Mulla ei oo ollu yhtään terve lapsuus!!

[metsänpeitto]

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Ymmärys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hyväksyntää, se on ehkä aika oleellista. Voi ymmärtää sillä tavalla, että näkee niitä asioita mitä ehkä siellä tekojen taustalla on ollut. Toisaalta silloin voi tulla itselle myös sellainen olo, että hyväksyy niitä tekoja ja toimintatapoja entistä vähemmän.

Mutta ei ymmärrys tosiaan tuo hyväksyntää. Tavallaan, varsinkin jos on saanut kokea olevansa arvoton, niin on aika tärkeää jos pystyy ymmärtämään niitä todellisia syitä miksi on kohdeltu niin kuin on kohdeltu, syitä niiden vanhempien tms tekojen takana, että ei enää ajattele niin kuin lapsena että on sen kaiken ansainnut (koska lapsihan ei etsi syytä vanhemmistaan, vaan itsestään)

 

[minä myös]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Musta pahoja ihmisiä ei ole. Oma isäni vaikuttaa hyvin pahalta ihmiseltä ja sisimmissäni inhoan häntä yli kaiken, mutta samalla tiedän että hän on aina ollut hyvin sairas eikä hänellä ole minkäänlaista todellisuudentajua. Onneksi hän on nyt laitoksessa ja saa apua, ei tosin vieläkään myönnä muuta sairautta ku alkoholismin.

 

[LisaMarie]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Kyllä vihaa saa tuntea, kaikki tunteet pitää uskaltaa kohdata, mutta syyllisyydestä pääsee irti juuri sillä, että myöntää vanhempiensa olleen sairaita, ei pahoja..
Kyllä on pahoja psykopaatteja, mutta ne on niin harvianisia, että niitä on ehkä promile alkoholisteista. Suurin osa niistä ei edes tiedä mitä tekevät, uskovat oikeasti esim. olevansa hyviä vanhempia ja vatsa (jos raitistuvat joskus) toivuttaan näkevät millaisa ovat olleet.
Ei kyse ole olosuhteiden uhrista, vaan ihmisestä, joka on syntynyt varustettuna alkoholistin geeneillä. Hän ei ole vastuussa sairastumisestan, sitä hän ei ole voinut valita, mutta hän voi valita toipumisen tien ja vaikka hän ei sitä valitsisi, hänen läheisensä voi valita sen.

 

[Juu]

On kyllä äärettömän tyhmää ja lapsellista väittää, ettei menneisyys/lapsuuden tapahtumat vaikuttaisi siihen, mitä ihminen on tänä päivänä. Aikaisemmat kokemukset muovaavat ihmistä tiettyyn suuntaan ja ovat olennainen osa sitä, minkälaisista palasista ihminen koostuu.

 

[metsänpeitto]

On kyllä äärettömän tyhmää ja lapsellista väittää, ettei menneisyys/lapsuuden tapahtumat vaikuttaisi siihen, mitä ihminen on tänä päivänä. Aikaisemmat kokemukset muovaavat ihmistä tiettyyn suuntaan ja ovat olennainen osa sitä, minkälaisista palasista ihminen koostuu.

Kyllä, ja mikä mun mielestäni on myös aika oleellista, lapsuudessa saatu perusta vaikuttaa siihen miten ihminen kykenee selviämään oman elämänsä ongelmista.

 

[LisaMarie]

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

että ei enää ajattele niin kuin lapsena että on sen kaiken ansainnut (koska lapsihan ei etsi syytä vanhemmistaan, vaan itsestään)

Tää oli mun pointti!

 

[minä myös]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Kyllä vihaa saa tuntea, kaikki tunteet pitää uskaltaa kohdata, mutta syyllisyydestä pääsee irti juuri sillä, että myöntää vanhempiensa olleen sairaita, ei pahoja..
Kyllä on pahoja psykopaatteja, mutta ne on niin harvianisia, että niitä on ehkä promile alkoholisteista. Suurin osa niistä ei edes tiedä mitä tekevät, uskovat oikeasti esim. olevansa hyviä vanhempia ja vatsa (jos raitistuvat joskus) toivuttaan näkevät millaisa ovat olleet.
Ei kyse ole olosuhteiden uhrista, vaan ihmisestä, joka on syntynyt varustettuna alkoholistin geeneillä. Hän ei ole vastuussa sairastumisestan, sitä hän ei ole voinut valita, mutta hän voi valita toipumisen tien ja vaikka hän ei sitä valitsisi, hänen läheisensä voi valita sen.

Alkoholismi oli ainakin mun isän pienin ongelma ja on hullu myös raittiina (jos ei vielä hullumpi). Mutta monet psykopaatit altistuvat helpommin alkoholismille koska ne ei kestä todellisuutta. Mutta ei siihen raitistuminen auta.

 

[metsänpeitto]

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Musta pahoja ihmisiä ei ole. Oma isäni vaikuttaa hyvin pahalta ihmiseltä ja sisimmissäni inhoan häntä yli kaiken, mutta samalla tiedän että hän on aina ollut hyvin sairas eikä hänellä ole minkäänlaista todellisuudentajua. Onneksi hän on nyt laitoksessa ja saa apua, ei tosin vieläkään myönnä muuta sairautta ku alkoholismin.

Sehän menee taas sitten vähän taas enemmän filosofiseksi pohdinnaksi pahuuden olemuksesta tai siitä, että mikä on tervettä mieltä ja mikä sairasta.

Ja toisaalta, sairaus ei tee välttämättä (minun mielestäni) syyntakeettomaksi pahuuteen, ja toisaalta itse ajattelen että pahuuden taustalla ei voi olla terve mieli. Ei kukaan terve ihminen esimerkiksi tapa lasta, mutta ei se mielen sairaus tee asiasta yhtään vähemmän pahaa. Minun mielestäni siis.

Mielen sairaus on ehkä selitys, muttei oikeutus.

 

[vieras]

Mua järkytti kun luin sun tekstin. Jotain vahvuutta ja voimaa sussa täytyy olla, että olet tänne asti selvinnyt.
Toivon että saat hoitoa edelleen. :hug:

 

[tasamaan tallaaja]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Tottakai toipumisen kannalta on tärkeää nähdä syyt trauman aiheuttajan käytökselle. Oppii ymmärtämään miksi toinen toimi niinkuin toimi. Mutta hyväksyä sitä käytöstä ei tarvitse eikä kuulukaan. Väärä toiminta ei muutu oikeaksi, vaikka miten ymmärtäisikin toiminnan motiivit.

 

[vieras]

Vaikka vanhemmat olisi kuinka sairaita, lapsella on oikeus vihata heitä. Kyllä kaikkiin tunteisiin on oikeus, ei niistä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Teoistaan ihminen vastaa, mutta tunteisiin on oikeus.

 

[LisaMarie]

!

Tosiasia on kuitenkin se, että lapsuus on ollut traumaattinen ja se kyllä on vanhempien syy, vaikka sen miten kääntäisi. Oma tiensä on sitten siinä, että oppii elämään näiden traumojensa kanssa, niin ettei ne enää vaikuta omaan elämään, vaan ovat muistoja vain.

Vihasta ja katkeruudesta ei pääse yli muuta kuin käsittelemällä niitä. Yksi tärkein käsittelymuoto on puhuminen, puhuminen, puhuminen. Ei sitä voi vaan päättää ettei ole katkera enää.

Smegolhan on ottanut vastuun elämästään, kun on hakenut apua itselleen ja käsittelee asiaa keskustelemalla. Hänellä on siis selkeä yritys päästä kaiken kokemansa kanssa sinuiksi.

Voimia Smelgolille :hug: !

Tuo onkin vaikeampi asia. Mutta kyllä se omaa toipumista edesauttaa, että tunnustaa, ettei vanhemmat tehneet sitä tahallaan ja ilkeyttään, vaan koska eivät oman sairautensa takia osanneet toimia toisin. On vanhempien käytöksen syy, että on paha olla, mutta heidänm käytöksensä ei ole heidän syynsä, vaan luultavasti jo useita sukupolvia periytyneen tunne-elämän sairauden syy.
Mutta muuta apukeinoa ei ole kun puhuminen, puhuminen ja vieläkerran puhuminen!

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Kyllä vihaa saa tuntea, kaikki tunteet pitää uskaltaa kohdata, mutta syyllisyydestä pääsee irti juuri sillä, että myöntää vanhempiensa olleen sairaita, ei pahoja..
Kyllä on pahoja psykopaatteja, mutta ne on niin harvianisia, että niitä on ehkä promile alkoholisteista. Suurin osa niistä ei edes tiedä mitä tekevät, uskovat oikeasti esim. olevansa hyviä vanhempia ja vatsa (jos raitistuvat joskus) toivuttaan näkevät millaisa ovat olleet.
Ei kyse ole olosuhteiden uhrista, vaan ihmisestä, joka on syntynyt varustettuna alkoholistin geeneillä. Hän ei ole vastuussa sairastumisestan, sitä hän ei ole voinut valita, mutta hän voi valita toipumisen tien ja vaikka hän ei sitä valitsisi, hänen läheisensä voi valita sen.

Alkoholismi oli ainakin mun isän pienin ongelma ja on hullu myös raittiina (jos ei vielä hullumpi). Mutta monet psykopaatit altistuvat helpommin alkoholismille koska ne ei kestä todellisuutta. Mutta ei siihen raitistuminen auta.

Raitistuminen ei tarkoita juomisen lopettamista. Juominen on se alkoholismin ilmeisin ja näkyvin oire, mutta aivan totta, kuten sanoit, alkoholisti joka ei juo, voi olla paljon kamalampi ihminen kun alkoholisti joka juo, varsinkin jos käyttää tiettyjä lääkkeitä, joilla on ristitoleranssi alkoholin kanssa.
Vaikka juomminen on alkoholismin näkyvin oire, se on pienin ja vähäpätöisin toipumisprosessin kannalta.

Fyysiset oireet
- voimakkaat vieroitusoireet, tarve päihteelle
- ruhjevammat, murtumat, venähdykset yms.
- vatsavaivat, ruokatorven tulehdukset, diabetes
- iho-oireet, ihottumat
- puutostilat, kouristukset, rytmihäiriöt, kohonnut verenpaine
- kosmeettiset, ulkonäölliset vauriot, pöhötys yms.
- hermovauriot, vapina
- muistin häiriöt ja muut aivovammat

Psyykkiset oireet
- masennus
- mielialahäiriön oireet
- oman tilan kieltäminen
- himo päihteelle (addiktio)
- unettomuus
- paniikkihäiriö
- ahdistuneisuus
- persoonallisuuden muutokset
- vapina yms.

Sosiaaliset oireet
- suhteet läheisiin ihmisiin epänormaalit
- ihmissuhteet perustuvat kulissien ylläpitämiseen
- etsitään itsen ulkopuolelta juomisen mahdollistajaa
- työssä ongelmia juomisen aikana, sairauslomat
- sosiaalinen verkosto muokkautuu päihteiden käytölle sopivaksi (työ, ystävät)
- avioerot, erot lapsista
- taloudelliset oireet

Hengelliset oireet
- sielun myyminen päihteelle
- "eläminen pullon kautta"
- moraalinen rappio
- itsesyytökset "eikö kukaan auta?"
- oman arvomaailman romuttuminen
- oma itse kokonaisvaltaisesti hukassa

Tunne-elämä

Edellä mainittujen oireiden lisäksi alkoholistin tunne-elämä on kemiallista ja kemiallisuuden puolustamista. Ulospäin hän näyttäytyy moraalittomana "Helppo-Heikkinä", joka ei halua ottaa vastuuta sanoistaan ja teoistaan. Sisältä häntä jäytää tuska, ahdistus, syyllisyydentunne, häpeä, viha, kelvottomuuden tunne ja pelko, koska hän ei ymmärrä omaa käyttäytymistään sairauteen kuuluvan kieltämisen takia. Hänen on suojeltava juomistaan eikä siitä saa keskustella. Hän elää omassa illuusiossaan, jossa ongelmat ja vaikeudet eivät liity millään tavalla hänen juomiseensa. Hän ei tiedä, miksi muut voivat juoda, mutta hän ei. Hän näkee ja kokee itsensä uhrina haluten löytää lähelleen ymmärtäjän, joka mahdollistaa juomisen jatkumisen. Ymmärtäjä voi olla läheinen, työkaveri tai ammattilainen, jolla ei ole käsitystä sairauden luonteesta.

Käyttäytyminen

Tunteidensa ja hämmennyksensä verhoamiseksi alkoholisti käyttäytyy kuin mieleltään sairas ihminen. Hän käyttäytyy pakonomaisesti, on kriittinen, vaativa, kieltää, eristäytyy, syyttää muita, valehtelee ja keinottelee saadakseen sen, mitä hän eniten tarvitsee eli päihteen. Päihde täyttää siis tarpeen, joka on kokonaisvaltainen, johtuen alkoholistin päihteille valjastetusta hermostosta. Hermoston voi aktivoida mm. totuttu käyttäytyminen, aivojen muistijäljet, hermostollinen eli fyysinen tarve, itsensä palkitsemisen halu (dopamiini) ja ns. "kuiva humala". Hermoston aktivoi aina pienikin määrä alkoholia tai pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Kun hermosto aktivoituu, tunteet ja elimistö huutavat
päihdettä. Tämä tarve poistuu, kun ihminen ymmärtää päihteen tuomat suunnattomat haitat hänen elämälleen niin järjellisesti kuin tunnetasollakin ja pysyttelee erossa päihteistä. Tämä vaatii usein riittävän hyvän ja pitkäaikaisen hoidon, missä puretaan alkoholistin kieltämisen muuri ja opitaan näkemään elämänkulku realistisesti, tiedon ja terapian avulla.

 

[metsänpeitto]

Jotain vahvuutta ja voimaa sussa täytyy olla, että olet tänne asti selvinnyt.

Olen samaa mieltä, vaikkei ap:sta itsestään ehkä ainakaan juuri nyt tunnu siltä
:hug:

 

[metsänpeitto]

Vaikka vanhemmat olisi kuinka sairaita, lapsella on oikeus vihata heitä. Kyllä kaikkiin tunteisiin on oikeus, ei niistä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Teoistaan ihminen vastaa, mutta tunteisiin on oikeus.

:flower: :flower:

 

[Eestlanna Savanna]

Vaikka vanhemmat olisi kuinka sairaita, lapsella on oikeus vihata heitä. Kyllä kaikkiin tunteisiin on oikeus, ei niistä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Teoistaan ihminen vastaa, mutta tunteisiin on oikeus.

tottakai on oikeus tuntea mitä vaan,paitsi jos järjellä ajattella niin ei se ole vanhempien syy että he olisivat hyvin sairaita,syy on pään sisällä,mihin ihminen ei mitään voi

 

[Mrs Shillelagh]

No ei ollut varmaan vanhemmillasikaan. Kukahan katkaisisi kierteen...

 

[minä myös]

Eikö sinun mielestäsi pahoja ihmisiä ole olemassakaan? Onko vain olosuhteiden uhreja? Minusta ei olisi tervettä alkaa terapiavaiheessa ymmärtää vanhempiaan. Sehän on sitä samaa pskaa mitä on koko lapsuusajan tehnyt. Ymmärtänyt ja sitten syyllistynyt. Oikein toimiessaan vihakin voi olla positiivinen tunne.

Musta pahoja ihmisiä ei ole. Oma isäni vaikuttaa hyvin pahalta ihmiseltä ja sisimmissäni inhoan häntä yli kaiken, mutta samalla tiedän että hän on aina ollut hyvin sairas eikä hänellä ole minkäänlaista todellisuudentajua. Onneksi hän on nyt laitoksessa ja saa apua, ei tosin vieläkään myönnä muuta sairautta ku alkoholismin.

Sehän menee taas sitten vähän taas enemmän filosofiseksi pohdinnaksi pahuuden olemuksesta tai siitä, että mikä on tervettä mieltä ja mikä sairasta.

Ja toisaalta, sairaus ei tee välttämättä (minun mielestäni) syyntakeettomaksi pahuuteen, ja toisaalta itse ajattelen että pahuuden taustalla ei voi olla terve mieli. Ei kukaan terve ihminen esimerkiksi tapa lasta, mutta ei se mielen sairaus tee asiasta yhtään vähemmän pahaa. Minun mielestäni siis.

Mielen sairaus on ehkä selitys, muttei oikeutus.

Selitys se on muttei todellakaan oikeutus. Mutta se on vaan niin vaikeeta estää koska ilman tekoja ei ketään vangita. Täysin hullut (kuten isäni) ei kuulu vankilaan vaan mielisairaalaan eikä ne kadu tekojaan. Oltais mekin laitettu isä laitokseen jo kauan sitten muttei viranomaiset lapsia uskonu.

 

[Eestlanna Savanna]

toivottavasti mä en ole sanonut mitään väärin tai sä ymmärsit,kun ainakin aina mitä mä komentoin niin aina joku on mun kimpussa...
ehkä sun tilanneseen olinkin sanonut väärin en tiedä :ashamed:

 

[Smeagol]

Kiitos kaikille tuesta ja kommenteista. mä tosiaan hoidan itseni kuntoon. masennuksesta ollaan jo noustu mutta kaikista päätä vaivaavista ajatuksista pitäisi päästä eroon tai pehmentää. elikkä siksi hakeudun psykoterapiaan.
Tää on tosiaan kamalaa kun itse pienenä ajatteli et mähän kuvittelen kaiken, ei mulle voi käydä näin, ja siksi siitä ei puhutuu, koska ensinnäkin se oli hakkaamisen uhalla kielletty ja sitä jotenkin pelkäsi ja lapsi ei osaa ajatella kuten aikuinen.
vanhempiani vihaan ja säälin ja enimmäkseen vihaan sen syyn takia että he eivät hae itselleen mitään apua, ja äitini on sanonut pikkuveljelleni syyksi meidän hakkaamiseen, että kun isänne oli hänelle välinpitämätön niin hän purki kiukun meihin. eli hän muistaa ja on tietoinen kaikesta mitä on tehnyt. MUTTA ANTEEKSI ei osaa pyytää. ja tämä tekee mein äitistä ilkeän ja todella itsekkään joka suojelee vaan itseään. aina on huolissaan että en vain hänestä puhu terapiassa, että puhuisin vain isän uudesta naisystävästä. edesvastuuseen ei todellakaan halua joutua, ja jos tällä hetkellä yhtään terveesti ajattelee kuten miltä näyttää niin se olisi meille anteeksipyyntö että myöntää kaiken!

 

[ira]

Ei sitä kyllä ihminen selville vesille pääse ennen kuin ottaa ite vastuun itsestään ja elämästään ja lakkaa syyttämästä vanhempiaan. Mutta ehkä sä et ihan vielä ole siinä pisteessä. Tsemppiä!

sitä on ulkopuolisen aina niin helppo sanoa.

Faktahan se on, mutta en väitä että se olisi helppoa. Ei kukaan joka syyttää vanhempiaan voi olla vapaa ja itsenäinen ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Silti olet varmasti kulkemassa kohti sitä, tai ainakin niin toivon!

Kyllä sitä voi syyttää niitä vanhempia siitä menneestä ja pitääkin tavallaan syyttää, ja nähdä se että ne tapahtumat on johtuneet niistä vanhemmista eikä siitä että olis ne itse lapsena ansainnut.

Se kun sanotaan, että pitää ottaa vastuu tarkoittaa vaan sitä, että pitää tulla sinuiksi sen menneen kanssa sen mitä voi, ja sitten hyväksyä se että se on mennyttä ja että ne ihmiset ei saa enää pilata sitä tulevaa. Ei se pyyhi sitä pois, että ne on syyllistyneet pahoihin asioihin aikaisemmin, ja aiheuttaneet perusturvallisuuden järkkymisen. Ja kun se lapsena järkkyy, niin sitä on erittäin vaikea aikuisenakaan rakentaa.

Juu tästä olen ihan samaa mieltä.

 

[Sulle toivotan voimia!]

Kyllä vanhempiaan saa syyttää!!!

Tarvitsee melkomoista voimaa kerätä itsensä kasaan tuollaisen lapsuuden jälkeen. Ja miten kasata itseään kasaan kun kukaan ei ole koskaan opettanut sitä taitoa. Se pitää nyt vaan ihan yksinkertaisesti opetella pikkuhiljaa...

Voimia!!! Itse olen myös selvittänyt omaa lapsuuttani ja hyväksyn senkin, että siitä ei koskaan pääse eroon ja erilaisissa elämäntilanteissa ne asiat aina tulevat esille omassa elämässä... Nytkin olen burnoutin takia saikulla ja osa tästä ihan vaan siitä syystä että oma lapsuus oli niin persiistä...

Voimia ja anna itsellesi aikaa. Sinä ole oikeasti hyvä!