Nuo kuulostavat niin tutilta jutuilta. Olen ollut 22 v. naimisissa, ja meillä nämä kuviot alkoivat vasta noin kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen.
Nykyään en käy yksin missään, mies tutkii kännykän viestit, mikron sivuhistorian, kuulustelee päivän menemiset. Ketään miestä, esim. työkaveria, naapuria, edes ketään elokuvanäyttelijää ei voi nimeltä mainita, kun parin päivän kuluttua saan kuulla suhteestani tai toiveistani tämän henkilön suhteen, ""kun siitä pitää koko ajan puhua"".
En käy enää kaupoissa, kahviloissa, missään mieheni kanssa, kun ""vain tuijottelen viereisiin pöytiin"". Ja niin edelleen, kyllähän te nämä jutut tiedätte.
Varsinainen pointti onkin siinä, että en eroa miehestäni. Naimisiin on menty, en halua erota, se ei sovi minun maailmankatsomukseeni.
Olisiko teillä mitään keinoja, millä e l e t ä ä n tällaisen miehen kanssa. Avoin keskustelu ei oikein käy päinsä, sitä on kokeiltu. Hänessä ei ole vikaa, hänen käytöksensä on normaalia, kun ottaa huomioon, että minä olen tällainen veikistelijä ja flirttailija (kaikki miehet kai ovat aivan noloina ja vaivautuneina kun minä olen läsnä. kuulemma isken heitä niin avoimesti ja julkeasti että kaikkia hävettää.)
jos joku olisi tässä tilanteessa ennen avioliittoa, kehottaisin myös juoksemaan ja lujaa. vaan omassa tilanteessani se ei ole vaihtoehto.
en ole koskaan pettänyt miestäni, itse asiassa en tunne mitään kiinnostusta muihin. arkielämä sujuu, kaikki sujuu...tuo on vain avioliittomme pimeä puoli.