Miten teillä riittää hermot lapsen/lasten kanssa??

[lehmän hermot?]

Mulle on aina sanottu kuinka rauhallinen olen ja toki olen sitä omastakin mielestä. Luulin omaavani ne lehmän hermot. Mutta ei näköjään lapsen kanssa!

Joka päivä ärsyttää ja tänään sitten meni niin hyvin hermot että istuin lattialla ja hakkasin itseäni jalkoihin kun tuntui että pää räjähtää! Lapsi oli juuri sitä ennen kaatanut maidot lattialle eli vaatteet vaihtoon ja lattian luuttuaminen ja juuri kun olin saanut sen tehtyä niin oksensi reippaasti, sotki juuri vaihdetut vaatteensa ja tuli sotkemaan myös minut siihen oksennukseen.

Tämmöisissä tilanteissa (eli melkein joka päivä jotain vastaavaa) mua raivostuttaa niiiiin paljon ja monesti oikein huudan että mulla menee järki!!! En pelkää tekeväni kenellekään koskaan mitään eli väkivallasta ei ole pelkoa, mutta tuo oma hermostuminen silti jäytää.. Tuskin lapsestakaan on kivaa kun äiti tiuskii, kiroilee ja huutaa, oikeasti turhasta kun kyseessä on kuitenkin hyvin pieni lapsi eikä vielä osaa eikä ymmärrä esim. ei-sanaa.

Miten saan itseni kestämään näitä tilanteita paremmin??? Tiedän että on olemassa ihmisiä jotka on luonnostaan PALJON temperementtisempia kuin minä.. miten he pystyy olemaan huutamatta? Kun tuntuu että sisällä kiehuu ja mitä pidempään sitä pitää sisällään niin kovempaa kiroilen hetken päästä.

Ja sanon vielä että noissa tilanteissa en siis ole vihainen lapselle, en kiukkua suoranaisesti hänelle vaan inhoan nimenomaan niitä tilanteita kun on sotkua, tavarat tippuu ym. Välillä hermot menee siitä että tiputan peppua pestessä pyyhkeen ja sen nostaminen on tietysti hankalaa lapsi sylissä.. eli pienistäkin jutuista..

 

[halipupu harmaana]

Oletko paljonkin yksin lapsen kanssa? Onko sulla omaa aikaa ilman lasta? Yleensä tuollaiset asiat alkavat käydä päälle silloin, kun joutuu olemaan liikaa kahdestaan lapsen kanssa eikä ole omaa aikaa eikä harrastuksia, ystäviä jne.

 

[Anatolia]

Laskemalla kymmeneen, sataan, tuhanteen...sataantuhanteen.

Ajattelemalla jotain aivan muuta; olen melomassa sinisellä laguunilla jossain Karibialla, parhaassa mahdollisessa seurassa eli yksin...

Nukkumalla riittävästi & saamalla perhe-elämän vastapainoksi myös aikaa ilman lapsia, aikuisessa seurassa.

 

[Oddball]

Mulla 3 vuotias todella vilkas poika, illalla olen niin naatti kun hänet sänkyynsä saan....tekee pientä jäynää ja sotkee koko ajan ties millä tavalla. Mä otin käyttöön jäähypenkin kun tuntu että sanominen ei mene perille, (en huutanu suorastaan koskaan). Nykyään ei tarvii kun mainita jäähypenkille menosta niin rauhottuu....kun kaikkein pahin tilanne oli päällä painuin partsille tupakille. 2 min ja saa omat hermonsa kuriin.

 

["vieras"]

Huonosti. Karjun kuin sumutorvi tarvittaessa. Sitten taas vaikenen ja olen ihan ok ja kiva. Sitten kun menee hermot, niin mesoan ja raivoan aikani, kunnes tilanne tasoittuu ja kakarat on ruodussa. Semmosta se on, kriisistä kriisiin.

Olen tosi tulinen luonne. Samoin lapsemme... Kaikki kiihtyy ja räjähtää heti ja sen kuulee kyllä. Mutta haittaako se? Kun ketään ei vahingoiteta, niin kyllä maailmaan mahtuu ääntä.

Väittäkää vaan vastaan, mutta näin on. Ainakin meillä.

 

[lehmän hermot?]

No, mulla on kieltämättä omaa aikaa suht vähän. Tai sitä olisi, mutta monesti mä en vaan jaksa lähteä kotoa mihinkään? Vaikka tiedän kyllä että se piristäisi tosi paljon Ja yksi syy on sekin, etten oikein saa seuraa minnekään.. leffaan tai edes kahville. Me käytiin ennen aina miehen kanssa.

Mä oon lopettanut tupakoinnin yli kymmenen vuotta sitten, mutta nyt se on käynyt monta kertaa mielessä :/ Tuntuu että on ihan pienestä kiinni että aloitan taas tupakoimaan, vaikka tiedän ettei todellakaan kannattaisi!

Mä oon kokeillu tuota laskemista kymmeneen ja sataan.. Se auttaa siirtämään sen hermostumisen ja välillä huokasen jo helpotuksesta kun en älähtänytkään, mutta sitten tapahtuu TAAS jotain ja sitten älähdänkin ja kovaa.

Ja itteni mielestä tämä on ihan naurettavaa! Meillä on vaan yksi lapsi!!! Voin vaan kuvitella miten hermoja raastavaa olisi useamman lapsen kanssa, mutta ihan oikeasti mun PITÄIS pärjätä yhden kanssa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22639055]Huonosti. Karjun kuin sumutorvi tarvittaessa. Sitten taas vaikenen ja olen ihan ok ja kiva. Sitten kun menee hermot, niin mesoan ja raivoan aikani, kunnes tilanne tasoittuu ja kakarat on ruodussa. Semmosta se on, kriisistä kriisiin.

Olen tosi tulinen luonne. Samoin lapsemme... Kaikki kiihtyy ja räjähtää heti ja sen kuulee kyllä. Mutta haittaako se? Kun ketään ei vahingoiteta, niin kyllä maailmaan mahtuu ääntä.

Väittäkää vaan vastaan, mutta näin on. Ainakin meillä.[/QUOTE]

Niin ja meillä on viisi lasta. 7-v, 6-v, 5-v, 5-v ja 3-v.

 

["kolmen äiti"]

Meillä 3 parhaimmassa "meteli-iässä" olevaa tyttöä,8,5 ja 4v.Aivan älytöntä meteliä ja juoksemista kotona..Minun pelastukseni on korvakuulokkeet ja kännykästä radio pauhamaan korviin...Sillä rauhoitun..Kuulonkin uhalla

 

["vieras"]

hmm...siis minkä ikäinen sun lapses on?

 

[Anatolia]

Ja itteni mielestä tämä on ihan naurettavaa! Meillä on vaan yksi lapsi!!! Voin vaan kuvitella miten hermoja raastavaa olisi useamman lapsen kanssa, mutta ihan oikeasti mun PITÄIS pärjätä yhden kanssa.

Minusta yhden pienen kanssa oli vaikeampaa....kaksi pientä viihdyttää toisiaan, mutta kun lapsia on vain yksi niin äiti on se jonka kimpussa ollaan koko ajan.

Käytkö perhekerhoissa tai tapaatko ystäviäsi lapsen kanssa? Mulle oli tosi tärkeää päästä ulos, pois kotoa, aikuisseuraan - viis siitä että puheenaiheet oli alussa tasoa "Minkä ikäinen teidän lapsi on, vau hienosti hän jo konttaa" kunhan vaan sain puhua aikuisten kanssa. Jos meni useampi päivä ilman aikuista juttuseuraa (miestä ei lasketa) niin se näkyi heti omassa jaksamisessa. Sama juttu silloin, jos ei päästy ulos tai ihmisten ilmoille (edes ostoskeskukseen) pariin päivään.

 

[lehmän hermot?]

[QUOTE="vieras";22639055]Huonosti. Karjun kuin sumutorvi tarvittaessa. Sitten taas vaikenen ja olen ihan ok ja kiva. Sitten kun menee hermot, niin mesoan ja raivoan aikani, kunnes tilanne tasoittuu ja kakarat on ruodussa. Semmosta se on, kriisistä kriisiin.

Olen tosi tulinen luonne. Samoin lapsemme... Kaikki kiihtyy ja räjähtää heti ja sen kuulee kyllä. Mutta haittaako se? Kun ketään ei vahingoiteta, niin kyllä maailmaan mahtuu ääntä.

Väittäkää vaan vastaan, mutta näin on. Ainakin meillä.[/QUOTE]

Mua ainakin häiritsee itteäni. Kai se johtuu siitä etten pidä tätä ainakaan omalla kohdalla mitenkään normaalina? Mun lapsuuden kodissa ei vanhemmat huutaneet tällä tavalla kuin minä. Toki ne joskus komensi kovempaa tai huusikin, mutta ei ne ollu repimässä itteään hiuksista niin kuin minä.. Ja kiroilu tekee tästä sata kertaa pahempaa :/ Kuulostaa ihan hirveältä! Ja normaalisi mä en edes kiroile hirveästi.

Mulla tuo hermojen menettäminen kestää hetken, sekin että huutaa perkele kerran ja kovaa niin tuntuu helpottavan ja sit taas hommat jatkuu normaalisti. Ja sitten mä aina pyytelen lapselta anteeksi kun äiti on tiuskinu ja käyttäytyny tyhmästi.. Huoh.

 

[ahma]

auttaisko semmoinen, että mietit mitä oikein odotat. Että miksi päivän pitäisi mennä kuin liukuportaat? Että kuuluuko asiaan se, että hommat menee pieleen, vai onko se taivaasta vain sinun kiusaksi heitetty kapula rattaaseen?

Ainakin rattiraivoon tuo auttaa - miettiä, että tämä tie ei tässä sittenkään ole vain minua varten, ja jos oikeasti ahdistaa että jos vaikka myöhästyn jälleen kerran, niin omahan tuo on moka etten osaa lähteä ajoissa.

Lapset tietty silleen eri juttu, että laske siinä sitten milloin pitää ruveta valmistautumaan lähtöön, kun millä tuommoisenkin ennakoit, että joku hyökkää läästimään sut omaan oksennukseensa. Mutta silti se voi olla tärkeä osa asian viehätystä - ns. riittävän kiinnostava työtehtävä.

Sitten on tietysti se pitempi tie, eli empatian harjoittelu. Muksu luultavasti tuli hakemaan turvaa ja siksi olitte molemmat eritteessä. On tylyä huutaa pakolaiselle...

 

[Muiku]

[QUOTE="vieras";22639055]Huonosti. Karjun kuin sumutorvi tarvittaessa. Sitten taas vaikenen ja olen ihan ok ja kiva. Sitten kun menee hermot, niin mesoan ja raivoan aikani, kunnes tilanne tasoittuu ja kakarat on ruodussa. Semmosta se on, kriisistä kriisiin.

Olen tosi tulinen luonne. Samoin lapsemme... Kaikki kiihtyy ja räjähtää heti ja sen kuulee kyllä. Mutta haittaako se? Kun ketään ei vahingoiteta, niin kyllä maailmaan mahtuu ääntä.

Väittäkää vaan vastaan, mutta näin on. Ainakin meillä.[/QUOTE]

Näin myös täällä! Itsellä 2,5v tyttö ja välillä tuntuu että hän huutaa ja kiukuttelee ihan huvikseen jne jne. Välillä tulee kyllä huudettua oikein kunnolla hänelle jotta saa tajuamaan ettei saa tahtoaan periksi vaikka kuinka haluaisi. Kaikenlisäksi hänellä kun on tapana laittaa vastaan vaatteiden laittamisesta;siinä vaiheessa heitän hänen vaatteet nurkkaan ja sanon että äiti lähtee sitten yksin ja sinä jäät tänne heippa niin jopas kummasti tulee vauhtia että minäkin tulen mukaan jäähyä en ole meillä kokeillut kun ei ole mielestäni ollut tarvetta eikä tuo siellä varmaan edes pysyisi koska kuitenkin uskoo melkeinpä jo 3 kerralla kun sanoo jotain kieltävää että näin ei saa tehdä jne jne...

 

[lehmän hermot?]

[QUOTE="vieras";22639109]hmm...siis minkä ikäinen sun lapses on?[/QUOTE]

Alle vuoden. Liikkuu tosi paljon ja on tietysti kiinnostunut ihan kaikesta eli vahdittava ihan jokaikinen hetki mitä tekee ja ei tosiaankaan ymmärrä ei-sanaa eli mitkään kiellot ei auta.

 

["vieras"]

Alle vuoden. Liikkuu tosi paljon ja on tietysti kiinnostunut ihan kaikesta eli vahdittava ihan jokaikinen hetki mitä tekee ja ei tosiaankaan ymmärrä ei-sanaa eli mitkään kiellot ei auta.

Ihan normi penska siis. Tommosta se on.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";22639055]Olen tosi tulinen luonne. Samoin lapsemme... Kaikki kiihtyy ja räjähtää heti ja sen kuulee kyllä. Mutta haittaako se? Kun ketään ei vahingoiteta, niin kyllä maailmaan mahtuu ääntä.
[/QUOTE]

Haittaa se, ainakin päiväkoti- ja kouluympäristössä missä turhautuminen pitäisi kyetä käsittelemään muuten kuin huutamalla, ja pettymyksiä pitää oppia sietämään.

 

["mimmi"]

Kyllä meillä huudetaan, niin lapset kuin aikuiset. En koe siitä huonoa omaatuntoa. Fyysistä kuritusta en hyväksy.

 

[ahma]

mun mielestä ihmisen silti olis hyvä sekä osata huutaa että olla huutamatta - molempi parempi. Yleensä jälkimmäinen on vaikeempaa joten sitä tarttee harjoitella huolellisemmin...

 

[lehmän hermot?]

[QUOTE="mimmi";22639151]Kyllä meillä huudetaan, niin lapset kuin aikuiset. En koe siitä huonoa omaatuntoa. Fyysistä kuritusta en hyväksy.[/QUOTE]

Mutta kiroillaanko teillä? Mä inhoan ittessäni tuota kiroilua lapsen kuullen. Ja kieltämättä sitä huutamistakin kun se kuitenkin on ihan turhaa ja monesti syyttäkin?

 

[Sapfo]

Olen temperamenttinen luonne ja mulla on kova ääni ihan muutenkin. Mulla on myös lyhyt pinna ja kotona oleminen lasten kanssa ei ole lisännyt kärsivällisyyttä vaikka jotkut niin ovat lupailleet.

Aluksi kärsin omantunnontuskia kun tuli huudettua. En ole huutamista sinällään vastaan mutta mielestäni voisin kiihtyä hitaammin lasten kanssa kuin nollasta sataan 5 sekunnissa. Mielestäni lapsille voi huutaa mutta harvoin ja aina pitää olla todella hyvä syy. Tähän en ole itse aina päässyt. Omassa lapsuudenkodissani rakastettiin ja tapeltiin avoimesti, itsekin näytän tunteeni aika helpolla. Mieheni on sitten taas pitkähermoinen ja kestää paljon lasten kanssa.

 

["vieras"]

Haittaa se, ainakin päiväkoti- ja kouluympäristössä missä turhautuminen pitäisi kyetä käsittelemään muuten kuin huutamalla, ja pettymyksiä pitää oppia sietämään.

Juu ei meillä "kylillä" huudeta. En minäkään kaupassa karjahtele. Sovimme säännöt ja matkalla kauppaan ja suuriääniset kannetaan takaisin autoon. Kotona ei jaksa skarpata hulabaloon alkaesa ja jatkuessa.

 

["vieras"]

Voitsä vielä kertoa niitä esimerkkejä. Eli alle vuoden ikäinen kaataa maidon pöydässä. Sä huudat ja menetät hermos siitä? Mitä muita tilanteita? Onko teillä asunto laitettu sitten lapsiystävälliseksi ja lapsiturvalliseksi?

 

["vieras"]

Ei tollasen kuuluisi lapsia saada edes, jos laittaa vahingot lapsen SYYKSI ja raivoaa lapselle.
Muutenkin lapselle raivoaminen on älyvapaata touhua

 

[lehmän hermot?]

auttaisko semmoinen, että mietit mitä oikein odotat. Että miksi päivän pitäisi mennä kuin liukuportaat? Että kuuluuko asiaan se, että hommat menee pieleen, vai onko se taivaasta vain sinun kiusaksi heitetty kapula rattaaseen?

Tää oli aika osuva ilmaus. Monesti nimittäin käy niin että vaikka se pyyhe tippuu lattialle (ja sinä päivänä ei ole vielä mitään muuta tapahtunut) ja mä heti jo mietin että miksi mikään ei voi ikinä onnistua tai että miksi kaikki on aina niiin vaikeeta Siis huvittavaa näin mietittynä, mutta siis noissa tilanteissa olen aina ihan raivona ja maani myynyt..

Ja tosiaan tämän ikäiset on tämmöisiä "vahdittavia" vielä ja kuuluukin olla. Sillä mietinkin että miksi minulla ei vaan hermot riitä vaikka varmasti suurin osa äideistä on paljon kärsivällisempiä vastaavissa tilanteissa? Välillä mietin sitäkin että mitähän naapurit ajattelee tästä mesoamisesta.. Hävettää ihan se oma käytös.

 

["vieras"]

Mun mielestä kuulostaa kyllä kurjalta. Mä oon aloittanu huutamisen vasta ku lapsi oli pahimmassa uhmaiässä eli 2 vuotiaana. Ei oo tullu mieleenkään menettää hermoja tollaisista jutuista ja alle 2 vuotiaille.

Niin, onhan se teidän kämppä nyt laitettu niin, että se on niinkuin "kaikki sallittu" tyylinen? Kaikki, mihin ei saa koskea yms. on lukkojen takana tai nostettu ylös?