Ekaa synnytystä ehti miettimään jännityksen ja pelonsekaisin tuntein, kun ei tiennyt mitä on edessä. Kaikki meni hyvin ja hyvät muistot jäi.
Tokaa ja kolmatta ei ehtinyt jännittää. Joskus vain mietti, että toivottavasti kaikki menee hyvin ja kaikki on kunnossa.
Neljännellä kerralla oli paineita, en olisi halunnut oikeastaan synnyttää, kun pelkäsin mitä sieltä masusta tulee. Vauvan terveydentilaa epäiltiin jatkuvasti loppupuolella raskautta. Ei auttanut muu kuin toivoa kaiken olevan hyvin. Ja kaikki oli hyvin.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän on synnytyksiä takana, niin sitä jotenkin alitajunnassa miettii, että voiko onni olla myötä kun x monta kertaa on kaikki mennyt hyvin. Sitä tiedostaa kaikki riskitkin paremmin kuin ekaa synnyttäessä. Mutta niille omille (pelonsekaisille) mietteille ei saisi antaa ylivaltaa.