Mun kaveri aikoo jättää 11.v poikansa yöksi kotiin samanikäisen kaverinsa kanssa!!!!!!

Ajat on muuttuneet. 40 vuotta sitten oli ihan selvää, että 7 v kykeni huolehtimaan 5 veestä ja 2 veestä, kun vanhemmat olivat yövuorossa töissä. Nykyisin 7 v tuskin saa käydä klo 18 jälkeen yksin edes R-kioskilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.
Eikä ole valmiiksi ruokia. Vaan syövät leipää koko viikonlopun.
 
itse olen leiponut ja tehnyt ruokaa jo 8v. on se ihme jos 11v ei saa jääkaapista ruokaa itselleen. Tosin lapset on erilaisia ja ÄIDIT on erilaisia. Toiset lässyttää ja toiset kasvattaa
 
Jos haluaa olla yksin ja pärjää yksin niin miksi ei vois jättää? Jos pojalla on turvallinnen olo niin ok.

Niin lastensuojelun mukaan alaikäinen ei saa jättää yksin, mutta mites esim yh äidin 11 v poika viettää yönsä kun äiti on yövuorossa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.

eli tunnet täysin tuon perheen vai ja kaikki heidän asiansa?
 
Et sitten itse tarjoutunut antamaan puh nroa jos pikkuiset apua tarvitsee?
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkö:

kyllä!
 
Ymmärrän punatukkaista. Ei varmaan olekaan kyse siitä, etteivätkö pärjäisi. Tuon ikäiset on vaan aika epeleitä keksimään juttuja joista ei hyvä seuraa. Riippuu tietysti vähän lapsistakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Niimpä:
Miksi et pyytänyt tätä poikaa teille sitten yöksi?

Poika oli jo viime yön ja ei enää halua tulla, kun haluaa olla YKSIN kotona.

no, tuskin sitten kovin turvaton olo hänellä on!

Miksi sitten lastensuojelu on erimieltä??

miksi ei voi käyttää maalaisjärkeä näissäkin asioissa. Pitääkö heti alkaa soittamaan lastensuojelua ja poliisia ja palokuntaa. Onko lapsi aina yksin? Minusta kohtuutonta sotkea lastensuojelua tähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
itse olen leiponut ja tehnyt ruokaa jo 8v. on se ihme jos 11v ei saa jääkaapista ruokaa itselleen. Tosin lapset on erilaisia ja ÄIDIT on erilaisia. Toiset lässyttää ja toiset kasvattaa

Mutta miten, jos jääkaapissa ei ole RUOKAA vain leipää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.

Eiköhän he pärjää yhen yön, jos kerran tämä poikakin haluaa olla yksin kotona, eikä ole vanhemmat siihen pakottaneet.

Mitä jos sinä, kun kerran asut lähellä ja noin huolissasi olet vieraiden poikien pärjäämisestä,
soittaisit tälle äidille ja sanoisit hänelle, että et io käydä siellä tai mitään, mutta sanoo pojalleen, että jos tulee ongelmatilanne niin sinulle voi soittaa mihin aikaan tahansa.
 
Niin kerropa nyt, mikä tossa on niin kauheeta, mitä siellä vois tapahtua? Esim. jos tulipalo syttyis, niin kyllä normaali 11vee (josta ilmeisesti on kyse) osaa soittaa 112 ja vanhemmilleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkö:
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.

eli tunnet täysin tuon perheen vai ja kaikki heidän asiansa?

kyllä!

just just että sen sinne menevän pojan äitin juttusille menit ilmaseen mielipitees muttet tainnut mennä sen pojan porukoille sanoon mitään?

Kylläpä yhtäkkiä alkoi löytymään yksityiskohtaista tietoa.. Mitä syövät, onko aikuista likellä jne..
Ja lastensuojeluko se tietää, onko lapsella turvaton olo? Ei hemmetti, mihin tämä holhottu yhteiskunta on menossa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.
Eikä ole valmiiksi ruokia. Vaan syövät leipää koko viikonlopun.

Kävitkö kurkkaamassa jääkaappiin?? Mä olen ollut ton ikäsenä yksin kotona, ja ruokaa oli, puhelin oli ja kaikki muutenkin kunnossa. Mutta tajuan ettei kaikkia samanikäsiä voi jättää yksin koska eivät pärjää. En vetäis lastensuojelua tohon mukaan, koska ei lasta mielestäni heitteille jätetä.
 
ei tarvii hirveesti miettiä miks nykyään ihmiset on niin uusavuttomia kun ei pääse harjoittelee yksinoloa ja tottumaan siihen. lapsia ei saa jättää hetkekskään yksin mutta hupsista..kun mittari näyttää 18v niin pitäis osata kaiken. :whistle:

me oltiin siskon kaa kahestaa kesämökillä ton ikäsinä. :whistle: ja kotonakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
itse olen leiponut ja tehnyt ruokaa jo 8v. on se ihme jos 11v ei saa jääkaapista ruokaa itselleen. Tosin lapset on erilaisia ja ÄIDIT on erilaisia. Toiset lässyttää ja toiset kasvattaa

Mutta miten, jos jääkaapissa ei ole RUOKAA vain leipää.

Kävit sitten jääkaappiin kurkkaamassa mutta et tarjonnu apuas kun tiesit tilanteen? Sillätappaa.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkö:
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkö:
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.

eli tunnet täysin tuon perheen vai ja kaikki heidän asiansa?

kyllä!

just just että sen sinne menevän pojan äitin juttusille menit ilmaseen mielipitees muttet tainnut mennä sen pojan porukoille sanoon mitään?

Olen sanonut heillekkin, tottakai!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
itse olen leiponut ja tehnyt ruokaa jo 8v. on se ihme jos 11v ei saa jääkaapista ruokaa itselleen. Tosin lapset on erilaisia ja ÄIDIT on erilaisia. Toiset lässyttää ja toiset kasvattaa

Mutta miten, jos jääkaapissa ei ole RUOKAA vain leipää.

tiedät siis jääkaapin sisällönkin? Etkö voinut sanoa näitä asioita sille pojan äidille? Olisi varmaan ollut hedelmällisempi keskustelu kuin tulla tänne kauhistelemaan ja lastensuojeluun ilmoittamaan. Rehellinen avoimuus.
 
Jos kerran olet sitä mieltä että lapsi ei pärjää ja sinua huolettaa, sekä tiedät lastensuojelun olevan myös sitä mieltä niin miksi viestität tänne etkä sinne lastensuojeluun/poliisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maissihiiri:
Niin kerropa nyt, mikä tossa on niin kauheeta, mitä siellä vois tapahtua? Esim. jos tulipalo syttyis, niin kyllä normaali 11vee (josta ilmeisesti on kyse) osaa soittaa 112 ja vanhemmilleen.
Meillä on harjoiteltu - kärsin nimittäin tulipalofobiasta - lasten kanssa tulipalosta pelastautumista jo siitä lähtien, kun esikoinen oli noin 4 v. Siitä huolimatta en ollut vakuuttunut lasteni heräämisestä palohälyttimen ääneen ennenkuin esikoinen oli 16 v. Niin sikeästi nimittäin meillä on nuoriso nukkunut, että talo voisi vaikka räjähtää ympäriltä ja teinit vaan kiskoisi unta kuuppaan.

En muuten itsekään - vielä 47-vuotiaana - ole ihan vakuuttunut siitä, että jos jonain yönä heräisin siihen, että kotini on tulessa, osaisin toimia täysin oikein.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
No huh huh taas, soita ihmeessä poliisi ja palokuntaa paikalle.Ja sitä paitsi ruuat voi aina laittaa valmiiksi ja mistä tiedät jos joku aikuinen on valmiuksissa tulla apuun jos jotain erkoista siellä kotona tapahtuisi.

Tiedän, että ketään aikuista ei ole joka tulee apuun jos jotain sattuu.

Et sitten itse tarjoutunut antamaan puh nroa jos pikkuiset apua tarvitsee?

Ei tainnut tämä mahdollisuus käydä edes mielessä.
 
Yhteistyössä