Minä kerron oman tarinani, olen törmännyt samanlaiseen ihmiseen..
Hän oli mieheni eksä ja kun aloimme kunnolla seurustelemaan miehen kanssa, hän aneli miestäni takaisin. En jaksa kertoa niitä tapoja miten, mutta hän lähetteli kuvia itsestään ja rakkauskirjeitä, tekstiviestejä, sähköposteja.
Hän tajusi minun olevan kuvioissa ja suuntasi tarmonsa minuun. Pienessä kylässä hän alkoi systemaattisesti mustamaalaamaan minua. Sain ikäviä yhteydenottoja niin sähköpostitse kuin tekstiviestitse. Vaihdoin puhelinnumeroani.
Tilannetta kesti vuoden, kun hän alkoi oikeasti käyttäytyä häiriintyneesti. Hän kirjoitteli nimilläni esimerkiksi keskustelupalstoille ja sillä tavalla että vaikuttaisin hullulta sekä myös että vainoaisin häntä. Hän myös levitti tätä huhua ympäri pientä kaupunkiamme.
Hän soitteli miehelleni ja itkien huusi puhelimeen, miksei hän kelpaa ja haukkui minua lukuisin eri tavoin. Koska tilanne oli näin pitkällä, mies ja minä kuuntelimme kaiuttimesta hänen puheluitaan.
Myöhemmin hän soitti minulle ja kertoi että niissä puheluissa missä hän oli kaiuttimessa (tietämättään ) mieheni haukkui minua.
Otin yhteyttä keskustelupalstojen moderaattoreihin, he varmaan saivat tilanteen netissä rauhoittumaan. Mies vaihtoi puhelinnumeroaan.
Karmivaa tässä naisessa on se, että hän on kasvattanut hiuksensa yhtä pitkäksi kuin minun ovat, värjännyt ne samanväriksi, sekä on alkanut harrastaa samoja harrastuksia kuin minä.
Olemme miehen kanssa muuttamassa toiselle paikkakunnalle, niin töitten kuin tämän naisen takia.
Haluamme saada elämämme rauhalliseksi sekä ajan toisillemme.
Joten, ap:n tarina on ihmeellinen, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempi.