Mun mies ei kestä lapsiperhe-elämää.

[eäs vieras]

Tuossa toisessa ketjussa, missä pohdittiin syitä pienten lasten vanhempien eroille, huomasin, että monella tuntui olevan sama ongelma.

Meillä on kaksi lasta, molemmat halusivat lapsia.
Mies ei oikein osaa olla/halua olla/viihdy lasten kanssa, se on hänelle jotenkin väkinäistä. Vanhempi on 2,5v tietysti rajoittaa tuo ikäkin jonkin verran tuota olemista ja harrastamista. Mutta kun mä nään sen, että hänelle on vaikeaa olla lasten kanssa.

Me riidellään paljon, ollaan väsyneitä. Mua inhottaa, että lapset joutuvat kuulemaan sitä riitelyä, vaikka olen luvannut ettei lasten sitä tarvisi kuulla niinkuin itse lapsena jouduin.

Lapsiani rakastan yli kaiken, mä en heistä luopuisi, samaa en voi sanoa miehestäni.
Hän ei ehkä ymmärtänyt että miten paljon elämä muuttuu lapsien myötä OIKEASTI. Eniten häntä tuntuu harmittavan rahan meno ja oman vapaa-ajan menetys, vaikka todellisuudessa hän harrastaa yhtä paljon kuin ennenkin, minä en ole käynyt missään lapsien synnyttyä, paitsi töissä satunnaisesti.

Mä en haluaisi pilata lasten elämää, mutta ei erokaan tunnu hyvältä. Toisaalta tässä he myöhemmin saavat hyvin huonon parisuhdemallin. Haluaisin ehkä jatkaa, nähdä onko se vain tämä pikkulapsi-aika ja miehen "30kriisi" jonka jälkeen kaikki muuttuu paremmaksi vai onko tämä se lopullinen olotila, josta ei ole kuin yksi ulospääsy eli se ero.

 

["hohhoijaa"]

Tietenkin se syy riitelyyn ja vaikeuksiin on vain ja ainoastaan MIEHESSÄ, koska nyt ollaan kaksplussalla. Joten eiköhän täältä kohta taas eroon ja miehen mollaamiseen kannustavia kommentteja taas irtoa. Ikinähän täällä näiden aloitusten tekijät eivät näe itsessään vikaa vaan nostavat päähänsä kultaisen marttyyrikruunun aivan kuten tämäkin aloittaja selvästi haluaa tehdä.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="hohhoijaa";29486073]Tietenkin se syy riitelyyn ja vaikeuksiin on vain ja ainoastaan MIEHESSÄ, koska nyt ollaan kaksplussalla. Joten eiköhän täältä kohta taas eroon ja miehen mollaamiseen kannustavia kommentteja taas irtoa. Ikinähän täällä näiden aloitusten tekijät eivät näe itsessään vikaa vaan nostavat päähänsä kultaisen marttyyrikruunun aivan kuten tämäkin aloittaja selvästi haluaa tehdä.[/QUOTE]

No en kyllä nyt ihan ymmärrä miten syytän miestäni, kirjoitin että riidellään. En tarkemmin kirjoittanut mistä ja kenen "vika".

 

["vieras."]

Joo, ei kestä täälläkään. Lapset sentään jo 8v, 10v ja 13v.
Ikinä ei oikein ole mitään heidän kanssa tehnyt. Ehkä johtuu siitä ettei osaa tai ole ollut kiinnostusta kun kaikki 3 on tyttöjä.

 

[Minni:)]

Aika monelle se pikkulapsiaika tulee yllätyksenä, vaikka miten on yrittänyt henkisesti valmistautua. Itse voin ihan rehellisesti sanoa, et ekat 2v. lapsen kanssa oli ihan hirveää aikaa. Eikä sillä ollut edes koliikkia ja oli muutenkin suht terve. Se väsymys vaan maksimoi kaikkea tyytymättömyyttä toiseen ja kaikkeen. Äiti jaksaa jonkun aikaa raskaushormonien tuottaman sekavuustilan voimin, jos jaksaa ja sitten ei enää jaksaiskaan. Se väsyneenä kuittailu ei auta mitään. Yrittäkää jutella asioista, sopikaa työnjaosta ja olkaa tiimi. Yrittäkää selviytyä yhdessä älkääkä taistelko toisianne vastaan. Tsemppiä!

 

[jotkut]

toisista ei vaan ole isäksi. toiset ei jaksa olla lasten kanssa. näin kävi myös meille miehen kanssa. Haluttiin lapset yhdessä, mutta lasten vauva aika meni nopeasti, ajattelin, että mies kiinnostuu enemmän lapsista kun he oppivat kävelemään juttelemaan jne. mutta ei. erosimme lasten ollessa 2 ja 4 vuotiaat. en yksinkertaisesti jaksanut sitä kun miehestä tuli ns. kolmas lapsi. ei pystynyt ottamaan perheenä vastuuta, lapsista ei mistää. myöhemmin kuvittelin, että ero saisi miehen ajattelmaan, tapaamaan lapsiaan ja nauttimaan yhdessä olosta. kuvittelin väärin. nykyään lapset jo koululaisia, ei miestä kiinnosta. ei millään tavalla. ja tapaamiset ovat jääneet. lapset kärsineet eniten.
tilanne on vaih hyväksyttävä ja elettävä eteenpäin. emme olisi mitenkään voineet jatkaa yhdessä.

tällä hetkellä olen onnellinen, lapset ovat onnellisia.

 

["vieras."]

Monilla miehillä ei ole harmainta hajuakaan, millaista on hoitaa lapsia. Ei ole kaikilla naisillakaan, mutta huomattavasti useammin tytöt hoitavat pienempiä sisaruksiaan kuin pojat. Huomattavasti useammin lapsenvahdiksi pyydetään lapsetonta naista kuin lapsetonta miestä. Harva poika hakee yläkoulun TET-jaksolla päiväkotiin työharjoitteluun, moni tyttö hakee. Kun pariskunta saa vauvan ja ystäväperhe tulee vauvaa katsomaan, ystäväperheen nainen pitää vauvaa sylissään, mutta harvemmin vauva tungetaan miehen syliin. Ei siis ole mikään ihme, että miehille lasten vaatima työ ja huomiontarve tulee usein suurempana yllätyksenä kuin naisille eikä mies lapsia halutessaan ole todellisuudessa ymmärtänyt, mitä oikein onkaan haluamassa.

 

[åpölopö]

Ettehän vain ole neuvonneet isää siitä kuinka lapsia hoidetaan. Jos on vain yksi oikea tapa hoitaa lapsia ja se tapa on äidin, niin äkkiä isät siitä liukenevat pois. Meillä on isä hoitanut eka päivästä lähtien enkä ole koskaan puuttunut hänen tapaan hoitaa lasta. Nyt ovat varmaan puuhastelevat yhdessä enemmän kuin minä vaikka lapsi on tyttö.

 

["noh"]

Vastuuta ja kovaa työtä harvemmin opetetaan pojille. Jopa koulussa heiltä vaaditaan vähemmän samaan arvosanaan. (tutkittu)

 

["vieras."]

Varmaan olisi minunkin kanssakäymiseni vauvan tai taaperon kanssa ollut aika väkinäistä, ellen olisi ollut alkuun päävastuussa hoidosta. Kun ei ollut ennen oman syntymää mitään kokemusta, niin aikansahan se otti että alkoi tuntua luontevalta. Voisiko teillä mies jäädä välillä perhevapaille lasten kanssa keskenään, se varmasti syventäisi suhdetta?

Yksi juttu minua ihmetettää kertomuksessasi, eli tuo miestä harmittava rahan meno. Eihän pienet kotona hoidettavat lapset kuluta juuri mitään. Perushankinnat tietty kustantaa jonkin verran, mutta samat menee sitten toiselle lapselle. Vaatteita voi ostaa kirpparilta ja usein saa paljon lahjaksikin, niihin ei paljon rahaa kulu, ellei halua ostaa uusia merkkivaatteita. Mutta lapsille merkit on se ja sama. Vauva kuluttaa vaippoja, mutta ruoka tuleekin tissistä, eikä se parivuotias taaperokaan paljoa syö. Eli harmittaako miestä oikeasti tarpeeton törsäilysi vaiko pakolliset lapsiin uppoavat kulut?

 

["vieras."]

[QUOTE="noh";29486226]Vastuuta ja kovaa työtä harvemmin opetetaan pojille. Jopa koulussa heiltä vaaditaan vähemmän samaan arvosanaan. (tutkittu)[/QUOTE]
Kuitenkin työelämässä taas juuri miehet haluavat vastuuta ja ovat valmiita kovaan työhön.

 

[Kiitos]

Mieheni olisi aivan varmasti juuri tuollainen... Tarvii näyttääkin tää sille kun pohtii lopullista lapsettomuuspäätöstä. Ei tuo olisi reilua kellekään, mutta jos ei pysty johonkin, niin ei pysty.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras.";29486247]Varmaan olisi minunkin kanssakäymiseni vauvan tai taaperon kanssa ollut aika väkinäistä, ellen olisi ollut alkuun päävastuussa hoidosta. Kun ei ollut ennen oman syntymää mitään kokemusta, niin aikansahan se otti että alkoi tuntua luontevalta. Voisiko teillä mies jäädä välillä perhevapaille lasten kanssa keskenään, se varmasti syventäisi suhdetta?

Yksi juttu minua ihmetettää kertomuksessasi, eli tuo miestä harmittava rahan meno. Eihän pienet kotona hoidettavat lapset kuluta juuri mitään. Perushankinnat tietty kustantaa jonkin verran, mutta samat menee sitten toiselle lapselle. Vaatteita voi ostaa kirpparilta ja usein saa paljon lahjaksikin, niihin ei paljon rahaa kulu, ellei halua ostaa uusia merkkivaatteita. Mutta lapsille merkit on se ja sama. Vauva kuluttaa vaippoja, mutta ruoka tuleekin tissistä, eikä se parivuotias taaperokaan paljoa syö. Eli harmittaako miestä oikeasti tarpeeton törsäilysi vaiko pakolliset lapsiin uppoavat kulut?[/QUOTE]

Mä olen siis äitiyslomalla, kohta kotihoidon tuella, että enpä törsäile. Miehellä on pieni palkka ja rahat on tiukalla. Se etten käy oikeissa töissä, on varmaan se suurin harmituksen aihe, hän ei ota huomioon että myös lasten päivähoito maksaa.

Itse olen halukas käymään viikonloppuisin ja iltaisin töissä, mutta koska mies ei tunne oloaan mukavaksi lasten kanssa, hän on hieman nihkeästi siihen suhtautunut ja sitten tosiaan harmittelee kun ei ole rahaa..

 

[naisjohtaja]

[QUOTE="vieras.";29486250]Kuitenkin työelämässä taas juuri miehet haluavat vastuuta ja ovat valmiita kovaan työhön.[/QUOTE]

Monet miehet haluavat työelämässä VALTAA ja siinä sivussa tulee sitten se vastuu, jota harvat miehet edes tajuavat kantavansa... Ja kovan työn tekee useimmiten se miesesimiehen lähellä oleva nainen, esim. sihteeri. Jostain syystä ne tekevät sen työn miespuolisille esimiehille paljon mieluummin kuin naispuolisille, ehkä koska naissihteeri olettaa naisesimiehensä osaavan ne sihteerinkin hoitamat asiat. Ja naisesimieshän ehtii tietysti paaaljon enemmän kuin miesesimies?

Aloittajalle: ota kiireesti asia neuvolassa puheeksi, kun lapset ovat vielä pieniä. Jollain lailla isän ja lasten suhdetta olisi syytä syventää, vaikkapa se edellyttäisi sitä että sinä lähdet viikoksi etelään...

 

[ohje]

Jätä se sika!

 

[Isämies]

[QUOTE="noh";29486226]Vastuuta ja kovaa työtä harvemmin opetetaan pojille. Jopa koulussa heiltä vaaditaan vähemmän samaan arvosanaan. (tutkittu)[/QUOTE]

Olisit laittanut samantien linkin ko. tutkimuksen abstraktiin. Kiinnostaa varmaan muitakin kuin minua.

 

[Blue]

Pikkulapsiaika on ehdottomasti se hankalin elämänvaihe. Sen kun jaksaa niin helpottaa niin paljon ja miehenkin olotila helpottuu. Eri asia sitten se että jaksatko sinä vetää kivirekeä perässäsi sinne asti jos mies ei tee mitään.

 

[Isämies]

Monet miehet haluavat työelämässä VALTAA ja siinä sivussa tulee sitten se vastuu, jota harvat miehet edes tajuavat kantavansa... Ja kovan työn tekee useimmiten se miesesimiehen lähellä oleva nainen, esim. sihteeri. Jostain syystä ne tekevät sen työn miespuolisille esimiehille paljon mieluummin kuin naispuolisille, ehkä koska naissihteeri olettaa naisesimiehensä osaavan ne sihteerinkin hoitamat asiat. Ja naisesimieshän ehtii tietysti paaaljon enemmän kuin miesesimies?

Työn tekee useimmiten alaisena toimiva nainen... Noinkohan? Onko taustalla oma kokemus, oletus vai spekulaatio?

 

[naisjohtaja]

Työn tekee useimmiten alaisena toimiva nainen... Noinkohan? Onko taustalla oma kokemus, oletus vai spekulaatio?

Pitkä ja laaja kokemus ja näkemys työelämässä.

 

[Isämies]

Pikkulapsiaika on ehdottomasti se hankalin elämänvaihe. Sen kun jaksaa niin helpottaa niin paljon ja miehenkin olotila helpottuu. Eri asia sitten se että jaksatko sinä vetää kivirekeä perässäsi sinne asti jos mies ei tee mitään.

Tämä on totta. Yllätyin itsekin aikanaan aika tavalla siitä, kuinka totaalisen elämänmuutoksen lasten syntymä aiheutti. Meillä molemmat osallistuivat lasten hoitoon alusta asti, vaikka muistan ajatelleeni tuolloin, että vaimoltani homma näytti sujuvan huomattavasti paremmin kuin minulta. Hän on kertonut jälkeenpäin ajatelleensa täsmälleen samoin minusta...

 

[Isämies]

Pitkä ja laaja kokemus ja näkemys työelämässä.

Sitten en käy kiistämään, vaikka oma kokemukseni onkin kovin toisenlainen.

 

[toisin]

Meillä on päinvastoin. Kolme lasta ja mikään ei ole lähentänyt meitä niin paljon kun lapsiarjen rankkuus. Ollaan puhuttu paljon, yllätetty toisiamme jollain juuri silloin kun ärsyttää kaikki. Toisen tukeminen ja auttaminen lisää rakkauden tunnetta niin puolisoon kuin koko perheeseen. Täytyy voida pyytää apua toiselta kun ei tahdo jaksaa...mutta pitää olla hereillä myös toisen jaksamiselle. Emme juuri tappele, koska puhumalla ja toista kuuntelemalla saa asiat selvitettyä. Arvostan miestäni yli kaiken.

 

[markanmamma]

Mihin sitä rahaa sit kuluu harmitukseen asti? Mä ymmärrän, jos on tiukkaa ja siitä huolimatta "pakko saada" tonnin vaunut ja yli satasen haalari, vaikka kyseiset artikkelit voi saada edullisemminkin. Mutta ap:n perheessä ei ollut näin, jos oikein ymmärsin. Niin mihin sitä rahaa kuluu, mikä miestä harmittaa?

 

["vieraana"]

Sulla on kaksi lasta joista vanhempi on 2,5v ja mietit eroa? Suosittelisin jotenkin sinnittelemään vielä vuoden, sillä tuo on juuri se pahin vaihe pikkulapsiperheen elämästä. Kun kumpikaan lapsista ei ole enää vaipoissa helpottuu elämä hurjasti. Milloin palaat töihin? Voisiko tuo miehen angsti johtua sinun kotonaolostasi ja siitä mahdollisesti seuraavasta rahapulasta?

En nyt syyttäisi pelkästään miestä siitä että systeemi ei toimi, vaan miettisin konkreettisia ratkaisuehdotuksia niihin asioihin jotka koette tällä hetkellä haastaviksi. Saisitteko jostain lastenhoitoapua, edes satunnaisesti? Onko lapset pakko hoitaa kotona itse?

Mistä pystytte säästämään? Mistä ette halua säästää? Mikä on tärkeää, ja mistä voi luopua? En ensimmäisenä aloittaisi parisuhteen purkamisesta. Vaikka se kuulostaa kliseiseltä pikkulapsivaihe ON lyhyt aika.

 

[Toinen puoli]

Jos ei kulu niin tuleehan sitä huomattavasti vähemmän jos toinen jää palkkatöistä kotiin.