muilla tälläsiä 6 vuotiaita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kasvatuksessako puutteita?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kasvatuksessako puutteita?

Vieras
vänkää vastaan joka asiaan...lapsen suosikki sanavarastoa on mm....

"sä et mua määrää"
"se ei kuulu sulle" (kysyn esim. mitä teki pihalla)
"mä teen mitä mä haluan"
"sä oot tyhmä" "äiti on tyhmä,maailman tyhmin"
"en tykkää susta"
 
On! Meillä kyllä neiti on itsepäisin "pentu" jonka olen koskaan nähnyt. Pentu siis hyvällä sanoen. Uhmaa ja kiukuttelee välillä kuin mikäkin. Eli et ole yksin :) Tiukat säännöt vaan peliin, kyllä se siitä ruotuun saadaan.
 
korjaan vielä,että aiemmin syksyllä lapsi oli hyvin itkuherkkä,pienikin vastoinkäyminen sai aikaan itkun, mutta nyt tullut yhtäkkiä tällänen "kovis" luonne, että teen just niinkun teen ja sä et mua määrää...
 
Jaahas, Anaalitolia taas vaihteeks kommentoimassa omia fiksujaan...
Ap kysyi että onko muilla tällaisia 6-vuotiaita. Mulla ei ole. Onneksi. Olisiko pitänyt valehdella että on?

Onneksi siksi, että en haluaisi vääntää joka asiasta lapsen kanssa.

Ei ollut esikoisellakaan tuollaista 6 v uhmaa, jotain pientä vikinää kyllä, mutta ei ole epäkunnioittavasti mulle puhunut. Onneksi.
 
Lapsi vasta 5,5v. saa kyllä kiukkukohtauksia, mutta ei kyllä hauku ketään silti. En tykkäis yhtään tuosta tyhmittelystä, ja se sais kyllä loppua saman tien.
 
tässä oli aika hyviä ohjeita kasvattajille
http://www.nettineuvo.fi/index.asp

Millaiseksi haluamme lapsemme kasvavan?

Kun meiltä kysytään millaiseksi haluaisimme lapsemme kasvavan, luettelemme usein melkoisen listauksen. Haluaisimme, että lapsemme olisi innostunut ja utelias uusia asioita kohtaan, optimistinen ja iloinen, hänellä olisi kyky ymmärtää toisten tunteita ja näkökulmia ja ottaa toiset ihmiset aina huomioon, sisukas ja määrätietoinen toki pitää olla… Meillä on siis selkeä käsitys siitä millaiseksi toivomme lapsemme kasvavan.Käytännön kasvatustyössä aikuinen ei useinkaan mieti miten tällaista kasvua voisimme tukea.

Kehittyykö em. piirteet mikäli aikuinen aina päättää miten asiat pitää tehdä, eikä lapsen mielipiteestä tai ideoista olla kiinnostuneita? Jos tarkkailemme kasvatustoimintaamme huomaamme harmittavan usein, että meiltä ei löydy selkeää linjaa, vaan päätämme asiat kulloisenkin mielialamme mukaan. Kasvatamme huomaamatta aikuiskeskeisesti eli lapsemme oppivat odottamaan ja sietämään jatkuvasti muuttuvia päätöksiä, pitämään ideat omana tietonaan ja välttämään virheiden tekemistä. Lapsiimme kohdistuvien odotusten ja omien tekojemme välillä on siis usein ristiriitoja.
Lapsikeskeinen kasvatustyyli

Kasvattajat

ottavat lapsen mielipiteen huomioon
keskustelevat päivittäin lapsen kanssa (lapsen ajatukset, murheet, arkipäivän kuulumiset)
ovat johdonmukaisia tekemissään päätöksissä ja perustelevat päätöksensä lapselle
luottavat lapseen ja antavat lapselle mahdollisuuksia tehdä aloitteita ja valita toimintojaan
rohkaisevat lapsia ilmaisemaan ajatuksiaan (pois oikein/väärin – ajattelusta)
mahdollistavat lapselle asioiden tutkimisen / ihmettelyn ja auttavat tekemään johtopäätöksiä
ovat kiinnostuneita lapsen vapaa-ajasta, ystävistä ja sieltä saaduista vaikutteista (esikuvat, mallit, ajatukset)

Kukaan vanhempi tai kasvattaja ei kykene joka hetki toteuttamaan yllä mainittuja periaatteita. Vanhemmuuteen ja kasvattajana olemiseen kuuluu ( onneksi ) lupa väsyä, kiukutella ja tehdä virhearvioita. Ongelmia syntyy vasta kun vanhemmat pitävät väsymistä ja kiukuttelua vain omana oikeutenaan. Lapsikeskeinen kasvatus on siis asennoitumistapa lapseen ja arjessa eteen tuleviin tilanteisiin, se ei ole kasvatuskikkojen käsikirja.

Kasvatustoimenohjaaja Milko Niemi, Kotkan kaupunki
 
Ei ihan tuollaista, mutta pientä kapinaa kuitenkin. Ja monesti keskustelu on päättynyt siihen, että "sit kun mä olen aikuinen, niin mä saan ite päättää...". Selvästi huomaa, että lapsella on kriisi siitä, onko hän pieni vai iso. Toisaalta haluaa jo olla iso (ja ennen kaikkea koululainen), toisaalta haluaa olla vielä pieni ja tehdä pienten juttuja.
 
Ei ihan tuollaista, mutta pientä kapinaa kuitenkin. Ja monesti keskustelu on päättynyt siihen, että "sit kun mä olen aikuinen, niin mä saan ite päättää...". Selvästi huomaa, että lapsella on kriisi siitä, onko hän pieni vai iso. Toisaalta haluaa jo olla iso (ja ennen kaikkea koululainen), toisaalta haluaa olla vielä pieni ja tehdä pienten juttuja.
Samanlaista on meilläkin. Ihan selkeästi lapsi pohtii sitä, onko vielä pieni vai jo iso. Toisaalta haluaisi olla pieni, ja ihan selvästi miettii sitäkin että saako olla enää pieni kun vauva syntyy ja hänestä tulee isoveli. Joskus taas on omasta mielestään ihan mielettömän iso, ja kokee oikeudentajuaan loukatun esim. silloin kun isosisko saa jäädä yksin kotiin kauppareissun ajaksi mutta hän ei saa jäädä.

Lievää liioittelua ja draamaa on myös havaittavissa. Ikinä, koskaan, aina, jne vilahtelee puheissa usein :)
 
Lievää liioittelua ja draamaa on myös havaittavissa. Ikinä, koskaan, aina, jne vilahtelee puheissa usein :)

Juu samaa täälläkin. Miksen mä KOSKAAN, miks mä AINA joudun... Ja sitten on alkanut tulla myös tätä "no kun kaikilla muillakin on, miksen mä saa" -juttua, onneksi kuitenkin vielä suht vähän. Ja sen olen myös huomannut, että itku on aika herkässä. Pienikin epäonnistuminen voi aiheuttaa kunnon kyyneltulvan ja reaktion "mä en IKINÄ opi, mä olen ihan surkea, en mä osaa...".
 
Juu samaa täälläkin. Miksen mä KOSKAAN, miks mä AINA joudun... Ja sitten on alkanut tulla myös tätä "no kun kaikilla muillakin on, miksen mä saa" -juttua, onneksi kuitenkin vielä suht vähän. Ja sen olen myös huomannut, että itku on aika herkässä. Pienikin epäonnistuminen voi aiheuttaa kunnon kyyneltulvan ja reaktion "mä en IKINÄ opi, mä olen ihan surkea, en mä osaa...".
Kyyneliltä ei ole täälläkään vältytty. "Sä oot vihainen!"- itku on aika tuttua juttua nykyään. Vaikken edes olisi vihainen.
 
No mitä sä sanot?

Sanotaan, että:
- kyllä vaan määrään, sä olet alaikäinen, kaiukki sun juttusi kuuluvat mulle.
- kaikki mitä teet, kuuluu mulle, ja varsinkin mulle
- turha luulo
- vai niin
- ei ole pakko, se ei ole mitenkään lakisääteistä
 
Meidänkin herkkis sai sellasen teini-iän kuusi vuotiaana, että!
Ovet paukku, ja huuto oli hirmuinen.
Pahin vaihe tais kestää onneksi vain joitain kuukausia.
Sitten harveni selvästi.
 

Similar threads

Yhteistyössä