P
persurikkautta
Vieras
Mustalla listalla viedään huomio ikävistä asioista
Perussuomalaisten kiemurtelu kansanedustaja Olli Immosen (ps.) aiheuttamasta kohusta saa jo todellisuudelle vieraita piirteitä.
Ay-liikkeen junttamiehenä kannuksensa hankkinut työmies Matti Putkonen julkaisi keskiviikkona niin sanotun mustan listan henkilöistä, jotka ovat Immosen tapauksessa jatkaneet ”perussuomalaisten panettelua ja solvaamista sekä kiihottivat kansalaisia ja mediaa uhkaaviin vihapuheisiin”.
Lista sisältää useita kansanedustajia, professoreita ja muutaman median edustajan. Absurdeja piirteitä on siinä, että listalle on päätynyt myös perussuomalaisten edeltäjän SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo.
Perussuomalaiset vaativat listalla olevia vastaamaan siitä, miten heidän toimintansa on vaikuttanut yhteiskuntarauhaan.
Listan julkaiseminen on kuin tuulahdus 1970-luvun taistolaisvuosilta. Demokratialle mustat listat ovat vieraita.
Samassa yhteydessä kansanedustaja
Olli Immonen (ps.) ilmoitti erostaan puolueen eduskuntaryhmästä.
Tämän voi nähdä pienenä tunnustuksena siitä, että Immonen toimi väärin julkaistessaan harhaisen Facebook-päivityksensä. Ero on kuitenkin väliaikainen, mikä kertoo, että puolueen omasta miehestä pidetään kiinni.
Immonen selitti päivitystään hengennostatuksena ja kiisti yhteydet ääriliikkeisiin. Samalla hän kritisoi tuttuun tapaan mediaa ja muita puolueita vääristä tulkinnoista. Koko kohu olisi kuollut alkuunsa, jos puolueen johto ja kansanedustaja Immonen olisivat astuneet aidosti julkisuuteen kertomaan näkökulmansa. Nyt kohu paisui, kun Immonen katosi käytännössä kokonaan julkisuudesta.
Perussuomalaisten mediastrategia on valtapuolueelle niin erilainen kuin on totuttu, että sen omaksuminen on ollut hankalaa muille poliittisille vaikuttajille ja tiedotusvälineille.
Puolueen puheenjohtaja Timo Soini väistelee kysymyksiä ja ilmoittaa käyvänsä keskustelua omista lähtökohdistaan. On selvää, että tätä oikeutta perussuomalaiset eivät anna esimerkiksi mustalla listalle oleville, vaan vaativat heitä vastaamaan.
Yhtä selvää on, että perussuomalaiset eivät oikeastaan haluakaan vastauksia.
Tärkeintä on synnyttää vastakkainasettelua.
Kyseessä on klassinen tapa pitää poliittinen liike eheänä. Kansanliikkeenä perussuomalaiset on melko tuore ja myös hauras. Puolueen johto on muodostanut taitavasti viholliskuvan valtamediasta ja punavihreistä poliittisista vastustajista.
Toinen seikka on, että syyttämällä vaikeuksista epämääräistä valtamediaa ja punavihreitä poliitikkoja saadaan keskustelu pois muista asioista. Perussuomalaisten kannattajat ovat hyväksyneet hallituksen kipeät leikkaukset ja Kreikka-tuen jatkon pienellä rutinalla.
Tähän mennessä kannattajat ovat nielleet kuvion. Koko vaalikautta viholliskuvan ylläpitäminen ei kata.
Perussuomalaisten kiemurtelu kansanedustaja Olli Immosen (ps.) aiheuttamasta kohusta saa jo todellisuudelle vieraita piirteitä.
Ay-liikkeen junttamiehenä kannuksensa hankkinut työmies Matti Putkonen julkaisi keskiviikkona niin sanotun mustan listan henkilöistä, jotka ovat Immosen tapauksessa jatkaneet ”perussuomalaisten panettelua ja solvaamista sekä kiihottivat kansalaisia ja mediaa uhkaaviin vihapuheisiin”.
Lista sisältää useita kansanedustajia, professoreita ja muutaman median edustajan. Absurdeja piirteitä on siinä, että listalle on päätynyt myös perussuomalaisten edeltäjän SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo.
Perussuomalaiset vaativat listalla olevia vastaamaan siitä, miten heidän toimintansa on vaikuttanut yhteiskuntarauhaan.
Listan julkaiseminen on kuin tuulahdus 1970-luvun taistolaisvuosilta. Demokratialle mustat listat ovat vieraita.
Samassa yhteydessä kansanedustaja
Olli Immonen (ps.) ilmoitti erostaan puolueen eduskuntaryhmästä.
Tämän voi nähdä pienenä tunnustuksena siitä, että Immonen toimi väärin julkaistessaan harhaisen Facebook-päivityksensä. Ero on kuitenkin väliaikainen, mikä kertoo, että puolueen omasta miehestä pidetään kiinni.
Immonen selitti päivitystään hengennostatuksena ja kiisti yhteydet ääriliikkeisiin. Samalla hän kritisoi tuttuun tapaan mediaa ja muita puolueita vääristä tulkinnoista. Koko kohu olisi kuollut alkuunsa, jos puolueen johto ja kansanedustaja Immonen olisivat astuneet aidosti julkisuuteen kertomaan näkökulmansa. Nyt kohu paisui, kun Immonen katosi käytännössä kokonaan julkisuudesta.
Perussuomalaisten mediastrategia on valtapuolueelle niin erilainen kuin on totuttu, että sen omaksuminen on ollut hankalaa muille poliittisille vaikuttajille ja tiedotusvälineille.
Puolueen puheenjohtaja Timo Soini väistelee kysymyksiä ja ilmoittaa käyvänsä keskustelua omista lähtökohdistaan. On selvää, että tätä oikeutta perussuomalaiset eivät anna esimerkiksi mustalla listalle oleville, vaan vaativat heitä vastaamaan.
Yhtä selvää on, että perussuomalaiset eivät oikeastaan haluakaan vastauksia.
Tärkeintä on synnyttää vastakkainasettelua.
Kyseessä on klassinen tapa pitää poliittinen liike eheänä. Kansanliikkeenä perussuomalaiset on melko tuore ja myös hauras. Puolueen johto on muodostanut taitavasti viholliskuvan valtamediasta ja punavihreistä poliittisista vastustajista.
Toinen seikka on, että syyttämällä vaikeuksista epämääräistä valtamediaa ja punavihreitä poliitikkoja saadaan keskustelu pois muista asioista. Perussuomalaisten kannattajat ovat hyväksyneet hallituksen kipeät leikkaukset ja Kreikka-tuen jatkon pienellä rutinalla.
Tähän mennessä kannattajat ovat nielleet kuvion. Koko vaalikautta viholliskuvan ylläpitäminen ei kata.
