Jaa en minä vaan ole koskaan kokenut vaikeaksi lasten suojaamista auringolta, tässä neljän vuoden aikana. Oikeastaan en suojaa mitenkään, t-paita ja shortsit sekä lierihattu suojaa aika hyvin, vaikka ulkona oltaisiin monta tuntia. ikinä ei ole lapseni palaneet auringossa, vaikka vähän käsivarsiin ja kadvoihin on aurinko ottanutkin rusketuksena. Mitään rasvoja minä en käytä, paitsi rannalla ja silloinkin laitan ihan marketista ostettua aurinkorasvaa. Vuoden ikäistä nyt ei mielestäni rannalla auringossa tule pitää muutenkaan kovin pitkää aikaa, että siellä kyllä pärjää ilman voiteitakin sen aikaamitä se pieni siellä konttaa. Antaa uida vaikka t paidassa ja alushousuissa, valitsee varjoisan paikan ja pitää sitten rattaissa jos meinaa päivän viettää rannalla. Isommille voi jo sivellä sitä lasten markettirasvaa jos kokee tarpeelliseksi, esim meillä ei laiteta ollenkaan jos lähdetään rannalle klo 15 jälkeen. mutta jos mennään klo 11, on rasvattava. Mun mielestä maalaisjärkeä voi yrttää käyttää, eikä tehdä asioista niin vaikeita. EI se aurinko kuitenkaan itsessään mikään myrkky ole,miltä pitää täysin suojautua , aika hyvin sitä kestää kun ei ihan keskelle porotukseen lapsia laita leikkimään , ja katsoo mitä lapsella on päällä. Se auringolta suojautuminen vaatteillkaan ei suinkaan tarkoita, että koko iho täytyy olla verhoiltuna kankaalla, vaan esimerkiksi t-paita ja polvi-shortsit , hattu. Aina ollaan näin pärjätty, ikinä ei ole lapset tosiaan auringossa palaneet, vaikka ulkoillaankin monia tunteja hyvillä säillä.