R
riina
Vieras
Oletkohan itse koskaan seurustellut mustasukkaisen miehen kanssa? Olen omasta mielestäni aina ollut fiksu tyttö ja osannut pitää puoleni eikä itsetunnossani ole koskaan ollut mitään vikaa. Ajattelin aina minäkin, että miksi joku nainen ei lähde suhteesta, jossa on esim. väkivaltaa, kunnes itse löysin itseni suhteesta, jossa mies olikin sairaalloisen mustasukkainen. Jätin hänet ensimmäisen kerran ehkä n.puolen vuoden seurustelun jälkeen saatuani jälleen yhden illan päätteeksi kuulla kunniani ilman mitään syytä. Ja sen kun tietäisin, että miten hemmetissä se osasi mut taas sulattaa seuraavana päivänä, että palasin takaisin hänen luokseen. Sitä ei vaan osaa selittää, ellei ole itse kokenut, ulkopuolinen ei koskaan näe niitä tunteita, jotka tollasten päätösten takana vaikuttaa. Ja tietenkään mikään ei muuttunut, sama kuvio toistui uudelleen ja uudelleen. Yhdessä vaiheessa pääsin jo niinkin pitkälle, että aloitin uuden suhteen jätettyäni hänet. Mutta siihenkin tämä entinen tuli väliin sähläämään ja koska uusi suhteeni oli vielä aika tuore ja haavoittuvainen ja minulla oli vielä exääni kohtaan vahva fyysinen side, meni sekin homma vituilleen ja lopulta palasimme jälleen yhteen. Viimeisimmän yhteenpaluumme jälkeen huomasin yllättäen suhteessamme uuden piirteen: oma mustasukkaisuuteni oli saanut ihan järkyttäviä piirteitä. Näen itseni oikein todellisena stereotyyppinä: sydän hakaten mä puoliksi pelkäsin ja toivoin löytäväni hänen puhelimestaan salaisia viestejä tai tietokoneelta jotain kuvia. Suutuin verisesti naisesta, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde meidän eromme aikana ja josta hän oli valehdellut minulle. Koko ajan oli paha mieli ja möykky mahassa vaikka yritin kaikkeni, ettei joka päivä tulisi jostain riitaa. Eli mustasukkaisuus todellakin voi tarttua ja minulle kävi juuri niin. Ja mä en itse halua elää sellaista elämää, että en luota kumppaniini. Uskon, että löydän vielä ihmisen, joka luottaa minuun ja johon minä luotan, ei maailma voi olla niin mätä, että kaikki vaan koko ajan toisiaan pettää eikä kukaan luota kehenkään eikä kukaan ole luottamuksen arvoinen. Olen todella surullinen, että minun piti tavata tällainen henkilö, joka sai minut näin sekaisin henkisesti ja pelkään, että tämä vaikuttaa koko loppuelämäni suhteisiin negatiivisesti. Aion mennä jonnekkin terapiaan, jotta saan ensin oman pääni kuntoon ennen kuin voin alkaa edes haaveilemaan uudesta suhteesta. En tiedä voiko ketään ihmistä tällaisissa asioissa neuvoa, minä itse ainakin teen tyhmänä kaikki asiat itse enkä kuuntele tai usko muitten neuvoja. Kun sattuu niin oppii. Pitäisi pystyä tekemään päätös. Ja kun jonkun asian päättää, niin siinä pitää pysyä. Muuten asiat vaan pitkittyy. Pysyy päätöksessään eikä anna tunteitten ailahtelujen varsinkin eron alkuvaiheessa horjuttaa omaa mieltä. Niitä tulee varmasti, katumista ja ikävää toisen luokse. sekään ei yhtään auta tilannetta, että se exä luultavasti myös kaipaa ja anelee takaisin ja lähettelee viestejä ja ehdottelee mukavaa tapaamista tai tarjoaa ulkomaanmatkan tai mitä kaikkea. Okei, jos tahdot vaan hetkeksi päästä piinasta ja saada hyvän olon surun tilalle. Ota se jätkä takaisin. Saatte hyvät sovintopanot ja hetken hurman siitä ilosta, että rakastatte toisianne niin kovasti, ettette pysty eroamaan. Mutta ongelma on yhä tallella ja jos haluat, elää saman tilanteen uudestaan ja uudestaan, mikäs siinä. Mutta ehkä kuitenkin kannattaisi kestää sitä erokärsimystä vähän kauemmin, siinä voi mennä sellanen puolikin vuotta tai vuosi ennen kuin alkaa helpottamaan, mutta sitten se on ohi. Ja uusi parempi suhde saa mahdollisuuden. Jos vuosi tuntuu pitkältä ajalta, ajattele miten monta vuotta voit joutua kituuttamaan, jos menet aina takaisin eikä hommaa saada koskaan päätökseen.
silmät muutenki ristissä