Miten te pystytte leipomaan lastenne kanssa, mulla menee siinä aina hermot

["hermoromahdus"]

2 lasta kun säheltää ja tappelee siinä ympärillä, niin hermot siinä vaan menee. Etenkin kun nuo molemmat tuppaa alkamaan tappelemaan keskenään, kun molemmat haluavat auttaa just samassa hommassa ja sitten sotku on sen mukainen, kun hosuvat ja huitovat. Minä kun en sitten muutenkaan osaa säveltää noiden leipomusten kanssa, joten mun pitää tarkasti seurata ohjeita ja ne annostukset lasten kanssa on sitten vaikeaa, kun ne itse haluaisivat ottaa niitä jauhoja pussista ja yritä siinä sitten katsoa on se desi just oikein vai vajaa.

Toisaalta meillä on aika ahdasta tuossa apupöydän edessä, joten siinä on aina joku tiellä. Joten mielummin leivon ihan itsekseni silloin harvoin kun leivon.

Toisaalta tuo vanhin lapsi on vielä niin lyhytpinnainen, että jos joku ei mene kuten se haluaa, niin tavarat lentelee, niin kiva jos hermo menee just jauhokippo käsissä.

 

["heh"]

Minkä ikäsiä? Mä en ole jaksanut leipoa juuri mitään lasten kanssa kun vasta kun ne on olleet semmosia kouluikäisiä ja osaavat muutakin kuin säheltää.

 

["Lulu"]

Tiedän tunteen. Meillä on 3 alle kouluikäistä, ahkeria apulaipureita kaikki. Ei tarvi kun jauhopussi ottaa esille, niin kaikki rynnivät käsiään pesemään ja tulevat sitten pörräämään siihen ympärille. Mä olen todella huono leipomaan lasten kanssa, kun en jaksa sitä sähellystä. Niinpä meillä mies usein hoitaa lasten kanssa leipomisen. Itse joskus valkkaan jonkin supersimppelin ohjeen, ilman että on mitään "pakkoa" leipoa, joten silloin mennään lasten ehdoilla ja kaikki pääsevät osallistumaan. Usein riittää, että päästään siihen kulhon kaapimiseen ja lusikoiden nuolemiseen, niin siitä kohtaa saan jatkaa rauhassa yksin leipomista kun toiset uppoutuvat taikinansyöntiin.

 

[Glenn.]

Mie leivon niin harvoin, etten tiedä oonko oikea ihminen vastaamaan tähän. Mutta kuitenkin, jos sattuu niin, että oon lasten kanssa tekemässä taikinaa niin katson ohjeen valmiiksi läpi ja laitan kaikki valmiiksi esille. Jossaki pulla- tai sämpylätaikinassa jauhomäärä ei niin justiinsa. Mutta jos tekee jotaki kakkua niin mittaisin jauhot valmiiksi toiseen astiaan.

 

[vierasdf]

Mä yleensä mittaan tarvikkeet valmiiksi kippoihin, ja muutenkin suunnittelen vähän, mitä kukin saa tehdä, ja pyydän lapset vasta sit mukaan Tokihan lapsetkin haluaa mitata, joten laitan esim. sen 5dl jauhoja isompaan astiaan, josta 3-vuotias saa sit desin mitalla mitata 5dl Onhan se vähän rasittavaa noin pienten kanssa, mutta silloin kun lapset saa osallistua, asennoidun niin että se on lasten puuhahetki, jota mä vähän valmistelen etukäteen ja sotkua saa tulla.

 

["verneri"]

Ihan helposti, ei joka ainesta ihan millintarkkaan ole pakko mitata. Mulla on 2 ja 3 vuotiaat tytöt, toinen lisää yhden aineksen ja toinen sekoittaa. Sitten vaihdetaan niin, että sekoittaja lisää aineksen ja toinen saa sekoittaa. Säännöt kertaan aina käsipesulla, eli kumpikin saa tehdä kaikkea ja molemmille riittää taikinaa maistettavaksikin

 

[MIES!]

Juuri leivoin tyttöjeni kanssa, iso sotkuhan siitä aina tulee mutta ne saa kyllä siivottua jälkeenpäin. Pääasia on että on mukavaa tehdä yhdessä

 

[hjll]

minäkin laitan mittakuppeihin valmiiksi tarvittavat määrät ja sitten kerron mitä kaadetaan ja milloin. Ei

 

[vviers]

Minä mittaan yleensä ainekset valmiiksi. Joka tapauksessahan liki kaikissa ohjeissa käsketään sekoittaa kuivat aineet keskenään, niin heitän ne vain kippoon ja lapset saavat ne sitten kaataa taikinaan sitten vaan pitää koko ajan hokea "odota, ei vielä ole sinun vuoro" ja vahtia, että eivät kaatele liian aikaisin nestettä taikinaan jne. Minä leivon yleensä vegaanisia leipomuksia, koska niiden taikinat on usein hyvin simppeleitä ja sellaisia, että ei tartte vaahdottaa munia (tietenkään) tai edes margariinia. Parempi omatuntokin on syödessä. Sämpylöitä tehtiin tänään niin, että tein taikinan ja sitten jaoin sen valmiiksi kökkösiksi. Lapset sitten murjoivat kökkösistä sämpylöitä, tyyli oli vapaa.

Mitä enemmän leipoo ja tekee, niin sitä paremmin lapset osaa!

 

[BootyPeppi]

Molemmat saa omat palasensa ja leipovat siitä mitä leipovat ja miten kauan leipovat. Meillä on lapsilla ikäeroa sen verran paljon, että ei siinä kerkiä tapella mitään.

 

[leijona76]

Leivon sillon kun tuntuu että hermo kestää ja sellasta minkä ainemäärät ei ni justiin oo. Ei mul oo kun yksi kersa mutta se ehtii sitäkin enemmän...Täytyy nostaa hattua äitille että se aikanaan jakso kolmen apurin kanssa leipoa. Kun kattoo niitä kuvia missä keittiössä vallitsee kaaos ja leipomassa 3 jauhonpeitossa olevaa+1 aikuinen. Mutta sillälailla me opimme että saimme osallistua leipomiseen ja ruoan tekoon. Kuten tuokin oppii.

 

["aloittaja"]

Lapset on 5 ja 3-vuotiaat, jotka tappelee nykyään ihan pienestäkin, etenkin toi nuorempi vetää herneet sadasosa sekunnissa nenäänsä ja sitten ei onnistu taas mikään.

 

["vieras."]

Mulla on vain yksi leipomisikäinen (kuukauden ikäinen kun ei juuri osallistu), joten periaatteessa onnistuu hyvinkin. Paitsi. Että. Tuo lapsi hihkuu puolentoista sekuntin välein "maistaa! maistaa! tätä maistaa!" ja jossain vaiheessa se alkaa nostaa verenpainetta Kaikkea saa kyllä mun puolesta maistaa, siis esim. leivinjauhetta sellaisenaan, mutta ei sitä ihan-joka-ikinen-hetki tarvitse kerjätä ja hokea. Että jos nyt odottais sen sekuntin että saan edellisen pussin kädestäni.

Muuten on kyllä aika kärsivällinen ja odotustaitoinen 2-vuotias, mutta maistaminen on vaan liian mielenkiintoista ilmeisesti. Ja aina leivotaan uudestaan kun ensin unohdan tuon

 

[juuh]

Mä yleensä mittaan tarvikkeet valmiiksi kippoihin, ja muutenkin suunnittelen vähän, mitä kukin saa tehdä, ja pyydän lapset vasta sit mukaan Tokihan lapsetkin haluaa mitata, joten laitan esim. sen 5dl jauhoja isompaan astiaan, josta 3-vuotias saa sit desin mitalla mitata 5dl Onhan se vähän rasittavaa noin pienten kanssa, mutta silloin kun lapset saa osallistua, asennoidun niin että se on lasten puuhahetki, jota mä vähän valmistelen etukäteen ja sotkua saa tulla.

Tässä on varmaan sen kärsivällisyyden avain: ei ota sitä leipomisena, vaan lasten puuhahetkenä, josta on mukavana lisäyllärinä lämpimäistä tuloksena

 

["Ilona"]

Ai jaa mä oon luullut että olen jotenkin poikkeuksellinen kun se leipominen hermostuttaa mua. Nyt sujuu onneksi jo vähän paremmin, lapset 6 ja 4.

 

[eh]

Ma leivon paljon, joten se on meikäläiselle jo sen verran luontevaa puuhaa, että muutama pikkuapuri ei hermostuttaa Kaikki kolme poika ovat leiponut kanssani varmaan noin vuoden ikäisestä lähtien, joten erittäin tuttua puuhaa heillekin. Yksi mittaa, toinen kaataa ja kolmas sekoittaa, jokainen vuorollaan. Äiti kattoo, että pysytään suurinpiirtein oikeesse leipomuksesse