Perheterapia oli hyvä ehdotus. Tai jos miehellä selkeästi masennusta ja ahdistusta, jokin terapia hänelle?
Toinen voisi olla se, että mies muuttaisi vaikka pariksi kuukaudeksi muualle. Voihan olla, että on väsynyt (masentunutkin) ja pieni lepo ja kauempana oleminen voisivat saada tilanteen muuttumaan, kun on ilmaa ympärillä miettiä, että onko se yksin oleminenkaan niin kivaa. Sitten jos vielä tämän jälkeen on samoilla fiiliksillä, voisitte yhdessä pohtia muita vaihtoehtoja.
Minä kyllä kysyisin suoraan senkin, että onko/oliko hänellä toinen - en ohimennen, vaan pöydän ääressä istuen, että mahdollinen salailu ei jäisi huomaamatta. Varsinkin, jos parisuhteen läheisyys on ollut suvantopuolella.
Ei heti kannata lähteä eroamaan. Jos ahdistaa, se monesti kohdistuu myös niihin, jotka eivät sitä ansaitsisi ja pelkkä ahdistuksesta eroon pääseminen voi tuoda elämän takaisin normaaliraiteille.
Koita jaksaa ja toivotaan, että löydätte jonkun yhteisen tien ratkoa asiaa.