S
saman ongelman kanssa painiva
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja saman ongelman kanssa painiva:Minä myös kirjoitin pari kertaa ap:n edelliseen ketjuun. Sama ongelma on täällä meilläkin ja edelleen ihmettelen, miksi alennun/suostun tällaiseen elämään. Miksei minulla ole voimia repiä itseäni irti tästä? Minulla on jo vaikeuksia jaksaa lasteni kanssa, olen jo nyt käytännössä yh vaikka mies täällä asuukin (olemme yhdessä). Pelkään, että erotessani olisin vielä enemmän yksin ja jaksaisin vielä huonommin lasten kanssa. Nythän voin esim. lähteä yksin lenkille halutessani tuulettaa päätäni. Miten sitten kun mies ei enää olisikaan käytettävissä? Tämä asia estää minua lähtemästä.
Hei!
Ja kiitos kun jaksoit vielä uudestaan vastata=)
Itse käyn myös kerran vkossa kävelyllä jos jaksan.
Usein jätän menemättä kun tuntuu,ettei sekään ole "sallittua"vaikka sanotaan "mee vaan".
Minä olen myös leikkinyt ajatuksella,että jäisin lasten kanssa.
Olisin varmasti helpottuneempi ja luulen että jaksaisin lasten kanssa paremmin kun ei olisi henkistä stressiä mistään aiemmin mainitsemistani asioista.
Montako lasta teillä on ja minkä ikäisiä?
Meillä on 3- ja 4-vuotiaat lapset.