V
Väzy
Vieras
Haluaisin tässä epätoivo-uupumustilassani kuulla kokemuksia muilta yli 1-vuotiaiden yökukkujien vanhemmilta. Onko muilla yhtä hirveää, milloin tämä valvomishelvetti helpottaa, onko jotain hyväksi havaittuja konsteja nukkumisen parantamiseen jne.?
Meillä esikoinenkin huusi vauvana tyypillisesti 5-7 ja pahimmillaan 10 kertaa yössä ja huutaminen alkoi vähentyä vasta joskus reilusti yli 1-vuotiaana, eka kokonainen yö ehkä noin 2-vuotiaana. Tämä kuopus (1v2kk) nukkuu illasta (n. klo 21) aamuyöhön noin 2h pätkissä, sitten pitää sellaisen huutotunnin n klo 3-4, jolloin huutaa n. 10 min välein, sen jälkeen nukkuu aamuun (n. klo 7) tunnin pätkissä. Rauhoittuu tutilla, kellistämisellä ja peittelyllä, joskus tarvitaan huikka vettä nokkamukista, joskus vettä tuttipullosta. Alan olla aivan zombie ja koko perhe kärsii tilanteesta kun ollaan kaikki (mutta siis erityisesti minä) ihan kuitteja. Niin ja huudatusunikouluun ei riitä paukut, uupumus on sitä luokkaa, ja tassuttelu vaan raivostuttaa poikaa entisestään. Miehellä vaativa työ, paljon reissuja, aikaisia aamuherätyksiä ja pitkiä päiviä, joten häntä en voi juurikaan valvomisella rasittaa. Muuta tukiverkkoa ei oikeastaan ole meitä lomittamaan. Neuvolassa olen asiasta puhunut mutta eipä tähän sieltä tietenkään mitään patenttiratkaisua löytynyt, sympatiaa kylläkin.
Ai niin, taustalla allergiajuttuja, kutinoita ja mahavaivoja, mutta ne ovat nyt alkaneet selvästi helpottaa eli saattaa olla, että vaikka poika vaikuttaa yöllä tuskaiselta ja raapii itseään, on kyseessä ehkä kuitenkin sitten enempi tapa kuin se, että niitä vaivoja oikeasti vielä siinä määrin olisi. Sitten kun aamulla "oikasti" herää, niin tuskaisuus on tipotiessään.
Kertokaa omia kokemuksianne, voisi vähän helpottaa jos tietäisi, että muillakin on vastaavaa. Omassa kaveripiirissä tuntuu olevan vain hyvin nukkuvia lapsosia, ja tuntuu, että alan olla siinä jamassa, etten kehtaa/halua enää soitella kavereille ja tavata ketään, kun olen niiin pihalla ja surkeana ja kukaan hyvin nukkuvien lasten vanhempi ei ihan oikeasti voi yhtään tajuta mitä tämä homma voi olla yli vuoden putkeen jatkuneen valvomisrumban jälkeen.
Meillä esikoinenkin huusi vauvana tyypillisesti 5-7 ja pahimmillaan 10 kertaa yössä ja huutaminen alkoi vähentyä vasta joskus reilusti yli 1-vuotiaana, eka kokonainen yö ehkä noin 2-vuotiaana. Tämä kuopus (1v2kk) nukkuu illasta (n. klo 21) aamuyöhön noin 2h pätkissä, sitten pitää sellaisen huutotunnin n klo 3-4, jolloin huutaa n. 10 min välein, sen jälkeen nukkuu aamuun (n. klo 7) tunnin pätkissä. Rauhoittuu tutilla, kellistämisellä ja peittelyllä, joskus tarvitaan huikka vettä nokkamukista, joskus vettä tuttipullosta. Alan olla aivan zombie ja koko perhe kärsii tilanteesta kun ollaan kaikki (mutta siis erityisesti minä) ihan kuitteja. Niin ja huudatusunikouluun ei riitä paukut, uupumus on sitä luokkaa, ja tassuttelu vaan raivostuttaa poikaa entisestään. Miehellä vaativa työ, paljon reissuja, aikaisia aamuherätyksiä ja pitkiä päiviä, joten häntä en voi juurikaan valvomisella rasittaa. Muuta tukiverkkoa ei oikeastaan ole meitä lomittamaan. Neuvolassa olen asiasta puhunut mutta eipä tähän sieltä tietenkään mitään patenttiratkaisua löytynyt, sympatiaa kylläkin.
Ai niin, taustalla allergiajuttuja, kutinoita ja mahavaivoja, mutta ne ovat nyt alkaneet selvästi helpottaa eli saattaa olla, että vaikka poika vaikuttaa yöllä tuskaiselta ja raapii itseään, on kyseessä ehkä kuitenkin sitten enempi tapa kuin se, että niitä vaivoja oikeasti vielä siinä määrin olisi. Sitten kun aamulla "oikasti" herää, niin tuskaisuus on tipotiessään.
Kertokaa omia kokemuksianne, voisi vähän helpottaa jos tietäisi, että muillakin on vastaavaa. Omassa kaveripiirissä tuntuu olevan vain hyvin nukkuvia lapsosia, ja tuntuu, että alan olla siinä jamassa, etten kehtaa/halua enää soitella kavereille ja tavata ketään, kun olen niiin pihalla ja surkeana ja kukaan hyvin nukkuvien lasten vanhempi ei ihan oikeasti voi yhtään tajuta mitä tämä homma voi olla yli vuoden putkeen jatkuneen valvomisrumban jälkeen.
