Miten suurperheiden äidit voivat jaksaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei käsitä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei käsitä

Vieras
varustaa kaikki lapsensa joululahjoilla
ruokkia kaikki lapsensa, joka päivä käsittämättömän paljon ruoanlaittoa. ja jälkien siivoamista.
käydä joulujuhlat. ja vanhempainillat.

en käsitä.

Käsitän että jaksaa hoitaa ne pienet. Oma pieni lapsi on maailman ihannin asia, mutta kun niistä pienistä on sitä muuta työtä sitten 20 vuodeksi. läksyihin patistamista, vanhempainiltaa, joulujuhlaa, synttärijuhlan järjestämistä, neuvola-aikaa...

miten voi aika riittää?

kahden lapsen kanssa mielestäni täysi työ. Ei niin paljon työtä että masentuu ja uupuu mutta ihan tarpeeksi. Ei kiitos yhtään enempää.
 
Ei ne jaksakaan. Aika lailla oman onnensa nojassa nuo naapurinkin suurperheen kersat näyttävät olevan. Isommat auttelevat pienempiään sen minkä osaavat ja viitsivät. Luoja hoitaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuules:
kuules kuules siihen kasvaa. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

Niin, tää on totta! En voinu kuvitellakaan yhden tai kahden kanssa, että selviäisin kuuden kanssa! Mutta nytpä selviän :) Lasten kans selviän hyvin, kotitöistä sit jo luistan...
 
No hyvänen aika, eihän ne lapset aina ole pieniä! Kasvaessaan isompia voi ja pitääkin vastuuttaa osallistumaan yhteisiin töihin. Ja ei äiti yksistään sitä perhettä pyöritä. Tekevä oppii myös organisoimaan ja ajattelemaan :). Sekä myös ottamaan rennosti ja huumorilla :).
 
Esim. nyt joululahjat. Käyn töissä, iltaisin lapsilla harrastuksia. Joskus olen halunnut vaan saunoa ja levähtää kotona illalla.

Joskus pakko siivota: tulos: yhtään lahjaa en ole vielä ostanut. En ole ehtinyt. tai jaksanut.

Nyt on pakko ostaa. No joo, lapset saavat ehkä 8 lahjaa. joten 16 lahjaa on vielä suht. mahdollista löytää jos vaikka 2 kertaa käyn kaupoilla ennen joulua.

Mutta jos lapsia olsii enemmän.... eeeeeeeiiiiiiii no way!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tanja:
No hyvänen aika, eihän ne lapset aina ole pieniä! Kasvaessaan isompia voi ja pitääkin vastuuttaa osallistumaan yhteisiin töihin. Ja ei äiti yksistään sitä perhettä pyöritä. Tekevä oppii myös organisoimaan ja ajattelemaan :). Sekä myös ottamaan rennosti ja huumorilla :).

Joo, tiedän että voi vastuuttaa. Siksi puhuinkin tuossa sellaisista, joihin ei voi isompia laittaa: ostamaan joululahjoja, käymään neuvolassa, vanhempainilloissa, joulujuhlissa, viemään harrastuksiin...

Alkuperäinen kirjoittaja joo:
No jos on kuusi lasta, niin ne tuskin saavat vanhemmiltaan 8 pakettia/lapsi...

Just. Sukulaiset eivät lahjo meillä. Saavat yhteensä noin 8 pakettia, joista yksi suklaata, toinen paita, kolmas kirja, neljäs muovailuvahaa ym. pientä.

pari lelulahjatoivetta /lapsi. Luulen että suurperheissä lapset saavat ihan saman määrän lahjoja. En ainakaan tunne ketään perhettä nykyisin, josisa lapset saisivat oleellisesti vähemmän kuin meillä...
 
meillä nyt ei ole kuin 4 lasta, mutta niistä 2 vanhinta erityislapsia. Miehen kanssa jaetaan palaverit, vanhempainillat, siivoukset,ruuanlaitto ja pyykkäys aika hyvin. Joku vois ehkä pärjätä yksinkin mutta kuinka tervejärkisenä niin enpä tiedä...
Mies tosin valittaa että tarttis viettää aíkaa kahdestaankin, minä kun haalin viikonlopuksi kummilapsiakin hoitoon :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
No jos on kuusi lasta, niin ne tuskin saavat vanhemmiltaan 8 pakettia/lapsi...

No meillä ei ole kyllä kuin viisi, mutta 50 lahjaa olen jo ostanut ja ensi viikko vielä juostaan. Mutta minä rakastankin joulua :xmas: Ja neuvolastakin voi varata ajat peräkkäin, hammaslääkärissäkin istuin viimeksi kaksi tuntia kun neljä lasta kävi peräkkäin :D Pelkästään järjestelykysymys, ei mulla omia harrastuksia ehtis olla, mutta vapaa-aikaa monta tuntia joka ilta kun lapset laittaa nukkumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:

ok. Eli neuvolat ja hammashoitolat antavat teille etuoikeuden? kun yleensä kun itse kyselen aikaa, on yksi pieni lyhyt aika puolen vuoden päästä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tai ¨:

Piti jatkaa: tai ei sitäkään.
 
50 lahjaa!!! Enpä olisi osannut kuvitella... mihin muuten piilotatte (jos piilotatte) tuollaisen määrän lahjoja? Meillä on parinkin lapsen kanssa ongelmia, mutta ne ovat jo sen ikäisiä, että tonkivat paikkoja.
 
Kuuden lapsen äitinä voin sanoa, että jos kävisin itse töissä, en varmaan jaksaisikaan. Minä hoidan lapsia kotona mies käy töissä. Minkäänlaista apua emme esim. sukulaisilta saa, tosin emme ole kokeneet että tarvitsisimmekaan. Miehen vapaapäivinä siivotaan, tehdään ruokaostokset jne. Silloin kun mies on töissä minä hoidan lapset ja teen vain pakolliset kotityöt (mm. pyykki, ruuanlaitto, pintapuolinen siivous) joka on 'minun työtäni'.
 
Joululahjoja pyrin hankkimaan hyvissä ajoin ja netti on muuten tosi hyvä apu siinä :)! Myös kauppareissut olen järkänny niin, että jouluaikaan voin samalla hoitaa pukinkonttiostokset. Mies silloin lasten kanssa kotona...ja taas vastavuoroisesti minä lasten kanssa, kun mies lähtee lahjusostoksille. Neuvola- ja vanhempainiltakäynnit puolitetaan mahdollisuuksien mukaan, jos ei onnaa, sitten ei onnaa - hoidettava ne kumminkin on. Harrastuksiin viemisissä suosi ihmeessä kimppakyytijärjestelyä :) mikäli mahdollista. Juu - omasta ajasta joutuu rankalla kädellä ottamaan osansa pois mutta minkäs teet; rauhassa saunomisesta haaveilen minäkin mutta se nyt saa odotuttaa sitä aikaansa... Jos mahkuja, pyydä apuja lähipiiriltä, ja josei, niin yritä tinkiä jostakin. Jos näkee perheen vain loputtomana työtaakkana, niin sitten siitä todellakin tulee taakka :( ja silloin asia kuin asia takkuaa. Ja ennen kaikkea - ole armollinen itsellesi. Älä vaadi itseltäsi/perheeltäsi täydellisyyttä. Ja joulu tulee ilman sitä hössötystäkin, aina :).
 
Alkuperäinen kirjoittaja tai ¨:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
No jos on kuusi lasta, niin ne tuskin saavat vanhemmiltaan 8 pakettia/lapsi...

No meillä ei ole kyllä kuin viisi, mutta 50 lahjaa olen jo ostanut ja ensi viikko vielä juostaan. Mutta minä rakastankin joulua :xmas: Ja neuvolastakin voi varata ajat peräkkäin, hammaslääkärissäkin istuin viimeksi kaksi tuntia kun neljä lasta kävi peräkkäin :D Pelkästään järjestelykysymys, ei mulla omia harrastuksia ehtis olla, mutta vapaa-aikaa monta tuntia joka ilta kun lapset laittaa nukkumaan.

ok. Eli neuvolat ja hammashoitolat antavat teille etuoikeuden? kun yleensä kun itse kyselen aikaa, on yksi pieni lyhyt aika puolen vuoden päästä...

Ilmeisesti, mulla ainakin on aina onnistunut. Ilmoitan vaan että tuon sitten kaikki lapset kerralla että katsoa sellainen aika. Mutta viimeksi ainakin näin koneelta että niitä aikoja oli tyhjänä niin monta peräkkäin, eli ei niitä muilta viety.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
50 lahjaa!!! Enpä olisi osannut kuvitella... mihin muuten piilotatte (jos piilotatte) tuollaisen määrän lahjoja? Meillä on parinkin lapsen kanssa ongelmia, mutta ne ovat jo sen ikäisiä, että tonkivat paikkoja.

Meillä on lahjat autotallissa. 6 jätesäkkiä tällä hetkellä...Mutta lapset kyllä "tietää" että tontut niitä sinne jemmailee ja käyvät joka aamu katsomassa onko tullut lisää lahjoja. :xmas:
 
Yhteistyössä