D
diipa
Vieras
Sain kerrankin miehen rupattelemaan niitä näitä, ja oli mukavaa. Itse pidin juttua yllä, ja ajattelin sitten, että voisi olla piristävää kummallekin, kuulla mitä puolia kumppani arvostaa toisessa.
Ensin kysyin, mitä arvostaa minussa. Ei osannut vastata, liian vaikea kysymys, eikä kuulema oikein tiedä mitä koko arvostus tarkoittaa.
Kysyin mikä tai mitkä ovat parhaat luonteen piirteeni, ei osannut siihenkään oikein sanoa mitään. Lopulta kun oikein mietti, vetäisi hatusta kiltteyden.
Yritin vielä kerran, mielestäni helpon kysymyksen. Pyysin kertomaan missä olen mieheni mielestä hyvä. Ei osannut sanoa, kuulema liian vaikeita kysymyksiä
Itse olisin miehestä kysyttäessä osannut joka kysymykseen vastata, ja miehelle sen kerroinkin jo etukäteen, kun ehdotin, että mä kysyn ensin, ja kerron sitten mitä itse ajattelen.
Tuntuu vähän hullulta, ettei tuollaisiin kysymyksiin osannut vastata mitään.
Onko se sitten niin, että miehille on tuollainen liian vaikeaa ajateltavaa, vai missä mättää?