T
"Turhautunut"
Vieras
Mitään ratkasuita ei voida tehdä kun "ei nyt", "älä taas alota", "älä painosta", "no en oo vielä miettiny" jnejne ja mulle odottavan aika on pitkä -mutta en mäkään maailman tappiin aio odotella..
Tilanne siis se, että ollaan seurusteltu muutama vuosi.
Yhteisiä lapsia ei ole, mutta mulla on edellisestä liitosta ekaluokkalainen poika ja ovat tulleet hyvin toimeen alusta asti mun miehen kanssa.
Muutettiin n.vuosi sitten miehen omakotitaloon mikä vielä kesken (ei pahasti, mutta pinnat, piha jne.. raksatavaraa joka paikassa).
Mies rakentanut itse pitkästä tavarasta ilman aikatauluja kun on myös rakennusalan yrittäjä niin rakentanut omaa kun ehtinyt.
Olemme siis vuoden asuneet tässä ja mistään ei puhuta mulle, mitään ei kerrota, mitään en voi ehdottaa ja mitään ei koskaan suunnitella.
Sillon jo puhuttiin et jotenkin otan osaa talon kuluihin, mutta mies on ovelasti aina vaihtanut puheenaihetta tai kuitannut esim"ei nyt"-tokaisulla kun olen aloittanut puhumaan mun osuudesta tähän taloon.
Ei ole musta reilua et mulle ei tästä jää mitään käteen vaikka 110% huollan kodin töideni lisäksi, ostan ruuat jne.
Mä haluaisin hirveesti tehdä tän loppuun kun mulla olis iltaisin aikaa, voisin tapetoida, maalata, vaikka laatottaa jos mulle kerrottas miten. Mies on kieltänyt mua menemästä ominpäin ostamaan mitään tarvikkeita kun ne pitää kuulema hakee tietystä paikasta missä miehellä tili ja aina lupaa et mennään sit yhdessä ja yhdessä ja yhdessä eikä koskaan mennä.
Harkitsen vakavasti eroa mikä on musta kamala ajatus koska rakastan miestäni ja lapseni viihtyy täällä todella hyvin, sai vihdoin oman huoneen, on tutustunut naapurin lapsiin jne. Elämä on tavallaan mallillaan, mutta ei kuitenkaan. Jotenkin mies ei uskalla luottaa muhun eikä "ymmärrä antaa vaikka on antanut ymmärtää".
Keskusteltu on sen sata kertaa. Miten mä herätän ton miehen sen viimesen kerran et mä olen NYT tosissani?!
Tilanne siis se, että ollaan seurusteltu muutama vuosi.
Yhteisiä lapsia ei ole, mutta mulla on edellisestä liitosta ekaluokkalainen poika ja ovat tulleet hyvin toimeen alusta asti mun miehen kanssa.
Muutettiin n.vuosi sitten miehen omakotitaloon mikä vielä kesken (ei pahasti, mutta pinnat, piha jne.. raksatavaraa joka paikassa).
Mies rakentanut itse pitkästä tavarasta ilman aikatauluja kun on myös rakennusalan yrittäjä niin rakentanut omaa kun ehtinyt.
Olemme siis vuoden asuneet tässä ja mistään ei puhuta mulle, mitään ei kerrota, mitään en voi ehdottaa ja mitään ei koskaan suunnitella.
Sillon jo puhuttiin et jotenkin otan osaa talon kuluihin, mutta mies on ovelasti aina vaihtanut puheenaihetta tai kuitannut esim"ei nyt"-tokaisulla kun olen aloittanut puhumaan mun osuudesta tähän taloon.
Ei ole musta reilua et mulle ei tästä jää mitään käteen vaikka 110% huollan kodin töideni lisäksi, ostan ruuat jne.
Mä haluaisin hirveesti tehdä tän loppuun kun mulla olis iltaisin aikaa, voisin tapetoida, maalata, vaikka laatottaa jos mulle kerrottas miten. Mies on kieltänyt mua menemästä ominpäin ostamaan mitään tarvikkeita kun ne pitää kuulema hakee tietystä paikasta missä miehellä tili ja aina lupaa et mennään sit yhdessä ja yhdessä ja yhdessä eikä koskaan mennä.
Harkitsen vakavasti eroa mikä on musta kamala ajatus koska rakastan miestäni ja lapseni viihtyy täällä todella hyvin, sai vihdoin oman huoneen, on tutustunut naapurin lapsiin jne. Elämä on tavallaan mallillaan, mutta ei kuitenkaan. Jotenkin mies ei uskalla luottaa muhun eikä "ymmärrä antaa vaikka on antanut ymmärtää".
Keskusteltu on sen sata kertaa. Miten mä herätän ton miehen sen viimesen kerran et mä olen NYT tosissani?!