Ä
Äähtaas
Vieras
Ollaan aikaisempina vuosina oltu jokatoinen vuosi ensin minun äidillä (jossa myös osa sisaruksistani) ja illasta ja yöstä anopilla ja jokatoinen vuosi pelkään anopilla. Näin siksi koska anoppi aina loukkaantuu/suuttuu jos emme sinne mene vaikka on sovittu, että ollaan jokatoinen vuosi toisen sukulaisten kanssa.
Tänä vuonna meillä on 6 kk ikäinen vauva ja autoa ei ole käytössä. Täällä toimii julkinenliikenne niin, että toimeen tulee arjessa hyvin ilman autoa ja kun auto kk sitten hajosi (ei kannata korjauttaa) päätettiin, että ostetaan uusi vasta sitten kun minä palaan hoitovapaalta töihin koska rahatilanne ei paras mahdollinen ole. Äitini muutti nyt vuodenaikana naapurikaupunkiin eli välimatkaa tulee enemmän ja muutenkin vauvan päiväunien yms. Kannalta helpompaa, että oltaisiin kotona tai ei ainakaan kahdessa paikassa ravata kylässä. Jouluaattona eivät bussit kulje kuin klo 13 asti ja anopille tulee meiltä matkaa 8 km/ suunta kävellen.
Niinpä sitten päätimme miehen kanssa, että kutsutaan minun äitini, täälläpäin asuvat sisarukseni (jotka olisivat äidilleni menossa), anoppi, mieheni sisko sekä anopin sisko (viettävät yhdessä joulua) meille. Minä ehdin tätä jo kysyä äidiltäni sekä sisaruksiltani ja he pitivät ajatusta erittäin hyvänä ja olivat iloisia kutsusta. Eilen kutsuttiin anoppi ja hän ei missään tapauksessa aio tulla meille jouluksi koska jouluruoka pitää ainakin syödä kotona ja hänen siskostaan tietää kuulemma kysymättäkin ettei halua vieraille ihmisille tulla kuokkimaan. Samalla räpätti, että kai tulemme heille heti kun vieraat ovat meiltä lähteneet ja mitä kaikkea minä voisin hänelle leipoa jouluksi. Heti kun oli asiansa sanonut sanoi " pitää nyt mennä" ja painoi puhelimen pois päältä. Nyt mieheni on mököttänyt minulle eilisestä kuinka pilaan joulun kun se vietetään vain minun sukulaisten kanssa koska en todellakaan halua hoputtaa meiltä jo kutsumisni ihmisiä pois, että ehdimme anopille. Lisäksi tuntuisi tyhmältä alkaa taxilla ajelemaan edestakaisin muutaman tunnin vierailuntakia. Vauva tuskin jaksaa kauaa kyläillä jos meillä on ollut vieraita jo aikaisemmin.
Onko muilla aina näin hankalaa tämä joulun järjestely? Tuntuu, että riitelemme aina jokatoinen vuosi kun pitäisi olla minun äidilläni ja jokatoinen vuosi kun ollaan oltu vain anopilla tulee taas ongelmia siitä mitä kaikkia ruokia minun pitäisi leipoa ja tehdä kun anoppi ostaa kaiken kaupasta valmiina niin tekee aina pitkät toivomuslistat mitä kaikkea minä teen ja minkälaisia niistä pitää tulla ja sitten esittää toiveitaan vielä muutama päivää ennen jouluaattoakin vaikka olen sanonut että esim. Laatikot teen mielellään jo etukäteen pakkaseen kun en ehdi kaikkea juuri ennen jouluaattoa tekemään.