Mulla ei oo ollu yhtään terve lapsuus!!

[helmi]

joo, siis syytän itseäni ja terapeutille on vaikea puhua koska häpeää niitä asioita. et se oli mun oma vika kun äiti löi ja pelkään omia käsiäni niin paljon. katson usein tyttöäni ja alan itkemään että miten oma äiti voi tuollaiselle ihanalle tehdä mitään, lyödä esim päätä seinään. :'(

:hug: :hug:

Jotenkin itsekin on vasta tajunnut omien lapsien jälkeen, että ei voi olla maailmassa sellaista lasta joka ansaitsisi oikeasti sellaista. Vaikka toisaalta itse tajuaa, että ei pitäis hävetä tai kuvitella, että se on ollut ihan ansaittua, niin siitä tunteesta ei meinaa millään päästä eroon.

Eikä sitä moni tajua, että minkälaista se on korjata itseään kun on pienestä lapsesta saakka kokenut olevansa huono ja paha ja ansaitsevansa kaikkea pahaa. Ja kyllä sillä on hirveän suuri merkitys koko elämälle, kun kokee ettei vanhemmat rakasta eikä ole turvallista. Mulla on vieläkin tosi paha turvattomuuden tunne koko ajan, ja pidän itseäni jotenkin muita huonompana ja ajattelen että ansaitsen juuri niin huonoa kun olen lapsena saanutkin


Jos on terveen lapsuuden saanut kasvaa, niin ei sitä varmaan voi edes ymmärtää että minkälaista se on, kun joutuu aikuisena itse käymään läpi ne kaikki asiat ilman niitä valmiuksia mitä siitä perheestä olisi pitänyt saanut.

 

[minä myös]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

 

[Smeagol]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

savanna hei! älä viitti, kuka täällä on parkunu 2 vuotta putkeen. mä parun terapiassa enemmänkin.

 

[helmi]

Ei sitä kyllä ihminen selville vesille pääse ennen kuin ottaa ite vastuun itsestään ja elämästään ja lakkaa syyttämästä vanhempiaan. Mutta ehkä sä et ihan vielä ole siinä pisteessä. Tsemppiä!

sitä on ulkopuolisen aina niin helppo sanoa.

Faktahan se on, mutta en väitä että se olisi helppoa. Ei kukaan joka syyttää vanhempiaan voi olla vapaa ja itsenäinen ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Silti olet varmasti kulkemassa kohti sitä, tai ainakin niin toivon!

Kyllä sitä voi syyttää niitä vanhempia siitä menneestä ja pitääkin tavallaan syyttää, ja nähdä se että ne tapahtumat on johtuneet niistä vanhemmista eikä siitä että olis ne itse lapsena ansainnut.


Se kun sanotaan, että pitää ottaa vastuu tarkoittaa vaan sitä, että pitää tulla sinuiksi sen menneen kanssa sen mitä voi, ja sitten hyväksyä se että se on mennyttä ja että ne ihmiset ei saa enää pilata sitä tulevaa. Ei se pyyhi sitä pois, että ne on syyllistyneet pahoihin asioihin aikaisemmin, ja aiheuttaneet perusturvallisuuden järkkymisen. Ja kun se lapsena järkkyy, niin sitä on erittäin vaikea aikuisenakaan rakentaa.

 

[Äiti]

Mulla on myös ollut raju lapsuus, rajumpi vielä kuin sinulla. Olen sairastanut kaksi psykoosia ja käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Nyt kuitenkin terveenä ollut useita vuosia ja elämä kunnossa. Kaikesta selviää.

 

[Eestlanna Savanna]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

Mun mielestä myös syy,että kaikki psyykiset sairaudet periytyy ja siihen hän tarvi apua,hänellä on ehkä vain pakkoajatukia ja niitä tarvi saada pois

ap:lle :hug:

 

[mä]

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

No on se sillä tavalla sun vanhempien syy, että niiden olisi kuulunut asettaa lapset etusijalle ja hankkia itselleen hoitoa... hoitamatta jättäminenkin on useimmiten omaa syytä.

 

[IhanaValo]

:hug:

 

[LisaMarie]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

Jep! Asiat pitää käsitellä niin, että ne muuttuvat asioiksi asioiden joukossa. Kaikesta ei tietenkään puhuta kaikkien kanssa, mutta jos on olemassa asioita, jotka saa paniikin pintaan jos keskustelu vähänkin kulkee siihen suuntaan, niin kyllä ne on käsiteltävä niin, että kun joku muu puhuu aihetta sivuavista asioista, se ei minua hetkauta.
Jos vaan unohtaa, niin se on ihan sama kun maalais märäntyneen talon pinnat uusiksi, kyllä pohjatyökin pitää tehdä. Mutta toisaalta ei Savanna mun mielestä sanonu, että hän on unohtanu asiat. Voi tuon tulkita niinkin, että tänään hän pystyy ajattelemaan, että entäs sitten ja katkaisemaan kiuerteen, ettei se jatku hänen lapsille.

 

[minä myös]

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

No on se sillä tavalla sun vanhempien syy, että niiden olisi kuulunut asettaa lapset etusijalle ja hankkia itselleen hoitoa... hoitamatta jättäminenkin on useimmiten omaa syytä.

Mutta usein sairas ihminen ei koe olevansa sairas ja ei siksi hae apua. Ja kyllä me lapset yritettiin saada apua, mutta ei auttanu kun vanhemmat osasi pitää kulissia yllä.

 

[.]

isä oli meillä masentunut ja väkivaltainen fyysisesti ja psyykkisesti. ja pappa käytti hyväksi.
nyt mulla vaikea masennus.
ei sitä muut ymmärrä jos ei itsellä ole samaa elämää ollu. paljon voimia sinulle ja halauksia.

 

[LisaMarie]

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

No on se sillä tavalla sun vanhempien syy, että niiden olisi kuulunut asettaa lapset etusijalle ja hankkia itselleen hoitoa... hoitamatta jättäminenkin on useimmiten omaa syytä.

Sairas aika harvoin itse huomaa olevansa sairas! Kun siis puhutaan tunne-elämän ongelmista.

 

[Ninni]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Olen alusta asti seurannut kirjoitteluasi Savanna, enkä ole koskaan kommentoinut mitään, mutta nyt on pakko. En tiedä lapsudestasi, koska en ole itse sitä ollut todistamassa, mutta sä olet viimeinen ihminen täällä, joka voi hyvällä omatunnolla todeta ettei olisi terapian tarpeessa. Varsinkin, mitä tulee äitiyteen ja lasten hoitoon.

Hoetko itsellesikin, ettei se ole sitten sinun syysi, jos lapsesi ovat ahdistuneita eikä heillä ollut täydellistä lapsuutta. Vaikkei täydellistä tarvitse ollakaan, on meidän vanhempien tärkein tehtävä tässä maailmassa turvata lapsillemme hyvä ja turvallinen kasvo- ja kehitysympäristö ja jos näin ei ole, se todellakin on meidän vanhempien syy. Enkä tarkoita, että pitäisi olla ulkoiset puitteet täydelliset, rahalla ei onnea saa (vaikka se helpottaa elämää valtavasti ja tekee siitä monella tavalla hauskempaa).

Keskity lapsiisi nainen ja mene itse terapiaan, jotta saat joskus omat haavasi umpeen, mitä lapsuudestasi on sinulle jäänyt.

Ugh, olen puhunut.

 

[tasamaan tallaaja]

Ei sitä kyllä ihminen selville vesille pääse ennen kuin ottaa ite vastuun itsestään ja elämästään ja lakkaa syyttämästä vanhempiaan. Mutta ehkä sä et ihan vielä ole siinä pisteessä. Tsemppiä!

sitä on ulkopuolisen aina niin helppo sanoa.

Faktahan se on, mutta en väitä että se olisi helppoa. Ei kukaan joka syyttää vanhempiaan voi olla vapaa ja itsenäinen ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Silti olet varmasti kulkemassa kohti sitä, tai ainakin niin toivon!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

 

[Eestlanna Savanna]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

Jep! Asiat pitää käsitellä niin, että ne muuttuvat asioiksi asioiden joukossa. Kaikesta ei tietenkään puhuta kaikkien kanssa, mutta jos on olemassa asioita, jotka saa paniikin pintaan jos keskustelu vähänkin kulkee siihen suuntaan, niin kyllä ne on käsiteltävä niin, että kun joku muu puhuu aihetta sivuavista asioista, se ei minua hetkauta.
Jos vaan unohtaa, niin se on ihan sama kun maalais märäntyneen talon pinnat uusiksi, kyllä pohjatyökin pitää tehdä. Mutta toisaalta ei Savanna mun mielestä sanonu, että hän on unohtanu asiat. Voi tuon tulkita niinkin, että tänään hän pystyy ajattelemaan, että entäs sitten ja katkaisemaan kiuerteen, ettei se jatku hänen lapsille.

Siis mun lapsuus ei vaikuttaa mun elämään mitenkään,mull on sama mitä oli,ehkä vaan se on vaikuttanut kun itsellä oli ahdistusta(huono aika,lapsen sairaus,vaikea raskaus ja monet muut asiat,mitä olin kertonutkin),näin ainakin mun psykologi sanoi että kun oli vaikea aika muutenkin niin lapsuuskin nousi mieleen vaikka en mä siitä ymmärtänyt

 

[vippis]

Siis mun lapsuus ei vaikuttaa mun elämään mitenkään,mull on sama mitä oli,ehkä vaan se on vaikuttanut kun itsellä oli ahdistusta(huono aika,lapsen sairaus,vaikea raskaus ja monet muut asiat,mitä olin kertonutkin),näin ainakin mun psykologi sanoi että kun oli vaikea aika muutenkin niin lapsuuskin nousi mieleen vaikka en mä siitä ymmärtänyt

Anteeksi, aiheeseen sen enempiä kommentoimatta, mutta.. jos sä tällasta väität, niin kyllä sulla on jotain olennaista jäänyt hoksaamatta.

Kyllä vaan ihmisen menneisyys pakosti vaikuttaa nykyisyyteenkin. Sinä et olisi sinä ilman menneisyyttäsi.

 

[vippis]

..ja oma ahdistus voi ihan oikeasti kummuta ihan sieltä lapsuudesta.

 

[Eestlanna Savanna]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Olen alusta asti seurannut kirjoitteluasi Savanna, enkä ole koskaan kommentoinut mitään, mutta nyt on pakko. En tiedä lapsudestasi, koska en ole itse sitä ollut todistamassa, mutta sä olet viimeinen ihminen täällä, joka voi hyvällä omatunnolla todeta ettei olisi terapian tarpeessa. Varsinkin, mitä tulee äitiyteen ja lasten hoitoon.

Hoetko itsellesikin, ettei se ole sitten sinun syysi, jos lapsesi ovat ahdistuneita eikä heillä ollut täydellistä lapsuutta. Vaikkei täydellistä tarvitse ollakaan, on meidän vanhempien tärkein tehtävä tässä maailmassa turvata lapsillemme hyvä ja turvallinen kasvo- ja kehitysympäristö ja jos näin ei ole, se todellakin on meidän vanhempien syy. Enkä tarkoita, että pitäisi olla ulkoiset puitteet täydelliset, rahalla ei onnea saa (vaikka se helpottaa elämää valtavasti ja tekee siitä monella tavalla hauskempaa).

Keskity lapsiisi nainen ja mene itse terapiaan, jotta saat joskus omat haavasi umpeen, mitä lapsuudestasi on sinulle jäänyt.

Ugh, olen puhunut.

hih
Tiedätkö edes miten kasvataan lapsia?Ne voi kulta hyvin!
Kun olin terapian tarpeessa niin tein kaikki että saan sen nyt ja heti,nyt en tarvi enää siitä,kun pääsin eroon kaikista mitä oli ja täällä hetkellä kaikki on voi sanoa hyvin...
Miten rahaa siihen liity voitko selittää?
Heh,ok jos vaikka nyt otan luuri ja soitan terveysasemalle,niin voitko selittä mitä sanon?Hei,meillä kaikki hyvin ,saanko mä terapia?

 

[RouvaRajatapaus]

Siis mun lapsuus ei vaikuttaa mun elämään mitenkään,mull on sama mitä oli,ehkä vaan se on vaikuttanut kun itsellä oli ahdistusta(huono aika,lapsen sairaus,vaikea raskaus ja monet muut asiat,mitä olin kertonutkin),näin ainakin mun psykologi sanoi että kun oli vaikea aika muutenkin niin lapsuuskin nousi mieleen vaikka en mä siitä ymmärtänyt

Anteeksi, aiheeseen sen enempiä kommentoimatta, mutta.. jos sä tällasta väität, niin kyllä sulla on jotain olennaista jäänyt hoksaamatta.

Kyllä vaan ihmisen menneisyys pakosti vaikuttaa nykyisyyteenkin. Sinä et olisi sinä ilman menneisyyttäsi.

Mä olen täysin samaa mieltä. Mun lapsuus ainakin on vaikuttanut, ja tulee vaikuttamaan vastaisuudessakin mun elämään. Sitä ei voi kiistää.

 

[LisaMarie]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

 

[tasamaan tallaaja]

Ei kaikkilla ole täydellistä lapsuutta,eikä se ole vanhempien syy että sulla on ahdistusta.Mulla oli pahempi lapsuus ja mitä sitten,ei se enää ole,nyt mulla on oma perhee,enkä halua piilata siitä ja en halua olla samalainen, että omat lapset syytä mua myöhämmin...
Eli unohda jo tollaita hei =)

Unohtaminen ei auta, vaan juuri asioiden käsitteleminen esim. terapiassa auttaa. Vanhempien syy mun huono lapsuus ei ollu, vaan vanhempien sairauden syy.

Mun mielestä myös syy,että kaikki psyykiset sairaudet periytyy ja siihen hän tarvi apua,hänellä on ehkä vain pakkoajatukia ja niitä tarvi saada pois

ap:lle :hug:

Niin, siis vain sinun mielestä. Jonkun oma mielipiteellä ei välttämättä ole totuuden kanssa mitään tekemistä...

Kyllä se on niin, että unohtamalla niitä ikäviä kokemuksia ei pääse karkuun. ihminen voi kasata ja kasata asioita käsittelemättä niitä. Jossain vaiheessa tulee rajaa vastaan ja sitten ne purkautuukin voimalla ja silloin on pitkä tie ylös. Parempi siis käsitellä asiat kuitenkin ajallaan!

 

[LisaMarie]

Siis mun lapsuus ei vaikuttaa mun elämään mitenkään,mull on sama mitä oli,ehkä vaan se on vaikuttanut kun itsellä oli ahdistusta(huono aika,lapsen sairaus,vaikea raskaus ja monet muut asiat,mitä olin kertonutkin),näin ainakin mun psykologi sanoi että kun oli vaikea aika muutenkin niin lapsuuskin nousi mieleen vaikka en mä siitä ymmärtänyt

Anteeksi, aiheeseen sen enempiä kommentoimatta, mutta.. jos sä tällasta väität, niin kyllä sulla on jotain olennaista jäänyt hoksaamatta.

Kyllä vaan ihmisen menneisyys pakosti vaikuttaa nykyisyyteenkin. Sinä et olisi sinä ilman menneisyyttäsi.

Mä olen täysin samaa mieltä. Mun lapsuus ainakin on vaikuttanut, ja tulee vaikuttamaan vastaisuudessakin mun elämään. Sitä ei voi kiistää.

Kyllä mun on pakko ola kans tätä mieltä. Omaan toipumiseen kuuluu osana se, että alkaa nähdä ne palaset, joista oma sairaus koostuu ja uskaltaa myös uhmata vanhempiaan tunnustamalla että heissä oli virheitä. Se on sairauden todellisen luonteen myöntamistä, sitä pohjatyötä, mikä on tehtävä, että voi alkaa rakentaa tervettä minää vanhan sairaan tilalle.

 

[metsänpeitto]

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Mutta mutta. Siis toisaalta olen samaakin mieltä, helpottaa se omaa toipumista jos ajattelee, että vanhemmat ei ole itse olleet terveitä. Toisaalta se on ollut vain niiden vanhempien oma syy, että eivät ole niille omille traumoilleen mitään tehneet, ihan samalla tavalla kuin mun oma toipuminen on loppujen lopuksi vain mun käsissäni (koska mitään selvityksiähän ei menneestä voi saada, ei ainakaan sellaisia jotka tekisivät asiat tekemättömiksi tai korjaisivat ihmisen).

 

[vieras]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

 

[äiti kotona]

On tämä elämä omituista. Ja ihmiset on ihmeellisiä selvityjiä. Ja lasten pahoinpitely, vauvojen pahoinpitely. Ihan omien vanhempien tekemänä on täyttä totta. Itku tulee minullakin, kun mietin niitä pieniä viattomia, jotka on lattiariepuina ja seinään heitettyinä. Ihan oikeasti.

Ja se syyllisyys. Lapsi luulee, että on hänen vikansa että on tiellä. Vanhemmata ja ympäröivät aikuiset ovat vain niin sekaisin itse. Se ei ole lapsen vika. Ehkä ne aikuiset ovat itse kaltoinkohdeltuja lapsia...MUTTA se ei oikeuta kohdistamaan muihin ihmisiin tai lapsiin. Terapia on hyvä asia. Avun hakeminen on pelottavaa ja tuntuu häpeältä. Mutta terapia kyllä auttaa. Syyllisyys. Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen, että häntä on kaltoin kohdeltu. Ei edes aikuisena. Aikuisena on mahdollisuus käsitellä asioita, kun osaa antaa asioille sata. Ja tapahtumiin on etäisyyttä.

Tiellä tässä elämässä.. Hienoa, että uhrit antavat nimen ja sanat näille tapahtumille. Muuten ne vain lakaistaa maton alle ja luullaan, että provosoidaan. Totuus on karu. Täällä kotona-Suomessakin.

Onnea matkaan. Elämä on omituista, mutta elämisen arvoista. Elämä on kaunis.
Suojele itseäsi ja suojele lapsiasi. Ole onnellinen siitä mistä saat onnen. Sinä olet arvokas. Jokainen on. Siitä kannattaa olla onnellinen, että näkee hyvän elämässään. Ja käy läpi sen pahan. Jokaisella meillä on omat traumamme. Niitä on vaikea vertailla. Ne on niin henkilökohtaisia. Pahalta näyttävä voi olla helpompi kuin helpolta näyttävä. Kun ei sitä tiedä, mitä kokee kukin.

Kaikke hyvää ja hyvää omatuntoa. Riittävän hyvä vanhemmus. Se on hyvä tavoite.