Mun elämältä meni tavallaan pohja... turhis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outo vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

outo vieras

Vieras
Minulla on nyt "todettu" läheisriippuvuus ja olenkin hyvin riippuvainen varsinkin miesten huomiosta. Nyt selvisi sekin, että kaikkiin eksiini olen ihastunut siksi, koska he ovat ensin kiinnostuneet minusta. Eli kiinostun miehestä vasta kun hän osoittaa kiinnostusta ja alkaa piirittää. Sitten olen ihmetellyt, miksei miehen kanssa oleminen oikein tunnu miltään henkisesti. Kaikki suhteeni ovat alkaneet ihan väärältä pohjalta eli en ole ollut kiinnostunut aidosti, peilannut vain miehen tunteita. Myös nykyinen suhteeni, joka on kestänyt jo 9 vuotta.

Jos olen itse ensin kiinnostunut jostakin miehestä, en ole uskaltanut tehdä aloitetta, koska en ole tiennyt onko hän kiinnostunut minusta vai ei. Eli en ole koskaan ollut sellaisen miehen kanssa, josta olisin aidosti kiinnostunut. Tämä on ihan kamalaa. Onko kukaan muu kokenut samaa? Kiitos, että sain purkaa.
 
No nyt kun luin kirjoituksesi, minun piti todeta ihan samaa. Ihan kuka vain mies jos on minusta kiinnostunut, olen valmis suhteeseen. Enkä tosiaankaan ole uskaltanut tehdä aloitetta, koska se olisi jotenkin noloa, jos miestä ei kiinnostaisikaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja :-(:
No nyt kun luin kirjoituksesi, minun piti todeta ihan samaa. Ihan kuka vain mies jos on minusta kiinnostunut, olen valmis suhteeseen. Enkä tosiaankaan ole uskaltanut tehdä aloitetta, koska se olisi jotenkin noloa, jos miestä ei kiinnostaisikaan

Aivan näin. Ja nimenomaan noloa. Pelkään aina, että mies pitää minua jotenkin ällöttävänä ja vastenmielisenä, jos menen "tyrkyttämään" itseäni.
 
Ei tuo ihan vieraalta kuulosta. Oon jo itsekin pitemmän aikaa miettinyt tuota, että kiinnostun vain miehistä, jotka ensin osoittavat olevansa kiinnostuneita minusta.

En nyt osaa asiasta mitään järkevämpää pohdiskelua tähän kirjoitella, eli aika turha vastaus. Mutta et ole ainoa.

Siis tuota oikein tutkittiin jossain?

Kun mulla on kai hiukka toisinpäin. Jos joku on kiinnostunut musta, ei mua vois kiinnostaa vähempää. :| Eikä tää näinkään päin oo kovin kivaa.
 
Jotenkin voin ymmärtää tunteesi...

Mulla ei ole "todettu" riippuvuuksia, mutta tiedostan "saalistusviettini". Elikkä mä olen tosi hanakka sopivan "saaliin" bongattuani piirittämään ja pyörittämään tätä, kunnes hän osoittaa kiinnostustaan ja "jää ansaani". Kun olen saanut tavoitteeni, eli hän on ihastunut tai peräti rakastunut, niin mun mielenkiinto lopahtaa täysin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Siis tuota oikein tutkittiin jossain?

Kun mulla on kai hiukka toisinpäin. Jos joku on kiinnostunut musta, ei mua vois kiinnostaa vähempää. :| Eikä tää näinkään päin oo kovin kivaa.

Joo "tutkittiin". Käyn psykologilla ja tätä on pohdittu sekä yksin että hänen kanssaan.
 
onko tuossa läheisriippuvuuden määritelmä?
ovatkohan kaikki naiset sitten?
ennen oli se tapa että naiset eivät tee aloitetta.
silti kun pojat kävi hakemassa tanssiin niin siinä vaiheessa oli mahdollisuus päättää minkä verran ollaan yhdessä. tanssitaanko vaan yksi vai useampi.

nähdäänkö seuraavalla kerralla sattumalta jos nähdään vai annanko numeron. soitanko itse takaisin.
tapaammeko harvakseltaan vai tiheästi. millä tasolla suhteemme on? elokuvissa ja baareissa tapaamista vai kutsunko kotiin?

jatkanko suhdetta kun opin tuntemaan paremmin vai lopetanko jos tyyppi ei ole sitä mitä haen.

muutammeko yhteen jossain vaiheessa?

minulla oli niin että olin tosi rakastunut yhteen tyyppiin kerran, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta sillä tavalla oikein. eli jos olin baarissa samaa aikaa niin se tuli aina hakemaan. jopa jättäen sen hetkisen naisensa ja kaverinsa selitteli jotain että se tykkää musta.

mutta ei koskaan ehdottanut virallisesti mitään. jatkoin tapaamista tämän nykyisen miehen kanssa sitten, koska se oli avoin tunteistaan ja oli hyvä isäehdokas. kiltti ja mukava. vaikka kemiat eivät koskaan samalla tavala syttyneet kuin tuon toisen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
onko tuossa läheisriippuvuuden määritelmä?

Ei, tämä ei ole läheiriippuvuuden määritelmä. Ehkä yksi osa-alue vain. Minulla on paljon muitakin ongelmia aina huonosta itseluottamuksesta ja estoisuudesta lähtien.

Onhan se niinkin, että mies yleensä tekee aloitteen ja nainen päättää jatkosta, mutta sen ei kuulu olla niin, että nainen ihastuu heti ja hyppää suhteeseen VAIN siksi, että mies TEKEE aloitteen. Tuosta minä haluaisin ehdottomasti päästä eroon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
onko tuossa läheisriippuvuuden määritelmä?
ovatkohan kaikki naiset sitten?
ennen oli se tapa että naiset eivät tee aloitetta.
silti kun pojat kävi hakemassa tanssiin niin siinä vaiheessa oli mahdollisuus päättää minkä verran ollaan yhdessä. tanssitaanko vaan yksi vai useampi.

nähdäänkö seuraavalla kerralla sattumalta jos nähdään vai annanko numeron. soitanko itse takaisin.
tapaammeko harvakseltaan vai tiheästi. millä tasolla suhteemme on? elokuvissa ja baareissa tapaamista vai kutsunko kotiin?

jatkanko suhdetta kun opin tuntemaan paremmin vai lopetanko jos tyyppi ei ole sitä mitä haen.

muutammeko yhteen jossain vaiheessa?

minulla oli niin että olin tosi rakastunut yhteen tyyppiin kerran, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta sillä tavalla oikein. eli jos olin baarissa samaa aikaa niin se tuli aina hakemaan. jopa jättäen sen hetkisen naisensa ja kaverinsa selitteli jotain että se tykkää musta.

mutta ei koskaan ehdottanut virallisesti mitään. jatkoin tapaamista tämän nykyisen miehen kanssa sitten, koska se oli avoin tunteistaan ja oli hyvä isäehdokas. kiltti ja mukava. vaikka kemiat eivät koskaan samalla tavala syttyneet kuin tuon toisen kanssa.

niin siis se pointti, että en muista että olisin koskaan osoittanut ensin kiinnostust mutta silti en koe itseäni läheisriippuvaiseksi.

minut on jätetty kerran ja maailma ei romahtanut. tai no viikoksi, joo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
niin siis se pointti, että en muista että olisin koskaan osoittanut ensin kiinnostust mutta silti en koe itseäni läheisriippuvaiseksi.

minut on jätetty kerran ja maailma ei romahtanut. tai no viikoksi, joo.

No mun pointti (taisin sanoa liian epäselvästi) oli se, että en ole edes kiinnostunut ko. miehestä ennen kuin hän osoittaa kiinnostusta.

Esim. En ole jotain miestä huomannut sillä tavalla enkä siis ole mitenkään kiinnostunut hänestä, ei ole kiinnostavan/hyvän näköinen jne. Sitten joitakin kertoja huomaan, että hän katselee minua. Alan sitten yhä usemmin katsomaan hänen suuntaansa ja lopulta olen ihan lääpälläni. Tuota ei pitäisi tapahtua. Miksi alan kiinnostua (epämieluisasta) miehestä jos hän on kiinnostunut minusta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

ok
 
Toisaalta tuo on aika tavallinen ilmiö.

Kyllä varmasti on niin, että isovanhemmat esim. tykkävät sellaisisat lapsenlapsista jotka itse soittelevat ja ksyyvät saavatko tulla kylään, hakeutuvat syliin, antavat piirustuksia... samoin tarhantädit.

kun taas ujot ja viileät saavat vähemmän huomiota ja rakkautta. tai näin olettaisin.

jotenkin se vaikuttaa kaikkiin, että joku on kiinnostunut juuri minusta.
se imartelee. sellaisen kanssa on kiva olla joka tykkää minusta.

monilla tyttölapsilla on kavereiden kanssa sellainen vaihe, ettähakeudutaan jonkun käteen ja halaillaan, jotkut jopa opettajia.

ei ole helppoa torjua sellaista joka selvästi osoittaa että haluaa olla kanssani, jolla on rohkeutta ja uskallusta se osoittaa.

helpommalla pääsee kun on sellaisen kanssa joka pyytää seuraani ja osoittaa kiinnostusta.

kun taas ujo lapsi , helpommalla pääsee kun antaa sen olla ujona itsekseen siellä päiväkodissa...

tai nuo suhteet, pitää olla tosi vahva että tajuaa että ei ole rakastunut sellaiseen joka on rakastunut minuun.

hm hm vaikeita juttuja.

Similar threads

T
Viestiä
9
Luettu
280
V
?
Viestiä
6
Luettu
362
M

Yhteistyössä