?
...
Vieras
Eli siis jos meillä on lasten kanssa paljon puuhaa, siis kyläilyä, kavereiden kanssa leikkimistä, kahvilla käymistä tai muita mukavia menoja niin että päivä menee sutjakkaa mulle tulee jostain kumman syystä paha fiilis siitä.
Ei siis siitä et lapsilla kivaa vaan mä alan ajatella et me vaan kyläillään ja mennään kun mies tekee töitä. :/
En tiedä miksi mulle tulee sellanen olo.
Ihan yhteinen päätös on ollut että minä jään kotiin lasten kanssa ja mies tekee työt. Siis hankkii enimmän leivän pöytään.
Ja samat aatteet että lapsilla hyvä olla kotona sen aikaa kuin se on mahdollista.
Mutta kun taas on "tylsä aikakausi" siis että ei ole mitään menoja, kahvittelua, kavereita (siis mulla myös) niin sit mä ajattelen et tätähä tää on ja pitääkin olla. Ja se on sit ohan normaalia.
en mä tiijä. Oikeastaan vasta noin puolivuotta sitten mä löysin ihanan ystävä ihan sattumalta ja me ollaan sen kanssa nyt nähty paljon ja lapset leikkineet keskenään. Keksitty kaikkee kivaa ja päivät menee sutjakkaa. Kaikki on ihanaa ja mä nautin.
Kun taas ennen päivät ja viikot on mennyt tosi hitaasti ja päivässä moneen kertaan saa kattoo kelloo et vasta noin vähän.
Ja mä olen ollut surullinen ja yksinäinen.
Mulla ei siis aijemmin ollut ketään sellasta kaveri lasten tulon myötä ja vanhempi lapsi on 3,5v. Se on pitkä aika olla ilman ystäviä..
Hmm.. sekava sepostus.. mutta ymmärsiköhän kukaan mun pointtia.. :/
Ei siis siitä et lapsilla kivaa vaan mä alan ajatella et me vaan kyläillään ja mennään kun mies tekee töitä. :/
En tiedä miksi mulle tulee sellanen olo.
Ihan yhteinen päätös on ollut että minä jään kotiin lasten kanssa ja mies tekee työt. Siis hankkii enimmän leivän pöytään.
Ja samat aatteet että lapsilla hyvä olla kotona sen aikaa kuin se on mahdollista.
Mutta kun taas on "tylsä aikakausi" siis että ei ole mitään menoja, kahvittelua, kavereita (siis mulla myös) niin sit mä ajattelen et tätähä tää on ja pitääkin olla. Ja se on sit ohan normaalia.
en mä tiijä. Oikeastaan vasta noin puolivuotta sitten mä löysin ihanan ystävä ihan sattumalta ja me ollaan sen kanssa nyt nähty paljon ja lapset leikkineet keskenään. Keksitty kaikkee kivaa ja päivät menee sutjakkaa. Kaikki on ihanaa ja mä nautin.
Kun taas ennen päivät ja viikot on mennyt tosi hitaasti ja päivässä moneen kertaan saa kattoo kelloo et vasta noin vähän.
Ja mä olen ollut surullinen ja yksinäinen.
Mulla ei siis aijemmin ollut ketään sellasta kaveri lasten tulon myötä ja vanhempi lapsi on 3,5v. Se on pitkä aika olla ilman ystäviä..
Hmm.. sekava sepostus.. mutta ymmärsiköhän kukaan mun pointtia.. :/
Voithan toki kysyä, mitä mieltä miehesi on. Nauti nyt niin lastesi kuin toisen aikuisen seurasta - kotona ehtii kyllä olla ihan riittämiin ja hoitaa kodin ns. velvollisuudet. 
