Se, miten monen kanssa tunnen jaksavani. Haaveissa oli kolme ennen kolmeakymppiä (nimenomaan siksi että lasten kasvettua olis taas joskus sitä omaakin aikaa ennen kuin on toinen jalka haudassa), mutta tällä hetkellä kolmas taitaisi vetää meidät liian piippuun. Ja se kolmekymmentä on kuitenkin vaan 1,5v päässä...
Toinen on tila, vuokralla asutaan kun lainaan ei oo mahdollisuutta (mies vain töissä ja itse opiskelen vielä varmaan aika pitkään) ja tähän asuntoon ei kolmatta mahdu. Vasta on muutettu ja alue kiva, mutta täällä ei isompia asuntoja, ja vuokrakin olisi varmaan jo aika mahtava...
Mutta ennen kaikea tuo omien rahkeiden riittäminen, se on tärkein kriteeri. Jos tuntuu ettei pää välttämättä kestä useampaa niin haaveet saa jäädä haaveiksi.
Niin ja se unohtui, että viime raskausaika oli jo sinänsä vaikea, että en tiedä miten kävisi suraavalla kerralla...iskiaksen takia liikkuminen oli tosi kivulloista jo heti alusta asti, ja painoa tulikin sitten 30kg. Poika oli iso ja selkä ei todellakaan kestänyt, lenkkeillä olisi pitänyt mutta jos erehdyin 15 min kävelemään, niin kaksi päivää (ja yötä!) siitä kärsin. Hyvä oli neuvolantädin patistaa lenkille kun ei itte ollut minun housuissani...<br><br>