Miten tällaisen ihmisen luottamuksen voi saavutaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäilty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epäilty

Vieras
Tapasin "elämäni miehen". Olin oppinut elämäni vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista, joten yritin todella kaikkeni tämän miehen kanssa. Olin avoin, rehellinen, vilpitön ja uskoin samaa myös hänestä.

Hän alkoi silti todella pian epäillä minua kaikesta. Hän ei uskonut, mitä kerroin elämäni vaikeista asioista. Hän uskoi minun manipuloivan häntä. Olin ihmeissäni ja säikähtänyt. Hän oli mustasukkainen miehistä, joita minulla oli aiemmin ollut ja niitä oli n.10, mutta hän oli jostakin saanut mieleensä niitä ollen yli 50. En mitenkään saanut häntä uskomaan muuta. Arastelen seksiä kokemusteni jälkeen, mutta pystyn puhumaan siitä avoimesti kuitenkin paradoksaalista kylläkin. Hän ei uskonut tätäkään, vaan on aina "tiennyt" minun olevan jopa seksiriippuvaisen. Mies on listannut tarkasti ylös kotoani löytyvät kondomit ja käy aina puhelimeni läpi, koska ei minuun voi luottaa. On kyllä totta, että olen tullut aika varovaiseksi, vaikkei minulla salattavaa ole ollutkaan. Mies vain on ollut hyvin kärkäs moittimaan minua kaikesta, jota en etukäteen ole hänen kanssaan sopinut.

Mies keräsi ympäristöstä, eleistäni, sanoistani, kaikesta, merkkejä uskottomuudesta, vaikkei sitä ollutkaan.

Mies alkoi suuttua pienistä asioista, joten alkoi käydä niin, että varoin puhumasta kaikkea. Sitten aloinkin jäädä kiinni "valkoisista valheista" tai "selän takana tekemisistä", kun vaikkapa vein auton huoltoon luvatta, koska mies ei sitä ollut saanut tehtyä. Minulla ei tuollaiseen ole lupaa, koska en saa olla vieraiden miesten kanssa tekemisissä. Tällaisista seikoista mies on kerännyt listan ja nyt sitten kertoo minulle, että olen jäänyt niin monesta valheesta kiinni, että hän on ollut aina oikeassa: olen pettänyt häntä koko yhdessäolomme ajan. Kun valehtelen/jätän kertomatta pienen asian, voin tehdä sen suuremmassakin asiassa.

Mies osaa olla kiltti ja huolehtivainen, mutta hän on nyt tehnyt minulle selväksi, että minä en kaksinaamaisena voi saada hänen hyviä puoliaan esiin. Hän aikoo nyt ottaa paremman kesäheilan itselleen, naisen, joka ansaitsee kaiken sen hyvän, mitä hänellä on antaa.

Olen aika rikki, kun en ole yhtään ymmärtänyt, mitä olen tehnyt väärin. Mies on vetänyt aivan omia johtopäätöksiään aina hyvin monista asioista, enkä ole saanut puolustautua mitenkään. Sittemmin olen tosiaan peloissani jättänyt minusta normaaleja asioita kertomatta, koska mies suuttuu oudoista asioista. Oikeassa hän kuitenkin on siinä, että olen niitä selän takana tehnyt, mutta en tahallani, vaan koska ne on ollut tehtävä. Hän ei puolestaan ole ollut missään määrin tilivelvollinen minulle ja olen itse kyllä tilaa-antava.
 
Ei mitenkään,sairaan mustasukkainen epäilee aina,vaikka ei olisi mitään syytä.
Ei tuolainen ole normaalia käytöstä mieheltä,jättäisin tuolaisen tyypin,ennen kuin pahenee.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
Mies on yliherkkä, niin hän sitten aistii ja rekisteröi minussa kaikkea epäluotettavaa ja haluaa uskoa niihin. En vain itse pysty käsittämään sitä, miten sekä tekoni että puheeni ja avoimuuteni on hänelle yhtä tyhjän kanssa. Miksi hän uskoo vain itseään ja epäilyjään enkä yhtään tiedä, kuinka muuttaa hänen ajatusmallejaan.
 
oikeesti, tossa ei ole mitään järkeä!! anna ukon mennä ja pakene sillä aikaa kauas, ulottumattomiin! Miehesi on sairaan mustasukkaisnen eikä taatusti ikinä parane siitä!!!!!
 
Minussa on kuitenkin kai jotakin, mikä herättää mustasukkaisuutta, vaikka itse en sitä ymmärrä. Olen puhelias, mutta en flirtti, koska en koe itseäni mitenkään naiselliseksi ja olen sitoutunut mieheen täysin, enkä edes nauti seksistä saati että sitä haluaisin muualta. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiltisti, mutta mies vain epäilee ja perustelee epäilyjään sillä, että minuun vain ei voi luottaa. Ymmärrän osan siitä, että mies on epävarma, mutta en ymmärrä, miksi hän ei usko minua.
 
[QUOTE="a p";24078774]Minussa on kuitenkin kai jotakin, mikä herättää mustasukkaisuutta, vaikka itse en sitä ymmärrä. Olen puhelias, mutta en flirtti, koska en koe itseäni mitenkään naiselliseksi ja olen sitoutunut mieheen täysin, enkä edes nauti seksistä saati että sitä haluaisin muualta. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiltisti, mutta mies vain epäilee ja perustelee epäilyjään sillä, että minuun vain ei voi luottaa. Ymmärrän osan siitä, että mies on epävarma, mutta en ymmärrä, miksi hän ei usko minua.[/QUOTE]

Olet sitoutunut mieheen, joka ei luota sinuun, etkä nauti seksistä? Kuulostaa vankilalta.
 
Ei kukaan normaali nainen halua olla tuollaisen miehen kanssa. Miksikö? Siksi, että et voi saavuttaa tuon miehen luottamusta. Paitsi elämällä lyhyen parisuhteen nyrkin ja hellan välissä kuin nunna ja kuolemalla nuorena. Mies luottaisi sinuun vasta hautajaistesi jälkeen.
 
[QUOTE="a p";24078774]Minussa on kuitenkin kai jotakin, mikä herättää mustasukkaisuutta, vaikka itse en sitä ymmärrä. Olen puhelias, mutta en flirtti, koska en koe itseäni mitenkään naiselliseksi ja olen sitoutunut mieheen täysin, enkä edes nauti seksistä saati että sitä haluaisin muualta. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiltisti, mutta mies vain epäilee ja perustelee epäilyjään sillä, että minuun vain ei voi luottaa. Ymmärrän osan siitä, että mies on epävarma, mutta en ymmärrä, miksi hän ei usko minua.[/QUOTE]
Sairaan mustasukkainen ei usko,vaikka ei olisi mitään syytä mustasukkaisuuteen!
Vankilaa siun elämä muistuttaa eikä parisuhdetta :( Lähde pois ja äkkiä.
En halua säikytellä sinnuu,mutta pian voi tulla myös perheväkivalta mukaan parisuhteeseen,kun mies alkaa taas epäilemään pettämistä,ilman syytä.
 
Mies on kyllä kiltti ja rauhallinen, kunhan vain minä herätän tarpeeksi luottamusta ja olen kunnolla. Elämäni mies hän on, koska on parhaimmillaan välittävä, lapsirakas ja ahkera. Tosin tämä kaikki jää kyllä välillä uhon ja epäilyn alle.
 
[QUOTE="a p";24078815]Mies on kyllä kiltti ja rauhallinen, kunhan vain minä herätän tarpeeksi luottamusta ja olen kunnolla. Elämäni mies hän on, koska on parhaimmillaan välittävä, lapsirakas ja ahkera. Tosin tämä kaikki jää kyllä välillä uhon ja epäilyn alle.[/QUOTE]

onko tää jotain pilaa? Mua alkaa ärsyttää, tekis mieli ravistella, jos olet oikeasti noin... ääh. kynnysmatto.
 
[QUOTE="a p";24078815]Mies on kyllä kiltti ja rauhallinen, kunhan vain minä herätän tarpeeksi luottamusta ja olen kunnolla. Elämäni mies hän on, koska on parhaimmillaan välittävä, lapsirakas ja ahkera. Tosin tämä kaikki jää kyllä välillä uhon ja epäilyn alle.[/QUOTE]
Entäs jos satut vahingossa sanomaan jotain,mistä mies ei pidä?
Tai jos vahingossa katsot johonkin henkilöön tai puhut jonkun sanankin jonkun kanssa?
Ja mitä tarkoitat että,kunhan olet kunnolla?
Aika sairaalta suhteelta kuulostaa,vaikka mies onkin kiltti ja rauhallinen,välittävä,lapsirakas ja ahkera.
 
Se "elämäsi mies" on kaikkea muuta kuin se ihana jonka kanssa haluat viettää elämäsi loppuun asti. Jos joka pv on elämä tuota, poislukien ne hyvät hetket, että et pääse kotoasi mihinkään ja varmasti jopa miespuoliset sukulaisesi kuuluvat kohtaan 'petät kuitenkin heidän kanssaan'. Tietääkö muu lähipiirisi tai ne vielä ehkä jäljellä olevat ystäväsi millaista elämäsi välillä on?

Ja ne parhaat hetket on sitä kulissien ylläpitämistä. Onko usein joko joku muu paikalla tai mahdollisuus että joku toinen voi nähdä/kuulla teidät?

Ihan tiedoksi, sä et pysty KOSKAAN olemaan kyllin kiltti, rauhallinen ja luottamusta herättävä, koska kun viet käytöksesi toiseen ääripäähän, mies keksii syyllistää sinua siitäkin! Elämäsi mies = mustasukkaisuutta teit ihan mitä tahansa.
 
Onko mahdollista, että jotenkin stimuloin miehessä näitä epäilyjä? Minusta on kyllä surullista, että olen joutunut luopumaan kaikista miespuolisista kavereista, mutta mies on antanut ymmärtää, että on täysin epänormaalia, että on miespuolisia ystäviä saati että olisi väleissä eksiensä kanssa. Onko miehellä oikeus olla epäileväinen, jos itse olen jotenkin outo tai liian puhelias, hymyileväinen tms.?
 
Ap:n kysymykseen vastaan: ei mitenkään ja kehotan samalla ottamaan jalat alleen ja lähtemään tuollaisesta suhteesta niin nopeasti kuin mahdollista. Vaikka kuinka olisi "elämäsi mies" ja kiltti ja rauhallinen ja lapsirakas ja vaikka mitä.

Sairaalloiseen mustasukkaisuuteen ei auta mikään. Koettu on ja onneksi olen vielä hengissä.
 
[QUOTE="a p";24078897]Onko mahdollista, että jotenkin stimuloin miehessä näitä epäilyjä? Minusta on kyllä surullista, että olen joutunut luopumaan kaikista miespuolisista kavereista, mutta mies on antanut ymmärtää, että on täysin epänormaalia, että on miespuolisia ystäviä saati että olisi väleissä eksiensä kanssa. Onko miehellä oikeus olla epäileväinen, jos itse olen jotenkin outo tai liian puhelias, hymyileväinen tms.?[/QUOTE]

HERÄÄ PAHVI! Se mies on epänormaalin mustasukkainen. Sussa ei ole mitään syytä.
 
Eksistään puhuminen uudelle kumppanille on aina kuningasidea. Parhaassa tapauksessakin se on vain haitatonta muttei tuo mitään hyötyä. Huonoimmassa tapauksessa se sitten on helvetin haitallista. Naisilla tämä käytös tuntuu olevan yleisempää kuin miehillä. Ei minulle ainakaan tulisi mieleen ruveta kertoilemaan uudelle kumppanille, missä penikseni on aiemmin ollut. Idioottimainen idea.

Tuli vaan mieleen hivenen offtopiccina. Aika pöpiltähän tuo ap:n ukko kuulostaa joka tapauksessa.
 
Ei kandee olla exiä?
 
[QUOTE="a p";24078897]Onko mahdollista, että jotenkin stimuloin miehessä näitä epäilyjä? Minusta on kyllä surullista, että olen joutunut luopumaan kaikista miespuolisista kavereista, mutta mies on antanut ymmärtää, että on täysin epänormaalia, että on miespuolisia ystäviä saati että olisi väleissä eksiensä kanssa. Onko miehellä oikeus olla epäileväinen, jos itse olen jotenkin outo tai liian puhelias, hymyileväinen tms.?[/QUOTE]
Sinussa ei ole vikaa,ymmärrä jo,miehes on sairaan mustasukkainen,mikään mitä teet tai jätät tekemättä ei auta siihen.Ei ole epänormaalia,että on miespuolisia ystäviä,miullakin on miespuoleinen ystävä ja hän on miun miehenkin ystävä.Miun mies luottaa sekä minuun että ystävään täysin.
 
On sinussa ap yksi selkeä vika, joka laittaa sinut ongelmiin, kuten tekemisiin tuollaisen miehen kanssa. Annat kohdella itseäsi huonosti. Kyselet neuvoja, mutta et ota onkeesi. Ei sinua voi auttaa.
 
Yhteistyössä