Muita mukavuudenhaluisia äitejä?

[helppo elämä?]

Onko täällä muita joille hiljaiset hetket talossa ja oma aika harrastuksiin sun muihin on tärkeää? Minulla on yksi lapsi ja ajoittain haaveilen toisesta lapsesta. Mutta ainoa mikä jarruttaa on se että olen ihan hiton mukavuudenhaluinen. Yhden lapsen kanssa on helppoa. Talossa piisaa hiljaisia hetkiä, miehen kanssa vuorotellaan harrastuksiin menemisiä. Minä tosin lapsen kanssakin harrastan paljon: Muskari kerran viikossa, käydään myös viitotussa muskarissa kerran viikossa, avoinpäiväkoti yms.
Mutta jotenkin äidiksi tultuani minulle on ollut tärkeää että saan olla myös se ihminen joka haluan olla. Olen äiti, tottakai, mutta olen myös nainen, ihminen joka tarvitsee omia harrastuksiaan ja rauhaa ainakin niinä hetkinä kun nyt taaperoikäinen lapsi nukkuu. Saan siivoilla, tehdä hyvää ruokaa, istahtaa vaikka tähän koneelle kahvin kera ja nauttia pienistä asioista. Aina kun lapsi herää niin innolla menen hänen luokseen, en tarkoita sitä etten halua tai jaksaisi olla lapseni kanssa. En todellakaan tarkoita sitä. Hän on se elämän valopilkku jonka vuoksi jaksan herätä joka aamu ja pitää elämän kunnossa.
Mutta nyt kun mietin toista lasta, vauvaa, niin tuntuu että tämä tutuksi tullut elämä menee ihan uusiksi. Ei olekaan niin rentoa elämää. Kasvaahan se vauvakin ja on sitten leikkiseurana esikolle isompana. Mutta siihen menee jonkin aikaa. Kauhistuttaa ajatus että mun pitäisi löystyä näistä rutiineista ja luoda ihan uudet rutiinit vauvan myötä. Joku varmaan miettii että miksi kummassa edes haaveilen sitten toisesta lapsesta... Mutta noh, kuten kaikki varmaan tietää niin ihmismieli on omituinen ja hormoonit tekee tehtäviää. Vauvat pyörii mielessä koko ajan.
Mutta takas kyssäriin, onko muita joille tärkeää omat jutut äitiyden lisäksi?

 

[pinkgreen]

No mulle ainakin on Meilläkin on vain yksi lapsi, toisesta myös haaveilen

 

[shilishali]

kyllä mulle on tärkeitä ne hetket kun saan vaan olla. Nyttenkin esikoinen nukkumassa ja vauva tuossa sitterissä torkkuu. Ainakin useamman lapsen kanssa oppii arvostamaan hiljaisuutta ja on luksusta päästä kerran viikossa salille kaverin kanssa. Joten ei musta nuo sun ajatukset outoja ole. Ja jos oikeasti olet tyytyväinen elämääsi, niin ole vain. Sehän se on tärkeintä. Ei kaikilla ole mielessä suurperhe tai elämä ylipäätään joka on sidottu kotiin hellan ja pyykkikonen väliin. Minun elämän ainakin teki nyt tuo kuopus aivan täydelliseksi, sain ne kaksi lasta joista aina haaveillut. Ja kun vauva tuosta kasvaa niin sekin helpottaa kun esikoisella on leikkikaveri. Silloin sitä aikaa taas piisaa

 

[aloittaja...]

No mulle ainakin on Meilläkin on vain yksi lapsi, toisesta myös haaveilen

Pelottaako sulla se että ne omat hetket vähenee ja arki taas pyörisi vauvan ympärillä? Jos siis tulossa olisi toinenkin lapsonen. Vai olisiko helppoa antaa rennon arjen mennä vauvan vuoksi?

 

[määäää]

Jotenkin musta aina tuntuu, että yhden lapsen vanhemmat puhuu lapsesta kuin lemmikistä: minne kaikkialle sen voi ottaa mukaan ja miten vähän se haittaa elämää jne. Kuitenkin sisarus on nimenomaan lapselle rikkaus - vaikka nyt vähän rajoittaisikin vanhempien elämää. Mutta eihän sitä nykypäivänä voi missään asiassa uhrata mitään saavutettua etua, eipä tietenkään.

Sitäpaitsi, meidän lapsilla on ikäeroa 1v8kk, ja rupesivat leikkimään yhdessä heti, kun kuopus jotain maailmasta tajusi, joten helpommalla siinä loppujen lopuksi pääsee.

 

[kdjnfdjkhvj]

Meillä oli jo toisen yritys päällä, mutta luovuttiin ajatuksesta siskoni luona käydessä. Hänellä kaksi villiä lasta... huoh jos noita olisi kaksi ja mellastaisivat samalla tavalla. Ehkä joskus myöhemmin. Ikäeroa 7 v. tms.

 

["vieras"]

On oma persoonakin tärkeä. Tällä hetkellä yksi ikioma harrastus (futis), muutamien tuntien freelance-työ sekä opiskelu avoimessa. Pysyy mieli virkeänä kolmen lapsen äidillä (yksi erityislapsi).
Perustelen muut tarpeeni myös sillä etten ole kouluttautunut lastenhoitajaksi tai siivoajaksi, joten ne elämän osa-alueet eivät ikinä ole olleet minulle yksistään riittävät.

 

[aloittaja...]

Varmasti pääsee helpommalla, sitten kun sen aika on. Mutta kovasta vauvakuumeesta huolimatta kaikki raskaudenvaivat, synnytys, itkut ja väsymykset ovat vähemmän houkuttavia kuin elo yhden lapsen kanssa. Mutta toisaalta, ehkä ajattelen liian aikaisin vauvaa. JOs pieninkään solu on sitä vastaan niin aika ei ole vielä se oikea meille.

 

[Sapfo]

Olen mukavuudenhaluinen, tarvitsen yksinoloa ja haluan itsenäistä elämää. Silti meillä on kolme lasta joista pienin 6kk. Olen itse järkeillyt tämän niin että nyt vain menee muutama vuosi tähän pikkulapsiaikaan ja sen jälkeen sitä omaa aikaa voi lähteä ottamaan paremmin.

 

[määäää]

Varmasti pääsee helpommalla, sitten kun sen aika on. Mutta kovasta vauvakuumeesta huolimatta kaikki raskaudenvaivat, synnytys, itkut ja väsymykset ovat vähemmän houkuttavia kuin elo yhden lapsen kanssa. Mutta toisaalta, ehkä ajattelen liian aikaisin vauvaa. JOs pieninkään solu on sitä vastaan niin aika ei ole vielä se oikea meille.

Hohhoijaa. Jospa ottaisit sen koiranpennun.

 

[viavi]

täällä yksi :wave:

Yhden lapsen äitinä olo on välillä tosin vaikeaakin, meidän pojalla on täysi uhmapäällä, ei ole leikkikaveria ja äiti on se mihin puretaan turhautumiset sun muut. Koitan pitää lapsen viikon kuitenkin vilkkaana ja käydään vierailemassa, puistossa ja myöskin avoimessapäiväkodissa.
Helppoa on toisaalta, toisaalta ei

 

[Miranda32]

Myönnetään.Olen mukavudenhaluinen.Yksi kolmevuotias poika jatkaa tarhassa(tosin vajaata päivää) ja toinen syntynee kuukauden sisällä.Olen huomannut, miten tärkeää on ottaa se oma aika.Jaksaa sitten paremmin olla läsnä lapselle.En tarvitse mitään sen kummempia harrastuksia edes.Arjen luksusta mulle on kahvikupponen naistenlehden kera, netissä surffailu tai illalla porekylpy.Vauvan synnyttyä varmaan vaunulenkit kavereiden kanssa.

 

[aloittaja]

Hohhoijaa. Jospa ottaisit sen koiranpennun.

?? No en todellakaan

 

[määäää]

Olen mukavuudenhaluinen, tarvitsen yksinoloa ja haluan itsenäistä elämää. Silti meillä on kolme lasta joista pienin 6kk. Olen itse järkeillyt tämän niin että nyt vain menee muutama vuosi tähän pikkulapsiaikaan ja sen jälkeen sitä omaa aikaa voi lähteä ottamaan paremmin.

Näin minäkin ajattelen. Mulla on vaan kaksi lasta, joten sen oman ajan ottaminen on kyllä ihan yhtä helppoa kuin yhdenkin kanssa: mummoa tai muuta tukiverkkoa siinä joka tapauksessa tarvitaan.

 

["Piika-äiti"]

Viiden lapsen äidillä mukavuudenhalu ja laiskuus hakevat muita ilmenemismuotoja. Perhepeti, pitkä imetys, kantoliina, huippuunsa viritetty delegointitaito, jokseenkin suuri epävarmuuden ja kaaoksen sietokyky...

Ja sitten tätä viidettä ajatellessa tuli se kummallinen mukavuudenhaluinen pelko, että olen seuraavat 8 vuotta erimuotoisten noppapelien äärellä lapsen seuralaisena mikäli hän ei saa leikkikaveriksi sisarta tai veljeä... Isot veljet kun ovat ja ovat olleet toistensa seurana ja se on ollut omalla tavallaan helppoa.

Ja jos et voi antaa lapsellesi palatsia, anna hänelle sisaruksia, sanoo vanha kiinalainen viisaus.

 

[1xmamma]

siskollani on kolme alle 4vuotiasta lasta ja heidän elämän sirkusta katselleena totean vain että kyllä meillä on ihanaa eloa Harvoin tulee hellä edes käytyä kylässä koska siellä vallitsee täysi kaaos ja huutava äiti...

 

[huoh.]

Jotenkin musta aina tuntuu, että yhden lapsen vanhemmat puhuu lapsesta kuin lemmikistä: minne kaikkialle sen voi ottaa mukaan ja miten vähän se haittaa elämää jne. Kuitenkin sisarus on nimenomaan lapselle rikkaus - vaikka nyt vähän rajoittaisikin vanhempien elämää. Mutta eihän sitä nykypäivänä voi missään asiassa uhrata mitään saavutettua etua, eipä tietenkään.

Sitäpaitsi, meidän lapsilla on ikäeroa 1v8kk, ja rupesivat leikkimään yhdessä heti, kun kuopus jotain maailmasta tajusi, joten helpommalla siinä loppujen lopuksi pääsee.

Menisit sinäkin vähän salille tai leffaan, oikeesti.

 

["Piika-äiti"]

siskollani on kolme alle 4vuotiasta lasta ja heidän elämän sirkusta katselleena totean vain että kyllä meillä on ihanaa eloa Harvoin tulee hellä edes käytyä kylässä koska siellä vallitsee täysi kaaos ja huutava äiti...

Se vuosi, kun oli kolme alle 4-vuotiasta oli kyllä aika erikoinen. Onneksi minulla oli siskoja, naapurintätejä, ystäviä ja muita, jotka kävivät, tulivat ja ottivat osaa elämäämme ja helpottivat sitä hälyvuotta. On heitä kyllä siitä kiitelty jälkeen päin!

 

["vieras"]

Tohonkin on olemassa sellainen ratkaisu kuin iso ikäero.

 

[määäää]

Menisit sinäkin vähän salille tai leffaan, oikeesti.

Mulla on vapaa-aikaa ihan tarpeeksi, kiitos vaan. Ja lapsilla rakas sisko.

 

[Miranda32]

se, että lapsi jatkaa edelleen tarhassa vauvan synnyttyä on herättänyt joissakin ihmisissä närää, mutta näin on parempi poikanikin osalta, joka viihtyy tarhassa erinomaisesti.Tukijoukut asustelevat sitä paitsi kaukana.

 

[joo....]

yleensäkään ei kannata pitää mitään selvyytenä. Jos on helppoelämä yhden lapsen kanssa, ja punnitsee toisen vauvan ja helpon elon välillä, niin kannattaa varmaan pysyä siinä nykyisessä. Ja miettiä asiaa uudestaan kun on varma siitä että on valmis uuteen perheenjäseneen, oli hän vilkas tai rauhallinen, kehitysvammainen, sairas tai sitten ihan tavallinen. Muutenkin siitä vauvasta haaveillessa pitää tehdä itselleen selväksi se ettei mikään ole itsestäänselvyys. Elämä voi yllättää. Jos ei ole valmis niihin yllätyksiin niin parempi pysytellä vain siinä missä on nyt.

 

[grumm]

[QUOTE="Piika-äiti";22276624]Se vuosi, kun oli kolme alle 4-vuotiasta oli kyllä aika erikoinen. Onneksi minulla oli siskoja, naapurintätejä, ystäviä ja muita, jotka kävivät, tulivat ja ottivat osaa elämäämme ja helpottivat sitä hälyvuotta. On heitä kyllä siitä kiitelty jälkeen päin![/QUOTE]

ai että lapsia tehdään sen varjolla että "kyllä joku sitten auttaa!" ??? Outoa...

 

[Tukka Tötteröllä]

:wave: Mä myös olen huomannut lapsen syntymän jälkeen kuinka mukavuuden haluinen oikeasti olenkaan. Yöheräämiset, varhaiset aamut ja touhukkaat päivät on joskus niin kuluttavia, että ei millään jaksaisi, vaan olisi ihana syödä, olla peiton alla, katsella tv:tä ja nukkua silloin kun huvittaa. Mä olen nyt vasta vähälle aikaa alkanut miettimään, että entäs jos joskus toinen, mutta sit tulee se seinä ette ei kiitos, tää elämä yhden ihanan ja täydellisen lapsen kanssa on niin helppoo, että entäs jos toisen kanssa ei olekkaan ja sit olen ihan pohjalla. Meillä oli myös suhteen kanssa ongelmia sillon kun lapsi oli ihan vauva, mut kaikki on onneks helpottonut, joten siinä myös yksi painava syys siihen ei listaan...

 

["Piika-äiti"]

ai että lapsia tehdään sen varjolla että "kyllä joku sitten auttaa!" ??? Outoa...

Joo, minä olen sillä tavalla naivi, että autan itse apua tarvitsevaa ja pyydän apua ja oletan sitä lähimmiltäni saavani silloin kun sitä tarvitsen.

En minä rehellisesti sanoen uskonut silloin 23-vuotiaana joutuvani sinä kevänä ihan niin koville kuin miten kovin vilkkaan 4-täyttävän, 2-vuotisuhmaansa elävän ja 6-kuisen vauvan kanssa kävi.
Siperia opettaa olemaan armollinen itselleen ja muille.