Moniko käy vielä puol 9 aikaan illalla kaupassa vuoden ikäisen kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Enemmän vaan olen sattunut näkemään noin myöhään nuoria vanhempia lasten kanssa liikenteessä kun esim. yli 30-vuotiaiden. En usko, että kovin sattumaa.

Voi luoja, että sä olet tyhmä.

Miten voi väittää ettei perheessä ole rytmiä jos ollaan kaupassa kahdeksan jälkeen illalla? Ethän sä tuon perusteella tiedä yhtään mitään perheen rytmistä. Se teidän rytmi ei ole mikään ainoa oikea vaan rytmejä on erilaisia. Se, että jossakin perheessä rytmi on tunnin tai kaksi myöhäisempi kuin teillä ei tarkoita sitä, että perheessä ei ole rytmiä.
 
Pienen lapsen uniaika pitäisi alkaa alkuillan aikana, aivot kehittyy parhaiten siinä alkuillantuntien aikana nukkuessa. NORMAALI rytmi pienestä astu on: nukkumaan klo. 20-21 aikoihin, ylös klo. 7-9. Kotona olevat äiditkin voisivat miettiä niitä pienokaisensa uniasioita eikä omiaan (=saan nukkua aamulla pitkään......!!!!! :O
 
Kyllä ton ikäiset kuuluis mun mielestä jo nukkumaan tai jos ei uni tuu niin ainakin kotiin lepäämään. Ei ole ihme, jos lapset valvoo puolille öin kun juoksutetaan kaupoissa vielä iltaysiltä. Sitten mangutaan kun lapsi on vaikea saada hereille aamulla kun alkaa työt ja tarhaan lähdöt. Tai taitaa olla vaan työttömien lapset nää, joilla sitä rytmiä ei oo. Jos olis aamulla hoitoon lähtö, niin kuka hullu pieniä vie kauppoihin tuohon aikaan?

Pelottavaa että noin kapeakatseisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Etkö sä ihan oikeesti osaa sen verran käyttää aivojasi että tajuaisit että joskus voi olla pakko käydä siellä ulkona/kaupassa myöhään lapsen kanssa eikä se tarkoita sitä että niin tekisi joka päivä tai ettei lapsista muuten huolehdittaisi?
 
[QUOTE="VoiVoi";29301737]Pienen lapsen uniaika pitäisi alkaa alkuillan aikana, aivot kehittyy parhaiten siinä alkuillantuntien aikana nukkuessa. NORMAALI rytmi pienestä astu on: nukkumaan klo. 20-21 aikoihin, ylös klo. 7-9. Kotona olevat äiditkin voisivat miettiä niitä pienokaisensa uniasioita eikä omiaan (=saan nukkua aamulla pitkään......!!!!! :O[/QUOTE]

tämä kiinnostaa minua. ihanko tiedät tuon? eikös nuo kehon rytmit riipu esim. valosta? eikö se ole vaan se alku-uni, joka on aivoja kehittävintä. oli se sitten säännöllisesti kasilta taikka yhdeltätoista, jos tosiaan säännöllinen rytmi ja riittävä uni?

eli jotain linkkiä taikka tutkimustaustaa kaipaan, kiitti :)
 
[QUOTE="VoiVoi";29301737]Pienen lapsen uniaika pitäisi alkaa alkuillan aikana, aivot kehittyy parhaiten siinä alkuillantuntien aikana nukkuessa. NORMAALI rytmi pienestä astu on: nukkumaan klo. 20-21 aikoihin, ylös klo. 7-9. Kotona olevat äiditkin voisivat miettiä niitä pienokaisensa uniasioita eikä omiaan (=saan nukkua aamulla pitkään......!!!!! :O[/QUOTE]

Höpö höpö. Mun lapsilla ja itselläni on aina ollut myöhäiset rytmit, vauvasta aikuiseksi asti. Ja meidän kaikkien aivot ovat kyllä kehittyneet erittäin hyvin, lapsillani varmasti jopa keskimääräistä paremmin. Pääasia, että unta tulee riittävästi, eikä se, mihin aikaan nukkuu.
 
[QUOTE="VoiVoi";29301737]Pienen lapsen uniaika pitäisi alkaa alkuillan aikana, aivot kehittyy parhaiten siinä alkuillantuntien aikana nukkuessa. NORMAALI rytmi pienestä astu on: nukkumaan klo. 20-21 aikoihin, ylös klo. 7-9. Kotona olevat äiditkin voisivat miettiä niitä pienokaisensa uniasioita eikä omiaan (=saan nukkua aamulla pitkään......!!!!! :O[/QUOTE]

Mistä lähteestä tällainen tieto löytyy?
 
"Aamu- tai iltaunisuus sen sijaan on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Etenkin iltavirkun ja aamutorkun lapsen kanssa elämä voi toisinaan olla melkoista taiteilua. Partinen toteaa, että kunkin on vain itse löydettävä oikea nukkumaanmenoaika, että lapsi jaksaa edes kutakuinkin nousta aamulla tarhaan. Liian varhain ei iltavirkkua lasta kannata sänkyyn laittaa."

Pieni osa artikkelista, jonka asiantuntijana käytetty arvostettua unitutkijaa Markku Partista. Asia on tottakai eri, jos lapsen täytyy nousta aamulla aikaisin, mutta minä olen puhunut koko ajan lapsesta, jolla ei ole aamun aikaisia aikatauluja.
 
Lisään vielä, että tällä lainauksella tarkoitukseni oli osoittaa, että tutkijoidenkin mielestä ihmiset ovat erilaisia unirytmeiltään ihan luontaisesti.
 
Niin, pimeän aika on tarkoitettu nukkumiseen ja uni on parempaa silloin, mutta sitä pimeääkin riittää ihan tarpeeksi, vaikka kävisi vasta 00.00 nukkumaan.
Ja jos aamulla ei tarvitse nousta, ei ole mitään väliä vaikka kävisikin myöhään nukkumaan. Kunhan nyt sentään päivät ollaan hereillä, ettei sosiaalinen elämä kärsi.
 
Pelottavaa että noin kapeakatseisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Etkö sä ihan oikeesti osaa sen verran käyttää aivojasi että tajuaisit että joskus voi olla pakko käydä siellä ulkona/kaupassa myöhään lapsen kanssa eikä se tarkoita sitä että niin tekisi joka päivä tai ettei lapsista muuten huolehdittaisi?

Mua taas pelottaa se, että omaa elämää ei voida muuttaa tippaakaan lapsen syntymän jälkeen. Ton ikäinen lapsi kuuluu kotiinsa, eikä enää kaupungille.
 
Mua taas pelottaa se, että omaa elämää ei voida muuttaa tippaakaan lapsen syntymän jälkeen. Ton ikäinen lapsi kuuluu kotiinsa, eikä enää kaupungille.

No juu, sanoisin että meidän elämä on muuttunut paljonkin lasten myötä. Siitä huolimatta että välillä voidaan käydä lapsen kanssa kaupassa puoli yhdeksältä tai myöhemminkin. Ollaan myös lomilla (varsinkin kesällä kun on valoisaa pitkään) valvottu ja ulkoiltukin myöhempään, palailtu kyläreissuilta ja matkoilta myöhempään jne.

Mutta hei, kukaan ei pakota sinua lähtemään kauppaan lapsen kanssa puoli yhdeksältä (vaikka jostain syystä nyt ilman lasta sinne menitkin...) eli kaikki hyvin. :)
 
Kerran oli pakkotilanne ja oltiin kaupassa juuri ennen sulkemisaikaa, toiste sellaista ei pääse tapahtumaan. Aika on yksinkertaisesti pienelle alle kouluikäiselle ja vähän isommallekin lapselle liian myöhäinen joten jos ei kauppaan ehdi päivällä, parempi tilata ruoat sitten netistä.
 
No meillä 1-vuotias oli niin hyvä syömään ja nukahtamaan, että oli vartissa laitettu syömään iltapuuro, pesty hampaat ja sänkyyn nukkumaan. Eli jos oltiin puol ysi kaupassa niin siinä 21-21.30 lapsukainen jo nukkui sängyssä. Kauppaan saatettiin lähteä nimenomaan iltoina kun oli nukkunut jättipäikkärit päivällä, kun tiedettiin ettei lapsi nukahda kuitenkaan kasilta. Ihan vauva-aikoina vasta oltiinkin paheellisesti kaupassa myöhään, kun mahakipuinen lapsi rakasti kärryissä turvakaukalossa jytisemistä, vaunut ei kelvanneet.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että lapsi laitetaan ennen kasia sänkyyn ja sitten itketään kun joutuu heräämään viideltä... Meillä mieluummin ilta vietetään leikkien lapsen kanssa isänkin läsnä ollessa. Eri asia, jos lapsi joutuu heräämään hoitoon aamuisin, mutta meillä on vara nukkua kahdeksaan aamulla. Ja joku ihme sisäinen kello tuolla on, vaikka yhdessä vaiheessa eri työkuvioiden vuoksi yritettiin pari kuukautta siirtää rytmiä tunnilla aikaisempaan niin eipä vaan onnistunut. Meillä tuo lapsi on nukahtanut vakioaikaan laitettiin sänkyyn tai oltaisiin lomalla rattailla liikenteessä. Valvoo vaikka kolme tuntia sängyssä leikkien, jos liian ajoissa laittaa ja simahtaa tilanteessa kuin tilanteessa.
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä