Miten suhtautuisitte

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Annaleena123
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P.S.
En tarkoittanut kirjoituksellani, että toisen kielteiseen olisi alistuttava ja siedettävä hiljaa. Siihen joko tottuu tai ei totu, koska kyse on negatiivisuuden määrästä.Jos toinen ei kompensoi käytöstään millään muulla tavoin suhde muuttuu yksipuoliseksi ja kuivuu kasaan. Negatiivisuus tappaa kaiken energian, millä suhde pysyy kasassa.
 
Ei passaa hätiköidä, ei! Hiljaa hyvää tulee. Samanmoisten tuntemusten kanssa minäkin alussa painiskelin, itse kun ole nopeampaa sorttia myös tunneasioissa. Keskityinkin opettelemaan kärsivällisyyttä ja antamaan tilaa toiselle olla omanlaisensa. Hyvin olen oppinut.

Tuossa edelläolevat kertoivatkin jo samaa, mitä olisin minäkin, enpä kertaa. Meillä on samanmoinen tarkka kaveri, mutta huumorin kukka kukkii, enkä ota noita "opastuksia" lainkaan totisesti. Saataln lausahtaa hyväntuulisesti, että sinä tyylilläsi, minä tyylilläni ja hyvä tulee kummallakin tavalla. Otan korvista kiinni ja pussaan päälle.

Se on semmosta, että toista ei voi muuttaa eikä opettaa, mutta itseään voi, myös ymmärtämään erilaisuutta ja hyväksymään sen. Siinä sitä kasvetaan kumpikin samaan suuntaan huomaamatta, vähitellen. Luottamus toiseen ja suhteen kantavuuteen lisääntyy samassa tahdissa. Toivottavasti muutamien vuosin kuluttua voit sanoa kuten minäkin: Hän on parasta, mitä olla voi.

 
Niin,itse en lapsuudessa saanut vanhemmiltani huomiota,arvostelua vaan,ei kiitetty,kannustettu tms.Ikävä todeta,mutta kyllä se on ihmissuhteisiini vaikuttanut,sisäinen turvattomuus,tunteiden näyttäminen sanoilla,on vaikeaaym..Jos joku sanoo,ettei lapsuus vaikuta,niin puhuu puppua..
 
Kivaa, että jaksatte vastata - haluan kovasti ihanan parisuhteen, ja ymmärrän, että omalla suhtautumisella voi asioihin vaikuttaa paljon. Yksi asia on varma: mies haluaa, että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

Joitakin ajatuksia: ensinnäkin miehen kotona on ollut hyvin dominoiva äiti, joka nalkuttaa alkoholisti-isälle. Äiti on myös melkoinen besserwisser - tavallaan on kivaa, että hän tietää kaiken (säästän aikaa kun kysyn häneltä vinkkejä), mutten kestäisi elää hänen kanssaan :) Mies on valottanut myös, että hänen on vaikeaa ottaa vastaan kehuja ja kannustusta (saati antaa sitä), koska kotona ei ole koskaan tehty niin. Tästä huolimatta olen ajatellut kannustaa häntä.

Toinen ajatukseni on, että huumori on varmasti paras "ase". Pystyn hyväksymään sen, etten saa kehuja, koska se ei johdu minusta (etten olisi kehujen arvoinen) vaan siitä ettei mies vain osaa/ pysty/ uskalla. Tottuminen tilanteeseen vie aikaa, mutta huomaan, että läheskään aina miehen jutut eivät enää satutua eikä niistä ainakaan kannata loukkaantua. Minua nauratti nuo perheen "osaaja"-jutut, meillä on ihan samanlaista, joten voisin oikeasti yrittää joko työnjakoa tai sitten antaa miehelle positiivista huomiota siitä, että hän on niin tarkka.

Tähän kaikkeen kuitenkin liittynee se, että mies kaikesta huolimatta tekee (joskus vähän kömpelöitä) lähestymisyrityksiä ja yrittää. Se on omalla tavallaan suloista, vaikka kynttiläillalliset ovat vielä kaukana.
 
Tuo tiskikoneasia on tyypillinen riidanaihe. Aika hassua, että on olemassa ihminen, JOKA OSAA TÄYTTÄÄ TISKIKONEEN OIKEIN:)) Mutta toisaalta se viittaakin siihen, että hänen on vaikea hyväksyä erilaista toimintatapaa. Ja se taas johtuu siitä, että tietyt rutiinit luovat turvallisuutta epävarmalle ihmiselle.
Oikeastaan ihanneihminen olisi sellainen, joka täyttäisi tiskikoneen omalla tavallaan, mutta antaisi muille mahdollisuuden täyttää sen heidän tavoillaan ja pystyisi pitämään suunsa kiinni ja hyväksymään erilaisen järjestyksen. Minä pidän tuota tiskikoneasiaa oikein hyvänä huomiona. Tilanne voi todellakin mennä sellaiseksi, että vain yksi ihminen osaa täyttää tiskikoneen, ei kai sekään haittaa, mutta ei se ihan paraskaan ratkaisu ole.
Jos mieheen saa keskusteluyhteyden, niin siitä voi ihan rauhassa keskustella, että työn voi tehdä myös omalla tavallaan, ja toisen pitää sen hyväksyä. Tilanne voi kärjistyä siten, että perheessä on ihminen, joka määrää miten päin lehdet ovat korissa ja millä kohdalla voirasia on jääkaapissa. Se on lopulta epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Väärä järjestys on hänelle pelottavaa.
 
Tuo isän ja äidin perintö kyllä aiheuttaa huonoa itsetuntoa ja epävarmuutta. Miehesi pitäisi lukea Tommy Helstenin kirjoja, missä on hyviä vinkkejä vanhempien väärän perinnön mitätöinnistä ja tajuttava vanhempien väärä malli ja pyrittävä itse siitä pois.
 
Mies onkin huumorin varjolla sanonut, että asioiden tekeminen tietyllä tapaa on hänelle tärkeää siksi, että ulkoinen järjestys pitää sisäistä kaaosta kurissa. Olen aika varma, että miehellä on huono itsetunto, mikä näkyy hyvin ulospäin erilailla kuin voisi olettaa. Mies on todella mukavaa seuraa, hän valitsee sanansa aina harkiten, hän on aina fiksu eikä koskaan ajaudu konflikteihin. Hän kontrolloi itseään ja tunteitaan paljon ja hänen on vaikeaa asettaa rajoja.

Yksi ongelmamme on ollut, että mies kokee, ettei hän tule kuulluksi (että minä en kuuntele häntä). Suhteen alussa on kuitenkin mahdotonta tietää, että toinen ei yksinkertaisesti osaa sanoa, että hei, nyt minulla on asiaa, kuunteletko. Häneltä ikäänkuin pitäisi tunnustellen kysellä, miten hän voi ja miltä tuntuu, ja siten hän voi avautua. Tämä taas liittyy rajojen asettamiseen niin, että hän ei osaa sanoa ettei koe itseään kuulluksi, mikä sitten aiheuttaa välillä vetäytymistä, koska se pelottaa jostain syystä häntä.

Yksi asia tuli vielä mieleen. Miehen on vaikeaa unelmoida ja haaveilla (vrt. kodin esimerkki). Kun hän aluksi kertoi, että hänellä ei ole unelmia liittyen meihin (selittämättä mitään muuta!), niin voitte varmaankin kuvitella suruni ja tuskani määrää. Olin aivan pihalla - miksi tuo ihminen sitten haluaa olla kanssani? Nyt tajuan, että tämäkin on miehen ominaisuus ja yritän olla liittämättä siihen liikaa omia tunteitani. Mutta onko ihmisen mahdollista oppia haaveilemaan - ja jos niin miten? Miehellä on ikäänkuin välillä sisäinen kaaos - hän haluaa elää kanssani (olen tästä varma), muttei tiedä kuitenkaan mitä itse haluaa ja millainen elämä hänestä on hyvää. Se on aika hämmentävää.
 
Tottakai haaveilee, mutta eri asia on haaveilla julkisesti tai tunnustaa haaveitaan, koska silloinkin voi epäonnistua.

Yksi perus juttu pitäisi vielä sisäistää, että sinä et voi kuin opetella ymmärtämään miestäsi, mutta mielestäni hänen pitäisi käydä itse läpi näitä asioita ja jopa jonkun muun kanssa, kuin sinun, koska tämä voi vääristää suhdettanne. Puoliso ei voi olla toisen terapeutti. Puolison pitää olla puoliso.

Tähän astisen keskustelun voisi näyttää miehellesi, mutta tuskin hän ymmärtäisi, että hänen asioitaan mietitään täällä ja toisekseen näillä palstoilla on sellaisia hörhöjä, jotka kyllä lyövät täysiä vyön alle, joten riski on melkoinen, että sellainen iskee tähänkin ketjuun.

Mutta ehkä tieto auttaa sinua ja osaat vaivihkaa suunnata joitakin juttuja oikeille raiteille.
 
Ok. Tuo haaveilu oli uusi ajatus. Mies on esittänyt asiat niin, että äiti opetti, ettei haaveilla kannata, ja siksi hän ei ikäänkuin tiedä, mistä on kysymys.

Minun motiivini kirjoitella näitä asioita on se, että tavallaan itsekin alan vasta tajuta, miten paljon nykyisissä asioissa on tekemistä miehen menneisyyden kanssa. Meillä on samanlaiset arvot ja hauskaa yhdessä, mutta välillä tulee asioita, mistä olen pahoittanut mieleni enkä ole ymmärtänyt, miten ne liittyvät koko kuvioon. Ja että miksi on niin vaikeaa olla esim. avoin tunteiden näyttämisessä. Että johtuuko se siitä, että hän ei rakasta minua oikeasti.

Emme kauheasti analysoi yhdessä ollessamme toisiamme (mies käy terapiassa), joskus me tosin puhumme asioista, mutta tavallaan toisen erilaisuuden ymmärtäminen on siinäkin tärkeä lähtökohta. En uskalla näyttää tätä keskustelua miehelle, vaan ajattelin pikemminkin työstää omaa suhtautumistani häneen - ja sikäli tämä keskustelu on ollut todella hedelmällinen. Ja kysymyksiä kumpuaa yhä: miksi on niin tärkeää onnistua ettei uskalla edes haaveilla?
 
Viela yksi kysymys (pahoittelen skandinaavien puuttumista!). Juttelin eilen miehen kanssa suhteestamme. Hanen on vaikeaa kertomansa mukaan rakastaa minua, tai han on epavarman tunteistaan (=ovatko tunteet rakkautta). Tunteita siis kylla on, mutta han ei tieda (uskalla) tuntea niita, tai ei tunnista niita. Tama on minulle ihan hepreaa, koska minusta joko rakastaa tai sitten ei.

Mies kertoi, etta hanen tunteensa ovat riippuvaisia minusta. Jos hanesta nayttaa silta, etta minulla menee hyvin ja mina rakastan hanta, niin sitten on mahdollista, etta hankin rakastaa minua. Ja jos mina en ole rakastava, niin hanenkin on vaikeaa tuntea mitaan.

Kysyin, miten voisin vaikuttaa asioihin, ja mies sanoi, etta ainakin hyvaksymalla hanet sellaisena kuin han on. Onko teilla kokemusta tallaisesta tilanteesta? Onko mahdollista, etta jossain vaiheessa voimme oikeasti menna vaikka naimisiin ja saada lapsia? Tuntuu, etta haluaisin elaa ihmisen kanssa, joka ei olisi niin riippuvainen minun antamastani turvasta.
 
On erittäin vaikea kommentoida mitään varmaa, koska ihminen itsekin voi olla epävarma sanomisistaan. Eli ihan tuhtaasti arvailen ja heitän ajatuksia, sinun tehtäväksesi jää sitten miettiminen.

Ehkä sinä olet käsittänyt miehen sanomisen vähän väärin tai mieskin voi puhua jotakin mitä ei lopulta tarkoitakaan. Toisaalta niinhän epävarma ihminen juuri käyttäytyy, että hän tulkitsee helposti riidan tai huonon ilmapiirin maailmanlopuksi ja se on juuri se asia mistä pitäisi päästä pois. Kyllä minusta hänen tunne-elämänsä voi mennä juuri niin kuin hän sanoo, mutta olen erittäin varma että hän rakastaa sinua täydestä sydämestään. teillä on vain sellainen hassu tilanne, että ette tunnista miehen rakkautta ja vaikuttaa siltä, että hän ei tiedosta aina sitä itsekään. Hän kyllä rakastaa, mutta ne pelkotilat ja huonon ilmapiirin pelkääminen ovat etusijalla. Varmaan ihmettelet , että miten niin voi olla, mutta rakkaus ei olekaan vain sanoja tai nopea tunne, rakkaus on hyvin syvällä ihmisessä, se menee sinne hitaasti ja se lähtee myös hitaasti, ei siis puhuta edes kuukausista.
Sitten mies huomaa ja tunnistaa rakkauden, kun menettää sen. Esim. erolla uhkaaminen voi saada miehen hätääntymään, en silti suosittele, mutta kyllä se siellä on.

Se lapsikysymys onkin sitten tavallaan helpompi, jos ajattelee asian olevankin niin, että ei mies hae sinusta turvaa, vaan harmonista ja hyvää suhdetta. Toisaalta olisihan se hienoa, jos yhtään ei riideltäisi. Ehkä teidän kannattaisi , siis lähinnä miehen, olla välittämättä pienistä erimielisyyksistä , ja ei tekisi niistä niin suuria kysymyksiä.
 
Olen yrittänyt miettiä asioitamme suhteessa kirjoittamaasi. Luulen, että asia on jotenkin niin, että miehen on vaikeaa tunnistaa tunteitaan ikäänkuin pelon ja epävarmuuden takaa. Hän vain reagoi kaikkeen, mikä on negatiivista tällä hetkellä, mutta hänen on vaikeaa "kuulla", kun sanon että rakastan. Uskon että hän rakastaa minua, sittenkin, koska hän oikeasti pysyy kanssani ja sanoi eilen keskustellessamme, että ei halua erota vaan toivoo tunteiden palautuvan. Samalla hän viestittää, että tunteita on - eli niiden ei kai sitten tarvitsekaan palautua. Ehkä meidän yhteinen ongelmamme on, ettemme uskalla "heittäytyä" rakastamaan. Se ratkaiseminen saattaa olla terapeutin käsissä?
 
Rakastaminen ei välttämättä ole vain "puhdasta" rakkautta vailla mitään negatiivisia asioita. Itse asiassa rakkauden sokaisema ei yleensä näe tai ei halua nähdä mitään muuta kuin sitä pelkkää rakkautta. Luulen, että miehesi joutuu tekemään ihan hirveästi töitä, jotta hän oppii erottelemaan erilaisia tuntemuksia. Jos ei ole saanut tarvittavaa tukea vanhemmilta eivätkä vanhemmat ole opettaneet ja auttaneet lastansa tunnistamaan eri tunteita, niin siinä on kova työ aikuisena. Muutoin eri tuntemukset ovat vain sekamelskaa, josta ei saa kiinni mitään. Varmasti miehelläsi on sekaista kaaosta mielessään, kun hän yrittää terapian kautta päästä järkevistä asioista kiinni.

Periaatteessahan miehesi ei saisi olla riippuvainen kenekään rakkaudesta. Hänen rakkautensa ei saa olla kiinni siitä, kuinka paljon sinä rakastat ja hoet rakastumista. Jokaisen ihmisen onnellisuus on omissa käsissä. Moni tekeekin sen virheen, että odottaa elämänsä ihannetta, joka tulisi, pelastaisi ja tekisi onnelliseksi. Se onnellisuus on omissa käsissä. Jos vastuun sysää toiselle ihmiselle, siitä aiheutuu helposti syyttämistä (parisuhteen ongelmat ovat muka aina toisen syy eikä koskaan oma syy), läheisriippuvuutta (puolison rakkaus on kuin napanuora, jota ilman ei voi olla), mustasukkaisuutta (ei ole perusluottamusta eikä suhde ole tasapainoisella pohjalla) ja sitä, että syytä etsitään aina muualta kuin itsestä (ei viitsi itse tehdä mitään, koska itse ei voi vaikuttaa asioihin).

Tunteet ja olotilat eivät ole vakaita, vaan rakkaudessakin on erilaisia syklejä: ihastuminen, rakastumisen ensihuuma (josta tutkimusten mukaan iso osa on seksuaalisesta intohimosta peräisin), rakkaus (jonka säilymisessä ja ylläpitämisessä tahdolla ja teoilla on iso merkitys). Rakkaus voi laantua ja tasaantua. Joskus arkipäiväistynyt rakkaus voi tuntua siltä, ettei sitä enää edes olekaan. Alun intohimovaihetta on yleensä vaikeaa saada takaisin ainakaan ilman kovaa työtä.
 
Ajattelen itse niin, että mies haluaisi rakastaa minua, ja luullakseni tekeekin niin, mutta ei ole aivan varma tunteistaan (ovatko ne rakkautta) ja hän ei siksi uskalla sanoa rakastavansa. Koska haluaa olla rehellinen. Tunteet ovat, kuten sanot, kaaoksessa, mikä ei kuitenkaan ymmärtääkseni liity suoranaisesti meihin, vaan miehen menneisyyteen. Tätä yhtälöä minun on ollut todella vaikea ymmärtää, koska itse pystyn käsittelemään ja tunnistamaan tunteitani.

Olen samaa mieltä siitä, että miehen ei pitäisi olla riippuvainen minun rakkaudestani. Tiedostamme tämän molemmat (minä väsyn kun toisen mielialat muuttuvat minun mukaani) ja olemme keskustelleet asiasta. Tässä on ilmeisesti kysymys siitä, että miehen on vaikeaa asettaa rajoja ja kaikki minun tunteeni ja mielialani menevät suodattamatta häneen. Ja siitä turvattomuus taas lisääntyy. Olen yrittänyt puhua sisäisen turvallisuudentunteet merkityksestä, mutta se näyttäisi olevan aika vaikeaa miehelle, vaikka hän teoriassa asian ymmärtää.

Tilanne on aika vaikea siksi, että en ihan tiedä, miten tässä pitäisi jatkaa.
 
"Mies onkin huumorin varjolla sanonut, että asioiden tekeminen tietyllä tapaa on hänelle tärkeää siksi, että ulkoinen järjestys pitää sisäistä kaaosta kurissa. Olen aika varma, että miehellä on huono itsetunto, mikä näkyy hyvin ulospäin erilailla kuin voisi olettaa. Mies on todella mukavaa seuraa, hän valitsee sanansa aina harkiten, hän on aina fiksu eikä koskaan ajaudu konflikteihin. Hän kontrolloi itseään ja tunteitaan paljon ja hänen on vaikeaa asettaa rajoja. "

Lainasin tuon kohdan siksi, että voisin kirjoittaa sen sanasta samaan tästä omasta kultahipustani. Puhut muutoinkin minulle tutuksi tulleista asioista. Vaan kuten huomaat, olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen kumppaniini, se on kasvanut ja kasvaa vieläkin!

Nyt on kysymys siitä, että sinä pääset epävarmuudestasi ja alat vapautuneesti nauttia tästä ainutlaatuisesta ihmisestä, jonka olet löytänyt. Sinun vapautuneisuutesi tarttuu toiseenkin.

Lakkaa vahtimasta ja puntaroimasta toisen ajatuksia ja mielialoja, ajan kanssa hän kyllä uskaltaa olla sitä mitä oikeasti on, myös pahalla tuulella. Nämä kaverit vain eivät hillu ja rähise silloinkaan, se näkyy muuten.

Anna tilaa itsellesi olla vapaa ja onnellinen, näytä se arkailematta. Vastineeksi saat onnellisen ja hiljalleen vapautuvan miehen.

Jos vielä kotoisista lähtäkohdista mainitaan, minunkin kumppanini kodista löytyy se pirttihirmu, jolla on ainoat oikeat mielipiteet ja ainoa oikeus perheessä saada raivareita. Niitä onkin kuulemma ollut runsain mitoin ja muut aina väärässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yhdessä 18 vuotta:
"Mies onkin huumorin varjolla sanonut, että asioiden tekeminen tietyllä tapaa on hänelle tärkeää siksi, että ulkoinen järjestys pitää sisäistä kaaosta kurissa. Olen aika varma, että miehellä on huono itsetunto, mikä näkyy hyvin ulospäin erilailla kuin voisi olettaa. Mies on todella mukavaa seuraa, hän valitsee sanansa aina harkiten, hän on aina fiksu eikä koskaan ajaudu konflikteihin. Hän kontrolloi itseään ja tunteitaan paljon ja hänen on vaikeaa asettaa rajoja. "

Lainasin tuon kohdan siksi, että voisin kirjoittaa sen sanasta samaan tästä omasta kultahipustani. Puhut muutoinkin minulle tutuksi tulleista asioista. Vaan kuten huomaat, olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen kumppaniini, se on kasvanut ja kasvaa vieläkin!

Nyt on kysymys siitä, että sinä pääset epävarmuudestasi ja alat vapautuneesti nauttia tästä ainutlaatuisesta ihmisestä, jonka olet löytänyt. Sinun vapautuneisuutesi tarttuu toiseenkin.

Lakkaa vahtimasta ja puntaroimasta toisen ajatuksia ja mielialoja, ajan kanssa hän kyllä uskaltaa olla sitä mitä oikeasti on, myös pahalla tuulella. Nämä kaverit vain eivät hillu ja rähise silloinkaan, se näkyy muuten.

Anna tilaa itsellesi olla vapaa ja onnellinen, näytä se arkailematta. Vastineeksi saat onnellisen ja hiljalleen vapautuvan miehen.

Jos vielä kotoisista lähtäkohdista mainitaan, minunkin kumppanini kodista löytyy se pirttihirmu, jolla on ainoat oikeat mielipiteet ja ainoa oikeus perheessä saada raivareita. Niitä onkin kuulemma ollut runsain mitoin ja muut aina väärässä.

Tämä on hyvä huomio ja tapa elää. Analysoimisessa on se ongelma, että silloin unohtaa elää.

 
Kiitos vielä vastauksistanne.

Tein eilen jotain aika mullistavaa. Väsyin tähän kaikkeen, omaan epävarmaan olooni ja siihen, että suhde ei etene. Otin asian vain yksinkertaisesti puheeksi miehen kanssa, olen väsynyt hautomaan näitä mielessäni ja analysoimaan.

Minun turvattomuuteni on johtunut siitä, että mies on ollut epävarma tunteistaan. Miehen epävarmuus taas on johtunut siitä, että hän on omasta mielestään kertonut minulle, että tunteita on ja että hän ei ole tajunnut, miksi minä en heittäydy suhteeseemme vaan vetäydyn. Tästä hän on taas ollut pettynyt. Minä olen ajatellut, että jos mies ei ole täysin varma tunteistaan, niin hän voi vain joku päivä tulla ja sanoa, ettei kuitenkaan rakasta minua, ja jos olen investoinut paljon tunteiani ja haaveita, niin minuun voi sattua kunnolla. Siksi - kun mies on yrittänyt olla avoin, niin minä olen ikäänkuin ollut odottavalla kannalla. Olen odottanut että hän ensin ottaa selvää tunteistaan, vaikka ne tunteet ovatkin koko ajan olleet siinä ihan läsnä. Ja miehen on ollut vaikeaa relata, kun minä olen "odotellut".

Tämä kuulostaa todella monimutkaiselta, mutta mies on siis omasta mielestään sanonut, että hyvä, nyt voidaan alkaa elää ja kehittää parisuhdetta, kun taas minä olen takertunut ajatukseen, että hänellä ei ole tunteita ja että hän voi jättää minut siksi koska tahansa.

Nyt on kuitenkin helpottunut olo. Ehkä me sittenkin selviämme.
 
Hyvä,

Minulla on taas hyvä olo, kun osasin arvata miehesi tunteet ja tunsin onnistuneeni vastauksessani sinulle (minulla on halvat huvit):))

Nyt korostan edelleen "Yhdessä 18 vuotta" vastausta sinulle; se on todella hyvä. Lue se uudelleen ja uudelleen.

Vähän sitten kylmää vettä; muista että elämä on aaltoliikettä, huonoja hetkiä tulee aina , mutta niistä on matka kohti parempaa, kun jaksaa uskoa.

Tsemppiä......
 
No, narsisti han tuskin on. Taas puuttuvat skandinaavit, mutta kirjoitan nopeasti yhden ajatuksen. Valvoin yolla ja mietin asioita. Tiedan, etta tapa vatvomisen on pian loputtava ja on uskallettava elaa.

Mutta - meilla oli eilen taas kerran vaikea keskustelu, mika ei johtanut muuhun kuin siihen, etta mina itkin. Ilman noita tunteenpurkauksia meilla on hyva yhdessa, mies on todella luotettava, mukava ja suloinen. Pohdin yon tunteina, miten meille, jotka oikeasti rakastamme toisiamme ja kunnioitamme, voi kayda nain. Olemme aivan naantyneita tasta pyorityksesta. Mina tajusin, etta minullakin on ongelma turvallisuuden suhteen. Ymmarran ihan taysin edellisista viesteista, miten olisi hyva toimia - antaa miehelle turvaa ja ohittaa "testailut". Kertoa etta rakastan. Mutta voi olla niin, etta mina en uskalla! Kun sitten kaipaan hirvean maaran turvaa, haen sita miehesta, joka ahdistuu eika pysty sita antaamaan, ja minusta tuntuu kuin putoaisin pohjattomaan kuiluun enka paase takaisin. Tarvitsisin niin sita, etta huomaisin hanessa jotain, mista saada turvaa. Mutta sita ei ole ja molemmat karsimme tasta.

Tiedan, etta turva pitaa loytaa itsesta enka voi tukeutua mieheen. Tiedan, miten toimia, mutta kaytanto on minulle aivan kauhean vaikeaa. Minun pitaisi olla vahva ja turvallinen, mutta mista ammennan niin paljon voimaa kun olen aivan vasynyt? Olen myos tulkinnut miehen viestit vaarin, mika on lisannyt ahdistusta. nyt ymmarran ne ehka oikein, mutta nuo vaarinymmarryksetkin lisaavat "taakkaa" juuri nyt.
 
Mikä tuon turvattomuuden tunteen saa aikaan? Jos mies on todella luotettava, mukava ja suloinen, niin mitä vielä puuttuu?
Näköjään se on tosiasia, että nainen hakee miehestä tukea ja turvaa. Miehen pitäisi olla perheen pää, ja ottaa vastuu perheen hyvinvoinnista. Se on sitten se ongelma, miten mies pystyisi ottamaan tuon vastuun.
 
Me olemme vähän yli kolmikymppisiä ja molemmilla on kaksi pitkää suhdetta takana. Minun edellinen pitkä suhteeni päättyi miehen sairaalloiseen mustasukkaisuuteen, miehen edellinen pitkä suhde taas päättyi siihen, että exä petti. Vaikka molemmat olemme tahoillamme työstäneet asioita, mitä ilmeisimmin on käynyt niin, että "haavamme" sopivat toisiinsa täydellisesti ja juuri siksi toisiimme ihastuimme.

Minun turvattomuudentunteeni liittyy varmasti tavalla tai toisella lapsuuteen, kouluaikaan ja edeltäviin ihmissuhteisiin, vaikka en osaa nimetä nyt yhtä ihan konkreettista keissiä. Kun tapasin miehen, rakastuin hänen antamaansa turvaan (mikä olikin sitten jossain määrin harhaa). Kun ensimmäisen kerran riitelimme, homma lähti käsistä, näin ainakin kuvittelen. Mies pelkää yli kaiken riitelemistä eikä siksi pystynyt sopimaan riitaa kanssani. Hänen tapansa käsitellä asia oli se, että hän vähän vetäytyi. Juuri tyuo vetäytyminen tekee minut turvattomaksi, koen etten saa olla oma itseni turvallisesti. Jos voi riidellä "turvassa", saada anteeksi ja jatkaa, niin elämä minun mielestäni turvallista. Mies taas ahdistuu niin kauheasti pienestäkin kiistasta, että se on hänelle kuin maailmanloppu. Ja tämä saa minut tuntemaan, että mikään antamani rakkaus ei riitä, kun sitten yksi riita ikäänkuin kumoaa kaiken muun. Toinen asia, mikä tuo minulle turvattomuuden tunteen, on se, että jos minä olen kiukkuinen tai väsynyt, niin mies ei osaa pitää rajojaan vaan ahdistuu siitäkin. Ja silloin hän vetäytyy lukemaan lehteä, enkä pysty edes pyytämään anteeksi ennen kuin vasta paljon myöhemmin.

Minusta suhteestamme puuttuu turva siten, että saisimme olla juuri sitä mitä olemme kaikkien heikkouksinemme. Jommankumman pitäsi nyt kääntää kelkka, ja luulen että se olen minä. Mutta miten pystyn muuttamaan omaa käytöstäni? Mistä saan voimaa siihen?
 
Sitten on sinullakin työtä oman itsesi kanssa, ja joudut kohtaamaan omat heikkoutesi. Ehkä ensimmäiseksi olisi tunnustettava se tosiasia, että täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Tietysti jokainen arvostaa itseään paljon ja on omasta mielestään lähes täydellinen:) , mutta se ajatus on vain oman sisimpänsä hoitoa varten ja laajemmassa mittakaavassa valhe:)

Kyllä vaikean tehtävän asetit, että pitäisi tällä näppäimistöllä saada sinut luottamaan itseesi. Minusta parasta voisi olla sellainen ajatus, että itsenäistyt. Myös suhteen sisällä pitää olla itsenäinen, koska takertuva ihminen voi olla raskas. Sinun pitäisi tavallaan sulkea mies pois mielestäsi ja sen voisit aloittaa sillä , että lopetat hänen tilansa analysoimisen, koska sen nyt tiedätkin. Sitten suuntaat ajatuksesi itseesi ja mietit omaa hyvää oloasi ja omaa terveyttäsi. Ajattele vaikka fyysisiä asioita; vaatetusta, ravintoa, unta, lepoa, liikuntaa. tavallaan alat hoitamaan itseäsi ja näin saat voimaa elää. Joka hetki ei saa ajatella miestä, mies kyllä tulee mukana.
Sitten ne yhteiset hetket ovat toisesta nauttimista, oppimista tuntemaan millainen hän on, yhdessä tekemistä. Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus.
 
Nuo erot varmasti vaikuttamassa asiaan myös. Mies pelkää riidellä, koska hän pelkää teidän jättävän hänet. Teidän on parasta pyrkiä muuttamaa itseänne eikä niinkään miestä. Asiantuntijatkin aina korostavat, että itseä pitää muuttaa, toisen muuttaminen on paljon hankalampaa, tai jopa mahdotonta. Riitelemistä kannattaa välttää, asioista voi olla erimieltä riitelemättä.
Tänään, 15:17
NO (vierailija) Tämä viesti sisältää täyttä asiaa.
 

Similar threads

M
Viestiä
8
Luettu
2K
Perhe-elämä
nainen vaikenee
N
M
Viestiä
2
Luettu
376
Perhe-elämä
tee niinkuin haluat
T
T
Viestiä
9
Luettu
563
?
M
Viestiä
27
Luettu
1K
Perhe-elämä
masennuksen läpikäynyt
M

Yhteistyössä