voihan olla että synnytyksen lähestyessä ei enää tulisi mieleenkään antaa lasta pois, mutta tällä hetkellä se tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta...
Click to expand...

Mä en katsoisi mitenkään kieroon, olisin lähinnä kiitollinen siitä ettet surmannut jotakin josta kasvaa ihminen. Itsenäinen olento jolla tulee olemaan omat ajatukset ja tunteet.

Se että miehesi myöhemmin petti, ei ota pois sitä että kerran olette rakastaneet. Eikä kerran annettua rakkautta voi ottaa pois.

Sekin on vahvuutta jos tietää olevansa huono äiti, mutta antaa lapselle mahdollisuuden parempaan siitä huolimatta. Tutkimusten mukaan jopa huostaanotetut lapset pärjäävät muuten aikuisina ihan hyvin (aiheesta valmistunut ensimmäinen tuore tutkimus). Mikä todistaa siitä että lopulta jokaisesta lapsesta voi kasvaa ehjä yksilö vaikka alku ei olisikaan ihanteellinen.
 
Itse suhtaudun sellaiseen naiseen niin, että oletan hänen olleen viisas ja hyvin urhea. En kuitenkaan usko tämän olevan käytäntö.

Lähipiirissäni on useita yh-opiskelijoita, joilla asiat aivan hyvin.Olen myös sitä mieltä, että opiskelut joustavat paremmin kuin työelämä lapsen suhteen. Itse kuitenkin tietysti tunnet itsesi parhaiten, ja tiedät mitä itse kestät.
 
Adoptioon antaminen on surullinen ja raskas kokemus, mutta hyvin rohkea ja kunnioitettava teko.

Itse en siihen pystyisi, mutta nostan hattua niille naisille jotka kantavat ja synnyttävät lapsen elämään ja kokevat lapsen pois antamisen tuskan koska ajattelevat vauvan parasta.

Abortti olisi helpompi ratkaisu äidille.
 
En kyllä ymmärrä semmosta naista, varsinkin jos on ollut mahdollista tehdä abortti.

Totta kai on parempi antaa vauva pois, jos ei voi/halua pitää sitä, mutta miksi ylipäätään jatkaa raskautta jos jo raskauden alussa tietää ettei pidä lasta. Ei mene mun kaaliin.
 
Jos en taustoja tunne, niin yleensä en kai suhtautuisi .. mitenkään? Olettaisin, että äiti on kykenemätön huolehtimaan lapsestaan itse, joten parempi vaihtoehto antaa lapsi heti pois. Tämä siis, jos adoptio tapahtuu heti kun lapsi syntyy.

Tiedän myös ihmisen, joka on saanut 2 lasta. Ensimmäinen huostaanotettiin häneltä kokonaan pois kun lapsi oli ~ 3 -vuotias. Äitiä kiinnosti enemmän viina ja miehet.
Sai toisen lapsen, jonka luovutti melko pian myös pois. Lapsen isällä ilmeisesti yksinhuoltajuus tällä hetkellä.
Tämmösiä tapauksia pidän säälittävinä luusereina, pitäisivät jalkansa ristissä ennemmin, jos ei ole mitään mielenkiintoa sitten hoitaa lapsiansa.
 
En lukenut koko ketjua, enkä tuomitse adoptiota, mutta olin aikoinaan melkein samanlaisessa tilanteessa, kuin ap nyt ja selvisin.

Itselläni kävi niin, että tein positiivisen raskaustestin ja sain tiedon ammattikorkeakouluun pääsemisestä samana päivänä. Tiesin myös heti, että melko varmasi jään yksinhuoltajaksi.

Muutin opiskelupaikkakunnalle ja aloitin opiskelut normaalisti. Opiskelin syyslukukauden ja jäin kevätlukukaudeksi äitiyslomalle. Olin koulusta pois vuoden, jonka jälkeen jatkoin opintoja ja aikanaan valmistuin.

En kokenut yksinhuoltajuutta ja opiskelua mitenkään raskaana yhtälönä. Organisoitntia se tietysti jonkin verran vaati, mutta pystyin opiskelemaan huomattavasti tehokkaammin, kuin useimmat koulutoverini. Ainakin ammattikorkeakoulussa on niin paljon virka-aikaan sijoittuvaa "vapaata" eli itsenäiselle opiskelulle varattua aikaa, että koulutehtävät hoituvat hyvin lapsen päivähoitoaikoina. Itse en montaakaan kertaa joutunut illalla opiskelemaan.

Nyt aloitin uuden korkeakoulun ja suunnitteliia on myös tällä kertaa tehdä lapsi opiskelujen aikana. Opiskelu on kuitenkin sata kertaa joustavampaa kuin työelämä.

Tsemppiä ap.lle, mihin ratkaisuun päädytkin!
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Luulen että päädyt mihin tahansa, on niillä opsikelukavereilla, naapureilla ja kumminkaimoilla aina joku mielipide. Mutta olen keittiönoidan kanssa samoilla linjoilla, lapsen isä, isovanhemmat ja muu suku jotka saavat tietää raskaudesta ja vauvasta heidän mielipide painaisi eniten. Ja jos sinulla on välit ja suhde poikki lapsen isän kanssa, niin onko lapsella myös sama juttu? Ajatteletko ettei mies kiinny, tai halua olla isä lapselleen jos ette ole ydinperhe? Varmaan monella on tuo ydinperhe haave perhettä perustaessaan, mutta suhteet loppuva syystä jos toisesta oli lapsia tai ei. Opiskelut kestävät 3-4 vuotta elämästä, se on verrattain lyhyt aika joustaa, kuin toisaalta mahdollisesti jossitella loppuleämänsä mitäs jos sittenkin olisin tehnyt toisin... Raskausaikana se mieli voi muuttua, kun tunnet vauvanpotkut yms. Nyt alussa se lapsi ei ole niin konkreettinen asia vielä. Onhan sinulla vielä monta kuukautta hoitaa asioita, ja miettiä. Ja keskustella läheistesi kanssa sekä sopia opiskelupaikassasi jouduthan kuitenkin pois olemaan pidät lapsen tai annat pois, jotta tiedät sitten sydämessäsi tekeväsi sen sinulle ja lapsellesi oikean päätöksen. Mielestäni adoptio on ihan ymmärrettävä ratkaisu, jos tosiaan vanhemmat ovat kykenemättömiä hoitamaan lasta. Mutta toisaalta sillä kolikolla on kaksipuolta, äiti voi kokea tekevänsä suuren rakkauden teon kun ei isä ole kuvioissa, ollaan opiskelijaa. Mutta se miten lapsi sen kokee on erijuttu. Hänelle ei välttämättä ole niin, voi olla että asia vaivaa vuosia. Ja syyt tuntuvat vääriltä. Mielestäni tässä paistaa enemmän se tunne kun parisuhde on hajonnut, olet haaveillut jostain mitä et nyt saa. Mutta toisaalta se lapsi on asia joka on aina mukana, entiseen mieheen tunteet viilenevät tulee uusia suhteita. Mutta sitä olemassa olevaa ei voi pois pyyhkiä mielestä.
 
Minkä takia keskeneräiset opiskelut on huono syy vaikka aborttiin? En mä ainakaan haluis et minä ja lapseni elettäis elämää et rahast ois tiukkaa, ja haluaisin kyllä itelleni ammatin ja työn että siitä lapsesta vois sit huolehtiakin...
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa