K
kimppu
Vieras
Toivon vaan et jonain päivänä mun elämä ois sellasta etten mää ois enää tänne kirjottelemassa...
ja mulla ois ystäviä, mies, ehkä oma perhe, hyvä terveys, joku kiva työ mistä saa mukavasti rahaa... ja jos mä tuun tänne vielä joskus kirjottaa, niin nimimerkin rekanneena ja äitinä ja muistelen et menipä mulla sillon joskus huonosti monta vuotta sitten kun avauduin tänne jatkuvasti.. voi sitä kamalaa aikaa
ja mitään miljoonia en lotossa haluis. joku kiva pikku perustyö, jolla pärjää.
kunhan sais elämään onnellisuuden, ystävät, hyvän terveyden, ihanan parisuhteen jossain vaihees ja juhlat!
Oonks mä muka liian ahne?
Kun sellaseksi mua täällä väitetään ja sanotaan et kaikki pitäs tuua kultalautasella eteen...
Nuo luettelemasi asiat ovat hyviä, realistisia, tavallista elämää kuvailevia tavoitteita. Niiden haluaminen ei tee kenestäkään ahnetta.
Olennaista kuitenkin on, että niiden saavuttaminen - niin "arkisia" asioita kuin ne ovatkin - vaatii TYÖTÄ. Fyysistä, henkistä, hikistä, veemäistä, kamalaa TYÖTÄ. Työtä paskaduunissa, työtä koulutuksen kanssa, työtä ihmissuhteissa ja työtä itsen kanssa.
Ne eivät ole asioita, jotka tupsahtavat ihmisen elämään jossain vaiheessa riippumatta siitä, miten elämänsä on siihen asti elänyt. Jokaisen, jolla nuo asiat on, on täynyt enemmän tai vähemmän työskennellä niiden eteen.
Jotkut pääsevät vähän helpommalla, toiset vähän enemmän, jotkut joutuvat taistelemaan kynsin hampain. Nallekarkit ei vaan mee tasan. Se on yksi sellaisia elämän tosiasioita, joiden pariin ei kannata jäädä itkemään. Ei auta yhtään.
Sulla on kertomasi perusteella kiistatta huonommat lähtökohdat kuin useimmilla muilla. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö sä voisi noita luettelemiasi asioita saavuttaa. Jokaisen mukavan asian eteen täytyy vain aina nähdä kauheasti vaivaa, ja sulla ei oo ne parhaimmat lähtökohdat, joten sä voit joutua näkemään vielä ekstravaivaa.
Kannattaa hyödyntää kaikki mahdollinen apu, mitä voit saada. Joku jo mainitsikin etsivän nuorisotyön; ehkä siellä, missä asut, on muitakin kanavia, joiden kautta voi löytää apua. Eikä apu tarkoita automaattisesti sitä, että sut leimataan pöpiksi ja aletaan lääkitä. Apu on myös sitä, että saat jakaa ajatuksiasi, löydät ehkä mielekästä tekemistä, kenties jotain konkreettista suuntaa tavoitteidesi saavuttamiseksi.
Mä jotenkin pystyin samaistumaan tosi hyvin, kun kuvailit sitä, miten menneisyyden virheistä ei pääse irti. Mitä muhun itseeni tulee, mä en ole keksinyt siihen vielä mitään ratkaisua. Joskus ajattelen, etten saa niitä asioita ja tunteita käsiteltyä muuten kuin terapian avulla.
Mutta yhden, mielestäni olennaisen huomion olen siihen liittyen tehnyt: minä en pysty muuttamaan menneisyyttä. Ainoa muutos, jonka pystyn tekemään, kohdistuu itseeni ja omiin ajatuksiini. En voi mitään sille, jos muut muistavat menneet virheeni. Voin kuitenkin vaikuttaa siihen, kannanko niitä itse koko ajan mielessäni. En voi vaikuttaa siihen, mitä muut ajattelevat minusta. Mutta lopulta minä päätän, miten paljon muiden mielipiteet minua haittaavat.
Tämä kaikki on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta niinhän se aina menee.