Miten voi antaa omalle äidille anteeksi?

["outoa"]

Jos oot päättänyt olla sen kanssa atekemisissä kaikesta huolimatta, miksi jauhat? Lakkaa miettimästä niitä paskajuttuja ja nauti siitä mikä on nyt. Et voi elää miettimällä mennyttä jatkuvasti, ja kun et voi sitä edes muuttaa, etkö voi vaan antaa olla??

 

["mä"]

Mulla on vähän eri taustat, mutta sen olen ymmärtänyt, että kun oman elämän hyväksyy sellaisena kun se on ollut syntymästä tähän hetkeen asti, olo helpottuu. Siis jos menneisyyttä mietiskelee ja pohtii, siitä on tavallaan vaikeampi irrottautua menneestä. Mutta kun ne kaikki hyväksyy kolhuineen, niin se anteeksiantokin on helpompaa.
Katkeroituminen on helppoa, mutta sitä vastaan taisteleminen kannattaa

Mulla kesti usemman vuoden ymmärtää tämä, mutta sen avulla olen päässyt elämässä eteenpäin. Ja tuolla menneisyydessä on todellakin ikäviä asioita, mutta en ole mistään enää katkera enkä vatvo niitä, vaan ne ovat minun elämää ja niiden avulla minusta on tullut minä.

Uskon, että ei löydy semmoista ihmistä, jolle ei olisi ikinä mitään kolhuja sattunut matkan varrella, mutta se miten niihin suhtautuu, ratkaisee.

Nytkin oma elämä on yhtä myllerrystä (mies ollut sairaalahoidossa, lapsi sai vakavan sairaskohtauksen ja menetti osan toimintakyvystään jne), niin silti ne asiat on vaan hyväksyttävä elämän karikoiksi, joista vaan pitää taivaltaa yli. Se, että alkaisi miettiä, että miksi näin kävi, olisiko voinut tehdä jotain toisin, ne ei muuta tosiasioita mihinkään eikä niistä ole hyötyä. Mutta se, että ne hyväksyy meidän elämäksi ja alkaa tehdä semmoisia asioita, johon voi vaikuttaa auttaakseen läheisiään.

En tiiä, oliko tässä mitään tolkkua Mutta itellä nämä asiat on auttanut ja olen oman elämäni kanssa sujut.

Ehkä sinuakin auttaisi se, ettet tavallaan yritä saada äitiäsi myöntämään virheitään/pyytämään anteeksi vaan suhtautuisit äitiisi ihmisenä, joka on henkisesti ailahteleva. Ajattelet niin, että tuskin äitisi on tahallaan yrittänyt nujertaa sinua lapsuudessasi, hänen henkinen tasapaino on liian horjuvaa, ettei hän ole pystynyt olemaan hyvä äiti sinulle. Hyväksyt sen, että asia vaan nyt on niin ja pidät huolen, ettet tee ite samoja virheita vanhempana

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";24832483]Kaikki on suhteellista ja mun on tosiaan PAKKO osata antaa anteeks, itseni ja lapseni vuoksi.[/QUOTE]
Ei se ole mikään ratkaisu, jos käytännössä ei suju. Vaikka antaisi anteeksikin, niin silti oikea ratkaisu voi olla katkaista välit, jos suhteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei pidä liioitella mummusuhteen merkitystä lapselle omalla kustannuksella. Sinä olet lapsellesi kuitenkin tärkein ja sinun vointisi heijastuu lapseen. Vaikeasta suhteesta eroon pääseminen voi parantaa omaa vointia todella huomattavasti. Sitä ei edes usko, ennen kuin kokeilee (minä tiedän).

 

[ei aina voi]

Jokainen itse päättää haluaako antaa anteeksi vai ei, eri asia pystyykö siihen.

 

["Halikatti"]

Olipa tämä antoisa ja hyvä ketju, jäi multa kesken eilen, joten jatkan vielä aiheesta tänään. Mulle oli ihan oivallus tämän ketjun avulla, että mun yksi ongelma äitini kanssa on juuri se, ettei hän myöskään koskaan ole myöntänyt tehneensä mulle mitään väärin. Eikä edelleenkään ymmärrä. Se on kai asia, jota koitan pureskella vielä, koska luulin kai, että olen ainoa, mutta en olekaan. En ole edes tajunnut, miten oleellinen asia tuo on. Miksei voi myöntää tehneensä väärin! Hi**o, ajajtella, että noita on muitakin sellaisia äitejä. Hirviöitä! Äidit voi olla hirviöitä! Olen kyllä sen uskoakseni jo tajunnut, että äitini ei tavoissaan muutu, mutta tämä oli uutta, että se vika kenties onkin hänessä. On hirveää nähdä, ettei äitiin voikaan luottaa. Äitini ona aina esiintynyt kauhean varmana mielipiteineen.

Vasta tämän ketjun luettuani, ymmärrän, että se mulqvisti ei vaan myönnä mitään tehneensä väärin ja koittaa kostaa kaiken mulle, kun suhteemme ei toimi.

Tekis mieli tappaa se paska, mutta ehkä ei tarvitsekaan edes mielikuvatasolla, vaan mulle alkaa valjeta se totuus, että hän on todella rajoittunut ihminen, eikä se erittäin mainio seuraihminen, joka uskoo olevansa, ja sillä varjolla kaikki mitä mä teen on väärin ja hän osaa olla hyvä kaikkia kohtaan.

Mun äiti onkin patologinen valehtelija mitä tulee hänen käsityksiin itsestään. En varmaan silti pysty tapaamaan häntä jatkossakaan vaan työnnän miehen lasten kanssa sitten.

 

["aapee"]

Hienoa että tästä ketjusta on ollut jollekin muullekin apua. Itsekin sain uusia ajatuksia monista vastauksista. Odottelen vielä jos joku muu uskaltautuu/keksii muita ideoita miten voi antaa omalle äidille anteeksi tai osaa kertoa miten on itse pystynyt antamaan kokemansa vääryydet anteeksi. Ainoa hyvä puoli minkä keksin on se, että todennäköisesti osaamme kaikki olla parempia äitejä lapsillemme kuin mitä omat äitimme olivat meille.