V
"väsynyt äiti"
Vieras
Meillä on 2 tyttöä, 16 v. ja 18 v. ja varsinkin vanhemman kanssa olen ihan helisemässä. Kun täytti 18 niin sen jälkeen alkoivat baarireissut, yleensä kerran / kaksi viikossa. Koulu ei oikein kiinnosta ja nyt on kuitenkin menossa viimeinen vuosi ja pitäisi tosissaan ponnistella että valmistuu keväällä. Tyttö käy töissä silloin tällöin että tienaa kyllä itse baarirahansa. Mutta muuten ainoat kiinnostuksen kohteet on baarit, pojat ja kaverit. Silloin harvoin kun on kotona niin istuu koneella, kuuntelee musiikkia tms. Kotitöihin saa vain hirveellä huudolla, samoin koirien ulkoiluttamisen kanssa. Rahankäyttö on ihan holtitonta, palkka on aina jo syöty etukäteen kun tilaa netistä kaikenlaista vaatetta, kenkiä, digikameran, koruja, meikkejä jne... ja loppu raha menee baariin.
Tänään sitten paloi totaalisesti hihat, myönnetään ettei kyllä ollut itseltä kovin aikuismaista käytöstä; tyttö tuli perjantaiselta baarireissulta vasta illalla, ja ilmoitti että lähtee kohta uudelleen (vaikka huomenna on työpäivä). Minä siitä sitten riemastuin ja huusin ettet mee mihinkään, jos asut tämän katon alla niin jotain hommiakin pitää tehdä ja muut perheenjäsenet pitää ottaa huomioon, jne... Siinä sitten huudettiin kaikki
ihan hirveä tilanne. Jonka jälkeen tyttö ilmoitti ettei huomenna enää asu täällä vaan muuttaa jonnekin, kaverin luokse, tms. Ja minä siihen että siitä vaan .. ja menin itkemään makuuhuoneeseen. Hirveitä sanoja joita nyt kadun ja varmasti tyttökin omiaan.
Pitäisikö tytön antaa muuttaa yksin ? Meillä ei kyllä ole varaa tukea hänen muualla asumistaan ja toisaalta olen sitä mieltä että niin kauan kuin ei pysty itse huolehtimaan taloudestaan niin voisi asua kotona. Ainakin kunnes on valmistunut ja olisi jonkinlainen työpaikkakin olemassa. Mulla on ihan hirveä olo, miksi mun piti räjähtää. Tätä ei tapahtu usein mutta joskus vaan keittää yli niin pahasti. Muutamaan tuntiin ei puhuttu mitään mutta nyt tytön lähtiessä sinne baariin niin vaihdettiin kyllä pari sanaa. Mä olen hirveän huolestunut kun tyttö viettää tuommoista levotonta elämää ja toisaalta olen hirveän vihainen kun ei ota vastuuta mistään. Mulle molemmat tytöt ovat todella rakkaita ja välillä murehdin varmasti turhaakin. Mutta silti, elämä ei voi olla yhtä bilettämistä. Paska fiilis